Kielenkäyttäjä on kuin pelijoukkueen jäsen. Hänen on hallittava pelisäännöt eli kielen rakennesäännöt. Lisäksi hänen on pystyttävä pelaamaan tehokkaasti eli hänen on osattava soveltaa rakennesääntöjä kielenkäytön eri tilanteissa. Kielen rakennesäännöt ovat kielioppisääntöjä (äänne-, muoto-, lause-, merkitysopillisia sääntöjä). Kielioppisääntöjen soveltaja turvautuu kahdentyyppisiin kielenkäytön sääntöihin. Ensinnäkin puhujalla tai kirjoittajalla on tieto (= pragmaattiset säännöt) siitä, mitä ja miten määrätilanteessa sopii viestiä oletetulle kuulijalle tai lukijalle. Toiseksi puhujalla tai kirjoittajalla on säännöt, joiden avulla hän osaa ratkaista, miten aiemmin sanottu tai muuten tunnettu asia ilmaistaan, miten uusi asia esitetään. Nämä ovat informaatiorakennesääntöjä.

Jos kielenkäyttäjä ei hallitse rakennesääntöjä, hän tuottaa epäkieliopillisia sananmuotoja ja lauseita eivätkä kuulijat tai lukijat pidä hänen tekstiään hyväksyttävänä. Jos puhuja tai kirjoittaja rikkoo pelkästään kielenkäytön sääntöjä (pragmaattisia ja informaatiorakennesääntöjä), hänen tekstinsä saattaa olla kieliopillista, mutta kuitenkin kuulijoiden tai lukijoiden mielestä moitittavaa. Toisin sanoen: Teksti on sitä parempi, mitä onnistuneemmin siinä toteutuvat sekä kieliopillisuuden että hyväksyttävyyden vaatimukset. Virhe on sitä pahempi, mitä enemmän se polkee kieliopillisuuden ja hyväksyttävyyden vaatimuksia ja mitä vakavammin se haittaa sanoman perillemenoa eli viestivyyttä.

Sovellan seuraavassa teoriaa esimerkkeihin. Näytteet ovat ylioppilasaineista, ellen toisin ilmoita. Esimerkkiryhmät 1 ja 2 havainnollistavat oikeinkirjoituksen suhdetta kieliopillisuuteen ja hyväksyttävyyteen.

1) a Siihen /Rooman paloon/ olivat harkiten ja vakain tuumin syyllistyneet niin sanotut kristityt, joiden iljettävä taikausko oli kaikessa hiljaisuudessa päässyt leviämään aavistamattoman laajalti (Waltari, Ihmiskunnan viholliset s. 534).

b Mutta tärkeintä oli että kristityt, lukumääräänsä luottaen, olivat sytyttäneet Rooman tuleen ja johtajiensa käskystä kokoontuneet kukkuloille, riemua ja innostusta osoittaen, odottamaan kuningasta jonka oli määrä kukistaa Rooma (Waltari mts. 534).

2) a Kehitysmaille annettava apu ei riitä muuhun, kuin kurjuuden poistamiseen tilapäisesti.

b Kun asiat olisivat kunnossa, ja aika otollinen lasten tekemiselle on ikää jo sen verran, että ei ehditä tehdä montakaan, jos ei lapsia hankita lapsi-per-vuosi vauhdilla.

Waltari ei aina noudata muodollisia pilkkusääntöjä. Hän esimerkiksi jättää pilkun merkitsemättä restriktiivisen (rajoittavan) relatiivilauseen alkuun (1 b), vaikka toisaalta merkitsee pilkun ei-restriktiivisen relatiivilauseen alkuun (1 a). Näin Waltari osoittaa, että restriktiivinen relatiivilause liittyy kiinteästi vasteeseensa, kun taas ei-restriktiivinen relatiivilause on irrallisempi (muistuttaa täydentävää päälausetta). Samoin Waltari jättää että-lauseen pilkutta (1 b) mm. osoittaakseen että-lauseen sitoutuvan kiinteästi edeltävään ilmaukseen tai tekstiin. Pilkkusääntöjen poikkeamat, jotka Waltarin teoksesta olen poiminut, tehostavat sanoman viestivyyttä. Ylioppilasaineiden esimerkit (2) puolestaan näyttävät, miten lause- tai virketajun kehittymättömyys aiheuttaa pahoja virheitä.

