null Kirjasuomen äidit hellan ja koulun välissä

Artikkeli 2/2022

Petri Lauerma

Kirjasuomen äidit hellan ja koulun välissä

Suomen kirjakielen historiassa oli pitkään vain miehiä. Vanhan kirjasuomen kaudelta on vaikea löytää naispuolisia kirjoittajia. Naiset alkavat näkyä kirjojen tekijöinä vasta suurimman osan 1800-luvusta käsittävän varhaisnykysuomen kauden viimeisinä vuosikymmeninä. Keitä olivat nämä kirjoittajat, suomentajat ja tietokirjailijat, joita voidaan kutsua kirjasuomen äideiksi?

Varhaisimpia suomeksi kirjoittaneita naislyyrikoita oli Jyväskylän seminaarissa opiskellut Isa Asp (1853–1872), joka kuitenkin kuoli nuorena ja jätti jälkeensä vain muutaman runon. Näin saman seminaarin kasvatti Minna Canth (1844–1897) on jäänyt useimpien mieleen ensimmäisenä suomen kieltä käyttäneenä naispuolisena kirjailijana.

Canth debytoi näytelmällä Murtovarkaus vuonna 1883, mutta jo 1878 hän oli julkaissut kirjana novellejaan ja suomennoksiaan. Kielenhuoltaja E. A. Saarimaa (1925) on analysoinut suurimman osan elämästään Kuopiossa viettäneen Canthin kielen monia savolaisia piirteitä kuitenkaan liiemmin korostamatta, että Juhani Ahon ohella juuri Canthin panos tuolloisen kirjakielen itämurteistumisessa oli merkittävimpiä.

Jo ennen Canthia kirjailijanuransa oli kuitenkin aloittanut Theodolinda Hahnsson (1838–1919), kouluja käymätön mutta yksityisopetusta saanut kirkkoherran tytär, jonka esikoisromaani Haapakallio ilmestyi vuonna 1869. Kirjallisuudentutkija Tyyni Tuulio (1979) on luonnehtinut Hahnssonin kirjoittaneen luontevaa länsisuomalaista kieltä, jota hauskan kuuloiset murresanat piristivät. Mutta siinä missä Canthin realistisia näytelmiä ja kertomuksia luetaan ja esitetään vieläkin, Hahnssonin esikoisteos ja myöhempikin tuotanto on aatemaailmaltaan kovin idealistisina jo aikaa sitten unohdettu.

Mekkoihin pukeutuneita opiskelijoita puistotiellä, taustalla kaksikerroksinen rakennus.

Jyväskylän seminaarin opiskelijoita 1920-luvulla.

Kuva: Wikimedia Commons

Oppikirjojen suomentajia ja laatijoita

Theodolinda Hahnssonia vanhempia suomen kielellä teoksia julkaisseita naiskirjoittajia on kuitenkin löydettävissä, jos tarkastelun piiriin otetaan myös suomentajat. Minna Canthia jo nuorena Tampereella opettanut, myöhemmin Jyväskylän seminaarissa piirustuksenopettajana työskennellyt Edla Soldan (1828–1894) julkaisi vuonna 1867 Piirustusopin alkeet ‑nimisen käännöksen Gustav Adolph Hippiuksen oppikirjasta. Vuonna 1875 Soldan julkaisi toisen käännöksen omalta alaltaan, suomennoksen Gustav Friedrich Hetschin teoksesta nimellä Perspektivi-opin johdanto.

Valfrid Vaseniuksen (1878) laatiman suomenkielisten kirjojen bibliografian pohjalta Soldania voi pitää ensimmäisenä kokonaisen kirjan julkaisseena naiskääntäjänä. 1870-luvulla heitä oli jo monia muitakin, useimmat hengellisiä tai kaunokirjallisia suomennoksia tehneitä. Jyväskylän seminaarissa vaikuttaneen säveltäjä Pekka Juhani Hannikaisen sisar Ida Sofia Hannikainen käänsi kuitenkin jo vuonna 1877 Johan Rudolf Pallinin suppean Uuden ajan historian suomeksi.

