Kieli ja demokratia kulkevat käsi kädessä. Kielen keinoin laaditaan lait ja asetukset, muotoillaan säädökset sekä ohjeet ja neuvot niiden soveltamiseksi, siis kerrotaan kansalaisille heidän oikeutensa ja velvollisuutensa. Kirjoitettua kieltä ovat myös ne suunnitelmat, ohjelmat, raportit ja mietinnöt, joilla yhteisten asioiden hoitoa järjestetään. Kieltä tarvitaan yhteiskunnan toiminnan ylläpitoon ja ihmisten väliseen yhteydenpitoon – kieli on läsnä kaikkialla.

Yhteiskunnan toimintaa ylläpitävää kieltä, virkakieltä, tuottavat useimmiten valtion ja kuntien viroissa toimivat ihmiset. Virkakielikin koskettaa meitä kaikkia tavalla tai toisella. Se tulee vastaan veroilmoituksessa, Kelan hakemuksia täytettäessä, terveysasioita selviteltäessä ja lukemattomissa muissa arkielämän tilanteissa. Siksi ei ole samantekevää, millaisella kielellä viranomaiset lähestyvät kansalaisia. On tunnettua, että selkeä ja ymmärrettävä kieli edistää demokratian ja tasa-arvon toteutumista, kun taas vaikea kieli on monelle yhteiskunnallisen osallisuuden este.

Virkakielellä on huono maine, osin aiheellisesti, osin myös aiheetta. Kotimaisten kielten keskuksessa on tehty pitkäjänteisesti työtä virka- ja säädöskielen ymmärrettävyyden parantamiseksi jo 1970-luvulta lähtien. Viranomaisia on opastettu selkeän kielen kirjoittamiseen ja on laadittu oppaita ja materiaaleja. Kielenhuoltajat ovat pyrkineet aktiiviseen vuorovaikutukseen viranomaisten kanssa: on haluttu tutustua siihen ympäristöön, jossa tekstit syntyvät, jotta yhdessä kirjoittajien kanssa voitaisiin löytää ratkaisuja tekstien parantamiseen. Viranomaisten puolella taas on ollut aitoa halua yhteistyöhön.

Kotuksen virkakielityön näkyviä tuloksia ovat 2000-luvulla olleet esimerkiksi opetus- ja kulttuuriministeriön asettaman työryhmän laatima Hyvän virkakielen toimintaohjelma (2014) ja sitä virastoissa ja kunnissa tunnetuksi tehnyt virkakielikampanja (2014–2015). Kampanjan tavoitteena oli innostaa viranomaisia etsimään itse keinoja virastonsa tekstien parantamiseksi. Lisäksi verkkoon on tuotettu hyvän virkakielen verkkokurssipaketti, joka on maksuton ja kaikille avoin. 

EU-suomen huoltoa

Oman lisänsä virkakielen laatukysymyksiin ovat tuoneet Euroopan unionissa tuotetut tekstit. Kun Suomi liittyi EU:hun vuonna 1995, olivat jäsenyyden vaikutukset paitsi poliittiset ja taloudelliset myös mitä suurimmassa määrin kielelliset. Suomen kieli sai aseman tasaveroisena EU-kielenä, joten oli käynnistettävä mittava käännöstyö. Unionin valtava lainsäädäntö oli kirjoitettava suomeksi, mikä tarkoitti koko käännöstoiminnan organisointia sekä uudenlaisen kielimuodon omaksumista ja sopeuttamista osaksi suomen kieltä. Kääntäjät lähtivät työhön tyhjältä pöydältä ja ilman muiden kielten tukea.

Tuolloinen Kotimaisten kielten tutkimuskeskus eli Kotus sai mahdollisuuden tulla kääntäjien avuksi ja tueksi, kun tutkimuskeskukseen perustettiin vuonna 1998 EU-kielenhuoltajan virka. Sitä alkoi hoitaa kokenut kielenhuoltaja Aino Piehl. Vuosien mittaan hän on toiminut suomalaisten kääntäjien ja tulkkien apuna ja yhteistyökumppanina, ja hän on pyrkinyt eri tavoin tukemaan suomen kielen käyttöä ja asemaa EU:ssa. Hän on muun muassa jatkuvasti kannustanut virkahenkilöitä hyödyntämään oikeutta käyttää omaa kieltään EU:n eri toimielimissä.

