Lemmen varjopuolella
Artikkeli 1/2020

Elina Heikkilä

Lemmen varjopuolella – seksuaalisanastoa Ruotsin vallan aikaisissa lakiteksteissä

Laissa ei puhuta rakkaudesta, ainoastaan sukupuoliyhteydestä joko väärän kumppanin kanssa tai vähintäänkin väärässä tilanteessa, siis rangaistavasta teosta. Itse sukupuoliaktilla on harvoin todistajia, mutta todistuksesta käy naisen raskaudentila ja lapsen synnyttäminen. Miten tämä kaikki näkyy sananvalinnassa?

Tässä kirjoituksessa tarkastelen sitä, miten Ruotsin vallan aikaisissa lakisuomennoksissa puhutaan sukupuoliyhteydestä. Aineistona on kaikkiaan kuusi eri-ikäistä lainsuomennosta 1500–1700-luvuilta. Kristoffer-kuninkaan vuonna 1442 vahvistamasta maanlaista käytettävissäni ovat herra Martin suomennos (viitteenä Martti), joka on ajoitettu 1570- tai 1580-luvulle, Ljungo Tuomaanpojan suomennos vuodelta 1601 (Lju 1601) ja Abraham Kollaniuksen suomennos vuodelta 1648 (Koll 1648). Nämä kolme käsikirjoitusta on julkaistu painettuina vasta 1900-luvulla.

Vuonna 1686 annettu kirkkolaki ja ‑järjestys julkaistiin tuoreeltaan suomeksi jo vuonna 1688, suomentajanaan Henrik Florinus (Flor 1688). Vuoden 1734 Sweriges Rikes Lag julkaistiin suomeksi vasta 1759, nimellä Ruotzin Waldacunnan Laki. Samuel Forseen oli laatinut oman suomennoksensa jo vuonna 1738 (Forseen 1738), mutta painoasun suomennos sai vuonna 1759 Georg Saloniuksen muokkaamana (RWL 1759).

Kihnustaa, ryhtyä ja maata

Keskeisin ja vanhin yhdyntää tarkoittava verbi lainsuomennoksissa on maata, jolla toki on vanhassa kirjasuomessa paljon muitakin merkityksiä ja käyttöyhteyksiä. Maata-verbi on tyyliväriltään neutraalein vanhojen lainsuomennosten verbivalikoimasta, ja sitä käytetään lakitekstissä sekä transitiivisesti eli kohteen kera että intransitiivisesti, ilman kohdetta.

Transitiivista käyttöä: Joca ‒ ‒ waimon macapi kihloisa (Koll 1648) | jos kihlatut toinen toisens macawat (Flor 1688) | Nijtä Waimon Personia, jotca andawat itzens maata Ylkämiehildäns, ennen Hääpäiwä (Flor 1688)

Intransitiivista käyttöä: Nytt ei mahda mies toista soimata huoris maannen (Martti) | hän makais eläimmen eli iongun iäriettömän luondocappalen cansa (Martti) | Leski taicka Neihdhy macapi salawuotesa (Koll 1648) | Pijca wietellän macaman Awioskäskyn lupauxella (Flor 1688) | cosca Awiopari mahta eroitetta yhdesä macamast ja istumast (Flor 1688)

Näiden esimerkkien ääressä voi miettiä, miten oma mielikuva tilanteesta muuttuu sen mukaan, esitetäänkö makaaminen lauseessa kahden toimijan vastavuoroisena tekona (jotkut makaavat toisensa) vai esitetäänkö toinen osapuoli teon kohteena (maata joku) tai mahdollisesti passiivisena tekokumppanina (maata jonkun kanssa).

Sukupuoliyhteydestä puhuttaessa lakitekstissä käytetään myös verbejä pitää, ryhtyä ja sekoittaa itsensä:

Ios hänen kihlattu mies pitäpi hänen ennen, quin he wihitän (Martti) | Jos kihlacumpanit tahtowat eritä, ja he ei ole toinen toiseens ryhtyneet; – – mengön kihlaus tacaisin (Forseen 1738) | Jos kihlatut toinen toisens canssa itzens secoittawat (Flor 1688)

Monikäyttöiset pitää- ja ryhtyä-verbit ovat merkinneet muun muassa konkreettista koskettamista ja tarttumista ‒ myös seksuaalisessa mielessä. Ilmauksessa sekoittaa itsensä on jo tulkittavissa selvää kielteistä sävyä; vuoden 1686 kirkkolaissa säädetään myös viraltapantavaksi sellainen pappi, ”joca itzens heittä laiscuteen, Haureuteen, Juopumiseen, ja secoitta hänens pahendawaiseen seuraan” (Flor 1688).

