Oma nimi on jokaiselle tärkeä. Niinpä henkilönnimiä ja varsinkin etunimiä koskevalla tiedolla tuntuu olevan loputon kysyntä niin meillä kuin muuallakin. Etunimikirjat ovat usein sanakirjan muotoon laadittuja esityksiä, joissa kerrotaan nimien etymologisesta taustasta. Meillä tällaisen nimikirjatyypin edustaja on Kustaa Vilkunan alkuun panema, viimeksi Etunimet-nimisenä 1990 ilmestynyt sanakirja. Etunimisanakirjoja näyttää maailmalla ilmestyvän tiuhaan, eikä ihme. Niiden suosio ja menekki on taattu, sillä niistä on suuri apu lapselleen nimeä hakeville vanhemmille.
Suomalaisten etunimenantajien osa on parempi kuin juuri missään muualla. Heille on tarjolla ohjeellinen nimiluettelo, keskiajan pyhimyskalenterista juontuva nimipäiväkalenteri, sekä suomen- että ruotsinkielisenä. Samantyyppinen etunimikalenteri on vanhastaan ollut käytössä myös Ruotsissa.
Meillä nimipäiväkalenteria uudistetaan määräajoin. Viime aikoina kalenterin uudistajilla on ollut käytössään ATK-muotoiset väestörekisterit, joiden avulla voi saada vaivatta esille kaikkien kansalaisten nimet ja näin päästä seuraamaan tarkasti nimistössä tapahtuneita muutoksia. Onneksi kalenterin uudistajilla on myös ollut viitseliäisyyttä panna paperille työn yhteydessä kertynyt tieto. Tällä tavalla on syntynyt suomalaisen etunimistön perusteos, Eero Kiviniemen Rakkaan lapsen monet nimet (1982), jossa käsiteltävänä on suomalaisten sadan viime vuoden aikana käyttämä etunimistö.
Lukevan yleisön iloksi on vuoden kuluttua käyttöön tulevan nimipäiväkalenterin valmistelun yhteydessä syntynyt peräti kaksi kirjaa: Eero Kiviniemen ”Iita Linta Maria. Etunimiopas vuosituhannen vaihteeseen” ja Marianne Blomqvistin Personnamnsboken. On hauskaa, että kirjat ilmestyivät näin yhtaikaa, koska niiden avulla pystymme ensi kertaa saamaan samanaikaisen ja ajantasaisen kuvan sekä suomalaisesta että suomenruotsalaisesta etunimistöstä. Kummassakin kirjassa jo ulkonäkö on houkutteleva, eivätkä lupaukset ole turhia, sillä kirjojen sisältö ja esitystapa on sellainen, että luettava jaksaa kiinnostaa sekä tutkijoita että muita nimiin viehtyneitä.
Eero Kiviniemen kirja on opas näinä aikoina lapselleen nimeä valitseville vanhemmille. Siinä puhutaan nykyhetkestä, siitä, millaisia etunimiä 80-luvulla syntyneet lapset ovat saaneet. Keskeisenä tarkastelukohteena on nimien suosionvaihtelu. Marianne Blomqvistin Personnamnsboken on tarkoitettu käsikirjaksi suomenruotsalaisten etunimistä ja Suomen ruotsinkielisistä sukunimistä keskiajalta 1900-luvulle. Esitystavaltaan se on kronologisesti etenevä kertomus suomenruotsalaisen henkilönnimistön kehityksen vaiheista.
Personnamnsbokenin sukunimiosuus kiinnostaa monia suomenkielisiäkin aivan henkilökohtaisesti, koska meillä sukunimi ei välttämättä kerro, kumpaan kieliryhmään nimenkantaja kuuluu. Suomenkielisillä on yleisesti ruotsinkielisiä sukunimiä, samoin kuin täysin ruotsinkielinen voi olla nimeltään vaikkapa Koivu tai Salminen.
