Suomen ainoa virallinen kielenhuoltoelin on Kotimaisten kielten keskus, jonka yhtenä lakisääteisenä tehtävänä on suomen kielen huolto. Tätä tehtävää hoitaa keskuksen kielenhuolto-osasto, joka tunnetaan laajalti myös Kielitoimistona. Kielitoimistoon voi katsoa kuuluvan myös Kielitoimiston sanakirjan toimituksen, jonka rooli erityisesti sanoja koskevissa suosituksissa on olennainen.

Kielenhuollon asiantuntijaelimenä ja Kielitoimiston apuna toimii Kotimaisten kielten keskuksen suomen kielen lautakunta, johon kuuluu suomen kielen tutkijoita ja eri alojen kielenkäytön asiantuntijoita. Lautakunnan suositukset ovat periaatteellisia ja yleisluonteisia, kun taas Kielitoimisto antaa suositusten lisäksi soveltavia ohjeita ja neuvoo erityistapauksissa.

Virallisen kielenhuollon suositukset ovat luonteeltaan kollektiivisia. Ne perustuvat suomen kielen lautakunnan tai Kielitoimiston tutkijoiden yhteisiin keskusteluihin eivätkä edusta vain yksittäisen kielenhuoltajan näkemyksiä. Suomen kielen lautakunta päättää periaatteellisista ja yleisluonteisista suosituksista kokouksissaan Kielitoimiston tutkijoiden esittelystä. Muista suosituksista sovitaan Kielitoimiston tutkijoiden keskusteluissa sekä Kielitoimiston sanakirjan ja Kielitoimiston oppaiden toimitusten kokouksissa.

Suuri osa kielenkäytön suosituksista on syntynyt vähitellen, eikä niiden alkuperää pysty jäljittämään. Suositukset ovat myös hyvin vakiintuneita, ja useimmat niistä opetetaan jo peruskoulussa. Suositusten muuttamiseen ei siksi ryhdytä hetken mielijohteesta, vaan Kielitoimisto seuraa kielenkäyttöä ja harkitsee, milloin uutta suositusta tarvitaan. Todellisen kielenkäytön lisäksi mietitään mm. sitä, miten uusi suositus vaikuttaisi muihin suosituksiin ja koko yleiskielen järjestelmään ja olisiko se helposti opittavissa ja sovellettavissa. Vanhaa suositusta ei yleensä kokonaan hylätä, vaan vanhan vaihtoehdon rinnalle lisätään uusi.

Suositusten kohteena yleiskieli

Virallisen kielenhuollon suositukset koskevat ennen muuta kirjoitettua yleiskieltä. Tätä kielimuotoa varten suosituksia annetaan niin oikeinkirjoituksesta, muoto- ja lauserakenteesta kuin sanastosta ja nimistöstäkin. Nämä suositukset on tarkoitettu noudatettaviksi erityisesti julkisissa, sävyltään asiallisiksi tarkoitetuissa teksteissä. Vaikka oikeinkirjoituksen ja muoto- ja lauserakenteen suositukset ovat yksiselitteisimpiä ja tiukimpia, monesti niissäkin on valittavana monta vaihtoehtoa (esim. haltia tai haltija, palveluiden tai palveluitten, palvelujen, saada/tulla tehdyksi tai tehtyä).

Kielitoimisto antaa ohjeita myös tekstien ja virkkeiden tarkoituksenmukaisesta muotoilusta, kuten selkeydestä, ymmärrettävyydestä ja sävystä. Kielitoimiston sanakirjassa esitetään suosituksia sanojen tyylistä. Tällaiset suositukset jättävät kirjoittajalle paljon harkinnan varaa, sillä niiden soveltuvuus riippuu suuresti tekstiyhteydestä, tekstilajista ja kulloisestakin kielenkäyttötilanteesta.

Silloin kun on kyse jostain erityisalasta, Kielitoimisto tukeutuu muiden antamiin suosituksiin, kuten kansallisiin ja kansainvälisiin standardeihin ja YK:n paikannimistöä koskeviin suosituksiin. Erityisalojen sanastotyö on pitkälti alojen omalla vastuulla, mutta tarvittaessa virallinen kielenhuolto antaa kielen asiantuntija-apua.

