Virukset ja bakteerit ja niiden rooli sairauksien tarttumisessa ja leviämisessä olivat ennen kansan keskuudessa tuntemattomia. Uskottiin, että sairauden saattoi aiheuttaa yliluonnollinen voima, jonka vaikutuksesta tauti tarttui. Salaperäisten voimien aiheuttamia sairauksia kutsuttiin nimellä vihat, ja niitä tyypiteltiin tarkemmin uskotun alkuperän mukaan.

Kalman uskottiin aiheutuvan kosketuksesta vainajaan tai ruumiinpesuveteen ja kiron taas pahantahtoisen ihmisen lähettämästä kirouksesta. Nenät olivat vihastuneiden luonnonhenkien aiheuttamia, ja ne tarttuivat maasta, ilmasta, vedestä, tulesta tai metsästä. Längelmäellä sai pahat nenät silmiinsä, jos meni liian lähelle tulta. Utajärvellä sanottiin, että metännenä (jokin ihotauti) tarttuu linnusta jota lokataan eli kynitään.

Tautiin sairastumisesta tai taudin tarttumisesta on saatettu käyttää esimerkiksi nopeaan liikkumiseen viittaavia verbejä ampua, lentää tai karata. Näitä verbejä on käytetty etenkin uskomuksiin liittyvistä taudeista ja vaivoista puhuttaessa. Karata-verbin merkitys ’tarttua, iskeä’ on tunnettu osassa hämäläismurteita ja niiden lähistöllä Satakunnassa ja Keski-Suomessa (ks. kartta). Esimerkiksi Parkanossa kivun joskus sanottiin olevan lähtöisin saunasta: saunasta väliin kehuttiin karannee, haettiin saunankiukaasta kivi ja sillä paineltii, että saataisiin se paranemaan.

Taudinnimi on voitu johtaa verbistä. Esimerkiksi Hämeessä on tunnettu ruumiista tarttuvaksi uskottu tauti nimellä karannut tai karannainen. Päijät-Hämeen Hollolassa esimerkiksi on sanottu ihottumasta: sielt ojast se on saannuk karanneit missä niit ruumiiv vaatteit pestiin.

Tietoja tällaisista tautikäsityksistä on onnistuttu keräämään vielä 1900-luvun alkupuolella, vaikka koulutetuilla lääkäreillä on samaan aikaan jo pitkään ollut käytössään aivan toisenlaiset tautiluokitukset.

Tähtien tuomaa?

Taudin nimi influenssa kuulostaa vanhaa kansanuskomuksiin perustuvaa taustaa vasten hyvinkin tieteelliseltä, mutta kun otetaan selvää nimityksen alkuperästä, paljastuu, että senkin takana on ajatus luonnosta mystisesti levinneestä vaivasta. Influenssan lähtökohta on latinassa, jossa se on johdettu verbistä influere ’virrata sisään’. Virtausta merkitsevän taudinnimen taustalla on keskiaikaisissa lähteissä mainittu uskomus, jonka mukaan tauti johtui tähdistä ihmisiin virtaavasta aineesta. 1740-luvulla Italiassa nimettiin epidemiana riehunut kuumetauti influenzaksi. Sama epidemia ulottui tuolloin halki Euroopan Suomeen asti.

Sanana influenssa tuli Suomeen ruotsin kautta 1800-luvulla. Ferdinand Ahlmanin sanakirjassa vuodelta 1865 mainitaan ruotsin influensan suomalaisiksi vastineiksi influentsa ja sen synonyymit röhkärutto ja kinorutto.

Taurilloista aikaa

Paikallisiin kansanuskomuksiin perustuvat taudinnimet ovat saattaneet olla melko pienellä alueella tunnettuja, mutta influenssan tapaiset vierasperäiset, lääketieteen ja yleiskielen kautta kansankieleen omaksutut nimet levisivät laajalle. Vierasperäisiä äänneyhdistelmiä ei kuitenkaan osattu heti tuottaa lähtökielen mukaisesti, vaan hankalan nimisten sairauksien nimet omaksuttiin niin kuin ne oli kuultu ja ymmärretty, miten satuttiin muistamaan tai miten ne vain parhaiten puhujan suuhun sopivat.

Kulloisenkin puhujan tai murrealueen mukaan influenssasta on tullut esimerkiksi impluentsa, infulenssa, inhulenska, inhuluntsa, inslenska, insulensa, insulenska, insulenssu, insumalenssu, kinkkulenssa tai kinttulenska. Esimerkiksi Juvalla on sairastettu insumalenssua ja Alavudella on pelätty, että taitaa olla insulenska tulos. Kymiläinen potilas taas on tehnyt diagnoosin: Minulla on jotah impluentsaa tai sellaist nuiverrost.