Esimerkkiryhmät 1 ja 2 vahvistavat tämän päätelmän: on ajattelematonta ensin summata pilkkusääntöjen poikkeamat ja sitten arvioida kirjoitelman taso pelkän poikkeamien lukumäärän perusteella. Poikkeama ei välttämättä ole virhe. Varsinainen pilkkuvirhe vihjaa syvemmällä olevasta viestinnän häiriöstä. Asiantuntijan on paljastettava häiriön syy, ja vasta syyn löydyttyä hän pystyy ratkaisemaan, mikä ja miten paha virhe on kyseessä.

Esimerkkiryhmä 3 havainnollistaa virke- ja lauserakenteiden arviointia.

3) a Paetessaan vaikeuksia kotimaassaan pakolaiset voivat joutua leireissä uusiin vaikeuksiin, jotka usein ovat kohtalokkaita.

b Lasten tullessa kouluikään he kuluttavat entistä enemmän: vaatteita tarvitaan enemmän.

c Monet nuoret opiskelevat lähes 30-vuotiaiksi ja valmistuttuaan ammattiinsa on monen opiskeluvuoden velka kasaantunut maksettavaksi.

Näyte a on virheellinen. Kirjoittaja ei hallitse paikallissijojen syntaktisia sääntöjä. Paikallissija-attribuutiksi tarkoitettu ilmaus (vaikeudet kotimaassa) hahmottuu adverbiaaliksi (paeta kotimaassa) niin vahvasti, että selvyys kärsii.

Näyte b taas edustaa nykysuomessa varsin tavallista rakennetta, jota kielenhuoltajat ovat – heikosti menestyen – vieroksuneet vuosikymmeniä. Esimerkissä temporaalirakenne alkaa lauseen. Rakenteen subjektina (lasten) on substantiivin genetiivi, johon viittaa hallitsevan lauseen samatarkoitteinen pronominisubjekti (he). Kielenhuollon ohjeen mukaan tulee temporaalirakenteen subjekti ilmaista omistusliitteellä, jos subjekti on samatarkoitteinen hallitsevan lauseen subjektin kanssa. Näyte b pitää siis korjata muotoon Kouluikään tullessaan lapset kuluttavat entistä enemmän. Syntyperäinen suomalainen kuitenkin näkyy vierastavan korjattua rakennetta sen vuoksi, että siinä omistusliite edeltää korrelaattiaan. Alkuperäinen Lasten tullessa kouluikään he kuluttavat entistä enemmän tuntuu luontevalta, koska sen myötäesiintymäksi tarjoutuu moitteeton sivulauseellinen virke: Kun lapset tulevat kouluikään, he kuluttavat entistä enemmän. Ylioppilasaineita arvostellessani olen katsonut, että b-esimerkin kaltaiset temporaalirakenteet eivät juuri heikennä kirjoitelman tasoa, koska rakenteet heijastelevat yhteisön kielinormeja eivätkä hämärrä sanomaa.

Esimerkki c on viittauksiltaan virheellinen. Siinä temporaalirakenteen predikaattiin (valmistuttuaan) liittynyt omistusliite on tarkoitettu viittaamaan edeltävän lauseen subjektiin (nuoret). Yleiskielessä pelkän omistusliitteen, joka liittyy muuhun jäseneen kuin subjektiin, tulisi kuitenkin viitata saman lauseen subjektiin (velka).

Esimerkkiryhmä 4 havainnollistaa lauseiden sidostus- ja rinnastushäiriöitä.

4) a Äiti Teresan järjestö palvelee köyhiä lähimmäisiä: he jakavat nälkäisille ja puutteessa eläville kaikkein välttämättömimpiä tarvikkeita.

b Kahvissa oleva kofeiini vaikuttaa piristävästi, mutta se ei kuitenkaan korvaa unen tarvetta, jota muutamat ihmiset eivät tunnu muistavan.

c Aurinkoenergian ollessa ehdottomasti ympäristöystävällisin energiamuoto, olisi aurinkoenergiaan suhtauduttava vakavemmin ja uudelleenarvioida kriittisemmin ydinvoimapolitiikkaamme.

Näyte a on puhekielestä tuttu tapaus: monikollinen persoonapronomini viittaa muodoltaan yksikölliseen ryhmäsanaan. Yleensä selkeys ei kärsi, koska sidoksen molemmat jäsenet ovat merkitykseltään monikolliset. Näytteessä b on väärä relatiivi-ilmaus; vain mikä-pronomini relatiivilauseen alussa viittaa koko edeltävään lauseeseen.