Marianne Blomqvist kirjoittaa sukunimistä eri puolilta ruotsalaisaluetta otettujen esimerkkien avulla. Hän esittelee ruotsinkielisten sukunimien tyypit ja niiden syntykronologian lukijan kannalta varsin hauskalla tavalla osoittamalla, minkä yhteiskuntaluokan piirissä minkinlaiset nimet ovat olleet tyypillisiä. Nykyistä sukunimistöä tarkastellaan vuosien 1970 ja 1990 tuhannen yleisimmän nimen perusteella. Tilastot osoittavat, että siinä ajassa, jossa oikullinen muoti ehtii muuttaa etunimistöä melkoisesti, sukunimistö pysyy jokseenkin ennallaan.
Personnamnsbokenin etunimiosuus ja Iita Linta Maria täydentävät toisiaan sillä tavalla, että edellinen kertoo etunimien historiallisen kehityksen ja kumpikin selvittää nimien nykytilannetta. Etunimet ovat niin monella tavalla sidoksissa omaan aikaansa ja eri aikojen aatevirtauksiin, että nimistön historiallisen kehityksen seuraaminen tarjoaa tämän tästä ahaaelämyksiä.
Etunimien historia on kertomusta nimistön kasvusta ja muotien vaihtelusta. Kun 1500-luvun asiakirjoissa saamme ensimmäisen kerran näkyville tavallisen kansan etunimistön, kuva poikkeaa nykyisestä siinä, että nimiä on vähän ja samanimisyys on tavallista. Toisaalta jo tuolloin ovat olleet olemassa monet mielestämme nykynimistöön kuuluvat ilmiöt, ennen muuta etunimien alueellinen suosionvaihtelu.
Suomenruotsalaisen etunimistön alkuvaiheet osuvat nykynimistönkin muotoutumisen kannalta kiintoisaan aikaan. Asiakirjoista on luettavissa, kuinka vanhat germaaniset nimet, sellaiset kuin miehennimet Björn, Gunnar, Ivar ja naisennimet Helga ja Ingrid, saivat keskiajan kuluessa väistyä uuden uskonnon pyhimyksennimien tieltä. Kuitenkin nämä nimet ovat tuttuja myös meille, koska vanhat germaaniset nimet tulivat uudelleen 1860-luvun skandinavismin mukana.
Vieraskieliset etunimet tuntuvat viehättävän tämän hetken nimenantajia. Tällainen uuden ja vieraan tavoittelu ei kuitenkaan ole mikään uusi ilmiö, vaan etunimistössämme on paljon vierasta, vierasperäisten nimien lisäksi myös tapa antaa useampia etunimiä. Kaikki alkuaan vieraskielinen ei enää näytä vieraalta. Hyvänä esimerkkinä ovat kotoisiksi mielletyt Maijat ja Matit, jotka ovat lähtöisin keskiajan vieraskielisistä pyhimysnimistä.
Vaikka nimistön kehityksen historia viehättää, nykynimistö on ehkä vieläkin innostavampaa ainakin sellaisena kuin Eero Kiviniemi sen lukijalle tarjoilee. Hänen Iita Linta Mariansa on opaskirja, joka on kirjoitettu taitavasti ja lukijaa arvostaen. Siinä esitellään monenlaisia nimenvalintaan liittyviä asioita mutta ilman opaskirjojen opettavaista sormenheristelyä. Näin lukijalle suodaan asioiden oivaltamisen ja oman luovuuden ilo.
Kiviniemen esityksen pohjana ovat valtaisat aineistot. Pelkästään 1980-luvulla syntyneille lapsille on annettu toista miljoonaa etunimeä. Niissä on lähes 20 000 erilaista nimeä, ja niistä taas runsaat puolet on ainutkertaisia. Kuitenkin valtaosa myös tästä ikäpolvesta on saanut jonkin näiden aikojen tavallisen, muodikkaan nimen. Näin tulee käymään tulevaisuudessakin, joten nimenantajien olisi hyvä olla perillä nimien suosionvaihteluista ja niiden taustoista. Niinpä Kiviniemi on ottanut suosionvaihtelun keskeiseksi asiakseen. Lisäksi hän käsittelee useamman etunimen käyttöä, erilaisia etunimiyhdistelmiä ja yhdysnimiä. Etunimistön kehityksen vastakkaiset virtaukset tulevat näkyviin puhuttaessa viime vuosisadalla alkaneesta nimistön suomalaistamisesta ja nykyisestä vierasperäisten nimien annon muodista.
