Larussa vai Lauttasaaressa – kaupunkinimistö tutuksi
Artikkeli 2/2001

Terhi Ainiala

Larussa vai Lauttasaaressa – kaupunkinimistö tutuksi

Espa, Steissi, Lintsi, Hietsu, Manta ja Kaivari ovat pääkaupunkimme tunnetuinta nimistöä. Ne ovat epävirallisia kaupunkinimiä, joita ei ole koottu arkistojen kokoelmiin eikä talletettu rekistereihin. Tutkittua tietoakaan kaupunkinimistöstä ei vielä juuri ole. Vähitellen kaupunkien paikannimistön salat kuitenkin aukeavat uuden tutkimushankkeen myötä.

Kaupungeissa kuten kaikkialla muuallakin on sekä virallista että epävirallista nimistöä. Virallinen ja suunniteltu nimi on lain mukaan annettava kaupunginosille, kaduille ja teille, mutta käytännössä on ollut tarpeen nimetä myös monenlaiset muut paikat: torit, kentät, puistot, aukiot, patsaat, talot, asunto-osakeyhtiöt, yritykset, ravintolat, kahvilat, kaupat, kioskit, päiväkodit, koulut, kulttuurikeskukset, urheiluhallit, erilaiset tapaamispaikat jne. Ihmisen käden jäljen tuloksena syntyneiden rakennelmien lisäksi kaupungeissakin on myös luonnonkohteita – järviä, jokia, lahtia, rantoja, mäkiä, harjuja, soita ym. – joilla on oma nimensä.

Virallisen nimen rinnalla on usein epävirallinen kutsumanimi, toisinaan jopa useampia. Helsingissä Myllypuro on yhtä lailla Myllis, Myltsi, Myllikä tai Myllikkä, Lauttasaari on Laru tai Lauttis. Monesti tällainen kutsumanimi saattaa olla käytössä paljon tavallisempikin kuin virallinen nimi. Esimerkiksi Aleksi lienee puheessa paljon tavallisempi kuin Aleksanterinkatu, Kaivari paljon käytetympi kuin Kaivopuisto. Ja muistaako kukaan edes, mikä Makkaratalon virallinen, alkuperäinen nimi on?

Virallinen ja suunniteltu paikannimistö on kirjattu ja tallennettu tarkasti. Kadunnimet ja joskus muidenkin paikkojen nimet seisovat jo kylteissä tai vaikkapa rakennusten seinissä. Epävirallista nimistöä ei tätä vastoin kannata lähteä etsimään kylteistä, kilvistä saati kartoista tai julkisista rekistereistä. Esimerkiksi Helsingin kaupunki ei pidä yllä rekisteriä, jossa olisi lueteltuna vaikka Mansku, Aleksi, Freda, Lönkka, Iso- ja Pikku-Roba, Runski (= Runeberginkatu), Hesari, Flemari, Sturari (= Sturenkatu), Penkka (= Pengerkatu) jne. Epävirallisesta nimistöstä tallennettua tietoa on olemassa vain satunnaisesti; esimerkiksi Heikki Paunosen slangisanakirjaan (Tsennaaks Stadii, bonjaaks slangii, 2000) sisältyy runsaasti Helsingin paikannimiä.

Maaseudulta kaupunkeihin

Vaikka paikannimistöä on maassamme kerätty ja tutkittu jo pitkään, on kaupunkien nimistö päässyt tutkimuksen kohteeksi ani harvoin. Tutkimus on nojautunut keruussa talteen saatuihin laajoihin paikannimiaineistoihin, ja paikannimiä on meidän päiviimme asti kerätty ennen kaikkea maaseudun kylistä. Kun paikannimien keruu 1800-luvun lopulla alkoi, valtaosa Suomesta oli vielä maaseutua, ja maaseutuvaltaisena maana Suomi myös säilyi aina 1960-luvulle asti. Pitkäaikaisen keruutyön ansiosta maamme paikannimikokoelmat ovat huomattavan laajat ja kattavat – Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen nimiarkistossa on noin 2,6 miljoonaa paikannimitietoa. Koska tämä aineisto on ollut maamme suomenkielisen nimistöntutkimuksen kivijalka, maaseudun nimistöstä myös tiedetään paljon.