Näyte c on monella tapaa virheellinen. Ensinnäkin temporaalirakenne koska-lausetta vastaamassa häiritsee selkeyttä. Toiseksi kirjoittaja on rinnastanut nesessiivirakenteen ja ensimmäisen infinitiivin (olisi suhtauduttava ja uudelleenarvioida). Vähäisempiä lipsahduksia ovat temporaalirakenteen erottaminen pilkulla hallitsevasta lauseesta, vakavempi-komparatiivi ja adjektiivi ympäristöystävällinen.

Esimerkki 5 havainnollistaa kieliopillisesti virheetöntä tekstiä, jonka viestinnällinen tarkoituksenmukaisuus (= hyväksyttävyys) voidaan asettaa kyseenalaiseksi.

5) Kun kuvitelma kuoleman varjomaailmasta alkoi mykeneläiskauden jälkeen levitä ja kun myytti viljanjumalattaren vuosittain ylösnousseesta tyttärestä oli liitetty kiinteästi manalan valtakunnan yhteyteen (tekemällä hänestä sen kuningatar), oli luonnollista, että juuri Eleusiissa, jossa Demeter ja Kore olivat osoittaneet väestölle erityistä suopeutta ja jossa heillä oli ikivanha kulttinsa, syntyi ajatus, että Kore saattaisi auttaa kuolemanjälkeiseen autuuteen kenet tahansa seudun asukkaan, kunhan tämä vain osoitti Demeterille riittävää kunnioitusta ja suoritti tietyt riitit (Thesleff, Antiikin myytit ja uskonnot s. 53).

Näytteen 5 kirjoittaja hallitsee kielen rakennesäännöt hyvin. Virke on kuitenkin rakentunut niin pitkäksi ja monipolviseksi, että keskitasoisen lukijan vastaanottokyky saattaa joutua koetukselle. Määräteksteihin, esim. tieteelliseen kieleen, monimutkaiset rakenteet soveltuvat ainakin silloin, kun sanoma on suunnattu ammattiveljille. Vaikkapa yhteiskuntatieteisiin perehtyneen abiturientin puutteeksi tuskin voi äidinkielen kokeessa laskea sitä, että hän viljelee tieteen sanastoa ja rakenteita ja näin kirjoittaa lukuarvoltaan vaikeaa tekstiä. Tieteen kielen hallinta nimittäin osoittaa, että abiturientti on pystynyt ikäisiään paremmin omaksumaan erityisrekisterin ja että hänen kielikykynsä on harvinaisen kehittynyt.

Esimerkkiryhmä 6 havainnollistaa kieliopilliselta rakenteeltaan moitteetonta, mutta hyväksyttävyydeltään kuitenkin omalaatuista tekstiä. Kirjoittajat noudattavat rakennesääntöjä, mutta pragmaattiset säännöt ovat milteipä unohtuneet.

6) a Tehdastyöläinen tekee ruumiillisesti ja henkisesti raskaampaa työtä kuin johtaja. Johtaja istuu tuolilla, polttelee sikaria, antaa ohjeita apulaisilleen ja edustaa ennen kaikkea firmaa.

b Ylioppilastutkinnossa kirjoitetut mielipidetekstit ovat sanomalehtitekstejä pidempiä ja virkerakenteeltaan kieliopillisempia kuin oikean elämän tekstit. Kielioppisääntöjen rikkominen voisi nimittäin kokeessa koitua kohtalokkaaksi. (Ylioppilasaineita 1984 s. 111.)

Näytteen a kirjoittaja esittelee ihan tosissaan sellaista kaksijakoista maailmaa, jolle on hankalaa keksiä todellisuusvastinetta. Näyte b on oppikirjatekstiä, ja sen vuoksi siltä odottaisi ehdotonta tosipohjaisuutta. Lukija joutuu kuitenkin epäillen kyselemään, onko todella niin, että sanomalehtien mielipidejutut noin ylimalkaan ovat lyhyempiä kuin abiturienttien mielipideaineet. Eikö sanomalehdissä julkaista eripituisia mielipidejuttuja? Onko todella niin, että ammattikirjoittajat voivat selvyyden kärsimättä loukata kielen rakennesääntöjä (= kieliopillisuutta) ja kirjoittaa virheellisempää tekstiä kuin huonoimmat abiturientit? Todenvastaiset väitteet ovat vakavampia puutteita kuin kielioppivirheet.