Tekijä kuvaa nimien suosionvaihtelua sadan viime vuoden ajalta. Tässä jaksossa on paljon tietoa saatu pakatuksi pieneen tilaan, kun asioita on esitelty tilastollisin menetelmin. Runsaasta sadasta nimestä on piirretty havainnollinen pylväsdiagrammi, josta voi seurata nimen suosion vaihtelua vuosikymmenittäin. Mukana on sekä ensimmäisinä että jälkimmäisinä niminä esiintyviä etunimiä. Tilastojen tulkintaan tottumattomankaan ei tarvitse huolestua, sillä lukijaa ei jätetä yksin tekemään päätelmiä diagrammipylväiden nousuista ja laskuista, vaan tekijä kommentoi monipuolisesti esimerkkinimien suosionvaihtelun taustoja.
Kirjassa on pitkähkö luku nyt muodissa olevista vieraskielisistä nimistä. Kiviniemen kanta niihin on hyväätekevän liberaali. Nimistöntutkijana hän näkee nykyiset vieraskieliset nimet taas yhtenä osana eri aikoina käyttöön tulleiden vierasperäisten nimien ketjussa. Erityiskäsittelyyn hän ottaa tämän ajan vieraskielisten nimien antoon liittyvän uuden piirteen. Nyt nimenantajat eivät enää välttämättä pyri suomalaistamaan nimien kirjoitustapaa, vaan suosivat sellaisia vieraita kirjoitusasuja kuin Alexander, Kenneth, Edith ja Jessica.
Sekä Iita Linta Mariassa että Personnamnsbokenissa on erilaisia nimien yleisyystilastoja, joissa on pitkäksi aikaa selaamista ja ihmettelemistä. Ajankohtaisuutensa vuoksi kiintoisia ovat aakkoselliset luettelot viime vuosikymmenen suosituimmista etunimistä. Kiviniemen luetteloon sisältyy 2 500 yleisintä 80-luvulla annettua etunimeä. Nimeä valitsevan kannalta luettelo on hyvin informatiivinen, koska siitä näkyy nimen eri kirjoitusasujen yleisyys, vaikkapa Henriika, Henriikka, Henrika -tapauksessa. Samoin mukana ovat yhdysnimet erilaisine kirjoitustapoineen, kuten Hanna-Kaisa, Hannakaisa. Personnamnsbokenissa 2 500 tavallisimman suomenruotsalaisen etunimen luettelo kuvaa tällä vuosisadalla annettujen nimien yleisyyttä.
Kiviniemi on Iita Linta Mariaa kirjoittaessaan ajatellut monin tavoin lukijaa, esimerkiksi kirjan tekstiosassa käsitellyt nimet löytyvät vaivatta erillisestä hakemistosta. Tällaista hakemistoa jää monta kertaa kaipaamaan Personnamnsbokenissa, jossa esitellään todella suuri määrä nimiä. Tiedot nimilainsäädännöstä kiinnostavat varmasti monia. Kiviniemen kirjasta löytyvät nimilain etunimiä koskevat säädökset, Personnamnsbokenista nimilain koko teksti.
Iita Linta Maria ja Personnamnsboken sisältävät ajankohtaista ja yleisesti kiinnostavaa tietoa henkilönnimistöstämme. Siinä on kaksi kirjaa, joiden lukemista voi suositella jo pelkän yleissivistyksen vuoksi. Lisäksi vielä niiden lukeminen on taatusti hauskaa.
Marianne Blomqvist: Personnamnsboken. Oy Finn Lectura Ab. Loimaa 1993. 286 sivua.
Eero Kiviniemi: Iita Linta Maria. Etunimiopas vuosituhannen vaihteeseen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 590. Jyväskylä 1993. 220 sivua.