Kortsuravi ja partakortti – mietteitä suomen kielestä Viron matkailualalla
Näkökulma 3/2007

Tiina Maripuu

Kortsuravi ja partakortti – mietteitä suomen kielestä Viron matkailualalla

Matkailu on Virossa keskeinen elinkeino ja suomalaiset edelleenkin virolaisille tärkeä asiakasryhmä. Lähimenneisyydessä on yksi jos toinenkin asia matkailualalla muuttunut, mutta itse asiakaspalvelutilanteessa (virolainen yleisönpalvelija – suomalainen asiakas) ovat monet asenteet samanlaiset kuin vuosia sitten.

Yhtäältä on suomalainen tottunut saamaan äidinkielistä palvelua myös kotimaan ulkopuolella lomaillessaan. Suomalainen turisti siis edellyttää saavansa suomenkielistä palvelua myös Virossa. Virolainen ”tiskin toisella puolen” voi olla tästä mitä mieltä hyvänsä, mutta tämän tosiseikan muuttaminen on miltei mahdotonta.

Ja toisaalta virolainen rohkenee ryhtyä työskentelemään yleisönpalvelussa ilman vähintäkään suomen kielen taitoa. Hänellä on varma usko siihen, että käytännön työ ja suomalaiset asiakkaat opettavat hänelle työkielen hyvinkin nopeasti. Niinpä suomen kieltä puhutaan reippaasti ja – turhankin usein – masentavan virheellisesti. Parhaassa tapauksessa viesti välittyy ongelmitta, sillä vaikka virolainen yleisönpalvelija käyttäisikin virheellisiä kieliopillisia muotoja ( soittasin sinulle, matkustasivat kotiin), on kaikki silti onneksi ymmärrettävää. Huonommassa tapauksessa taas tullaan tietämättömyydestä käyttäneeksi ns. riskisanoja, jotka merkitsevät toisessa kielessä yhtä, toisessa toista. Esimerkki tällaisesta on juuri otsikon kortsuravi (’ryppyhoito’), josta on tullut jo kaupunkitarina. Virossa kyse on viattomasta kosmeettisesta hoidosta, mutta kun kauneuden ammattilainen suosittelee sitä kunnianarvoiseen ikään ehtineelle suomalaisrouvalle, on hämmennys melkoinen.

Tein muutama vuosi sitten Tarton yliopiston jo opintoalallaan työskentelevien matkailualan opiskelijoiden keskuudessa tutkimuksen saadakseni tarkemman kuvan heidän suomen kielen taidoistaan. Kaikki vastanneet täyttivät matkailuterminologiaa koskevan testin. Oikeiden vastausten osuus oli vain 45,6 %. Osoittautui, että moni ei tuntenut jokapäiväisessä työskentelyssä tarvittavia sanoja ja usein yritettiin itse ”keksiä” tarpeellinen termi. Muutama esimerkki jälkimmäisestä: viron sanan grupitoitlustus (’ryhmäruokailu’) vastineeksi esitettiin sanaa ryhmäruokinta, viron ’maihinnousukorttia’ merkitsevästä pardakaart-sanasta tuli partakortti, ilmauksesta arstlik kontroll (’lääkärin tutkimus’) tuli lääkärin tutkinto, osavõtjate nimekiri (’osallistujaluettelo’) oli osakaslista, ja sanasta püsiklient (’kanta-asiakas’) tuli kestävä asiakas.

Erityinen kysymys on se, millaista suomen kieltä Virossa käytetään turisteille tarkoitetussa mainonnassa. Tarkastelen Viron majoitusliikkeiden suomenkielisiä kotisivuja. Odotuksenmukaista on, että kansainvälisten hotelliketjujen ja suurten kylpylöiden kotisivujen suomen kieli on virheetöntä. Pienempien majoitusliikkeiden kotisivujen osalta kuva on hyvin kirjava: niiden joukossa on niin kielellisesti korrekteja kuin huomattavan virheellisiäkin.

Yleisimmin on virheitä tehty vokaalin pituuden merkinnässä: aluella, bussi kuljetta. Monesti on käytetty väärää sijamuotoa: avoinna ympäri vuotta, po. ympäri vuoden, paketti sisältää opaspalvelua, po. opaspalvelun.

Oman ryhmänsä muodostavat jo puheena olleet ”tutut” sanat, joiden merkitys suomessa on kuitenkin aivan erilainen. Esimerkeiksi sopivat teonsanat saada ja asua. Saada viittaa virossa mahdollisuuteen, suomessa taas paremminkin lupaan tehdä jotakin. Asua taas viittaa virossa jossakin sijaitsemiseen eikä suomen asumiseen; suomen asua taas on viroksi elada.

Edelliseen liittyy läheisesti raakalainojen käytön taajuus. Ellei tarvittavaa (yhdys)sanaa löydetä sanakirjasta, muodostetaan se noin vain itse. Tuloksena on joko merkitykseltään hämärä tai koominen vastine. Ystävälliset lukijat ehkä yrittävät arvailla, mitä voisivat merkitä seuraavat ”suomenkieliset” sanat ja ilmaukset: mobiilipuhelimien levinneisyysalue (= matkapuhelinten kenttä), gelkynsit (= geelikynnet ), poven huolto (= dekolteealueen hoito), ehhokoke (= sydämen kaikukuvaus), kenttäkäymälä (= ulkokäymälä), numerossa on WC (= huoneessa on WC), järjestää ulkoruokintaa (= ruokailua ulkona).

Välistä silmään pistävät myös tyylilliset liioittelut, ja tuloksena ovat ylikuormitetut sanonnat, joiden barokkimainen runsaus muuttaa lauseen viestin vaikeasti ymmärrettäväksi: Iholle ja kauneudenlomaksikin ovat hyviä virkistävä joenvesi ja kuuma sauna, hengelle ovat vaikutuksellisia linnunlaulu, vesipulinat, rauhallinen hiljaisuus. – Paljon laulua ja solinaa hiljaisuudessa, eikö totta?

Me virolaisethan emme pidä siitä, että joku käyttelee äidinkieltämme huolimattomasti; heti kun löydämme kieliasultaan virheellisen tuoteselosteen taikka viitan tai kilven, ilmestyy valokuva siitä jo seuraavaan laajalevikkisen sanomalehden numeroon tai se saa osakseen terävää kritiikkiä jossakin suositussa TV:n puheohjelmassa. Olisi kuitenkin ymmärrettävä myös se, että vaikeasti ymmärrettävä suomen kieli voi matkailualalla suorastaan karkottaa mahdollisia asiakkaita ja, mikä on kaikkein ikävintä, maan ja kansan maine voi kärsiä. Uskon kuitenkin, että nykyisin, kun kilpailussa selviämiseksi on panostettava ennen kaikkea laatuun, paranee myös Viron matkailussa käytettävä suomen kieli.

Tiina Maripuu on Tarton yliopiston Pärnun toimipisteen suomen kielen lehtori.

Suomentanut Heikki Hurtta; toimitus on lyhentänyt tekstiä.
Tiina Maripuu