Kieli, sanoma
Keskustelua 2/1979

Heikki Mäenpää

Kieli, sanoma

Kielikello-lehden numerossa 1/1979 fil. toht. Päivi Rintala käsitteli mm. hallintokielen koukeroita. Tyypilliseksi esimerkiksi oli valittu virke keskiasteen koulutuksen kehittämistä koskevan hallituksen lakiesityksen perusteluista. Sallittaneen minun älähtää.

Mainittu esimerkkivirke kuuluu seuraavasti: ”Suunnittelujärjestelmässä on lähdetty siitä, että peruskoulua sekä ammatillista koulutusta ja lukiota koskevat opetussuunnitelmalliset kehittämistoimenpiteet ja korkeakouluasteen koulutusta koskevat toimenpiteet suunnitellaan valtakunnallisesti, mutta keskiasteen koulutuksen toiminnallisessa järjestämisessä otetaan huomioon sekä paikalliset ja alueelliset että valtakunnalliset tarpeet ja näkökohdat.” Virkkeessä on seitsemän llinen-johdosta, mikä todetaan liialliseksi (tai liiaksi?).

Olen valmis yhtymään siihen käsitykseen, ettei virke ole kielellisesti (tai kielen kannalta?) kehuttava eikä tarpeeksi helppotajuinen. Varsinkin kun kyseessä on lakiesityksen perusteluteksti, sanoman ymmärrettävyyteen tulisi kiinnittää huomiota, vaikka on todettava, että varsin usein, ehkä liiankin usein, on pakko panna melkoista painoa myös sanonnan taloudellisuuteen (tai talouteen?). Tästä johtuvat monet asianhaarat samassa yhteydessä.

Rintala esittää edellä lainatusta virkkeestä kaksi uutta versiota, joissa ”ällällisten” johdosten lukumäärä on alkuperäistä pienempi ja joissa tekstiä on muutenkin kehitelty. Näistä jälkimmäinen versio, joka mahdollisesti on viimeistellyin, kuuluu seuraavasti: ”Suunnittelun lähtökohtana on, että keskiasteen koulutuksessa opetussuunnitelmien tulee olla valtakunnallisesti yhtenäisiä (kuten ovat myös peruskoulun opetussuunnitelma ja korkeakoululaitoksen suunnittelu), koulutuksen toteuttamisessa sen sijaan voidaan ottaa huomioon myös paikkakunnan ja alueen tarpeet.” Ällällisiä johdoksia on jäljellä enää yksi, mikä ilmeisesti parantaa virkettä; hyvä virke sille sanomalle, jonka se sisältää. Korjatun virkkeen sanoma ei kuitenkaan enää vastaa alkuperäisen virkkeen sanomaa eikä näin ollen myöskään asianomaista lainkohtaa. Mainitsen pari poikkeamaa alkuperäisestä versiosta ja teen pari muuta huomautusta.

Alkuperäisessä versiossa ei sanota, että keskiasteen koulutuksen opetussuunnitelmien tulisi olla valtakunnallisesti yhtenäisiä. Ensinnäkin ilmaisu on liian voimakas, opetussuunnitelmissa on kyllä alueellista ja paikallista liikkumavaraa, ja toiseksi, itse asiassa tuo näkökulma ei ole edes esillä tekstissä eikä asianomaisessa lainkohdassa. Näkökulma on toinen, tämä: suunnittelujärjestelmä on rakennettu siten, että opetussuunnitelmiin kohdistuvat toimenpiteet suunnitellaan valtakunnallisesti, ts. keskusvirastojen ja ministeriön toimesta, eikä alueellisesti, ts. läänin, tai paikallisesti, ts. kunnan taikka oppilaitoksen, toimesta. Viimeksi mainitut hallintotasot ovat sen sijaan mukana siinä suunnittelussa, joka koskee koulutuksen toiminnallista järjestämistä tai koulutuksen toteuttamista, kuten Rintala mielestäni hieman epäonnistuneesti korjaa.

Voi olla, että edellä todettu näkökulman ja painotuksen muutos on putkahtanut tekstiin tahattomasti virkkeen alun yksinkertaistamisen takia. Alkuperäisen virkkeen sanonnasta ”suunnittelujärjestelmässä on lähdetty siitä, että toimenpiteet suunnitellaan valtakunnallisesti ” on tullut ”suunnittelun lähtökohtana on, että opetussuunnitelmien tulee olla yhtenäisiä .” En ymmärrä, miksei alkuperäistä sanontaa voisi käyttää, kun kerran asianomainen lainkohta, jonka yksityiskohtaisista perusteluista virkkeessä on kysymys, sisältää säännökset juuri suunnittelujärjestelmästä ja kun tuon varsin monimutkaisen järjestelmän lähtökohtia nimenomaan yritetään selostaa.

Sanoman kannalta pahin ja aivan harhaanjohtava muutos on peruskoulun opetussuunnitelman ja korkeakoululaitoksen suunnittelun paneminen sulkeisiin ja vielä kuten-sanan tuominen niiden eteen. Se tuo virkkeeseen sanoman, jolla ei ole mitään tekemistä alkuperäisversion kanssa. Keskiasteen koulunuudistus, kuten myös laki keskiasteen koulutuksen kehittämisestä, koskee ammatillisen koulutuksen ja luokiokoulutuksen lisäksi myös peruskoulua ja korkeakouluja. Lain toimeenpanoon kuuluu myös niitä koskeva suunnittelu, ja asianomainen lainkohta sisältää niitä koskevat säännökset. Tuossa virkkeessä niiden aseman tulee olla sama kuin ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen. Korjatun version uusi rinnastus ei kuulu asiaan; peruskoulu ja korkeakoulut eivät ole tekstissä vain vertailukohteita, kuten Rintala antaa ymmärtää. Käsite ”korkeakoululaitoksen suunnittelu” on virkkeessä lisäksi väärä, liian mahtava, mutta ymmärrän, että se on tullut mukaan vertailuaspektin kera. En kuitenkaan puutu siihen enempää kuten en myöskään muihin asian kannalta relevantteihin seikkoihin, jotka johtuvat eräistä virkkeen sisältämistä, edellä käsittelemättömistä asianhaaroista.

Rintalan toinen korjattu versio, jota en nyt tässä siteeraa enkä kommentoi tilaa säästääkseni, on sanoman säilymisen kannalta edellä käsiteltyä versiota parempi, mutta siinäkään ei sanoma ole sama kuin alkuperäistekstissä. Asiavirheet ovat samantyyppisiä mutta lievempiä kuin toisessa versiossa.

Varsinainen aihe Rintalan kirjoituksessa, josta minulla ei ollut käytössä kuin kopiot parilta viimeiseltä sivulta, lienee ollut llinen-johdosten käyttö. Siitä minulla ei ole pätevyyttä sanoa mitään. Ymmärrän, että niiden liikakäyttö voi kuulostaa vähän samalta kuin toisto yleensä – tässä tapauksessa varsinkin, jos tamperelaiset ovat asialla. Kirjoitin edellä olevan vain todetakseni, etteivät ehdotetut, kielellisesti todennäköisesti paremmat versiot kelpaa asianomaisen lainkohdan yksityiskohtaisiksi perusteluiksi. Siitä olen Rintalan kanssa aivan samaa mieltä, että alkuperäisessä virkkeessä, kuten hallinnon ja politiikan kielessä yleensä, on paljon parantamisen varaa.

Heikki Mäenpää
opetusneuvos
opetusministeriö
Heikki Mäenpää