Suomen kielen lautakunta päätti talvella 2014 hyväksyä yleiskieleenkin rakenteen alkaa tekemään rakenteen alkaa tehdä rinnalle. Päätöksestä puhuttaessa on viitattu mm. siihen, että kumpikin tyyppi on vanhastaan ollut käytössä suomen murteissa ja että suomen kielessä on paljon muutakin vastaavanlaista vaihtelua. Päätöksen taustalla on myös muodon yleisyys yleiskielessä: alkaa tekemään on jatkuvasti yleistynyt kielenhuollon ohjeistuksesta ja äidinkielenopettajien ponnisteluista huolimatta (ks. Kielikello 1/2014).

Rakenteen vähittäiseen yleistymiseen lienee vaikuttanut esimerkiksi verbien ruveta ja ryhtyä antama malli, sillä nämä verbit edellyttävät verbimääritteensä olevan 3. infinitiivin illatiivimuodossa: ruvetaan ja ryhdytään tekemään, ei tehdä. Etenkin oheisessa kartassa näkyvällä alueella mallia on ollut antamassa myös käydä: tällä alueella puhujat ovat tekemistä aloittaessaan käyneet tekemään. Alueeseen kuuluvat koko kaakkoismurteiden puhuma-alue, myös Inkerissä puhuttu suomen kieli, sekä tätä aluetta lähinnä olevat savolaismurteiden ja kaakkoishämäläisten murteiden reuna-alueet. Muutama vanha tieto tästä verbirakenteesta Suomen murteiden sana-arkistossa on myös peräpohjalaiselta murrealueelta.

Liikuttava mielikuva syntyy tilanteesta, jossa Lappeenrannan seudulta kotoisin oleva vanha mies sanoo kuolemaa tekevälle vaimolleen: ”Työ taijattakkii nyt käyvä lähtemää.” Paljon elämänviisautta taas sisältyy Sakkolassa käytettyyn sananparteen ”Pien lint ko kävvyy tekemiä liijja suurta munnua ni repijiä perse.” Ruokolahdella on estelty menemästä heinäpellolle huonolla säällä: ”Ettähä työ heinäle ku vettä käyp satamaa!” Karjalankannaksen Koivistolla on todettu perheestä, johon syntyi lapsia tiheään: ”Niihä niitä (lapsia)käi tulemaa ko jänekseel poikii.” Inkerin Moloskovitsassa naisilla on ollut sanomista miesten viinanjuonnista: ”Naiset kävvät torumaa mitä vast (= mitä varten) juovat aiv viinaa”.

Alkamismerkityksessä verbiä on joissakin tapauksissa käytetty myös substantiivi-, ei pelkästään verbimääritteen kanssa. Sakkolalainen kertoo sadusta, jossa piru kysyy mieheltä: ”Et sie käy miu kansai töihe?” Naimisiin menneistä on Inkerin Tyrössä sanottu, että he ”käivät yksii leipii”. Nuijamaalla on arveltu Hirsimäki-nimisen paikan saaneen nimensä siitä, että mäellä ”joku ol käynt nuora jatkoks”, siis hirttäytynyt.

Paitsi jonkin tekemisen aloittamista verbillä käydä voidaan ilmaista laajemminkin muutosta. Hattulassa on suorasukaisesti tokaistu hyvin kalpeaksi menneelle sairaalle: ”Kyllä tee olette kans maan näköseks käynny!” Puolankalainen kertoo, että sieniaikana lehmät viihtyisivät koko ajan metsässä: ”Sieniin aekana se lehmä käöpi laeskemmaksi kottiin tulemaan.”Viipurin läänin Uudeltakirkolta kotoisin oleva arvelee, että ”jos ei miult jalkoi ois poikki käynt ni kyl me (= minä) paremas kunnos oisin”. Konginkankaalla on todettu säätilan muutoksesta: ”Se käö sille ilimalle (= ilma muuttuu sellaiseksi), että siinä vilja joutuu.”

Kävin kesän paljasjaloin

Käydä eroaa verbeistä alkaa ja ruveta siten, että sen konkreettinen alkuperäinen merkitys on ’kävellä, kulkea (jalan)’. Nykykielessä tämä merkitys on vain osittain elävä, mutta Suomen murteiden sana-arkiston tiedoissa se on vielä tavallinen.  Näissä tiedoissa myrskyläläinen kertoo, että ”lapsena kävin koko kesäm paljasjalo”, ja veteliläinen toteaa kävelemisen olleen hevosettoman ihmisen kulkutapa: ”Jolla ei ollu hevosta sai kulukia käyren vain ja talavella suksilla.” Inkerin Tyrössä naista on sananparren muodossa kehotettu tekemään useampia asioita samanaikaisesti, esimerkiksi sekä kävelemään että käärimään (eli kiertämään) letti pään ympärille: ”Syötä laps syyvvessäis kääri pääs käyvvessäis.”Tuuloksessa taas on vitsailtu tällaisesta naisille ominaisesta tehokkuudesta: ”Konstit on monet, sano muija, kun kusi ja kävi ja sukkaa kuto.”

Verbin käydä merkityksen kehityksessä kävelemisestä alkamisen ja muutoksen ilmaisemiseen on kyse ns. kieliopillistumisesta, jossa sana ”kalpenee” merkitykseltään ja saa jonkin kieliopillisen tehtävän. Kehityskulun on tehnyt mahdolliseksi se merkitysten yhtäläisyys, että käveleminen on siirtymistä paikasta toiseen, ja alkaminen taas on siirtymistä jonkin tekemisen tilaan. Se, että konkreettista siirtymistä ilmaiseva verbi saa myös alkamis- tai muutosmerkityksen, on hyvin tavallista eri kielissä. Suomen kielessä tällaisen kehityksen ovat kokeneet esimerkiksi verbit mennä ja tulla: Taivas meni pilveen; Ruuasta tuli suolaista.

Lähärin kualla aivan

Myös verbillä lähteä on etenkin murteissa ilmaistu alkamista. Rautulainen kertoo kiistasta muolaalaisen miehen kanssa: ”Läks Muoloam miehen kans kina jot kumpaine on ennempeä Pasuris.” Uusikirkkolainen päivittelee sitä, miten paljon lehmät söivät: ”Ai ku ne lehmät söivät, läksiit iha halkiimaa!” Lapualainen arvelee olleensa edellisellä viikolla lähellä kuolemaa: ”Menhellä viikolla molin jo niin huanos kunnos notta lähärin kualla aivan.”

Murteissa alkamista ja muutosta voivat merkitä sellaisetkin verbit kuin langeta ja nousta. Kittilässä on arveltu lumen sulavan nopeasti: ”Ei tartte monta tämmöstä päivää ennenku on langennu veeksi koko lumi.”  Inkerin Kalliveressä on kerrottu lattialle pitkälleen menneestä: ”Uksest (= ovesta) ku tuli nii se nois (= nousi, ts. ryhtyi) vatsallee.”

Tällä palstalla esitellään sellaisia murteiden ilmiöitä, jotka asettuvat melko tarkkarajaiselle alueelle Suomen murrekartalla. Levikkikartat ovat syntyneet Suomen murteiden sanakirjan toimitustyössä.