Legio ja dalai-lama: pari täsmennystä
Artikkeli 1/1994

Terho Itkonen

Legio ja dalai-lama: pari täsmennystä

Viime Kielikellossa (4/1993) olleeseen kirjoitukseeni ”Armeenian invaliidit” oli pujahtanut pieni virhe. Tulin maininneeksi sanan leegio sellaisten sanojen joukossa, joiden pitkä vokaali periytyy klassisista kielistä – tässä tapauksessa latinasta – ja on siksi suomessakin kannatettava. Tällä kertaa latina on kuitenkin lyhyen vokaalin kannalla: ääntämys [legi ̄ ̄ ].

Juuri legio on suomessa ollut vanhastaan yleinen kirjoitusasu; se on hakusanana vielä Nykysuomen sanakirjassa 1954. Nykysuomen sivistyssanakirjaan ilmaantui 1973 sitten leegio. Kannanmuutos näyttää perustuneen suomessakin tavalliseksi käyneeseen ruotsin ääntämykseen, joka on samaa tyyppiä kuin ”boonus”, ”meedia” tai ”raadium”. Kun näin on, tuntuu harkitsemisen arvoiselta sellainen ajatus, että päinvastoin juuri legio-asua ruvettaisiin uudestaan suosimaan kirjoituksessa ja sitä mukaa ääntämyksessä.

Toinenkin kirjoitukseni kohta ansaitsee jälkihuomautuksen. Suositin kirjoitustapaa Dalai-lama ja sen mukaista ääntämystä englantilaismallisen ”Dalai Laman” sijaan, samoin kuin eräässä kirjoitelmassani jo Virittäjässä 1988 (”Dalai-lama, Tuomas-piispa ja Birger-jaarli”). Jo tuossa kirjoituksessani olin maininnut, ettei ”dalai” oikeastaan ole erisnimi vaan yleisnimi, joka tiibetissä merkitsee ’(tiedon) valtamerta’. Dalai-lama ei siis rakenteeltaan vastaa niinkään Tuomas-piispaa kuin vaikkapa arkkipiispaa. Arkkipiispanahan on kulloinkin eri henkilö aivan kuten tuona Tiibetin johtomiehenäkin.

”Dalai-laman” yhdyssanaisuus on suomen kannalta melko selvä asia. Hiukan helppohintaisesti päädyin tuon yhdyssanan alkuossaan kuitenkin ehdottamaan isoa kirjainta, tein siis myönnytyksen sellaisille isokirjaimisuutta viljelevien kielten kirjoitustavoille kuin saksan ”Dalai-Lama” ja englannin ”Dalai Lama”. Minulta oli jäänyt huomaamatta, että muun muassa sellaisessa oikeinkirjoitusnormeiltaan tarkassa kielessä kuin ranskassa tämä nimitys käsitetään yleisnimeksi ja kirjoitetaan yhdeksi sanaksi pienikirjaimisena:dala ï ï-lama. Tätä normia olen sittemmin havainnut noudatettavan ranskassa lehtikieltä myöten.

Samantapainen ratkaisu on tehty lähempänäkin. Siten Õigekeelsuss õnaraamatun mukainen viron kirjoitustapa on dalai-laama. Ja kuten jo 1988 totesin, vastaavaan ratkaisuun ovat meillä päätyneet sellaiset kielikulttuurin kannalta merkittävät teokset kuin vanha Tietosanakirja 1910 ( dalai-lama) ja Nykysuomen sanakirja 1954 (yhdysmerkittä dalailama hakusanan lama kohdalla).

Asia voi tuntua vähäpätöiseltä silloin kun käsitykset isosta ja pienestä allkukirjaimesta, yhdyssanoista ja sanaliitoista ovat suomessa alkaneet järkkyä tunnettuun ”Abba Mauste Silli” ‑tyyliin yhä laajemmalti. Jatkuvasti on kuitenkin kirjoittajia, jotka tietotekstejä varten kaipaavat perusteltuja suomen käytänteisiin pohjautuvia neuvoja tällaisiin erikoistapauksiin. Sellaiseksi neuvoksi sopii lopulta kai parhaiten dalai-lama, sanan hahmoa selventämässä siis yhdysmerkki kuten usein muulloinkin vieraskielisten yhdysosien kupeessa. Pieni alkukirjain on paikallaan tässä sanassa yhtä hyvin kuin kotoisissa arkkipiispassa tai tasavallan presidentissä, jota kyllä sitäkin näkyy joskus koristeltavan ”Tasavallan Presidentiksi”.
Terho Itkonen