Kunta, kaupunki ja pitäjä
Artikkeli 3/2009

Sirkka Paikkala

Kunta, kaupunki ja pitäjä

Kuntien yhdistymien ja lainsäädännön kehitys ovat johtaneet tilanteeseen, jossa täsmällinen puhe paikoista ja alueista on alkanut tuottaa päänvaivaa. Miten erottaa toisistaan kunta ja sen osat, miten ilmaistaan sijaintia ja miten asukkaita tulisi nimittää?

Kun uudella kunnalla ja siihen sisältyvällä lakkautetulla kunnalla on sama nimi, alueet olisi kyettävä erottamaan toisistaan myös kielen keinoin. Tarvitaan termit erottamaan nykyinen hallinnollinen kunta ja siihen liitetyt entiset kunnat toisistaan, ja nimitysten kaupunki ja kaupunginosa merkitys olisi syytä palauttaa ymmärrettäväksi.

Kielikellossa (1/2009) kyseltiin kuntaliitoksissa yhdistyneille kunnille neutraalia, osuvaa ja lyhyttä nimitystä, jota voisi käyttää silloin, kun puhutaan entisen kunnan tai kaupungin alueesta. Vastaukseksi saatiin yhteensä 58 ehdotusta.

Lakkautetuista kunnista pitäjiä?

Eniten sai kannatusta pitäjä (6 ehdottajaa) seuraavin perustein: Nimitys on vanha ja kaikille tuttu, ja sitä käytetään enää harvoin sen alkuperäisessä merkityksessä eli historiallista hallinto- tai kirkkopitäjää tarkoittamassa. Nykyään pitäjä-sanaa käytetään kunnan aluetta ilmaisevana terminä sekä puheessa että esimerkiksi murteen-, historian- ja perinteentutkimuksessa, kun taas kunta-sana kuuluu hallinnollisiin yhteyksiin. Näin pitäjä-sanan nykyinenkin käyttö olisi linjassa ehdotuksen kanssa. Voitaisiin jopa sopia siitä, että pitäjä-sanaa käytettäisiin kaikista entisistä ja eli ”historiallisista” kunnista. Nimitys on lyhyt ja ytimekäs. Voitaisiin sanoa Siikalatvan kunnassa tai Siikalatvalla Rantsilan pitäjässätai pelkästäänRantsilan pitäjässä. 

Yksi ehdottajista havainnollisti asiaa esimerkillä ”Hämeenlinna, jossa on edelleen Hämeenlinnan kaupunki ja Hauhon, Kalvolan, Lammin, Rengon, Tuuloksen ja mahdollisesti vielä aiemmin liitetyn Vanajan pitäjät” ja totesi: ”Tuntuu naurettavalta, kun suuren entisen maalaiskunnan koko aluetta kuulee jo nyt kutsuttavan kaupunginosaksi.” Nimitystä verrattiin myös ruotsin kielen sanoihin socken ja kyrkosocken. – Yksi pitäjää  ehdottanut esitti sanan käyttöä rajattavaksi siten, että sanaa kaupunki käytettäisiin kaupunkikunnista (joissa on kaupunginosat), mutta sanaa pitäjä maalaiskunnista (jonka osia ovat kylät, kirkonkylät, taajamat).

Vanha nimi yksinään tai yhdessä uuden nimen kanssa

Kolme vastaajaa oli sitä mieltä, että vanha nimi riittää yksinään: ”Vanhojen kuntaliittymien yhteydessä ei nimistä tehty ongelmaa: ”Paattinen on Paattinen, vaikka liitettiinkin Turkuun jo vuosia sitten.” Osa katsoi, että tarvittaessa uuden kunnan nimi voidaan lisätä alkuun genetiivillä, esim. Rauman Lappi, Oulun Ylikiiminki, Jyväskylän Korpilahti.Tämä ratkaisu ei tosin sovellu tapauksiin, joissa uuden kunnan nimi on sama kuin siihen liitetyn kunnan.