Esimerkkiryhmä 7 havainnollistaa tekstiä, jonka laatijan viestintätaito on moitteeton. Kuitenkin tekstistä voi poimia sellaisia ilmauksia, joita kielenhuolto on tottunut vieroksumaan.

7) a Ylivoimaisesti suurin osa Suomen kansasta sai aina tälle vuosisadalle saakka elatuksensa maataloudesta ja sen sivuelinkeinoista. Tästä johtuen maaseudun kulttuurilla on jokaisessa Suomen kansankulttuuria historiallisesti kuvaavassa teoksessa keskeinen osuus. (Talve, Suomen kansankulttuuri s. 5.)

b Jokaisen yleisesityksen laatija nojautuu myös aina aikaisempaan tutkimukseen, toisilla kansankulttuurin osa-alueilla enemmän, toisilla vähemmän, riippuen siitä, mitä itse on tutkinut ja mihin hänen mielenkiintonsa pääasiallisesti on kohdistunut (Talve mts. 5).

c Historiallinen aspekti on tässä kirjassa ollut suuntaa antavana. Alueelliset ja sosiaaliset erot on kuitenkin pyritty huomioimaan, maaseutuväestön lisäksi on käsitelty myös kaupunkien ja teollisuustaajamien olosuhteita. (Talve, mts. 5.)

d Maalaiskunnan länsilaidalla sijaitseva Pyhäjärvi hurahti alas lasku-uoman perkauksessa tehtyjen virheiden tuloksena (sanomalehdestä.)

Näytteistä a ja b pistävät silmään kivettyneet toisen infinitiivin instruktiivit johtuen ja riippuen. Kielenhuolto on vainonnut niitä ankarasti vuosikymmeniä, mutta kuitenkin ne ovat säilyneet varsin tavallisina. Nykyviestinnässä johtuen ja riippuen ovat niin vakiintuneita, ettei kielenkäyttäjien enemmistö edes tajua niitä verbinmuodoiksi. Ne ovat irronneet taivutusparadigmoistaan ja kiteytyneet partikkeleiksi.

Näytteestä d paljastuu samantapainen kehitys kuin a:sta ja b:stä. Etenkin sanomalehtiin ovat vakiintuneet tuloksena ja seurauksena -partikkelit. Syntyperäinen suomalainen ei tulkitse niitä väärin. Lause Pyhäjärvi hurahti alas virheiden tuloksena ei pane häntä aprikoimaan, että Pyhäjärvi = virheiden tulos. Kyllä hän tajuaa, että virheiden tuloksena = virheiden takia. Essiivit tuloksena ja seurauksena ovat osittain irtautuneet substantiiviparadigmoista ja kiteytyneet partikkeleiksi. Niiden vuosikymmeniä jatkunut käyttö ei ole saanut suomen taivutusjärjestelmää järkkymään.

Arvostelussa olen katsonut johtuen ja riippuen -partikkelit (ja muutkin partikkeleiksi kivettyneet toisen infinitiivin instruktiivit) sekä tuloksena ja seurauksena -partikkelit kieliopillisesti moitteettomiksi. Toisteltuina ne tietenkin heikentävät kirjoitelman tasoa, siinä missä muutkin kliseytymät.

Näytteessä c huomioida-verbi tarkoittanee ’ottaa huomioon’, vaikka kielenhuolto on vanhastaan halunnut sen merkitsevän ’tehdä huomioita’. Suomalaiset eivät vain ole totelleet: silloin kun he huomioivat, he normaalisti ’ottavat huomioon’. En ole pitänyt huomioida-verbin suosituksen vastaista käyttöä varsinaisena heikkoutena, koska suositus ei vastaa nyky-yhteisön normia. Kirjoittajan maku ratkaisee, valitseeko hän sellaiset yhdyssanat kuin mielenkiinto (b) ja olosuhteet (c) vai niiden lyhyemmät vastineet kiinto, kiinnostus, olot.

Tiivistäen esimerkkiryhmän 7 analyysi: jos yhteisön normi ja kielenhuollon suositus ovat joutuneet ristiriitaan, abiturienttia ei tule rangaista siitä, että hän noudattaa nyky-yhteisön tavanomaista käytäntöä.

¹ Tämä artikkeli on ylioppilastutkintolautakunnan äidinkielen jaoksen kokouksessa 24.11.1984 pidetty alustus.