Kivi sanoi: "Minä elän."
Keskustelua 3/2013

Jaakko Anhava

Kivi sanoi: "Minä elän."

Muualle kuin tähän lehteen kuuluu sen pohtiminen, sanoiko Aleksis Kivi todella nuo kuuluisat viimeiset sanansa – tästähän on pitkään väitelty. Mutta tämä sitaatti on kyllin kuuluisa käydäkseen oikeinkirjoituksen muistisäännöstä. Joten vielä kerran, painokkuuden vuoksi:

1) Aleksis Kivi sanoi: ”Minä elän.”

Siis minkä säännön? Sen, millaisella alkukirjaimella lainausmerkeissä oleva kokonainen lause aloitetaan, sekä kaksoispisteen jälkeen että itsenäisenä: isolla. Näin asia on ylimuistoisesti ollut ja näin se yhä on oikeinkirjoitussuosituksissa (ks. mm. Kielitoimiston oikeinkirjoitusopas s. 75).

Eivätkö arvon lukijat huomaa, kuinka vastoin kirjoitetun nykysuomen käytäntöä tämä sääntö on? Eihän nykysuomalainen näköjään ole aikansa tasalla, ellei hän kirjoita:

2) Aleksis Kivi sanoi: ”minä elän.”

Säännön tuottamien vaikeuksien syyksi voisi epäillä toisen säännön vaatimusta (mts. 71), että jos kaksoispisteen jälkeen tulee yksi lause (muttei useampia) ilman lainausmerkkejä, se aloitetaan pienellä alkukirjaimella:

3) Aina sama juttu: taas hän on myöhässä.

Mutta tällä tuskin on ollut suurtakaan merkitystä. Ensinnäkään kaksoispisteen jälkeen lainausmerkeissä olevan lauseen pieneen alkukirjaimeen ei oman tuntumani mukaan ennen 1990-lukua juuri törmännyt, vaikka tämä kaksinaisuus kaksoispisteen jälkeisen lauseen alkukirjaimessa – sen mukaan, onko lause lainausmerkeissä vai ei – on vanhaa perua. Ja toiseksi aikaansa seuraava nykysuomalainen kirjoittaa myös, jos kaksoispistettä seuraa lainausmerkeissä useampi kuin yksi lause, tähän tapaan:

4) Hän vastasi: ”en tiedä. Enkä muuten välitäkään.”

Mutta minäpä tiedän, ja välitänkin. Kyse on taas kerran siitä, että englannissa tehdään niin. Tätä käytäntöä on suomalaisten suomeksi kirjoittamissa teksteissä siis näkynyt omien havaintojeni mukaan 1990-luvulta asti; systemaattinen etsintä varmasti paljastaisi vanhempiakin tapauksia, mutta olennaista on, että se on aina vain yleistynyt.

Mittani tuli täyteen, kun arvostetun suomalaisen aikakauslehden kevään numerossa kaksi arvostettua kirjoittajaa käytti tätä tapaa pariin kolmeen kertaan kumpikin (siis tyyliin: Kivi sanoi: ”minä elän.”). Kummallakin tosin oli saman verran suomen sääntöjen mukaista käyttöä; se vain ei paljon lohduta. (En välitä nostaa lehteä enkä kirjoittajia huomion kohteeksi, siksi en lainaa aitoja esimerkkejä.)

Jos vanha oiva tuomarinohje kuului, että mikä ei ole kohtuus, ei voi olla lakikaan, niin uusi eikä lainkaan oiva kielenkäytön ohje näköjään kuuluu: mikä ei ole englantia, ei voi olla suomeakaan.

Tällaista ”ohjetta” ei tietenkään voi hyväksyä. Englanniksi käy päinsä kirjoittaa Churchill said: ”we shall never surrender” ja jopa Churchill said: ”we shall fight. We shall never surrender.” Mutta – Churchillin hengessä – suomeksi niin ei käy päinsä eikä niin pidä kirjoittaa. Vaan sen mukaisesti kuin tämän kirjoituksen esimerkissä 1, joka siis olkoon samalla muistilause.

 

Kirjoittaja on helsinkiläinen vapaa toimittaja.

 

Jaakko Anhava