Nykysuomalaisista maaseudulla asuu enää entistä harvempi. Yhä useamman omin maisema on kaupunkiympäristö. Jo tästä syystä on myös kaupunkinimistö keskeinen tutkimuskohde. Ovathan paikannimet jokaisen maiseman keskeinen elementti, se osa, jonka avulla maisema meille puhuu ja tuo viestejä sukupolvienkin takaa.

Nyt kaupunkinimistöä tutkimaan!

Kaupunkien paikannimistöstä tiedetään siis kovin vähän. Tutkimuksen aukkoa täyttämään perustettiin Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa loppuvuodesta 2000 uusi kaupunkinimistön tutkimushanke. Hanke on tutkimuskeskuksen ja viiden yliopiston suomen kielen laitoksen yhteinen. Se koostuu osatutkimuksista, joista suurimman osan tekevät opiskelijat harjoitus- tai pro gradu ‑töinään. Tällä hetkellä mukana on jo 20 opiskelijaa. Lisää opiskelijoita tullee mukaan koko hankkeen ajan.

Kaupunkinimistö on tutkimuskenttänä laaja. Hankkeessa on tarkoitus käsitellä sekä virallista (eli suunniteltua) että epävirallista kaupunkinimistöä. Virallista nimistöä voidaan tarkastella vaikkapa selvittämällä erilaisten kyselyjen ja haastattelujen avulla, miten kaupunkilaiset asennoituvat oman ympäristönsä nimiin. Mitä nimiä pidetään hyvinä, mitä huonoina? Entä ymmärtävätkö nykyihmiset nimien asiasisällön, ja onko ymmärtäminen nimien käytön kannalta edes tärkeää? Osaako helsinkiläinen sanoa, mitä sisältyy vaikkapa nimiin Orpaanporras ja Arentikuja?

Aihepiiri- eli ryhmänimeäminen tarjoaa myös monenlaista selviteltävää. Liki kaikkialla kadunnimissä toistuvien aihepiirien (esimerkiksi puiden ja kasvien nimitykset, Kalevala, Seitsemän veljestä) rinnalle toivoisi paremmin paikalliseen maisemaan ja kulttuuriin sopivia aiheita. Millaiset aiheet ryhmänimiin ylipäänsä sopivat? Kuinka paljon ryhmänimiltä voi vaatia opastavuutta? Mitkä seikat voivat vaarantaa ryhmänimien toimivuuden? Entä kuinka ryhmänimeäminen on aikojen kuluessa muuttunut? Minkälaiset mallit ja muodit ryhmänimissä kuvastuvat?

Vaikka virallista nimistöäkin tutkitaan, kaupunkinimistöhankkeen keskeisenä tavoitteena on hankkia tietoa epävirallisesta paikannimistöstä ja varsinkin nimien käytöstä. Mahdollisia tutkimuskohteita on lukuisia. Kaupunkinimistö on havaintojen mukaan monella tavalla kerroksellista: erilaiset ryhmät käyttävät erilaista nimistöä. Nimitaidossa ja nimitarpeessa voi olla suuriakin eroja. Eri ihmiset tarvitsevat ja käyttävät eri nimiä jo siksi, että heidän pitää puhua eri paikoista. Olisi selvitettävä, kuinka suuria eroja on nimien tuntemuksessa ja nimien käytön tarpeessa eri ihmisten ja ihmisryhmien, esimerkiksi eri ikäryhmien, sukupuolten ja ammattiryhmien sekä eri alueilla asuvien ja eri äidinkieltä puhuvien välillä. Käyttävätkö esimerkiksi nuoremman polven kaupunkilaiset erilaista nimistöä kuin isovanhempansa? Kuinka paljon samoja nimiä eri kaupunginosissa asuvat koululaiset käyttävät?

Asutko Prisman vai Vantaanjoen takana?