Raiskauksesta on käytetty ilmauksia ottaa väellä (Martti), ottaa väkivallalla (Lju 1601, Koll 1648) ja väkisin ottaa ja väkisin maata (RWL 1759); Forseen tulkitsee alkutekstin sanat ”Tager man qwinno med wåld” toisin ja käyttää suomennoksessaan verbiä ryövätä.

Ellei raiskaajaa ole saatu kiinni itse teossa, uhri voi joko syyttää häntä raiskauksesta eli siitä, ”että hän oli wakiwallalla [!] walmis riettasta himonsa täyttämän”, taikka sanoa ”hänen cansansa kihnustaneen, waan eij woinen himonsa täyttä” (Koll 1648). Kollaniuksen ja Martin tässä kohtaa käyttämää kihnustaa-verbiä ei esiinny muualla vanhan kirjasuomen teksteissä. Ljungon verbivalinta on painella, joka muissa asiayhteyksissä merkitsee ’painia, otella, painiskella’.

Susanna kylvyssä eli raamatullinen raiskausyritys. Raphael Sadelerin kuparikaiverrus (24,5 × 30 cm) vuodelta 1582. Kansallisgalleria / Antellin kokoelmat; Collanin kokoelma.

Susanna kylvyssä eli raamatullinen raiskausyritys. Raphael Sadelerin kuparikaiverrus (24,5 × 30 cm) vuodelta 1582. Kansallisgalleria / Antellin kokoelmat; Collanin kokoelma.

Kuva: Kansallisgalleria / Ilkka Heikkinen

Eläimeen sekaantumisesta käytetään yleensä samoja ilmauksia kuin ihmisten välisestäkin sukupuoliaktista:

Sitä ioka Eläimen cansa haureutta teke (Martti) | Jocu maka eläimen cansa (Lju 1601) | Jocainen cuin ryhtyy nautan eli muuhun järjettömään eläimeen (Forseen 1738) | Jocainen cuin secoitta itzens eläimen eli muun järjettömän luondocappalen canssa (RWL 1759)

Kollaniuksen maanlainsuomennoksesta (1648) löytyy kertaluonteisesti käytettynä värikkäämpi hekumoita- verbi: ”Sijtä joca eläinden cansa hecumoihdhe”. – Sana eläin viittaa tässä lainkohdassa lehmään.

Lihallista sekaannusta ja ajatonta vuoteenseuraa

Ruotsin vallan aikaisissa lainsuomennoksissa sukupuoliyhteyteen viitataan monella eri substantiivilla. Sävyltään neutraaleimmasta päästä ovat makaaminen, makaus, yhtyminen ja yhdessämakaaminen, joista viimeksi mainittua Forseen käyttää kuitenkin yläkäsitteenä huoruudelle ja salavuoteudelle:

[Vaimonryöstöstä:] Jos macaminen sijhen tygö [so. lisäksi] tule; olcon myös rickonut [= menettänyt] caicken irtaimen caluns (Forseen 1738) | [Joillekin julkirippiä vaativista rikoksista] on heiden rangaistoxens vlos nimittettyt laki kirias, quin on eläimen cansa makauxesta (Lju 1601) | Eläimijn yhtymisestä (Forseen 1738) | Caikisa yhdesmacamises, joco se on huoruus eli salawuoteus; andacon mies Kirckohon neljä talaria, ja waimo caxi talaria. (Forseen 1738)

Forseenin yhdessämakaamista vastaa Saloniuksen suomennoksessa (RWL 1759) luvaton sekaannus. Mutta mitä eroa sitten on huoruudella ja salavuoteudella? Salavuoteus tarkoittaa naimattomien osapuolten välistä sukupuoliyhteyttä ja huoruus sitä, että naimisissa oleva henkilö on yhdynnässä jonkun muun kuin oman puolisonsa kanssa. Lakitekstissä on myös erotettu yksinkertainen ja kaksinkertainen huoruus sen mukaan, onko vain toinen vai kumpikin osapuoli tahollaan naimisissa. Ruotsin valtakunnan lain parittamista koskevassa kohdassa käytetään myös sanaa haureus: ”Haureuden edesauttamisesta ja haureudesta” (Forseen 1738).

Useimmiten yhdyntään viitataan lakitekstissä kuitenkin yhdyssubstantiivilla tai adjektiivimääritteen ja substantiivin yhdistelmällä. Yhdyssubstantiiveissa salasänky, salavuode ja salavuoteus nimenomaan määriteosa sala- osoittaa, että kyse on kielletystä ja siksi salassa pidetystä vuodeyhteydestä. Ruotsin valtakunnan laissa säädetään rangaistukset myös ”Sucurutzaudesta, ja lihallisesta secannuxesta muisa kieltyisä polwisa” (RWL 1759).