Tiedottamista ja soveltamista

Kielitoimistossa ei laadita jatkuvasti uusia suosituksia, vaan suurin osa työstä on tiedottamista ja suositusten soveltamista uusiin tapauksiin.

Suomen kielen lautakunnan ja Kielitoimiston suositukset julkaistaan Kotimaisten kielten keskuksen verkkosivuilla (www.kotus.fi) ja kielenhuollon tiedotuslehdessä Kielikellossa. Ne otetaan huomioon Kielitoimiston sanakirjassa ja Kielitoimiston oppaissa, joita päivitetään muutaman vuoden välein. Uusista suosituksista kerrotaan myös Kielitoimiston koulutuksissa ja uutiskirjeissä. Virallisten suositusten kollektiivisuus näkyy siinä, että ne julkaistaan suomen kielen lautakunnan, Kotimaisten kielten keskuksen tai Kielitoimiston eikä yksittäisten asiantuntijoiden nimissä.

Suositukset ovat pakostakin yleisluonteisia, kun taas kielenkäyttäjät tarvitsevat useimmiten apua johonkin tiettyyn tilanteeseen. Julkaistavien ohjeiden lisäksi Kielitoimisto auttaa siksi henkilökohtaisesti kieli- ja nimineuvontapuhelimissa, ja sieltä voi tilata myös koulutusta, tekstintarkistusta ja tekstikonsultointia.

Viralliset suositukset yleissuosituksina

Kielikellon artikkeleissa ohjeita ja esimerkkejä suositusten soveltamisesta antavat myös muut kielen asiantuntijat kuin Kielitoimiston tutkijat tai suomen kielen lautakunnan jäsenet. Näidenkin ohjeiden taustalla on yleensä jokin vakiintunut suositus, mutta sovellusohjeet ja havainnollistavat esimerkit ovat kirjoittajan vastuulla.

Kielitoimiston ja suomen kielen lautakunnan viralliset suositukset ovat eräänlaisia yleissuosituksia, joita toistetaan ja havainnollistetaan myös muiden julkaisemissa ohjeistoissa. Monet suositukset päätyvät ohjeiksi äidinkielen oppikirjoihin ja opetukseen. Monilla tiedotusvälineillä ja muillakin työpaikoilla on omat kielenhuollon ohjeistot. Netistä löytyy esimerkiksi oppilaitosten ja yksityisten ylläpitämiä kielenhuollon ohjeistoja, ja edelleen kieliohjeita julkaistaan myös monenlaisina painettuina opaskirjoina.

Jos eri tahojen antamat ohjeet ovat ristiriidassa virallisen kielenhuollon suositusten kanssa, syynä voi olla tietämättömyys tai tietoinen valinta. Esimerkiksi työpaikkojen sisäisiin ohjeistoihin sisältyy joskus virallisen kielenhuollon suosituksista poikkeavia ohjeita, jotka ovat harkitusti niitä tiukempia tai väljempiä (ks. esim. Eloranta, Kielikello 2/2013). 

Tavallisesti erilaiset kieliohjeiden antajat kuitenkin noudattavat pitkälti virallisen kielenhuollon suosituksia ja vain muotoilevat ne kohderyhmälleen sopivasti.

Suosituksia ja ohjeita

Käytännössä sanoja suositus, ohje ja neuvo käytetään kielenhuollon yhteydessä usein sekaisin, mutta niitä voidaan myös käyttää erottamaan ohjailevan toiminnan erilaista kattavuutta ja käyttötarkoitusta. Tällöin suositus tarkoittaa suunnilleen samaa kuin normi tai sääntö. Se on yleispätevä sääntö, jonka voi antaa tai vahvistaa siihen valtuutettu elin. Suomessa virallisillakaan kielenhuoltoelimillä ei ole määräysvaltaa, minkä vuoksi nykyisin puhutaan suosituksista pikemminkin kuin säännöistä tai normeista.

Kirjoittaja on Kotimaisten kielten keskuksen kielenhuolto-osaston johtaja.