Seuraavina vuosikymmeninä muutkin kuin Jyväskylän seminaarissa opiskelleet naiset laativat tai suomensivat etenkin kielten oppikirjoja. Vuonna 1880 ilmestyi Maria Hernstedtin ”koulujen tarpeiksi toimittama” Luku- ja kirjoitusharjoituksia Englannin kielessä ynnä sanakirja. Ida Tötterman suomensi Oscar Leonard Löfgrenin Saksankielen alkeiskirjan vuonna 1889, Hanna Andersin puolestaan Knud Olai Brekken Englanninkielen oppikirjan vasta-alkaville 1891 ja Johannes Wilhelm Öhquistin Saksankielen alkeiskirjan 1893. Andersin ja Tötterman suomensivat yhdessä Johan Frederik Stormin ”kieliopillisesti järjestetyn” esityksen ”jokapäiväisessä elämässä käytetystä ranskalaisesta puhekielestä”, joka ilmestyi vuonna 1889 nimellä Ranskalaisia puheharjoituksia. Vuonna 1891 Edith Kihlgren julkaisi ruotsalaisen yhteiskoulun tarpeisiin laatimansa Pikku oppaan suomenkielen oppimiseen – ruotsia puhuville oppilaillehan suomi oli yhtä lailla vieras kieli kuin suuret sivistyskieletkin.

Itse kirjoittamiaan oppikirjoja naiset tekivät – tai saivat kustannettua – näinä vuosikymmeninä lähinnä kotitalouteen liittyviltä aloilta. Alexandra Hynén laati vuonna 1887 kirjasen nimeltä Kudontataidon johdanto (toinen painos 1889). Vuonna 1891 Mathilda Tammelander julkaisi Kankaiden selityksiä -nimisen teoksen, alaotsikoltaan ”kotiteollisuuden edistämiseksi koottuja ja ulosannettuja”.

Kodin sanasto ja sen tekijät

Kotitalouden ja kielen kehittämisen teemat kohtaavat Kotikielen Seuran vuonna 1896 julkaisemassa Kodin sanastossa, jonka merkityksen Liisa Vartiainen (1987) on nostanut esiin. Työ lähti liikkeelle Saarijärvellä syntyneen Lilli Liliuksen (1861–1945) vuonna 1886 julkaisemasta lehtikirjoituksesta. Aikakauden puristiselle hengelle ominaisesti siinä kehotettiin naisia kiinnittämään enemmän huomiota myös kodinhoidossa käyttämäänsä suomen kieleen ja lähettämään omia sanakeräelmiään Kotikielen Seuralle, jonka piirissä suomen kieltä tuolloin aktiivisesti kehitettiin.

Kotikielen Seura ottikin hankkeen omakseen. Työhön liittyi pian mukaan toinen pappisperheen tytär, Ilmi Bergroth (1862–1936, myöh. Hallstén), joka oli taustaltaan ruotsinkielinen. Kummallakin oli takanaan suomen kielen opinnot yliopistossa. Yleisöltä tulleet ehdotukset jäivät lopulta varsin vähäisiksi, joten sanastusta varten perustettiin erityinen toimikunta 1890. Tämän päätettyä työnsä Lilius ja Bergroth valmistelivat sanastoa vielä kaksi vuotta. Sen tarkistaminen ja Liliukselle jäänyt työn yhtenäistäminen veivät vielä vuosia, ja teos ilmestyi viimein painosta 1896.

Kodin sanaston voi katsoa tuntuvasti vakiinnuttaneen alansa kielenkäyttöä.

Kodin sanasto sisältää 8 000 ruotsalaisen vastineen mukaan aakkostettua kodin hoidossa ja sen piirissä käytettyä sanaa. Pääaihepiirejä ovat ruuanvalmistus ja leivonta, kodinsisustus ja taloustavarat, käsityöt ja vaatetus sekä puutarhanhoito ja maatalous, mutta mukana on muutakin sanastoa.

Työ sai Kotikielen Seuran Virittäjä-lehdessä varsin hyvän vastaanoton. Arvostelussa kiiteltiin monia teoksen sisältämiä uudissanoja, joita ovat esimerkiksi harsia ja kirjailla, kyljys ja mureke sekä jäätelö ja hyytelö. Etenkin joidenkin yhdyssanojen muodostustapaa tosin myös arvosteltiin erityisesti nominatiivi- ja genetiivialkuisuuden osalta, ja myös lainasanojen kirjoitustavan epäjohdonmukaisuuksia kritisoitiin. Vastineessaan Lilius saattoi kuitenkin todeta, että ainakin Koti ja Yhteiskunta ‑lehden kielenkäyttöä uusi sanasto oli heti tuoreeltaan kohentanut. Vaikka kirjailija Theodolinda Hahnssonin poikapuoli Eino Sakari Yrjö-Koskinen vielä tämänkin jälkeen epäili sivistyneistön naisten halua olla mukana suomen kehittämisessä, Kodin sanaston voi katsoa tuntuvasti vakiinnuttaneen oman alansa kielenkäyttöä.