EU-kielenhuoltajan tehtävien lisäksi Aino Piehl on ollut Kotuksen virka- ja säädöskielen tutkimuksen ja huollon kantavia voimia yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Hän on ollut aktiivinen myös erilaisissa kielenhuollon kansainvälisissä yhteistyöelimissä. Aino on tätä kirjoitettaessa töissä viimeisiä päiviä ennen eläkkeelle jäämistä. Kiitokseksi merkittävästä työstä on tähän Kielikellon numeroon koottu kirjoituksia aiheista, jotka ovat olleet hänen urallaan tärkeitä. Erkka Vuorinen ja Kaija Rinta kertovat EU:n kääntäjien ja kielenhuoltajan yhteistyöstä ja kuvaavat samalla EU-kielenhuoltajan laajaa tehtäväkenttää. Inkaliisa Vihonen puolestaan tarkastelee kääntäjän näkökulmasta EU-lainsäädännön käännöstyön alkuvaiheita ja pohtii monikielisen EU:n ja suomen kielen suhdetta. Eeva Attila kirjoittaa säädöskielestä, joka on olennainen osa lainvalmistelua. Lisäksi tarkastelussa on viranomaiskielenhuolto muissa Euroopan maissa. Muista virkakieltä lähellä olevista aiheista voi mainita vanhassa kirjasuomessa esiintyvät, lakikielessäkin tavalliset välttämättömyyttä tai pakkoa ilmaisevat verbirakenteet pitää tehdä ja pitää tekemän sekä sanojen virkailla ja byrokratia taustat.

Virkakielenhuollon tulevaisuus?

Kotuksen virkakielenhuolto on tätä nykyä tunnettua ja tunnustettua toimintaa. Ilahduttavaa on, että sen sanoma on myös kuultu. Tästä kertoo muun muassa se, että viime vuosina yhä useammassa virastossa on alettu panostaa kielen ja viestinnän laatuun ja virastoihin on perustettu kielenhuoltajan tehtäviä. Nämä virastojen kielenhuoltajat toimivat tiiviissä yhteistyössä Kotus-kollegoidensa kanssa. Samoin EU-kielenhuoltajasta on vuosien mittaan tullut kääntäjille tärkeä keskustelukumppani ja linkki Kotuksen kielenhuoltoon. Tällaisen yhteistyön hyödyt ovat molemminpuoliset: ilman kontaktia virkakielen kirjoittajien maailmaan virallinen kielenhuolto ei voi vastata kysyntään tarkoituksenmukaisella tavalla.

Yhteisellä taivaalla on kuitenkin yhä synkempiä pilviä, sillä jo vuosia jatkuneiden Kotukseen kohdistuneiden säästötoimien seuraukset alkavat toden teolla näkyä keskuksen kaikessa toiminnassa, myös kielenhuollossa. EU-kielenhuollon tulevaisuus ei näytä valoisalta, jos uhkakuva käy toteen ja virkaa ei voida täyttää. Säädöskielen huolto lakkaa lähes kokonaan, ja monista muistakin virkakielenhuollon toiminnoista jouduttaneen tinkimään. Pitkäjänteisellä työllä luodut toimintatavat ja yhteistyöverkostot ovat vaakalaudalla. Kotuksen ahdinko piirtää surullisen kuvan siitä, millaisen merkityksen virallinen Suomi antaa omille kielilleen, niiden tutkimukselle ja huollolle ja miten vähäisin panostuksin tuetaan kansalaisten oikeutta ymmärrettävään, yhteiskunnallisen osallisuuden mahdollistavaan kieleen.
​​​​​​​

Lue lisää