Tärkeitä tutkimuskysymyksiä on paljon muitakin. Mitkä ovat nykykaupunkilaiselle kaikkein tärkeimpiä ja keskeisimpiä nimiä, sellaisia, jotka useimmat asukkaat jossakin kaupungissa tai kaupunginosassa tuntevat? Kuinka keskeisiä tunnetuimpien nimien ryhmässä ovat kauppaliikkeiden, yritysten, liikekeskusten ja muiden vastaavien paikkojen nimet? Hahmottaako kaupunkilainen maailmaansa ennen kaikkea Ikean, Jumbon, Prisman, Sittarin, Maxin ja Mäkkärin kautta? Minkä verran nykykaupunkilaisen nimimaisemaan kuuluu ”oikeita” paikannimiä, vaikkapa sellaisia kuin Vantaanjoki, Mustavuori ja Vartiokylänlahti? Vai kannattaako tällaisia liiemmälti edes hakea? Kaupunkimaisema rakentuu enimmäkseen kaduista, toreista, rakennuksista – miksi me puhuisimme mäistä, joista, lahdista saati soista, koska sellaisia ympäristöömme kuuluu paljon vähemmän?

Nimiä antaessaan ihminen on usein varsin kekseliäs ja luova kielenkäyttäjä. Mielleyhtymien ja konnotaatioiden avulla voidaan paikoille luoda erilaisia lempinimiä. Varsinkin koululaisilla tuntuu olevan hallussaan oikea nimisampo. Paikat voivat vertautua toisiin, tunnetumpiin paikkoihin, niin että Vuosaari saa nimekseen vaikka Monaco (koska siellä asuu paljon ulkomaalaisia eikä kukaan maksa veroa). Malminkartanon täyttömäki taas on ironisesti Kilimanjaro. Tällaisia lempinimiä on epäilemättä monilla muillakin paikoilla.

Mahdollisten tutkimusaiheiden kirjo ei aivan pian ehdy. Voisi tutkia myös sitä, kuinka suuresti 30 tai 50 vuotta sitten käytetty nimistö eroaa nykypäivän nimistöstä. Onko sellaisia nimiä, jotka ovat jääneet kokonaan pois kaupunkilaisten kielenkäytöstä? Entä miten ihmiset suhtautuvat erilaisiin nimiin? Monet helsinkiläiset tuntuvat inhoavan Makkarataloa, mutta inhoavatko he myös tätä nimeä? Vai onko se pikemmin hellyttävä ja tuttavallinen nimi, jota on mukavakin käyttää?

Nimet talteen haastattelemalla

Valmiita tutkimusaineistoja ei juuri ole, joten jokaisen tutkijan on itse koottava oma aineistonsa haastattelemalla asukkaita. Aivan ensin on valittava se ihmisjoukko, jota haastatellaan. Tässä voivat apuna olla esimerkiksi kaupunginosayhdistykset, erilaiset seurat ja koulut. Asukkaita haastatellen on sitten selvitettävä vastaukset niihin kysymyksiin, jotka tutkimusongelman kannalta ovat olennaisia: mitä, millaisia ja minkä lajisten paikkojen nimiä asukkaat käyttävät, miksi he käyttävät juuri näitä nimiä, mitä he tietävät käyttämiensä nimien taustoista jne. Tutkimustensa valmistuttua opiskelijat luovuttavat aineistonsa tutkimuskeskukselle yhtenäisessä sähköisessä muodossa. Tällä tavoin saadaan koottua tutkimuskäyttöön epävirallisen kaupunkinimistön aineisto.

Kaupunkinimistön tutkimushanke kestää kolmisen vuotta. Vuonna 2003 tiedämmekin kaupunkinimistöstä paljon nykyistä enemmän. Silloin osaamme ehkä vastata siihenkin, kuinka moni helsinkiläinen tietää, mikä on Makkaratalon oikea nimi.


Terhi Ainiala on Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen nimistöntutkija.

Piirros Irma Nissinen


Terhi Ainiala