Kodin sanaston ilmestyttyä Hallstén saattoi jatkaa uraansa suomen kielen opettajana ja kohota lopulta kansanedustajaksi ja yhteiskunnallisesti tärkeäksi vaikuttajaksi. Lilius puolestaan oli sanaston ilmestyessä saanut jo valmiiksi merkittävät kansanperinteen keruunsa ja toimittanut opettajansa Kaarle Krohnin kanssa suomalaisista kuningassaduista julkaisunkin, mutta ilman ammattiin pätevöittävää tutkintoa hänen kävi huonommin. Välillä alakoulun opettajan ja sihteerin töitä tehneen ja erilaisia suomennoksia laatineen Liliuksen osana oli päätyä pitkiksi ajoiksi sukulaistensa taloudenhoitajaksi. Opettajan ja kääntäjän töitä näkyvämpiä toimia ei naisille ollut vielä 1900-luvun alkupuoliskollakaan juuri tarjolla, ja siksi naisten vaikutus suomen kielen käytön kehitykseenkin jäi pitkiksi ajoiksi näkymättömiin.
​​​​​​​

Aiheesta enemmän

Canth, Minna (nimimerkillä Wilja) 1878: Novelleja ja kertomuksia 1. Jyväskylä: Weilin ja Göös. https://kaino.kotus.fi/korpus/1800/meta/canth/canth_novelleja_ja_kertomuksia_1878_rdf.xml

Hippius, Gustav Adolph 1867: Piirustusopin alkeet. Suomentanut E. S[oldan]. Turku. https://kaino.kotus.fi/korpus/1800/meta/soldan/hippiuksen_piirustusoppi1867_rdf.xml

Laitinen, Lea 1988: Naiset ja nykysuomen synty. – Lea Laitinen (toim.), Isosuinen nainen. Kirjoituksia naisesta ja kielestä s. 259–275. Helsinki: Yliopistopaino.

Lassila, Matti – Kotilainen, Sofia: Isa Asp. Runoilijan elämä ja käsikirjoitukset. Avoimen tiedon keskus. Jyväskylän yliopisto. https://expo.oscapps.jyu.fi/s/isa-asp/page/welcome

Rausmaa, Pirkko 2000: Lilli Lilius. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. https://kansallisbiografia.fi/kansallisbiografia/henkilo/4472

Saarimaa, E. A. 1925: Minna Canthin kielestä. – Kielen ja tyylin alalta s. 142–157. Porvoo: WSOY.

Sulamaa, Kaarle 2004: Hallstén-Kallia. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. https://kansallisbiografia.fi/kansallisbiografia/henkilo/2143

Tuulio, Tyyni 1979: Fredrikan Suomi. Esseitä viime vuosisadan naisista. Porvoo: WSOY.

Vartiainen, Liisa 1988: Kodin sanasto 1896. – Lea Laitinen (toim.), Isosuinen nainen. Kirjoituksia naisesta ja kielestä s. 250–258. Helsinki: Yliopistopaino.

Vasenius, Valfrid 1878: Suomalainen kirjallisuus 1544–1877. Aakkosellinen ja aineenmukainen luettelo. Helsinki: SKS. [Teoksen myöhemmin ilmestyneissä lisävihkoissa myös suomentajien luettelot eri vuosikymmeniltä.]

Katso myös

Lauerma, Petri 2020: Naiset vaikuttivat suomen kielen kehittymiseen hellan ja koulun välissä. Yle Oppiminen 25.9.2020. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2020/09/25/naiset-vaikuttivat-suomen-kielen-kehittymiseen-hellan-ja-koulun-valissa

Petri Lauerma

Kirjoittaja työskentelee Kotimaisten kielten keskuksessa.

Takaisin ylös