Julkisuuden puhekielen ongelmat
Artikkeli 2/1986

Esko Koivusalo

Julkisuuden puhekielen ongelmat

Kirjoitetun ja puhutun kielen eroista oli Kielikellossa 3 (1970) Pauli Saukkosen valaiseva artikkeli ”Puhekielen luonteesta”. Samassa numerossa Simo O. Hämäläinen kirjoitti aiheesta ”Äänteelliset puhekielisyydet radiossa”. Kielikellossa 1/1985 Päivi Rintala käsitteli kysymystä, poikkeaako kirjakieli puhutusta arkikielestä liiaksi. On aika palata tähän tärkeään aihepiiriin.

Jokaisessa organisaatiossa on yleensä ainakin yksi ihminen, joka osaa kirjoittaa sujuvaa täsmällistä kieltä ja stilisoida toistenkin tekstiä. Hänen taitoaan voidaan käyttää organisaatiossa laajasti hyväksi. Päällikön ei tarvitse lähettää talosta tekstiä, joka paljastaa allekirjoittajan mahdollisen osaamattomuuden. Jos tällaista kynämiestä tai ‑naista ei organisaatiossa ole, alan osaavuutta saatetaan ostaa esimerkiksi mainos- ja markkinointitoimistoilta.

Toista on, kun joutuu suullisesti esiintymään instituution edustajana. Ainakaan johtavassa asemassa oleva ei voi väistää näitä tilanteita. Esiintymistaito on pantava alttiiksi arvostelulle. Kuulijat voivat tehdä ja tosiasiallisesti tekevätkin pitkälle meneviä päätelmiä siitä, millaista kieltä esiintyjä käyttää, miten hän sanansa asettaa, miten lauseensa rakentaa, missä hengessä sanottavansa sanoo. Päätelmät ulotetaan kärkkäästi instituutioon, jota puhuja edustaa. Niitä tehdään tietenkin muustakin esiintymisestä ja käyttäytymisestä kuin kielestä.

Televisiossa esiintyvästä toimittajasta tai julkisuuden henkilöstä saatuja vaikutelmia tuodaan tämän tästä esiin myös yleisönosastokirjoituksissa. Niiden sävystä voi päätellä, että erityisesti jotkin kielenkäytön piirteet synnyttävät yllättävän vahvaa ärtymystä. Kuitenkin radion ja television toimittajille on ohjelmatoiminnan säännöstössä annettu tavoite, johon kielenkäytössä tulee pyrkiä: on puhuttava hyvää yleiskieltä. Kielentutkijoiden ja ‑huoltajien olisi puolestaan kyettävä sanomaan, millaista on hyvä yleiskieli.

Se joka joutuu vaativissa tilanteissa puhumaan vapaasti instituution edustajana, voi päästä hyvään tulokseen vain harjoittelun tietä. Jotta voisi harjoitella, täytyy tietää, millainen kielenparsi on puhujan ja instituution kannalta paras mahdollinen. Jos tämä kielenparsi voidaan määrittää, sitä voidaan myös opettaa.

Yksi keino ohjeiden kiteyttämiseksi on tutkia, millaista kieltä vaativissa julkisissa puhetilanteissa on tähän saakka yleisesti käytetty. Ainakin radiossa on valtaenemmistö toimittajista pyrkinyt käyttämään huoliteltua suomea, muotoasultaan hyvin lähellä kirjakieltä olevaa kieltä. Miten on muilla aloilla, elinkeinoelämässä, korkeakoulujen kateedereissa, kirkossa jne.?

Myös sosiologiassa on viime aikoina kiinnostuttu enenevästi kielenkäytön sosiaalisesta merkkiarvosta. Kiintoisia ajatuksia kielestä on esittänyt mm. ranskalainen sosiologi Pierre Bourdieu, jonka artikkelikokoelma Questions de sociologie on äskettäin ilmestynyt suomeksi apulaisprofessori J. P. Roosin kääntämänä (Sosiologian kysymyksiä. Vastapaino 1985). Kokoelman johdanto-artikkelissa suomentaja luonnehtii Bourdieun näkemyksiä kielestä mm. seuraavasti:

Bourdieu näkee sellaisten viattomien asioiden kuin oikeinkirjoituksen, esiintymistaidon ja kirjakielen opetuksen keskeisinä osina hallinnan strategiaa. Oppimalla käyttämään kieltä oppilas oppii menestymisstrategian, hallinnan välineen. Opettaja, joka yrittää irrottautua tästä ja opettaa käyttämään kieltä ilman sääntöjä tai toisilla säännöillä, sulkee oppilaansa markkinoiden ulkopuolelle. Hän tekee näin vahinkoa ennen kaikkea niille, joita hän on halunnut auttaa, so. niille, joiden lähtökohdat kielen hallintaan ovat heikoimmat. Sillä oppilaiden joukossa on aina niitä, jotka tietävät jo markkinoiden pelisäännöt eivätkä mene lankaan.

Nykypuhekielen ”markkinoita” ja niiden lakeja pyrki selvittämään Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen suomen kielen lautakunnan alustus- ja keskustelutilaisuus aiheesta ”Julkisuuden puhekieli” (24.2.1986). Pääosa tilaisuuden alustuksista ja kolme kommenttipuheenvuoroa julkaistaan tässä Kielikellon numerossa.

Kiitän vielä kerran alustajia ja keskustelijoita antoisasta teemapäivästä.
Esko Koivusalo