Opetusministeriön tuntijakotyöryhmän muistiossa oli ehdotettu, että nykyinen peruskoulun ja lukion kuvaamataito-niminen oppiaine muutettaisiin lukion osalta kuvataiteeksi. Kuvaamataidonopettajain liitto ja Taideteollisen korkeakoulun taidekasvatuksen osasto olivat kysyneet kielitoimiston kantaa asiaan. Kysyjät olivat pitäneet nimitystä kuvataide liian kapea-alaisena ja ehdottaneet pohdittavaksi nimiä kuvaamataito, kuvataide, kuvaamataide, kuva- ja ympäristötaide sekä visuaaliset taiteet.

Lautakunta oli sitä mieltä, että nimessä olisi hyvä säilyttää sana taito; koulun oppiaineiden nimissä ei voi puhua taiteesta, kuten ei puhuta tieteestäkään. Sanalla taito myös tähdennettäisiin koulussa tarpeellisiksi tunnustettujen taitoaineiden olemassaoloa. Lautakunta piti luonnollisena, että oppiaineiden sisällöt muuttuvat, ja suositti ensisijaisena nimityksen kuvaamataito säilyttämistä oppiaineen nimenä. Jos kuvaamataito antaa kysyjien mielestä oppiaineesta liian suppean kuvan, lautakunta suosittaa nimitystä kuvaviestintä (vrt. puheviestintä).