Kuka päättää, miten nimi taipuu
Kysyttyä 2/2010

Sirkka Paikkala

Kuka päättää, miten nimi taipuu

Kysymys:  Saako nimeänsä taivuttaa miten haluaa ja vaatia muita noudattamaan samaa taivutustapaa?  Pitääkö siis etu- ja sukunimen taivutuksessa ottaa huomioon nimenkantajan oma mielipide?

Vastaus: Suomalaiset sukunimet taipuvat kuten muutkin suomen kielen sanat. Jos nimeen sisältyy yleissana, nimi taipuu kuten tämä sanakin: Meri : Meren, Kurki : Kurjen, Susi : Suden. Jos nimeä on yleisesti taivutettu murteessa toisin kuin yleiskielessä, sen voi ottaa huomioon yleiskielisessäkin yhteydessä, jos tämä taivutus on tiedossa: Närhi : Närhen tai murteessa Närhin; Teeri: Teeren tai murteessa Teerin; Autti : Autin tai murteessa Auttin. Näin paikallisesti varmaan menetelläänkin. Yleiskielinen taivutus ei silti koskaan ole väärin.

Jos paikannimilähtöisissä sukunimissä on säilynyt vanhoja, käytöstä jääneitä muotoja, nimiä taivutetaan kuten vastaavaa yleissanaa: Halmet ja Vuollet taipuvat kuten sanat halme ja vuolle eli Halmeen ja Vuolteen. Harvinaisten talonnimipohjaisten sukunimien taivutus voi perustua talonnimen taivutukseen. Tällaisiin harvinaisiin nimiin kuuluu esimerkiksi Ryti: presidentti Risto Rytin sukunimen taustalla on hänen Huittisten Loimankylässä sijainneen kotitilansa nimi Ryti, jonka paikallinen taivutus on Rytin. Yleiskielinen taivutus olisi Ryti : Rydin.

Silloin kun nimi ei sisällä tunnistettavaa suomen kielen sanaa, voi nimeä taivuttaa kuten vastaavanrakenteista yleissanaa, kuten Juvas : Juvaksen (vrt. talas : talaksen). Arkko : Arkon (vrt. harkko : harkon). Osa johtimettomista keinotekoisista uudisnimistä taipuu muuntumatta, kuten esimerkiksi Erti : Ertin.

Sukunimien taivutusohjeet  perustuvat kansanomaiseen käyttöön, ja niiden tarkoitus on auttaa puhujaa  ja kirjoittajaa valitsemaan helposti tarvittava taivutusmuoto.

Ohjeet ovat kaikille samat ja kohtelevat kaikkia nimenkantajia tasapuolisesti. Siksi yksittäisen nimenkantajan mieltymystä, joka poikkeaa yleisen sukunimen vakiintuneesta taivutustavasta, ei julkisessa viestinnässä ole tarvis eikä syytäkään noudattaa. Sellainen rikkoo yleensä kielitajua ja aiheuttaa kuulijoissa ja lukijoissa helposti ärtymystä. Samalla se lisää epätietoisuutta nimien taivutuksesta ja voi luoda mallia muiden nimien taivuttamiseen.

Sama kielenkäytön ennustettavuuden vaatimus koskee myös etunimiä. Toisin kuin sukunimet omakielisen sanan sisältävät tai niihin rinnastettavat etunimet taipuvat yleensä toisin kuin vastaavat yleissanat: Meri : Merin, Pilvi : Pilvin, Veli : Velin. Poikkeuksiakin on, mutta ne ovat syntyneet kielitajun edellyttämällä tavalla, esim. Poika : Pojan, ei ”Poikan”.

Yksityiselämässään kukin voi taivuttaa nimiään niin kuin tahtoo. Tätä tahtoa voi noudattaa perhepiirissä ja siihen liittyvissä henkilökohtaisissa yhteyksissä.

Sirkka Paikkala