Verkossa on avautumassa palvelu, Kielitoimiston ohjepankki, josta löytyy kieli- ja nimiohjeita kootusti yhdestä ja samasta osoitteesta www.kielitoimistonohjepankki.fi(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).

Kielitoimiston ohjepankki sisältää ensinnäkin ohjetietokannan, johon on koottu keskeisimmät kieli- ja nimiohjeet mm. Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta, Kielitoimiston nimioppaasta ja Kielitoimiston kielioppioppaasta. Toiseksi palvelun haun piiriin kuuluu kieli- ja nimitietoa sisältäviä Kotimaisten kielten keskuksen verkkojulkaisuja, kuten Etunimien taivutus, Sukunimien taivutus, Maiden nimet seitsemällä kielellä ja Svenska ortnamn i Finland.  Aineistoon kuuluu myös Kielitoimiston sanakirja, joka saatiin syksyllä 2014 verkkoon vapaasti käytettäväksi ja jonka sana-artikkelit ovat ohjepankin haussa mukana. Kielitoimiston sanakirjaahan voi käyttää myös oikeinkirjoitusoppaana, kuten Kielikellon 4/2014 kirjoituksessa ”Miten ja mihin Kielitoimiston sanakirjaa käytetään?”.

Ohjepankki on jatkuvasti täydentyvä, eli siihen lisätään uusia ohjeita myös sen julkaisemisen jälkeen, ja ohjeita myös päivitetään tarpeen mukaan. Lisäksi ohjepankin hakua laajennetaan myöhemmin muihin kieli- ja nimiohjeita sisältäviin verkkojulkaisuihin, esimerkiksi Suomen asutusnimihakemistoon.

Ohjepankista voi hakea tietoa kahdella eri tavalla: selailemalla aiheita (otsikko Selaa aiheita kuvan 1 vasemmassa reunassa) tai kirjoittamalla  hakukenttään hakusanan (kuvassa 1 keskellä ylhäällä).

Kielitoimiston ohjepankin etusivu, jossa on vasemmalla selauspalsta, ylhäällä hakukenttä ja oikealla muihin ohjeisiin vieviä linkkejä ja muita vinkkejä. Sivun ylälaidasta pääsee Kotimaisten kielten keskuksen verkkosivuille.

Selaaminen

Kaikkia ohjepankin ohjeita pääsee tarkastelemaan selaamalla aiheita. Selaustoiminto näyttää ohjeet eräänlaisena sisällysluettelona, josta näkee ohjeiden aihepiirit.

Esimerkiksi aihepiirin Nimet alta löytyy tarkempi ryhmittely. Aiheeksi voi valita vaikkapa Yhdyssanat (kuva 2), jolloin saa näkyviin yhdyssanoja käsittelevien ohjeiden otsikot aakkosjärjestyksessä. Otsikkoa klikkaamalla pääsee itse ohjeeseen. Sama ohje voi liittyä useampaan aihepiiriin. Esimerkiksi ohje Alkukirjain paikannimissä kuuluu aihepiireihin Alkukirjain ja Paikannimet, joten ohjeeseen pääsee selauksen avulla kahta reittiä.

Vasemmalla palstalla on valittuna se aihepiiri, johon kuuluvia ohjeita ollaan selaamassa.

Hakusanalla etsiminen

Hakusanalla hakemalla (Anna hakusana) saa tuloksia varsinaisten ohjeiden lisäksi kieli- ja nimitietoa sisältävistä verkkojulkaisuista sekä Kielitoimiston sanakirjasta. Kun valitsee hakukentän tarjoamista sanoista sopivimman, saa näkyviin ohjeiden otsikoita ja pari riviä ohjeiden alusta. Otsikkoa klikkaamalla pääsee itse ohjeeseen.

Vasemman palstan Tarkenna hakua näyttää, mihin aihepiireihin haussa löytyneet ohjeet kuuluvat (katso kuva 3). Oikealla on linkit Kielitoimiston sanakirjaan ja nimiluetteloihin, jos niissä on hakuosumia.

Hakutulos hakusanalla suomi: keskellä on ohjeiden otsikot, oikealla Kielitoimiston sanakirjan ja verkkojulkaisujen hakuosumat. Vasemman palstan aihepiirien avulla voi tarkentaa hakutulosta.

Mitä itse ohjeessa?

Yksittäinen ohje on useimmiten kaksiosainen (katso kuva 4). Ensimmäinen osa, Ohje lyhyesti, tiivistää ohjeen oleellisimman sisällön esimerkiksi kiireistä lukijaa varten. Sitä seuraa osa Koko ohje, joka käsittelee aihetta perinpohjaisemmin ja sisältää enemmän esimerkkejä kuin tiivistelmä. Lisäksi joissain ohjeissa on vielä osa Tiesitkö?, josta lukija voi löytää kiinnostavaa tietoa ohjeen aiheesta.

Ohjetekstin oikealla puolella on linkkejä ohjetietokannan muihin ohjeisiin (Lisätietoa toisessa ohjeessa). Lisätietoa muualla-otsikon alla on linkkejä esimerkiksi Kielikellon sähköiseen arkistoon, Kotuksen verkkosivuille ja Ison suomen kieliopin verkkoversioon. Ohjetekstin vasemmalta puolelta voi palata hakutuloksiin ja tarkentaa haun koskemaan jotain tiettyä aihepiiriä.

Hakusanalla Venus löytyy ohje Alkukirjain taivaankappaleiden nimissä. Keskellä on ohjeteksti, oikealla lisätietolinkkejä. Jotkin aiheet muodostavat laajoja kokonaisuuksia. Jos hakee tietoa esimerkiksi ajatusviivasta, saa yleistietoa aiheesta ns. yläohjeesta. Siitä pääsee linkkien kautta alaohjeisiin, jotka kertovat tarkemmin ajatusviivan eri käyttöyhteyksistä.

Ohjepankki ja Kotuksen verkkosivut

Kielitoimiston ohjepankin kieli- ja nimiohjeita voi hakea myös Kotimaisten kielten keskuksen verkkosivujen (www.kotus.fi) hakutoiminnolla. Sen haku kattaa Kotuksen verkkosivuilla olevan kielitiedon ohella myös ohjepankin sisällön. Kielitoimiston ohjepankista taas haun tuloksena saa täsmennetysti kieli- ja nimiohjeita, ei muuta Kotuksen sivuilla olevaa tietoa.

Kielitoimiston ohjepankin sisältö

kieli- ja nimiohjeita mm. Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta, nimioppaasta ja kielioppioppaasta
Kelitoimiston sanakirjan sana-artikkelit
etunimien taivutusluettelo
sukunimien taivutusluettelo
Maiden nimet seitsemällä kielellä -verkkojulkaisu
Svenska ortnamn i Finland -verkkojulkaisun suomenkieliset nimet

Myöhemmin palveluun lisätään muitakin verkkojulkaisuja, joissa on kieli- ja nimiohjeita tai niihin liittyvää tietoa, esimerkiksi Kreikan paikannimet -verkkoaineisto ja Suomen asutusnimihakemisto, jossa on kunnannimet ja asukkaiden nimitykset taivutuksineen.

Kirjoittajat ovat työskennelleet Kielitoimiston ohjepankki -hankkeessa.