Kielioppia kirjoitetaan – mutta minkälaista?
Artikkeli 1/1998

Sari Maamies

Kielioppia kirjoitetaan – mutta minkälaista?

Tieto siitä, että parhaillaan ollaan kirjoittamassa uutta suomen kielen kielioppia, on vähitellen levinnyt erilaisina uutisina ja kuulopuheina. Moni on kuullut sellaistakin, että vanhat opit aiotaan romuttaa ja että odotettavissa on suuri mullistus. Tällaista oli kuullut myös MTV:n Kymmenen uutisten toimittaja, joka syksyllä 1997 päätti tehdä uutta kielioppia laativan ryhmän työstä räväkän uutisen.

MTV:n uutisankkuri totesi juonnossaan jotenkin seuraavasti: ”Suomeen ollaan tekemässä uutta kielioppia. Katsotaan, miten meidän kohta pitää puhua.” Toimittaja tuli vahvistaneeksi tätä ajatusta poimimalla haastateltaviensa puheesta sellaisia jaksoja, joista laajemmasta yhteydestä irrotettuna sai muun muassa sen käsityksen, että kunhan uusi kielioppi on valmistunut, omistusliitteitä ei enää käytetä, hän-pronominin käyttö lopetetaan ja ihmiseen viitataan siitä lähtien se-pronominilla.

Koska televisiota pidetään yleensä luotettavana tiedonlähteenä, katsojat uskoivat kuulemansa ja monet kauhistuivat. Kielitoimiston puhelimet soivat jonkin aikaa kuumina, kun tällaista uudistusta ihmettelevät tiedustelivat uutisen taustoista. Ne, jotka eivät olleet itse nähneet uutislähetystä, kuulivat siitä tuttaviltaan. Huhu lähti leviämään, ja matkan varrella se on saanut uudenlaisia muotoja. Jotkut opettajat ovat kuulleet tällaisesta suomen ”kieliopin” uudistuksesta oppilaiden vanhemmilta, jotka ovat ilmoittaneet opettajalle, että oppilaiden kirjoituksia ei pidä oikeastaan korjata enää lainkaan, koska uuden kieliopin mukaan monet kirjoitetussa kielessä ennen virheenä pidetyt muodot ovat nykyisin täysin hyväksyttäviä.

MTV:n uutisen aiheuttama hämmennys oli seurausta lähinnä siitä, että toimittaja ja katsojat tulkitsivat sanan kielioppi toisin kuin haastatellut kielentutkijat. Yleinen arkitulkinta on, että kielioppi tarkoittaa ohjeita siitä, miten ”pitää” kirjoittaa – ja joidenkin mielestä myös puhua – eli mitkä ovat kirjakielen normit. Kielentutkijat käyttävät sanaa kielioppi kuitenkin yleensä toisessa merkityksessä: sillä tarkoitetaan niitä periaatteita ja usein kirjoittamattomia sääntöjä, joiden perusteella tuotamme erilaisia kielen rakenteita. Kielen kielioppi ei ole yhtenäinen, tarkkarajainen järjestelmä – kuten ei kielikään –, vaan esimerkiksi kirjoitetun ja erilaisten puhutun kielen muotojen kieliopit tavallisesti eroavat toisistaan jossain määrin. Jopa yksittäisten kielenpuhujien kieliopit voivat olla joissain yksityiskohdissa hieman erilaiset, mihin vaikuttavat esimerkiksi puhujan murretausta, ikä ja muut taustatekijät. On siis pidettävä erillään ohjeita antava normittava kielioppi ja normeihin kantaa ottamaton kuvaileva kielioppi.

Suomeen ei toisin sanoen olla tekemässä sellaista uutta kielioppia, jonka tarkoituksena on muuttaa suomen yleiskielen normit. Sen sijaan tekeillä olevan mittavan työn tavoitteena on kuvata suomen kieli sellaisena kuin sitä käytetään siinä laajassa aineistossa, joka tutkijoilla on käytettävissään. Tätä perusluonteista tutkimusta voidaan sitten käyttää apuna muissa tutkimuksissa.

Sari Maamies