Käärme luonnonpaikkojen nimissä
Artikkeli 2/2016

Sonja Valkeinen

123RF

Käärme luonnonpaikkojen nimissä

Suomessa on kymmeniätuhansia eläimen nimen sisältäviä paikannimiä. Yleisimpiä ovat mäyrään, kettuun ja karhuun viittaavat nimet, mutta myös käärmeet seikkailevat paikannimissä taajaan.

Eläinten mukaan on nimetty yleensä paikkoja, joissa niihin on toistuvasti törmätty. Esimerkiksi maamme lukuisat Kettukankaat, Kurkisuot ja Käärmemäet viittaavat usein paikalla sijaitseviin eläinten pesiin ja Käärmekalliot paikkoihin, joissa matelijoiden on nähty lämmittelevän auringossa. Erilaisia käärmeisiin viittaavia luonnonpaikkojen nimiä on Kotimaisten kielten keskuksen Nimiarkiston kokoelmissa yli 4 500.

Kaikki nimissä esiintyvät ”käärmeet” eivät viittaa käärmeisiin siinä mielessä kuin nykyään ymmärrämme. Osa viittaa vaski- eli kuparikäärmeeseen, nykykielellä vaskitsaan, joka on oikeastaan raajaton lisko. Kansa on kuitenkin pitänyt vaskitsoja käärmeinä ja myös paikoin myrkyllisinä: on esimerkiksi sanottu, ettei kuparikäärmeen puremaa voi parantaa. Murteissa sana kyy on puolestaan voinut tarkoittaa mitä tahansa käärmettä, vaikkakin usein siihen on liittynyt assosiaatio myrkyllisyydestä.

2_16_Kaarme_nimia2.jpg

Käärme-nimiä Sodankylässä. © Maanmittauslaitos 2016.

Käärmeitä ja matoja

Kyyn lisäksi käärmeillä on toki ollut murteissa muitakin nimiä. Useimmat niistä ovat kiertoilmauksia, sillä uskomuksen mukaan eläimen nimen lausuminen kutsui kyseistä eläintä paikalle. Käärmettä tarkoittavista kiertoilmauksista tavallisin on ollut mato, joka on  Nimiarkiston paikannimikokoelmissa lähes yhtä yleinen kuin yleiskielen käärme ja sen murteelliset vastineet (kärme, kärmes, käärmes ja kärmi) yhteensä. Myös ruotsalaisperäisiä ormaa tai ormia esiintyy paikannimissä harvakseltaan. Kyy-alkuisia paikannimiä on satakunta, mutta monet niistä eivät viittaa käärmeisiin vaan kyyhkysiin tai kyynärään.

Monilla Käärme-alkuisilla paikannimillä on Mato-alkuinen rinnakkaisnimi, ja näissä nimipareissa Mato-nimi on usein vanhempi. Esimerkiksi Saarijärven Kärmeneva on 1800-luvun alun asiakirjoissa merkitty Matosuoksi. Monet Mato-alkuiset nimet ovat aikojen saatossa muuttuneet Käärme-alkuisiksi. Taustalla näkyy vanhojen uskomusten murtuminen: kun ajatus eläimennimien kutsuvasta funktiosta on harvinaistunut, myös tarve kiertoilmauksille on kadonnut.

Toinen Käärme-nimille tyypillinen piirre on niiden esiintyminen rypäissä. Käärmelahden vieressä on usein Käärmeniemi ja Käärmesaari, Käärmemäen lähellä on Käärmeoja ja Käärmekallio. Tällaisten nimiparien ja ‑rypäiden muodostuminen on paikannimistössä hyvin tavallista, sillä samojen kielenainesten käyttäminen läheisten paikkojen nimissä on kielenkäytön kannalta taloudellista. Samasta syystä paikannimistössä on paljon myös liitynnäisiä eli nimiä, joihin sisältyy läheisen paikan nimi. Esimerkiksi Käärmemäen lähellä oleva oja voi olla Käärmemäenoja ja Kärmelammin rannalla oleva mäki Kärmelamminmäki. Liitynnäisistä voi muodostua parhaimmillaan jopa kymmenien nimien rypäitä.

