Masentuminen ei ole vain ihmisten ominaisuus, vaan murretietojen mukaan masentua voivat niin eläimet kuin elottomatkin ilmiöt, esimerkiksi pakkanen ja tauti. Kyse ei silloin  ole mielen alakuloiseksi tulemisesta vaan konkreettisemmasta lannistumisesta, talttumisesta, nujertumisesta.

Talttumisesta on kyse seuraavissa murre-esimerkeissä. Kyl se (tappelupukari) siint masentuu ko suap hyväst selkähie (= selkäänsä) (Räisälä). Ensin yritti vähän kiivastellav (= kiivailla) vam masentu sitte (Sotkamo). Niin akka kuin lapsetkin on voitu masentaa. Heinävedellä on todettu, että mies masentaa (= taltuttaa, nujertaa) pahannii akan ja  Riistavedellä uhataan: Kyllä minä masennan vielä nuo tenavat! Juomistakin voi masentaa, hillitä: Kun se viratonna oli niin se taisi vähän masentoas sitä juontie siitä (Kajaani).

Vanhoissa murteissa mielentilastakin puhuttaessa masentumisella on tarkoitettu lähinnä mielen tyyntymistä, kiivaan luonnon asettumista. Nuorel on nuoren miel, vanhaks ko tullaa nii miel masentuu. Tämän Koivistolta peräisin olevan sananparren mukaan hillitön mieli vanhemmiten tyyntyy.

Masentua-verbin rinnalla esiintyy samamerkityksinen maseta-verbi. Kyllä Juusefiina on ollup paha haukkumhan ihmisiä mutta on se masenu (= tasaantunut, tyyntynyt) iän kans (= iän myötä) (Täräntö). Kuhmossa komennetaan seuraavasti: Mitä se Antti siellä huutaa? Alahhan masetas (= talttua, asettua) siellä!

Verbistä esiintyy myös muoto masata. Muun muassa Parkanossa voidaan niin raisusta kuin ylpeästäkin sanoa: Kyllä mailma masaa (= taltuttaa) ja tie tasaa ja kuratauti rankasee.

Pakkanen masentuu

Yhtä lailla virta, pakkanen, tuuli kuin kipu ja tautikin talttuessaan, tasaantuessaan masentuu tai masenee. Siel se (virta) masentuu Kosensillan alapuolel (Hollola). Jakkaha tuul vähä masenoo ni lähtää siitte (Suomenniemi). Se on olluk kovvaa pakkasta, alakaa se vähäm maseta (Puolanka). Et soal liikkuvam misseä, et se (tauti) masentuu (Lemi). On se (kipu) masentummaam päi (Pudasjärvi). Myös kiehuminen voi maseta eli asettua, lakata.

Masentua-verbiä on käytetty monella tapaa talttumiseen, lannistumiseen liittyvästi hiipumisen ja vähenemisen merkityksissä. Esimerkiksi  himankalainen murteenpuhuja kertoo, kuinka pojat loivat hänen mökilleen kapean polun: Em mää hänel (polun) leveyvestä välitä. Kyllä se (hanki näin keväällä) siihem masentuu. Niin ikään Himangalla mies on työttömänä ollessaan lihonut, mutta toteaa, että se (paino) palijo masentuu ko mää lähen tästä töihin. Konginkankaalla taas on sanottu: Voehan ne juonet (= oikut, metkut) nyt ruvetav vähenemmääj ja masenemmaaj jo vanhalta ja sairaalta. Ja kaivossa vesi vähetessään  masenee.

Tietynlaisesta talttumisesta, lähinnä pehmenemisestä, on kyse seuraavissa Vermlannista peräisin olevissa esimerkeissä: Kun (ohdakkeista) uunluuvan ois tehny kyllä siinä (ohdakkeen piikit) masenis kuumaa uunia luutiessa. Paa kretie (= kretaa, kermaa), että (väkevä kahvi) masenoo.

Masentuminen vanhassa kirjakielessä

Kirjakielen varhaisemmissa vaiheissa masentua-verbillä on murteista tuttuja talttumiseen, nujertumiseen, lannistumiseen viittaavia merkityksiä. Niin ärjyvät leijonat kuin ylpeät ja ylimielisetkin masennetaan, kuten seuraavissa poiminnoissa 1700-luvulta: ”Sinä mansensit myös Leijonit ettei he Danielia kuoliaksi repinet”. ”Ennen kyll olit kemppi (= ylpeä, pöyhkeä) ja koria, mutta kyll on paskatauti masentanut.”

Turun Viikko-Sanomissa vuonna 1821 kerrotaan heilurikellon keksimisestä: ”Likipitäin 167 vuotta sitten opetti Oppinut Hollantilainen (Christiaan Huygens) seinä-uurin (= seinäkellon) tekiöitä ripustamaan seinäkelloin (= seinäkelloihin) sellaisen pendeliksi mainittavan heilakkeen, joka masentaa ja hillitsee ratasten pyörimistä.”

