Juristille kieli on tekninen väline
Kieli työssä 2/2000

Riitta Hyvärinen

Juristille kieli on tekninen väline

Oikeusministeriön tarkastustoimistossa työskentelee väkeä, joka huoltaa lakikieltä. Toimiston päällikkö Markku Tyynilä kertoo työstään ja suhteestaan kieleen.

Markku Tyynilän asenne kieleen on käytännöllinen: kieli on hänen työssään väline, jonka avulla lait kirjoitetaan. Lakien tarkoitus on vaikuttaa yhteiskuntaan ja ihmisten elämään. Hän vertaa kieltä ensin laivaan, jossa on tärkeintä, että se pysyy pinnalla ja pääsee eteenpäin. Alus saa olla rumakin, kunhan se vain on merikelpoinen.

Mutta hetkinen – laivan virtaviivaisuus vaikuttaa sen etenemiseen, samoin kuin kielen huolittelu on myös ajatuksen huolittelua? Hetken asiaa tuumattuaan Tyynilä hylkää vertauksensa ja esittää uuden: ”Kieli on kuin kenkä: sen ensisijainen tehtävä on auttaa taittamaan matkaa ja olla mukava jalalle. Jos se on tämän lisäksi vielä tyylikäs, niin hyvä.” Esimerkiksi hän nostaa työntekijän eläkelain vuodelta 1961, joka säädettiin kiireessä. Laki on kieliasultaan kurja, mutta eläkettä kyllä sen perusteella saadaan. Tyynilä uskoo, että jos eläkkeensaajat joutuisivat valitsemaan, he haluaisivat mieluummin rahaa kuin kielellisesti viimeistellyn lain.

Kyyninen kielenrakastaja

Kyynisistäkin puheistaan huolimatta oikeustieteen tohtori ja lainsäädäntöneuvos Markku Tyynilä on kieli-ihmisiä ja kiinnostunut kielestä. Hän työskentelee oikeusministeriön lainvalmisteluosaston tarkastustoimistossa. Siellä tarkastetaan eri ministeriöissä valmistellut laki- ja asetusehdotukset. Tyynilä kollegoineen tutkii, että säädösehdotus on sanonnaltaan virheetön, ymmärrettävä, täsmällinen ja johdonmukainen. Säädösehdotuksia joutuu myös vertaamaan valmiisiin lakeihin ja asetuksiin. Apuna ovat tietotekniikka sekä kirjat: työhuoneessa on runsaat yksitoista metriä säädöskokoelmia alkaen vuodesta 1860.

Tarkistettavat ehdotukset ovat kielellisesti eritasoisia, sillä säädösten luettavuus on yksittäisen lainvalmistelijan kielitajun varassa. Toisinaan tekstit kirjoitetaan suuremmalla joukolla esimerkiksi komiteoissa, jolloin kieli muuttuu kahteen suuntaan: ”Pahimmat kömpelyydet hiotaan pois, mutta toisaalta tehdään kompromisseja kielen kustannuksella.”

Työtä laintarkastajilla riittää, sillä heidän käsiensä läpi kulkevat miltei kaikki laki- ja asetusehdotukset, jotka Suomessa laaditaan. Vain kiireelliset työt, kuten budjettilait, tai vähäpätöiset asetukset saavat ohittaa tarkastuksen. Työmäärä on kasvanut vuosien varrella: esimerkiksi parikymmentä vuotta sitten vain kaksi viidestä laista tarkastettiin, nyt seulan läpi käy vuosittain neljä lakia viidestä. Koska tekstimäärät lisääntyvät, on yksittäiseen ehdotukseen käytettävä aika lyhentynyt; teksti tarkastetaan muutamassa viikossa. ”Aikaisemmin ehdin lukea ne kaikki, enää en”, toimiston päällikkö toteaa. Toimistossa on työssä yhteensä kahdeksan ihmistä, joista puolet huolehtii tekstien suomenkielisestä tarkastuksesta.

Juristeja ei liiaksi kouluteta kielenkäytön saralla. Opintoihin kuuluu yhteensä kaksi opintoviikkoa äidinkieltä ja lakikieltä. Muita opintoviikkoja on hankittava ennen valmistumista noin 160. ”Hirveän pieni määrä se on. Me toimistossa olemme itse joutuneet kouluttamaan itseämme. Tänne on valikoitunut ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneet kielestä.”