Mäkiä, kallioita ja louhikoita

Vaikka monet Nimiarkistoon tallennetuista paikannimistä ovat jo kadonneet, Käärme-alkuisten nimien iästä voidaan päätellä yhtä jos toistakin. Käärmeiden mukaan nimetyt paikat ovat usein pieniä, mikä antaa aihetta olettaa, että ne on nimetty verrattain myöhään. Paikannimien muodostumisessa pääsääntönä nimittäin on, että suuret kohteet nimetään ensin ja vähäpätöisemmät myöhemmin, jos tarvetta ilmenee. Käärme-nimien nuorta ikää osoittaa sekin, että monien nimien syntyajankohta osataan kertoa vuoden tai ainakin vuosikymmenen tarkkuudella.

Käärme-alkuiset nimet viittaavat useimmiten kuiviin maastopaikkoihin: kallioihin, louhikoihin, mäkiin ja niemiin. Selvästi vähemmän on metsiä ja kivikoita sekä kosteita paikkoja, kuten soita, lampia, järviä, puroja ja rantakallioita. Eri paikkatyyppien lukumäärät kuvastavat karkeasti maamme matelijalajien yleisyyttä ja niiden suosimia elinympäristöjä. Kyy on maamme runsaslukuisin ja pohjoisimmaksi levinnyt käärmelaji, ja se suosii paahteisia, kallioisia paikkoja ja lämpimien mäkien etelärinteitä. Rantakäärmeet ja vaskitsat asuttavat Etelä- ja Keski-Suomea ja viihtyvät kyytä paremmin kosteissa ja suojaisissa paikoissa.

2_16_kyy.jpg

Kyy viihtyy aurinkoisella rantakalliolla.

Käräjöintiä, puita ja talvehtimispaikkoja

Kallioiden, mäkien ja muiden odotuksenmukaisten paikkatyyppien ohella Nimiarkistossa on muutamia mainintoja myös sangen erikoisista käärmeiden mukaan nimetyistä paikoista. Silmiinpistävimpiä ovat Käärmeenkäräjä- ja Käärmeennousu-alkuiset nimet sekä liki sata kertaa toistuva Kä(ä)rme(s)kuusi. Käärmeenkäräjä-, Käärmeidenkäräjä- ja Käärmeennousu-alkuiset nimet viittaavat käärmeiden massaesiintymiin. Ne kuuluvat paikoille, joihin käärmeiden kerrotaan kokoontuneen tai joissa niiden kerrotaan nousseen suurina joukkoina maan alta talvehtimasta. Käärmeenkäräjä- ja Käärmeidenkäräjä-nimisiin paikkoihin liittyy myös tarinoita käärmeiden käräjistä, joita on johtanut suuri, valkoinen, joskus kruunupäinenkin käärme.

Käärmeenkäräjä- ja Käärmeennousu-alkuisten nimien levikit poikkeavat maantieteellisesti toisistaan. Käärmeenkäräjä-nimet sijoittuvat hajanaisesti maan keski- ja itäosiin, kun taas Käärmeennousu-nimet sijaitsevat melko pienellä alueella pohjoisella Pohjanmaalla. Koska Käärmeenkäräjä-nimiä on Nimiarkiston kokoelmissa niin vähän, on vaikea arvioida, kuinka laaja niiden levikki on. Käärmeennousu-nimet näyttävät sen sijaan olevan vahvasti läntistä perintöä.

Kolmas arkistotiedoissa esiintyvä kummallinen nimityyppi onliki sata kertaa toistuva Käärmekuusi. Näiden paikkojen lähellä ei juuri koskaan mainita nähdyn käärmeitä. Tämä ei ole yllättävää, sillä suomalaiset käärmeet eivät ole innokkaita puissa kiipeilijöitä, vaikka kyyn tiedetään joskus kuusen oksille nousevankin. Sen sijaan Käärmekuusilla mainitaan olevan erikoisia, harvaneulasisia oksia. Tällaisia kuusia on joissakin murteissa sekä yleiskielessä kutsuttu käärmekuusiksi, ja onpa tällä metsäkuusen erikoismuodolla latinankielinen nimikin (Picea abies f. virgata). Vaikuttaa siis siltä, että osa Käärmekuusista on päätynyt Nimiarkiston kokoelmiin vahingossa, kun nimestäjä on tulkinnut erikoisen puutyypin nimityksen virheellisesti erisnimeksi.

