Kielenhuoltoterveisiä Unkarista
Keskustelua 3/1987

Harri Mantila

Kielenhuoltoterveisiä Unkarista

Kielenhuollon peruskysymyksiä on aina ollut suhtautuminen lainasanoihin. Periaatteena on ollut, että milloin käytettävissä on hyvä omakielinen sana, ei ole mitään syytä käyttää vieraskielistä. Parempi siis myönteinen ja kielteinen kuin positiivinen ja negatiivinen.

Kielen elävä käytäntö on kuitenkin aina muuta kuin kielenhuoltajien normit ja suositukset. Angloamerikkalaisen kulttuurijyrän alla äidinkielenopettajien ja muiden kielestä kiinnostuneiden ääni ei kauas kanna. Näyttää siltä, että jos haluamme säilyttää demokratian ja vapaan tiedonvälityksen, emme voi välttää englantilaisten lainasanojen vyöryä kieleemme – niin epäsuotavaa kuin se onkin.

Nyt alkaa kuitenkin olla aika kiinnittää huomiota näiden sanojen oikeinkirjoitukseen. Esimerkiksi sanat disco, cup ja leasing ovat juurtuneet niin täysin suomalaisten tajuntaan, että englantia taitamattomat eivät edes huomaa niiden vieraskielisyyttä. Näiden sanojen oikeinkirjoitus on kuitenkin jätetty suomalaistamatta. Ongelma ei ole vielä kovin suuri. Sanoja ei ole kovin paljon, ja yhä yleistyvä englannin taito takaa, että ne osataan kirjoittaa oikein englannin ortografian mukaan ääntämyksestään huolimatta.

Pian joudumme kuitenkin koulussa opettamaan lapsille, että sanassa disco c on luettava k:ksi kuten sanassa cup, mutta sanassa city saman kirjaimen äännearvo on s. Ihanteellinen oikeinkirjoitusjärjestelmämme, jossa yksi merkki vastaa aina yhtä äännettä, on vaarassa.

Tässä kelpaa hyvin esimerkiksi unkari. Nykyunkarissa voidaan kirjoittaa reilusti oman ortografian mukaan esimerkiksi diszkó, kupa ja lízing. Edelleen esimerkiksi jazz kirjoitetaan unkarilaisittain dzsessz. Miksemmepä mekin siis kirjoittaisi reilusti disko, kup (tai kuppi, jota nominatiivia sanan taivutus edellyttäisi) ja liising tai liisinki. On kummallista, että jatkuvasti vedetään käyttöön uusia raakalainoja englannista, esimerkiksi burn out ja performance. Ensimmäisessä tapauksessa kun voisi puhua loppuun palamisesta, ja toisesta taas on vanhastaan ollut olemassa suomalaistettu variantti: performanssi. Sanassa esitys ei ole sitä paitsi mitään vikaa.

Syynä tähän kaikkeen on tietysti perisuomalainen alemmuuskompleksi. Onhan selvää, että on paljon juntimpaa, jos neonvaloissa kirkuu disko ja siti discon ja cityn sijasta. Ja miltä näyttäisi Seppälän kuvastossa kolitsi collegen asemesta! Olisi jo aika ymmärtää kaiken kansan, että oma oikeinkirjoitusjärjestelmämme on yhtä hyvä kuin jonkin muunkin eurooppalaisen sivistyskielen. Ja ottakaamme mallia keskieurooppalaisista kieliserkuistamme. Jos heillä on rohkeutta kirjoittaa kansainväliset sanat oman ortografiansa mukaan, emme kai jää toiseksi!

Jos nyt sitten päätettäisiinkin muuttaa mainituntyyppisten sanojen oikeinkirjoitus, miten se tiedotettaisiin kaikelle kansalle? Unkarilaisilla on tähänkin keinonsa. Joka viikko näet televisiossa on kielenhuolto-ohjelma Álljunk meg eqy szóra (Seisahdutaanpa sanalle). Siihen katsojat saavat lähettää kysymyksiään ja huomioitaan. Studiossa on mukana asiantuntija, joka vastaa katsojien kysymyksiin. Saatetaanpa virheen sisältäneen jutun kirjoittajan nimikin mainita. Ei tehne mieli kirjoittaa väärin toistamiseen. Missä viipyy meillä samantyyppinen ohjelma? Mikä olisikaan parempi keino pitää yllä hyvää kielenhuoltokulttuuria, josta koko kansa olisi osallinen.

Yhä kansainvälistyvän maailman paineissa unkari ja suomi ovat kielinä monessa mielessä samassa asemassa. Näen kielenhuollon tärkeimmäksi tehtäväksi nykyään kielemme suojelemisen liialliselta vieraalta vaikutukselta. Asiaan pitää paneutua nykyistä paljon jämerämmin – esimerkiksi juuri Unkarin mallin mukaan. Emme olleet ruotsalaisia, eikä meistä tullut venäläisiä, joten emme kai amerikkalaisiksikaan rupea!
Harri Mantila