Koululaiset eivät osaa kirjoittaa eivätkä lukea; sähköposti turmelee suomen; mihin suomen kieltä tarvitaan – kielikeskustelu käy vilkkaana. Monet valtiovallan päätökset vaikuttavat koulutukseen ja kieleen. Kielen muutokset, kielenkäyttötaitojen tarpeellisuus ja toisaalta myös taitojen puutteet näkyvät päivittäin Kielitoimiston työssä. Haastattelimme opetusministeri Maija Raskia kuullaksemme, miten hallitusohjelmassa mainitut kieleen liittyvät asiat toteutuvat.
Päällimmäiseksi keskustelussa nousivat peruskoulun 9.-luokkalaisten ja abiturienttien äidinkielen oppimistuloksista saadut huolestuttavat tulokset. ”Olen ollut tässä nykyisessä työssäni vasta puolitoista vuotta, joten minulla ei ole kovin laajaa perspektiiviä, mutta luulen kyllä, että 90-luvun lamalla oli suuri vaikutus. Opetuksen rahoituksen leikkaaminen näkyy nyt oppimistuloksissa”, Maija Rask toteaa. Erityisen huolissaan hän on perustaitojen – lukemisen ja kirjoittamisen – oppimisesta. Etenkään pojat eivät jaksaisi ottaa kirjaa käteensä ja keskittyä lukemaan tekstiä, joka ei liiku eikä ääntele.
Määrärahojen vähentäminen on näkynyt erityisen selvästi koulujen kirjahankinnoissa. ”Kouluihin on hankittu tietotekniikkaa, mutta niissä ei ole kirjoja. Kuitenkaan kaikkiin koteihin ei tule esimerkiksi sanomalehteä, joten koulun pitäisi voida tarjota tasa-arvoisesti lukemista oppilaille. En kuitenkaan halua syyttää tietotekniikkaa äidinkielen oppimistulosten heikkenemisestä. Jos koneiden avulla tarjotaan hyvää sisältöä opiskeluun, niin sehän tukee äidinkielenkin oppimista.”
Tutkimusten mukaan tytöt menestyivät kaikilla äidinkielen taitojen alueilla paremmin kuin pojat. He myös pitävät äidinkielen tunneista. ”Onko opetus siis sitä, että saadaan tytöt innostumaan, ei poikia?” Maija Rask kysyy. Hän antaa lupauksen: ”Ensi vuonna varataan rahaa koulujen kirjahankintoihin. Tarkoitus on kysyä etenkin viides- ja kuudesluokkalaisilta pojilta, millaiset kirjat heitä kiinnostaisivat, jotta osattaisiin hankkia oikeanlaista kirjallisuutta. Tärkeintä on, että ylipäätään lukee!”
Kieku-projektia perustamaan!
Keskustelu äidinkielen oppimistuloksista ei toivottavasti jää vain tilanteen kauhisteluksi. Yhdeksi ongelmaksi on osoittautunut se, että kouluissa muiden aineiden opettajat eivät pidä kieltä kaikkien yhteisenä asiana. Kuitenkin myös muilla tunneilla kirjoitetaan, luetaan ja puhutaan paljon. Ajatuksen on kuljettava loogisesti ja oikeinkirjoituksen on oltava kohdallaan myös biologian, maantiedon ja minkä tahansa aineen kirjallisissa harjoitustöissä.
”Olisi hyvä, jos opettajankoulutuksesta lähtien kieli ymmärrettäisiin osaksi myös muiden kuin äidinkielen tuntien sisältöä”, ministeri pohtii. Esimerkiksi maantiedon ja biologian opettaja opettaa aina myös kielenkäyttöä, samalla kun hän opettaa omaa ainettaan. ”Viime vuosina on perustettu sellaisia projekteja kuin Kimmoke ja Luma, joissa painotetaan vieraiden kielten ja luonnontieteiden opetusta, mutta missä ovat äidinkielen projektit?” Maija Rask kysyy. Me kielitoimistolaiset tartumme ilomielin kielen ja kulttuurin talkoisiin. Sellaisia on jo monessa yhteydessä suunniteltukin: kehitetään kirjastoja, tutkitaan kielen merkityksiä ja tehtäviä monipuolisesti, tarkastellaan kielen ja kulttuurin suhdetta, kehitetään yliopistojen ja koulujen yhteistyötä, järjestetään täydennys- ja jatkokoulutusta opettajille. Talkoiden nimeksi pantakoon Kieku, kielen ja kulttuurin talkoot. Ministeri ilmoittautuu heti talkoisiin: ”Kieku ja Kaiku -talkoot. Äidinkielen eteen tehty työ tulee kaikuna takaisin.”
