Käännössuomi ja supisuomi
Julkaisuja 4/2005

Inkaliisa Vihonen

Käännössuomi ja supisuomi

Pienen kielen ja kulttuurin ominaispiirteitä on, että vaikutteet saapuvat usein kääntämisen kautta. Luemme ja kuulemme päivittäin paljon käännettyä kieltä, kirjoja, uutisia ja tv-sarjoja. Kääntäminen on niin arkipäiväistä, ettei siihen edes tule kiinnittäneeksi huomiota. Myös itse käännöskieltä, tässä tapauksessa käännössuomea, on tutkittu vähän. Niinpä tänä syksynä ilmestynyt kokoomateos ”Käännössuomeksi – Tutkimuksia suomennosten kielestä” tulee tarpeeseen. Se valottaa suomennosten kieltä eri näkökulmista. Mukaan mahtuvat niin käännössuomen historia ja lauserakenteen piirteet kuin tyylikin.

Teoksen toinen toimittaja, Helsingin yliopiston englantilaisen filologian professori Anna Mauranen sanoo, että käännössuomi vaikuttaa nykyihmisen elämään monin tavoin, paljon enemmän kuin arvaakaan: huomattava osa suomeksi julkaistuista teksteistä on käännettyjä. Maailmankirjallisuuden klassikoista ja kansainvälisistä uutisista tieteen ja viihteen uutuuskirjoihin, käyttöohjeisiin ja koneiden manuaaleihin luemme joka päivä suomennoksia.

Kääntäminen on ollut keskeistä suomen kirjakielen kehittämiselle, sen kautta on muun muassa tuotu suomen kieleen erilaisia kirjoitustapoja ja tekstilajeja. Tuolloin kääntämistä pidettiin nimenomaan suomen kieltä rikastavana. Anna Mauranen toteaa, että käännössuomen ja alun perin suomeksi kirjoitettujen tekstien osat ovat vaihtuneet siinä mielessä, että 1800-luvulla käännöksistä haettiin mallia hyvälle suomen kielelle, nykyisin taas käännösten odotetaan ottavan oppia suomeksi kirjoitetuista teksteistä.

Kirjassa verrataan käännössuomea niin sanottuun supisuomeen eli ei-käännettyyn tekstiin. Kysymykseen, millaisia näiden kielimuotojen erot ovat, Anna Mauranen vastaa: ”Käännökset ovat eksplisiittisempiä siten, että ne ’kirjoittavat auki’sellaista, mille tekstin kohdekielessä tai kohdekulttuurissa ei ole ilmeistä vastinetta; lisäksi niillä on taipumusta selitellä ja sanoa asioita hieman pitemmin ja perinpohjaisemmin kuin suoraan äidinkielellä kirjoitettaessa.

Lähdekieli ja lähdeteksti myös vaikuttavat käännöksiin. Se ei ole odottamaton havainto, mutta ilmenee kiinnostavasti monissa kääntäjien valinnoissa, jotka vaikuttavat tiedostamattomilta. Niinpä esimerkiksi pronomineja tai tietynlaisia lauseenvastikkeita käytetään käännöstekstissä usein joko runsaammin tai harvemmin kuin vastaavassa supisuomalaisessa tekstissä, sillä valintaan vaikuttavat lähdetekstin rakenteet.

Käänteisesti taas sellaiset piirteet, jotka ovat suomen kielen erityisominaisuuksia, jäävät helposti vähemmälle käytölle, sillä lähdeteksteissä ei ole näille sopivia laukaisimia. – Kiistellyimpiä vertailun tuloksia ovat sellaiset, jotka joko tukevat näkemystä, että käännöskieli on yksinkertaistunutta, tai sitten kiistävät tämän ja päinvastoin esittävät käännöskielen olevan rajoiltaan avarampaa kuin supisuomalaisen tekstin. Tässä on vielä runsaasti tilaa ja tarvetta eriytyneemmälle tutkimukselle.”

Sanalla ”käännöskieli” on joskus myös negatiivinen sivumerkitys. Saatetaan vähätellä käännösten arvoa alkuperäteokseen verrattuna tai kerätä käännöskukkasia. Yleinen on myös käsitys, että käännös on hyvä, jos se ei kuulosta käännökseltä. Anna Mauranen on kuitenkin sitä mieltä, että käännöskieli saa tuntua käännökseltä: ”En näe hyvää perustetta sille, että käännöksen pitäisi pyrkiä häivyttämään itsensä ja teeskentelemään supisuomalaista. Jotkut vanhemman polven edustajat ovat varmaan saaneet kouluaikoinaan kääntämisestä aika kielteisen kuvan – nykykoulussa kääntäminen ei ole vieraiden kielen opetuksen keskeisiä menetelmiä. Aina on myös niitä, joille virheiden etsiminen on ilo. Virheitä sattuu myös kääntäjille, mutta se ei ole kääntämiselle sen tyypillisempää kuin muullekaan työlle.”

Suhtautuminen käännöksiin näyttää Maurasen mukaan kuitenkin muuttuneen myönteisemmäksi. Esimerkiksi käännösvirheiden etsiminen ja alentuva tai kielteinen suhtautuminen käännöksiin vaikuttaa vähentyneen, ja julkisessa sanassa puhutaan käännöksistä arvostavammin kuin kymmenkunta vuotta sitten. Kääntäjien työ on myös ollut myönteisesti esillä. Tämä koskee tosin enimmäkseen arvostetun kaunokirjallisuuden kääntämistä, ei niinkään suurinta osaa arkista asiakirjojen ja käyttöohjeiden rutiinikääntämistä.

Käännössuomeksi – Tutkimuksia suomennosten kielestä. Anna Mauranen & Jarmo H. Jantunen (toim.) Tampere University Press, 2005.
Inkaliisa Vihonen