Ilmaukset lihallinen sekaannus ja kanssakäyminen korostavat yhteyden fyysisyyttä. Ilmaisujen haureellinen ja luvaton sekaannus sekä luvaton kanssakäyminen adjektiivit ovat kielteisesti värittyneitä; toki myös sekaannus-substantiivi vihjaa, että teko rikkoo yleistä järjestystä vastaan. Ajaton yhdessämakaaminen sen sijaan ei kuulosta aivan yhtä pahalta:

Jos jocu otta sen awioxens, jonga hän maannut on; andacon Kircohon ajattoman yhdes macaamisen edestä, caxi talaria cumbikin. (Forseen 1738)

Vuoden 1759 suomennoksessa puhutaan samassa kohdassa ajattomasta vuoteenseurasta. Tässä ajaton merkitsee väärään aikaan tapahtuvaa, ennenaikaista – onhan puhe esiaviollisesta seksistä.

Morsiuskruunua on saanut kantaa vain koskematon morsian. Morsiamen helykruunu ja kaulus Merikarvialta 1800-luvulta.

Morsiuskruunua on saanut kantaa vain koskematon morsian. Morsiamen helykruunu ja kaulus Merikarvialta 1800-luvulta.

Kuva: Satakunnan museo (CC BY 4.0)

Sukupuolikäyttäytymistä koskevissa lainkohdissa ovat yleisiä verbi-ilmaukset, joissa abstraktiin, merkitykseltään avoimeen verbiin yhdistyy informaationtäyteinen substantiivi. Kaksi yleistä tällaista ilmaustyyppiä vanhassa lakikielessä ovat tehdä huorin tai huoria (jonkun kanssa) sekä pitää yhteyttä tms. jonkun kanssa:

Joca wihityn canssa, eli itze wihitty waldaman [= naimattoman] canssa huorin teke (Flor 1688) | Nytt teke waimo huoria (Martti) | Sitä ioka Eläimen cansa haureutta teke (Martti)

Jos mies yhteyttä pitä naisen canssa awioskäskyn lupauxella (RWL 1759) | Jos jocu on salawuoteutta pitänyt usiamman cansa (Forseen 1738) | Jos mies, eli waimo, sitte cuin he kihlattin, on lihallista canssakäymistä pitänyt jongun muun canssa (RWL 1759) | jos se joca kihlattu on, tahto ja taita sito [= todistaa] Ylkämiehens, kihlamisen jälken pitänen luwatoinda canssakäymist jongun canssa (Flor 1688)

Kutsuttakoon huoraksi eli huorivaimoksi

Useimmissa lainkohdissa sukupuoliaktin osapuoliin viitataan varsin neutraalisti sentyyppisin ilmauksin kuin mies, kihlattu mies, ylkämies, naimaton mies; piika, neitsyt, tytär, vaimo, emäntä, leski. Ilmaukset määrittelevät osapuolten keskinäiset ja muutkin perhesuhteet mutta eivät erityisesti korosta sitä, millainen rooli heillä on itse sukupuoliaktissa – aloitteentekijä, suostuja, uhri tms. Aktin jälkeen tilanne on kuitenkin toinen: naista kutsutaan lakitekstissäkin huoraksi, huora- tai huorivaimoksi taikka portoksi.

Maanlaissa säädetään aviorikoksesta tuomitulle vaimolle moninkertainen rangaistus, jollei hän pysty maksamaan sakkoja: ”maxakan [so. menettäköön] palmickons, coruans ia nenäns, ia cutzuttakan huoraxi eli huori waimoxi” (Martti). Ljungon suomennoksessa (1601) sanan huorivaimo tilalla on huorinainen.

Aviorikoksesta koituu myös taloudellisia seuraamuksia: Martin mukaan ”Huora waimo ricko huomenlahiatt ia caicki mingä hän oli naitettu” eli menettää huomenlahjansa ja naimaosansa. Aviorikoksessa, insestisessä suhteessa tai muutoin liian läheisinä pidettyjen sukulaisten kesken siitetyt lapset eivät peri, ja sekin lainsuomennoksissa ilmaistaan nimenomaan naista leimaten:

Ei huoran lapset peri (Martti) | Eij peri porton cacara (Koll 1648)

Vaikka sanat huora ja portto ovat 1500–1700-luvuilla kelvanneet lakitekstissä käytettäviksi, tuskin niitä on silloinkaan pidetty sävyltään neutraaleina. Ljungo Tuomaanpoika luettelee maanlain suomennoksessaan (1601) koko joukon herjaussanoja, joita ei sovi päästää suustaan käräjätuvassa:

Joca mies eli nainen cutzu eli häuäise iongun heriä sanalla quin ouat, waras, murhamies, röuäri, suku rudzas, huoran poica, Noita, Porto, Murhias, welho, eli muta ioca heriäys on

Ljungon herjauslistaan sisältyy kolme seksuaalirikoksiin viittaavaa ilmausta: sukurutsas, huoran poika ja portto. – Martti ja Kollanius ovat käyttäneet eri lähdetekstiä eivätkä luettele esimerkkejä herjaussanoista.