Yksittäisiä ehdotuksia

Muut ehdotukset mahdollisine perusteluineen olivat seuraavat:

alkukunta, alue (Karjaan alue, Tammisaaren alue: Vanhat kunnanrajat jäivät käsitteenä olemaan; alue on alue hallinnollisesta asemasta huolimatta.)
asumala
, ekskunta (”Asun Hämeenlinnassa Tuuloksen ekskunnan alueella”)
emokunta
(”Vanhat kunnat ovat toimineet tavallaan uuden suurkunnan synnyttäjinä, emoina”)
entiskunta,
esikunta, haamukunta (”Puhutaanhan haamusärystä, kun jalkaa ei enää ole. Jollakin henkisellä tasolla nämä entiset kunnat kuitenkin ovat olemassa, ikään kuin ’varjojen maassa’.”)
juurikunta
(kielikuva juurista, joilla uusiokunta seisoo ja joista se elää)
kaukunta,
kauppala, keskimä, keskimö, keskiö, kirkkola (isompi taajama, jossa kirkko ja aiemmin kirkonkylän ja kunnan status)
kunnas, kuntala
(yhdistyneen uuskunnan kuntaosa) ja kaupunkila (yhdistyneen kaupunkien kaupunkiosa)
laitamo
(sijainti kaupungin laidalla)
napa
, osakunta, paikkakunta, paikkala, perikunta, pohjakunta, sisäkunta (”Hämeenlinnan sisäkunta Lammi tunnetaan pellavastaan”)
taajama
(entisistä kuntakeskuksista, kyläkunnista, kulmakunnista)
taajanne
, tappi, taustakunta, ydin, ytimö, ytiö

Kokonaisten termien lisäksi entisen kunnan osoittamiseen tarjottiin määritteitä aito, ensi, entis-, esi-, kanta- (”Kanta-Seinäjoki”, ”Kanta-Hämeenlinna”; jos uuden suurkunnan nimi on sama kuin yhden liitoskunnan), nyky-, perus- ja varsinais- sekä sanaa vanha lyhenteenä vh tai vnh. Kaksi kannatti joko liitos-alkuista nimeä (liitos-Piippola, liitos-Rantsila) tai liitoskunta termiä kokonaisena.

Muutamassa vastauksessa asiaa tarkasteltiin suurkunnan kannalta: ehdotettiin kunnan nimen lisäksi tarkennusta ympäristöineen: esim. Kokkola ympäristöineen. Kirjoittaja  kuitenkin totesi, että tällainen ilmaisu edellyttää nimettyä keskusta, jonka ympärille muut alueet sijoittuvat.  Esimerkiksi alueennimityksen luonteisen Länsi-Turunmaan yhteyteen sana ympäristöineen ei sovi.

Paikat ja nimet eivät katoa

Uusista kunnista kirjoitettaessa tarvitaan siis täsmällisiä termejä. Lisäksi on syytä muistaa, että uudet kunnat ovat hallinnollisia koosteita. Niiden alaisuuteen liitetyt maat ja paikat eivät katoa minnekään, eivät niiden nimetkään. Kun uutisoidaan kirjallisuuspäivistä Vammalassa, tuttu ja tunnettu ilmaus Vammalan Vanhan kirjallisuuden päivät riittää siitä huolimatta, että Vammala on menettänyt kunnallishallinnollisen statuksensa ja on osa Sastamalaa. Ovathan Vammalassa asuvatkin edelleen vammalalaisia, vaikka kuntalaisina he ovat nykyään sastamalalaisia tai Sastamalan kaupungin asukkaita.

Pulmallinen kaupunki

Kuntien nimiin kytkeytyy toinenkin hankaluus: kaupunki-sanan harhautunut käyttö. Sanakirjamääritelmän mukaan kaupunki on ”oman kuntansa muodostava, tiheään (suunnitelmallisesti) rakennettu, tav. suuri asutuskeskus”. Nykyisen kuntalain mukaan ”kunta voi käyttää nimitystä kaupunki, kun se katsoo täyttävänsä kaupunkimaiselle yhdyskunnalle asetettavat vaatimukset”.

Kaikki kunnat ovat siis kuntalain mukaan oikeudellisesti, hallinnollisesti ja tilastollisesti kuntia, mutta kunta voi omalla päätöksellään ottaa käyttöön kaupunki-nimityksen. Tarkoitus on kiinnittää huomiota kunnan kaupunkimaiseen rakenteeseen ja toimintojen monipuolisuuteen, mutta kaupunki-sana on kuntien nimissä kärsinyt inflaation, kun kaupungeiksi kutsutaan tuhansien neliökilometrien suuruisia harvaan asuttuja maa-alueita.