Influenssa on muuntunut kansan suussa myös lyhyempiin asuihin flunssa ja lentsu.

Influenssa on muuntunut kansan suussa myös lyhyempiin ja vähemmän muistia koetteleviin asuihin flunssa ja lentsu. Nämäkin nimet esiintyvät melko vaihtelevissa asuissa, eikä merkityskään ole aivan yksiselitteinen. Kyseessä saattaa olla influenssa tai tavallinen nuhakuume. Iissä Pohjois-Pohjanmaalla flunssa vei sairastuneen voimat: Son nyl lonsasa, ei siittoom mihinkää! Hinnerjokelainen taas muisteli flunskasa oloaan jo parannuttuaan. Muita flunssan asuja ovat esimerkiksi fluntsa ja luntsa.

Sanan lentsu asuja on myös murteissa useita. Alajärvellä on podettu jonkinlaiseksi epidemiaksi yltynyttä lentsua: Se on lentsu jotta kus se kerra yhteen tuloo ni se menöö sitte ihal lauree (= järjestään) koko paikkakunnan. Nurmossa tauti on tunnettu lenssuna: Miksei sitä nyj joskus jotakil lenssua oo ollu. Osassa länsimurteita sanan alussa voi hyvin olla kaksikin konsonanttia, ja niissä fle- tai kle-alkuiset asutkin ovat mahdollisia. Näin esimerkiksi Noormarkussa: Kyl mää ole ollu sit kauhees flenskas, mut nyt onki ni taurilloine aika. Muita tiedossa olevia asuja ovat esimerkiksi flenssu, klenssu, lenksu, lenska ja lensu.

Espanjankuumeessa

Herkästi ihmisestä toiseen tarttuvasta taudista on käytetty sanakirjatietojen perusteella jo 1750-luvulta lähtien sanaa kulkutauti. Sana esiintyy myös murteissa. Esimerkiksi Himangalla sanottiin eräästä naisesta: Se on niir rotevan näkönej ja on (heikko) niinko pierun kuori että kaikki kulukutauvit ottaa. Muita kulkutaudin nimityksiä ovat esimerkiksi kiertotauti, kuljentotauti, liikkuvatauti, läänintauti ja ruttotauti. Lemillä sanottiin lavantaudista, että se oĺ oikei ninku leänitautin yhteen aikaan.

Pahimpia läänintauteja on ollut vuosien 1918–20 espanjantauti, joka sai nimensä siitä, että sen uskottiin aluksi lähteneen leviämään Espanjasta, vaikka myöhemmin onkin arveltu, että se olisi ensin puhjennut joko Kiinassa tai Yhdysvalloissa.

Suomen murteiden sana-arkiston aineiston keruuaikana, 1900-luvun alkuvuosikymmenistä noin 1960-luvulle saakka, espanjantauti oli vielä hyvin ihmisten muistissa, ja siitä saatiin talteen tietoja eri puolilta Suomea. Se tunnettiin myös nimellä espanjankuume tai pelkkä espanja. Oireet olivat kurjia. Loimaalla sanottiin, että espanjantaurisa on niin kovà kuume et sekkoo oikee. Joutsassa taas muisteltiin: Sitte kerran oĺ semmone, espanjakuumev vàe mikä se ol, että tukkaki mäń peästä. Sotkamolainen tunnisti tutut oireet ja päätteli: Minussa espanja taetaa ruveta uusimaan.

Espanjantauti sai aikaan pahaa jälkeä, mutta laantui lopulta vähitellen, kuten epidemioilla on tapana. Poikkeusaikojen jälkeen päti taas raumalainen sananparsi: Harvo niin gippi o etei pyhäks friskan.

 

Lähteitä

Forsius, Arno 1999 (täydennetty 2007): Influenssan historiaa. Artikkeli Arno Forsiuksen kotisivuilla. http://www.saunalahti.fi/arnoldus/influens.html(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) (28.4.2020).

Häkkinen, Kaisa 2013: Nykysuomen etymologinen sanakirja. Helsinki: Sanoma Pro.

Linnanmäki, Eila 2006: Historian infuenssapandemiat. – Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim 122 s. 2023–2031. https://www.duodecimlehti.fi/duo95933(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) (29.4.2020).

Tuovinen, Jane 1984: Tietäjistä kuppareihin. Kansanparannuksesta ja parantajista Suomessa. Porvoo: WSOY.