Yliopistot ja kieli
Entä millaiset äidinkielen taidot on yliopistoista valmistuvilla? ”Olisi tärkeää pitää esillä sitä, että esimerkiksi akateemisiin ammatteihin valmistuvat osaisivat tehdä työtä myös äidinkielellä, eihän opiskella vain kansainvälisiä yhteyksiä varten. Yliopistoja ei tietenkään voi millään mahtikäskyllä käskeä järjestämään opiskelijoille äidinkielen ja kirjoittamisen kursseja, niillä on oma autonomiansa.” Asenteisiin ja arvostuksiin voi kuitenkin yrittää vaikuttaa puhumalla asian tärkeydestä, ministeri pohtii. ”Suuri osa työstä on nykyisin kielellistä. Päivät täyttyvät puhumisesta, lukemisesta ja kirjoittamisesta. Hyvä kielenkäyttö on osa ammattitaitoa.”
Yliopistojen vieraskielistyminen on alkanut puhuttaa mm. Ruotsissa tutkijoita yhä enemmän, eikä kehitystä ole pidetty ongelmattomana. Miten meillä? ”Sairaanhoidon opettajana olen nähnyt, että asioita on vaikea käsitellä, ellei niille ole sanoja ja kieltä. Omalla kielellä asiat tulevat läheisemmiksi ja avautuvat paremmin. Usein kipeistä asioista puhuttaessa käytetään vieraita sanoja, puhutaan esimerkiksi terminaalihoidosta.”
Tottumus puhua oman alan käsitteistä oikeita termejä käyttäen syntyy omakielistä kirjallisuutta lukemalla ja harjaantumalla. Jos omakielisiä tieteellisiä oppikirjoja ja muita julkaisuja ei arvosteta tai niitä ei kenties ole juuri lainkaan, miten syntyy esimerkiksi työelämää varten tarvittava taito kirjoittaa ja puhua omasta erikoisalasta ymmärrettävästi? ”Monet yhteiskunnalliset keskustelut höystetään vierasvaikutteisilla ilmauksilla tai lainasanoilla: suoritetaan toimenpiteitä, yhteiskunnan koheesio... Ja kyllä vieraiden kielten vaikutus näkyy syvemmälläkin, mm. sanajärjestyksissä, ajattelutavoissa. Meidän pitäisi arvostaa omaa kieltämme. Onkohan tämä vieraiden kielten ihailu jonkinlaista itsetunnon puutetta?”
Kieli on osa perusturvaa
Maija Rask on havainnut, että oman kielen kauneuden ja yksinkertaisuuden arvostus on vähentynyt. ”Itsetuntoako pönkitetään sillä, että sanotaan monimutkaisesti ja hienosti? Ehkä silloin tuntuu, että on sanonut paljon, mutta ymmärrettävyydestä tingitään.”
Viranomaisten kielen selkeyteen ja yksinkertaisuuteen pyrittiin vaikuttamaan muun muassa vuonna 1983 annetulla ns. virkakielipäätöksellä, joka velvoitti hallintoa kiinnittämään huomiota tekstien ymmärrettävyyteen. Tämän vuoden helmikuussa virkakielipäätös kumottiin. Se oli muodoltaan vanhentunut, vaikka itse asia on edelleen tärkeä.
Mitä virkakielelle voitaisiin tehdä? Voitaisiinko ajatella, että selkeän kielen tavoitteet kirjattaisiin esimerkiksi hallintomenettelylakiin; sehän velvoittaa viranomaisia mm. asiakkaiden palvelussa? Ministeri ei halua ottaa tähän suoralta kädeltä kantaa mutta toteaa, että hallintomenettelylaki on eräänlainen kansalaisen perusturvalaki. ”Jos ei huomaa hoitaa papereita oikeaan paikkaan, viranomaisen tulee auttaa. Riittääkö se, että kansalainen allekirjoituksellaan vahvistaa saaneensa häntä koskevat asiakirjat ja päätökset? Pitäisi selvemmin pyrkiä siihen, että asiat tulisivat myös ymmärretyiksi. Mahdollisuus ymmärtää on perusoikeus.”