Asiaan kiinnitti hiljattain huomiota myös Olli Vahteristo Helsingin Sanomissa  (2.8.2009) kirjoituksessaan ”Uudet kaupunkimme eivät ole kaupunkeja”. Hän totesi, että perinteisesti kaupungilla ymmärretään tiheästi rakennettua keskusta, jossa on asuin-, liike- ja teollisuuskortteleita ja kulttuurilaitoksia. Hän ihmetteli, miksei kahta eri asiaa – hallinnollista kaupunkikuntaa ja perinteistä toiminnallista keskusta – kyetä erottamaan kielellisesti toisistaan. Hän ehdotti, että yhteisen kaupunki-nimityksen sijasta voitaisiin käyttää ainakin paremman puutteessa nimityksiä kaupunki ja kaupunkikunta, jonka mukaisesti ”Parainen on edelleen kaupunki, joka sijaitsee Länsi-Turunmaan kaupunkikunnassa”.

Tammikuussa 2006 esitimme (kartografi ja kaupunkihistorian tutkija Jussi Iltanen ja allekirjoittanut) Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla entisten kuntien säilyttämistä erillisinä kunnanosina tai pitäjinä. Hallinnollista merkitystä tällaisella kunnanosajaolla ei olisi, vaan kunnanosat toimisivat alueellisen identiteetin ja paikantamisen apuvälineinä kartoissa, postiosoitteissa, tienvarsien nimikilvissä, yhdistysten nimissä jne. Kunnanosan tai pitäjän status voitaisiin antaa esimerkiksi niille kunnille, jotka maassamme olivat vuonna 1964; vuodesta 1965 nimittäin alkoi kuntaliitosten ensimmäinen vaihe.

Esitimme edelleen, että kuntauudistuksessa kaupunki-nimike kuntamuotona tulisi poistaa, koska nimikkeellä ei ole ollut käytännön merkitystä enää vuoden 1977 kuntauudistuksen jälkeen. Sen sijaan kaupunki-nimikkeen voisi ottaa käyttöön uudella tavalla kaupunkimaisen taajama-alueen nimikkeenä siten kuin meillä aiemmin oli ns. taajaväkisiä yhdyskuntia maalaiskuntien sisällä. Kunnanosien tai pitäjien tapaan myöskään kaupungeilla ei olisi uudessa mallissa hallinnollista merkitystä, vaan vain informoiva ja identiteettimerkitys. Se kertoisi paikkakunnan rakenteesta kaupunkimaisena asutuskeskuksena.

Uuden mallin mukaiset kaupungit voitaisiin määritellä toisaalta historiallisin perustein antamalla nimike kaikille kaupungeille ja kauppaloille, jotka on perustettu vuoteen 1960 mennessä. Ns. vanhoiksi kaupungeiksi kutsutaan niitä kaupunkeja, jotka on perustettu ennen vuotta 1959. Nimike voitaisiin antaa myös taajamalle sen asukaslukuun ja palveluvarustukseen perustuvan merkittävyyden mukaan. Tällöin uusia kaupunkeja voisi syntyä muuallekin kuin kuntakeskuksiin. Sellaisiksi voitaisiin katsoa esimerkiksi  Nurmijärven Klaukkala ja Vihdin Nummela.

Kaupunkien rajat voitaisiin määritellä esimerkiksi taajaman rajojen avulla, asemakaavoitetun alueen mukaisesti tai käyttämällä kuntaliitoksia edeltäneitä kaupunkien rajoja. Hallinnollisen kunnan viralliseen nimeen voisi sisällyttää sanan kunta, jotta sekaannuksilta samannimisten suurkuntien ja kunnanosien kesken vältyttäisiin. Esimerkiksi Äänekosken kunnassa sijaitsisivat Äänekosken kaupunki (ent. Äänekosken kauppala ja kaupunki) ja Äänekosken pitäjä (entinen Äänekosken maalaiskunta) sekä Suolahden kaupunki ja Konginkankaan pitäjä.

Joko kunnallista hallintoa uudistettaessa voitaisiin tarttua kansalaisia selvästi häiritsevään viestinnälliseen epäkohtaan ja korjata vuosikymmenien kuluessa rakentunut sekaannus? Kieli tarjoaa siihen keinot.

Kirjoittaja työskentelee Kielitoimistossa nimistönhuoltajana.

Lähteet

Iltanen, Jussi ja Paikkala Sirkka: Kuntaliitoksissa uhkaa kadota paljon paikannimiä. Helsingin Sanomat, Vieraskynä 6.1.2006.

Vahteristo, Olli: Uudet kaupunkimme eivät ole kaupunkeja. Helsingin Sanomat, Mielipide 2.8.2009.

Sirkka Paikkala