Tietäjiä, aarteita ja jättiläiskäärmeitä

Useimpien käärmeiden mukaan nimettyjen paikkojen kerrotaan Nimiarkiston keruutiedoissa yksinkertaisesti ”olevan käärmeisiä”, mutta joihinkin paikkoihin liittyy myös tarinoita tai uskomuksia. Tavallista on, että paikka on saanut nimensä paikalla sattuneen käärmeenpureman takia tai että paikalla on tapettu käärmeitä. Myös maininnat käärmeiden pesäluolista tai talvehtimispaikoista ovat yleisiä.

Jotkin tarinat ovat kuitenkin selvästi folkloristisia, jopa myyttisiä. Esimerkiksi Tyrvännön Kärmekiven painauman kerrotaan syntyneen, kun käärme kävi kivelle pitkäkseen ”kun kivet olivat pehmeitä, silloin maailman alussa”. Joutsan Kärmesyvälle oli turha yrittää pyhänä kalaan, sillä silloin käärmeet uivat nuottaan, ja Kivijärven Käärmesaareen kerrotaan tuodun käärmeitä veneellä (tarina ei tosin kerro, miksi). Myös jo aiemmin mainitut käärmeenkäräjätarinat voidaan katsoa folkloristisiksi. Kaikkein villeimmissä tarinoissa seikkailevat tietäjät ja noidat. Usein heidän kerrotaan hävittäneen paikalla esiintyneet käärmeet hukuttamalla, loitsimalla tai polttamalla. Esimerkiksi Maaningan Käärmesaaresta kerrotaan, että tietäjä hävitti saaren käärmeet houkuttelemalla ne viereiseen Käärmelahteen. Juvan Käärmesaaressa eläneen poppamiehen ja Simpeleen Kärmekalliolle sattuneen noidan taas kerrotaan kutsuneen käärmeitä viheltämällä. Merikarvian Kärmesmäellä käärmeistä selvittiin ilman tietäjiä, mutta mäkeä poltettaessa kuului kova pamaus: liekkeihin joutunut suuri ”merikäärme” oli kuollut.

Paikannimiä katoaa, mutta myös uusia syntyy

Monet Nimiarkistoon tallennetut Käärme-nimet ovat jo kadonneet. Usein nimetyt paikat ovat olleet niin vähäpätöisiä, ettei niitä ole nimetty karttoihin. Nekin nimet, jotka ovat päässeet peruskarttalehdille vielä parikymmentä vuotta sitten, puuttuvat usein nykykartoista. Ilmiön taustalla on useita syitä. Yksi ilmeisimmistä on maaseudun autioituminen ja luonnossa liikkumisen vähentyminen. Kun luonnossa liikkujia on vähemmän ja kuljetut matkat aiempaa lyhyempiä, pieniä luonnonpaikkoja ja maamerkkejä ei ole tarpeen nimetä yhtä tarkasti kuin aiemmin. Monet Käärme-nimet ovat myös alun alkaen olleet hyvin suppean ryhmän käytössä, jolloin muutamankin ihmisen poismuutto voi vaikuttaa nimistön katoamiseen. Myös kasvillisuuden muuttumisella on osansa: kun esimerkiksi hakkuuaukea metsittyy, paikalla esiintyneet käärmeet saattavat kadota hyvinkin lyhyessä ajassa. Tällöin motivaatio kutsua paikkaa Käärmemäeksi katoaa ja nimi voi unohtua. Toisaalta nimi voi säilyä hyvinkin kauan, mikäli se tunnettaan laajalti tai sitä käytetään taajaan.

Vaikka paikannimiä katoaa, niitä toisaalta myös syntyy lisää. Nimiarkiston aineisto on kerätty pääosin 1960–1970-luvuilla: vain noin neljänneksestä Käärme-nimistä on keruutietoja myöhemmältä ajalta. Nimiarkiston tiedoista ei siis saa kattavaa kuvaa viime vuosikymmeninä annetuista Käärme-nimistä, vaan arkisto katsoo kauemmaksi historiaan.

Kirjoitus perustuu tekijän pro gradu ‑tutkielmaan Käärme-alkuiset perinnäiset paikannimet. Helsingin yliopisto, suomen kieli. 2015.

Sonja Valkeinen