Venäjän keisari Nikolai I:stä puolestaan kerrotaan, kuinka tämä noustuaan valtaistuimelle 1825 ”masensi pian ja pontevasti – – sotamieskapinan, kävi onnellisia sotia Persiaa vastaan – –  vapautti Greekan maan sodalla – –  masensi Puolan kapinan – – ja pakoitti Unkarin 1849 antaumaan Itävallan alle.”

Kuten murteissa myös 1800-luvun kirjakielessä tautikin masentuu: ”Muuten näyttää tämänvuotinen rutto olevanki helpommasta luonnosta, kaiketiki lauhkeuntuneen ja masentuneen matkallaan” (Suometar 1847). Agathon Meurman kuvaa tietosanakirjassaan (1883–1890) Venäjän ulkomaankaupan ongelmia: ”Ylenkorkeat tullit masentavat kuitenkin kaupan virkistymistä.”

Aleksis Kivi käyttää masentua-verbiä varsin monipuolisesti. Niin ilo, into ja mieli kuin kielen vikkelyys ja tulikin masentuvat. Seitsemän veljeksen (1870) Lauri sanailee: ”Minäkin nyt jotakin lausuisin, mutta tämä merkillinen hetki on perin masentanut kieleni entisen vikkelyyden.” Samasta teoksesta on peräisin myös seuraava: ”Kuitenkin masentui vähitellen heidän ristikkovalkeansa, kukistui lopulta kekäleinä alas, ja tuhansista, räiskyvistä säkenistä täyttyi öinen ilma.”

Alakuloisuuden, mielen apeaksi painumisen merkityksen masentuminen näyttää saaneen vasta 1800-luvun jälkipuoliskolla. Suomen Ravisportin Kalenterissa (1884–1885) kuvataan tukalaa hellettä raviradalla:  ”Se kuitenkin lohdutti, että ravintola voi tarjota viiniä ja jääkylmää selteriä (= tiettyä kivennäisvettä) sekä Uudenmaan pataljoona soittokunta hyvää ’musiikkia’. Muutoin varmaan olisi mieli kovin masentunut.”

Etenkin Minna Canth käyttää useissa yhteyksissä masentua-verbiä kuvatessaan mielen painumista apeaksi. Näin hän kirjoittaa Työmiehen vaimon ilmestymisen jälkeisistä ajoista: ”Aivojen liiallinen jännitys, lukuisat minua vastaan tehdyt hyökkäykset ja suru ystävien menettämisestä painoivat mieleni masennuksiin.”

Masea on säyseä

Samaa sanapesyettä masentua-verbin kanssa on murteissa ja vanhemmassa kirjakielessä esiintyvä masea. Sana kuvaa säyseää, tyyntynyttä, talttunutta. Niin masea, kohta ylönki (= liiankin) pehmeä luonto (Täräntö). Heonen oli hyvim massee (=  uupunut) sik ko se ajosta päästettii (Vampula). Vuoden 1548 Uudessa testamentissa: Jumala ”masevaksi teki kooleman kivut.” Masea voi olla myös ilma ja virta. Vuoden 1772 almanakassa pellava neuvotaan panemaan ”aina alalliseen tyveneen kusa joki masein on”.

Myös Nykysuomen sanakirja (ilmestynyt 1951–1961) tuntee masean, tosin harvinaiseksi sen mainiten. Sanakirja esittää masean merkityksiksi alakuloisen, apean, masentuneen, tukahtuneen, hiljaisen, nöyrän. Esimerkit ovat 1920-luvun kirjallisuudesta. Eräässä kirjoituksessa kerrotaan, kuinka ”nuoretkin apinavekarat saattoivat olla röyhkeitä ja koppavia, mutta omien päällikköjensä edessä heidän piti olla ehdottoman maseita (= hiljaisia, säyseitä) ja nöyriä.” Juhani Aho kirjoittaa teoksessaan Kevät ja takatalvi (1926): ”taival pitkä ja tukala, mieli masea, matala.” Nykykielessä sanaa masea ei enää käytetä.

Masentua-verbin nykymerkitykset

Nykykielessä masenutumisella ei ole enää konkreettista talttumisen, nujertumisen merkitystä,  vaan masentuminen on abstrakti käsite: se tarkoittaa lannistumista, ennen kaikkea hyvin apeaksi, alakuloiseksi tulemista. Lääketieteen terminä masennus tarkoittaa masennustilaa, johon liittyy tiettyjä oireita.

Alakuloista mielentilaa kuvaava nykymerkitys näyttää syntyneen 1800-luvulla kirjakielen kehityksen myötä.