Edessä ankeat ajat?

Tyynilä on pitkän linjan miehiä; työssään tarkastustoimistossa hän on ollut jo vuodesta 1975. Kieli on ollut mukana myös hänen muissa töissään. Hän on kirjoittanut lakikielestä erilaisiin julkaisuihin, tehnyt Lainlaatijan oppaan, joka neuvoo säädösehdotuksen kirjoittajaa myös kieliasioissa, luennoinut laki- ja säädöskielestä sekä tutkinut lakikielen historiaa.

”Huonoa kieltä ja kielivirheitä näkyy lakikielessä yhä, mutta nykyaikaistuksia on saatu aikaan. Toisaalta nyt on tullut uudenlaisia ongelmia, kiitos atk-laitteiden: mikä näkyy sanomalehdissä, näkyy myös lakikielessä.”

Yhdestä asiasta on pidetty kiinni, nimittäin järjestysluvun pisteettömyydestä. ”Kaikilla ammattikunnilla on pakko olla jotain omituista”, heittää Tyynilä. Hän törmäsi pisteen historiaan sattumalta vanhoja lakikirjoja selatessaan. Piste hävisi siirryttäessä vuoden 1748 helmikuulta maaliskuulle. Nykyinen pisteettömyys on Tyynilästä tietoista perinteen vaalimista, ei tietämättömyyttä.

Säädöskielen tulevaisuutta ei lainsäädäntöneuvos usko auvoisaksi. Hänestä ollaan menossa kohti vaikeampiselkoisia säädöksiä, joiden on katettava yhä useampia elämänalueita. Euroopan unionin direktiivien sanamuodoista ei Suomessa uskalleta poiketa, sillä komissio valvoo niitä ja saattaa katsoa, että kielellistä asua muuttamalla on menty muuttamaan asiasisältöä.

”Toisaalta toivoakin on, sillä myös unionissa tiedostetaan monikielisyydestä johtuvat ongelmat. Olin kaksi vuotta sitten mukana neuvoston työryhmässä, joka laati EU:n lainvalmistelun laatua koskevat suuntaviivat, ja ainakin periaatteessa unionin toimielimet ovat sitoutuneet käyttämään ymmärrettävää kieltä.”

Hyvää myös huonona

Tyynilä myöntää, ettei juristikieli aina ole esimerkillistä, mutta: ”Juristin kieli on hyvää myös huonona, sillä siinä on yleensä tietynlainen perusrakenne ja logiikka kunnossa. Toisin on vaikka yhteiskuntatieteellinen, näennäistieteellinen kapulakieli, jota on vaikea muokata.”

Esimerkiksi lakikirjat tekee monimutkaiseksi se, että jokainen pykälä kantaa mukanaan koko oikeusjärjestystä. Sen takia yksinkertaiseltakin vaikuttavaa lakitekstiä on vaikea tulkita. Toisaalta lakikielen olisi myös oltava kaikille yhteistä, joten se ei voi olla kehityksen kärjessä tai käyttää moderneimpia sanoja, Tyynilä listaa. ”Hankalaksi monet kokevat sen, että laissa ei saa sanoa sellaista, mikä on itsestään selvää. Esimerkiksi lause ’syytöntä ei saa tuomita’ aiheuttaisi sen ajatusketjun, että ’ahaa, joskus syyttömän siis saa tuomita’.”

Lakitekstistä saa kyllä helppotajuista. Kirjoittamistaan tietosanakirjojen artikkeleista Markku Tyynilä on jättänyt pois poikkeukset ja lisäykset. ”Ratkaisematon kysymys” on, kuinka selkeää teksti voi olla ilman, että sen merkitys muuttuu, hän miettii.

Yleistajuisesta tekstistä tämä entinen Ilta-Sanomien kesätoimittaja ja Ylioppilaslehden toimittaja kyllä ymmärtää. Parhaillaan Tyynilä, historiantutkijanakin ansioitunut, on tekeillä olevan Suomen kansallisbiografian suuriruhtinaskunnan aikaa käsittelevän jakson päätoimittaja. Häntä harmittaa se, että toimittamiseen menee niin paljon aikaa, ettei itse ehdi kirjoittamaan. ”Ilman kirjoittamista ei voi elää, mutta kirjoittaminen on useimmiten raskasta!”

Riitta Hyvärinen