Erityisen osoittelevalta naista kohtaan tuntuu Ruotzin Waldacunnan Lain (1759) kohta, jossa summataan edellisissä pykälissä selostettuja sukurutsauksen muotoja:

Jos yxikertainen eli caxikertainen huoruus tapahtu jongun canssa näisä suculaisuden eli heimolaisuden polwisa; nijn mies teilattacon, ja portto lawosa poldettacon.

Forseenin suomennoksessa vuodelta 1738 käytetään tasapuolisesti ilmauksia mies ja nainen.

Maanlain naimakaaressa säädetään, mitä tapahtuu, jos tytär valitsee vanhempiensa tahdon vastaisen miehen:

Ioca neitzy, miehen otta Isäns tachto wastan eli Äiteins, cummaxi hän otta hänen, auios eli wärtä miehexens, hän on rickonut perind osans (Martti)

Sana värtämies esiintyy jo Mikael Agricolan raamatunsuomennoksissa. Christfrid Gananderin vuonna 1787 valmistuneen sanakirjakäsikirjoituksen mukaan se on erityisesti Pohjanmaalla käytetty ilmaus, joka merkitsee huorintekijää, avionrikkojaa ja rakastajaa. Kalajoella Pohjois-Pohjanmaalla vaikuttanut Ljungo Tuomaanpoika ei tätä sanaa kuitenkaan käytä, vaan hänen suomennoksessaan (1601) neito ottaa miehen ”awioxi eli salawothexi”.

Koska lakitekstiä on pyritty suomentamaan niin sanasta sanaan kuin mahdollista, monet tarkastelemistani ilmauksista juontavat juurensa ruotsalaiseen alkutekstiin. Tämän artikkelin lopussa on linkki kirjoitukseeni ”Yhdessämaakaamista ja ajatonta vuoteenseuraa”, jossa vertaan lainsuomennoksia alkuteksteihinsä. On myös kiinnostavaa seurata, miten toiset ilmaukset ovat jääneet kertaluonteisiksi, toiset puolestaan vakiintuneet termeiksi suomalaiseen lakikieleen. Lukija voi itse todeta, mitkä ilmaukset ovat pysyneet käytössä vanhan kirjasuomen kaudelta eteenpäinkin.

Yhdessämakaamista ja ajatonta vuoteenseuraa – seksuaalisanaston käännösratkaisuja vanhoissa lakiteksteissä (pdf-tiedosto)

Karvalammella ongella – Kielikorva-podcast seksuaaliaiheisista kiertoilmauksista
 

Lainsuomennokset

Flor 1688 = [Henrik Florinus] (suom.) 1688: Kircko-Laki Ja Ordningi 1686. Näköispainos ja uudelleen ladottu laitos vuoden 1686 kirkkolain suomennoksesta. Toimittaneet Lahja-Irene Hellemaa, Anja Jussila & Martti Parvio. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1986.

Forseen 1738 = [Samuel Forseen (suom.): Ruotsin valtakunnan laki.] Käsikirjoitus (Helsingin yliopiston kirjasto).

Koll 1648 = Abraham Kollanius (suom.): Kristoffer kuninkaan maanlaki. Julkaissut Martti Rapola. Suomen Kielen Muistomerkkejä III, 1. Helsinki 1926.

Lju 1601 = Ljungo Tuomaanpoika (suom.): Ruodzin waldakunnan Maan elj taloin poicain laki. – Martti Ulkuniemi: Ljungo Tuomaanpojan lainsuomennokset I. Maanlain ja kaupunginlain teksti. Vaasa 1975.

Martti = Kristoffer kuninkaan maanlaki, Herra Martin suomeksi kääntämä. Tukholman Codex B 96. Julkaisseet E. N. Setälä & M. Nyholm. Suomen Kielen Muistomerkkejä II, 1. Helsingissä 1905.

RWL 1759 = Ruotzin Waldacunnan Laki. Hywäxi luettu ja wastan otettu Herrain Päiwillä Wuonna 1734. Pränttijn annettu Georg Saloniuxelda – – Wuonna 1759. Turusa. Porvoo: WSOY 1984.

Elina Heikkilä

Kirjoittaja on Vanhan kirjasuomen sanakirjan toimittaja.