Niin sanottuja otta- ja oitta-verbejä – kuten erottaa, ilmoittaa – ovat sellaiset kolmitavuiset verbit, joiden toisessa tavussa on o tai oi (ks. Kielikello 1/2000). Säännön mukaan ne kirjoitetaan

ilman i:tä silloin kun

  • verbin rinnalla on kaksitavuinen o- tai ö-loppuinen kantasana (erottaaero, inhottaa inho)
  • verbin rinnalla ei ole samakantaista sanaa (kehottaa, pilkottaa)
  • verbi on kuvaileva (retkottaa, pirskottaa).

 i:llisinä silloin kun

  • verbin rinnalla on kaksitavuinen a- tai ä-loppuinen kantasana (teroittaa terä, haavoittaahaava).

Tämän säännön mukaisesti kuuma-sanasta johdettu verbi on kuumoittaa. Kielitoimiston sanakirjassa sana on esitetty aiemmin näin:

kuumoittaa53*C vrt. kuumottaa.
1. aiheuttaa kuuman tunnetta, hehkua kuumuutta, lämmittää. Aurinko alkoi kuumoittaa ja väsyttää.
2. tuntea kuumuutta (jssak); vars. ihmisen ihosta: olla kuuma, tuntua kuumalta. Poskia, korvia kuumoittaa. Kuumoittava iho. Korvat kuumoittavat.

Monet oitta-verbit esiintyvät usein puheessa ilman i:tä, ja joskus niitä näkee myös kirjoitettavan niin. Kuumoittaa on kuitenkin paininut jo kauan eri sarjassa kuin muut oitta-verbit: suosituksesta huolimatta se kirjoitetaan huomattavasti useammin ilman i:tä kuin i:llisenä. Esimerkiksi sanomalehtitekstejä sisältävässä Media-arkistossa kuumoittaa esiintyy vain kahdeksan kertaa ja kuumottaa 1 210 kertaa. Googlaamalla saadut luvut ovat kuumoittaa 1 320 ja kuumottaa 94 100. Muilla vastaavilla verbeillä (esim. teroittaa, sekoittaa, punoittaa) luvut ovat päinvastaiset: oikeaa muotoa on huomattavasti enemmän kuin väärää.

Kuumottamista ilman i:tä on erityisesti lisännyt sanan kuvallinen käyttö. Sen tyyppisissä yhteyksissä kuin kuumottava tilanne tai pelkkä ajatuskin kuumottaa käytetään erittäin harvoin kuumoittaa-muotoa.

Kuumottaa-muodon yleisyys osoittaa, että säännön mukainen kuumoittaa ei jostain syystä ole yleisen kielitajun mukainen; muissa -otta/-oitta-verbeissä väärän asun käyttö ei ole näin yleistä. Kielitoimiston sanakirjan vuonna 2017 ilmestyneessä päivityksessä tämä on otettu huomioon niin, että kuumoittaa-artikkelissa kuumottaa esitetään rinnakkaismuotona:

kuumoittaa53*C
1. aiheuttaa kuuman tunnetta, hehkua kuumuutta, lämmittää, (1.) kuumottaa. Aurinko alkoi kuumoittaa selkää.
2. tuntea kuumuutta (jssak); vars. ihmisen ihosta: olla kuuma, tuntua kuumalta, (1.) kuumottaa. Poskia, korvia kuumoittaa. Kuumoittava iho. Korvat kuumoittavat.
Kuv. tavallisemmin: (1.) kuumottaa. Kuumoittava tilanne.

Vastaavasti kuumottaa-verbi on kuvattu näin:

1. kuumottaa53*C aiheuttaa t. tuntea kuumuutta, kuumoittaa. Aurinko kuumotti selkää. Posket kuumottivat.
Kuv.
a. kiihtymyksen, jännityksen, pelon, ahdistuksen, häpeän tms. tuntemisesta. Jo pelkkä ajatuskin kuumottaa. Kuumottava keskustelunaihe.
b. ark. painostaa, hiostaa. Älä enää kuumota mua! Poliisi kuumotti kysymyksillään.

Miksi muutos?

