Kielellinen seksismi ja tasa-arvo
Keskustelua 4/1994

Johanna Ketola

Kielellinen seksismi ja tasa-arvo

Kuten Ulla Tiililä kirjoituksessaan ”Kielenhuolto ja kielellinen seksismi, Pitäisikö puhemiehestä tehdä puheenjohtaja” (Kielikello 2/1994) toteaa, eivät tasa-arvon kannattajatkaan aina ole yksimielisiä tasa-arvon esteistä: käsitykset kielellisestä seksismistä poikkeavat toisistaan. Hän kirjoittaa suomen kielen pääsevän muita Euroopan kieliä helpommalla siinä suhteessa, ettei meillä henkilöön viitattaessa tehdä eroa sukupuolten välillä, koska niin naiseen kuin mieheenkin viitataan pronominilla hän. Meillähän ei myöskään ole kieliopillisia sukuja, kuten saksan der-maskuliini, die-feminiini ja das-neutri. – Kirjoituksen pääasiallisena ongelmana tai havaintoesimerkkinä näyttivät olevan suomen kielen geneeris-maskuliiniset ilmaukset, kuten lehtimies, sekä korvaavat ilmaukset (lehtimies = toimittaja).

Ihmettelen, miksi ”ei-seksististä” kieltä pidetään ”seksististä” kieltä tasa-arvoisempana. Kuten todettu, on useimmissa kielissä (esim. saksan kielessä) yksikön kolmannessa persoonassa oma muoto niin naisille kuin miehillekin, ja suomen hän-muotoa (sekä maskuliininen että feminiininen) vastaa saksan kielessä er (maskuliini) ja sie (feminiini). Pari vuotta sitten on mm. virallisten tekstien tekijännimityksiin alettu saksan kielessä upottaa molemmat muodot, ja niin kirjoitetaan ”opiskelija” muotoon StudentIn (aikaisemmin Student-in), joka on luettavissa yhtä hyvin der Student kuin myös die Studentin. Sukupuoliero tehdään myös puhuttelussa: Sehr geehrte/r StudentIn. Puheessa ilmaistaan muodot yksinkertaisesti toistolla: Sehr geehrte Studenten und Studentinnen.

En näe muodossa StudentIn, joka on selvästi seksistinen kielen ilmaisu, minkäänlaista sukupuolista eriarvoisuutta. Suomen kielessä on aikaisemmin ollut samaa käytäntöä, joka ajan myötä syystä tai toisesta on vähentynyt tai poistunut käytöstä – esimerkiksi tarjoilijatar. Saksan kielen käytännön voisivat suomalaiset sanasepot (myös naiset) vääntää suomen kielessä esimerkiksi tarjoilija/tar-muotoon.

Yleisnimissä, jotka tavallaan ovat ”neutraaleja” tarkoittaessaan sekä miestä että naista, kuten ”ihminen” tai ”persoona”, on ainakin saksan kielessä vielä käytössä vain sanan yksi suku. Ihminen on suvultaan maskuliininen (der Mensch), kun taas persoona on feminiininen (die Person). – Suomen kielessä ovat molemmat sanat neutraaleja, ajassa taaksepäin palaten ehkä maskuliinisempia – tulleeko aikaa, että puhuisimme ”ihmisittäristä” ja ”persoonattarista”.

Henkilökohtaisesti pidän seksististä kieltä ei-seksististä tasa-arvoisempana. Tekijä on väistämättä jompaakumpaa sukupuolta, enkä näe sukupuolen ilmaisemisessa mitään alentavaa. Sukupuolen ilmaiseminen ei tietenkään ole välttämätöntä (minkä vuoksi se varmasti monen mielestä on turhaa) – omasta mielestäni sukupuolen ilmaiseminen on sukupuolta kunnioittavaa ja asiaa selventävää. En näe sukupuolettomuutta tavoiteltavana, vaan pikemmin luonnottomana. Usein ei itse asian kannalta ole merkitystä, onko tekijä mies vai nainen, mutta sukupuolen ilmaisematta jättämisessä on turhaa kielellistä säästäväisyyttä – mies ja nainen eivät ole eivätkä tule olemaan sama asia, yrittää kieli sitä vaikka kuinka pakottaa. – Kyse saattaa olla tasa-arvon perusnäkemyksestä. Omasta mielestäni niin naisten kuin miestenkin saavutukset ovat arvokkaita itsessään – mitä molemmat voivat tehdä, tehtäköön yhdessä, ja mitä vain toinen voi tehdä tai tekee huomattavasti paremmin, hyvä niin. Miehistä ei ole synnyttämään lapsia eikä naisista kasvattamaan partaa.

Ulla Tiililä kertoo Mila Engelbergin työssään ”Suomen geneeris-maskuliiniset ilmaisut – geneerisiä vai maskuliinisia?” (1992) tutkineen lehtimies-tyyppisiä ilmauksia, joita tutkimuksen mukaan yhä pidetään useammin maskuliinisina kuin geneerisinä. Tahtoisin vain huomauttaa, että ihmisten, joille lehtimiehen merkitys on geneerinen, voidaan yhtä hyvin ajatella halventavan miestä.

Maallikon näkemyksenäni tahdon vain sanoa, että ei-seksistinen kieli ei välttämättä ole tasa-arvoinen kieli, vaan pikemmin epäinhimillinen keskiarvo.

Johanna Ketola