Joku voi nyt kysyä, onko tässä rikottu looginen sääntö ja vielä yksi kaikkein pyhimmistä eli -otta/-oitta-sääntö. Miksei sitten yhtä hyvin sovi kirjoittaa ”punottaa”, jos kerran voi kirjoittaa kuumottaa?

Kuumottaa on kuitenkin erikoistapaus. Rinnakkaismuodon hyväksymistä voi perustella muullakin syyllä kuin kuumottaa-muodon yleisyydellä. Kielessä on nimittäin aina ollut myös verbi kuumottaa, jonka merkitys on toinen:

2. kuumottaa53*C näkyä jnk läpi, kaukaa t. himmeänä, kajastaa, kuultaa, häämöttää, siintää, hohtaa, kumottaa. Usvan läpi kuumottaa valoa. Kaukana kuumottava kaupunki. Merenpohja kuumottaa veden läpi. Aurinko, kuu kuumottaa.

Tämän verbin käyttö on käynyt melko harvinaiseksi ja merkitys monelle vieraaksi; tavallisemmin käytetään sen monia synonyymeja, kuten häämöttää, kajastaa, siintää jne. Sana esiintyy ehkä useimmin kuun yhteydessä, vaikka silloinkin on tavallisempi rinnakkaismuoto kumottaa. Jos puhutaan ”auringon kuumottamisesta”, useimmille tulee luultavasti mieleen kuumoittaa-verbin merkitys.

Kun kielessä siis on ollut myös kuumottaa-verbi, jonka merkitys ei ole enää kaikille tuttu, on ymmärrettävää, että kuumoittaa ja kuumottaa ovat yhdistyneet. Tämä ei ole kielessä tavatonta: sana voi helposti saada toisen, sitä muistuttavan sanan merkityksen varsinkin silloin, kun alkuperäinen merkitys käy harvinaiseksi. Tällä tavoin on käynyt muun muassa sanoille huomioida ja harjakaiset. Alun perin huomioida-verbin merkitys oli vain 'tehdä huomioita, havainnoida', mutta se sai vähitellen myös merkityksen 'ottaa huomioon'. Samalla lailla harjakaiset 'kaupan johdosta tarjottava kestitys' alkoi tarkoittaa jossain vaiheessa myös samaa kuin harjannostajaiset, vaikka moni haluaisi edelleen tehdä eron näiden sanojen välillä.

Kuumottaa-muodon poikkeuksellisuus ei ole toisaalta myöskään ainoa laatuaan -otta/-oitta-verbien joukossa: esimerkiksi laiskottaa on vakiintunut aikoinaan i:ttömäksi, vaikka rinnalla on a-loppuinen laiska, ja toisaalta innoittaa on i:llinen, vaikka rinnalla on o-loppuinen into.

Kaiken kaikkiaan -otta/-oitta-verbien oikeinkirjoitus on ollut yksi kiistanalaisimmista normeista, vuosisatainen pulma (vrt. Kielikello 1/2008). Vaikka normi on nykyisin varsin vakiintunut, selvien tapausten lisäksi näyttää olevan edelleen rajatapauksia ja horjuvia verbejä. Kuumottaa kuuluu näihin.  

Uutta sanakirjassa

Kielitoimiston sanakirjasta on ilmestynyt uusi päivitysversio vuoden 2017 alkupuolella; edellinen ilmestyi vuotta aikaisemmin. Sanakirjaan on lisätty noin 650 uutta sana-artikkelia ja muutoksia on tehty lähes 1 200 artikkeliin. Kaikki uudet hakusanat eivät ole uudissanoja, sillä sanakirjaan lisätään aina myös sellaisia vanhojakin sanoja, joiden on huomattu puuttuvan.

Sanakirjaan lisättyjä uusia, viime vuosina yleistyneitä sanoja ovat muun muassa

ammattijärjestäjä, burkini, emoji, granola, heraproteiini, hypistelymuhvi, höntsätä, ilmiöpohjainen, kalastonhoitomaksu, klikkausjournalismi, laastarisuhde, lapsentahtinen, lähimaksaminen, mobiilisovellus, nyksä, ruutuaika, suppailla, turvapaikkapuhuttelu, vastamainos.

Kielitoimiston sanakirja on verkossa osoitteessa www.kielitoimistonsanakirja.fi(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).