is-päätteiset sanat – yleiskieleen vai roskikseen
Artikkeli 3/1994

Raija Lehtinen

is-päätteiset sanat – yleiskieleen vai roskikseen

Pitkään sojotti aamuisin työmatkani varrella erään pikaruokapaikan ulkopuolella lippu, jossa luki isoin kirjaimin LIHIS 6,00 mk. Myös illan kotimatkan varrella Helsingin Sörnäisissä on kioski, jonka ikkunassa lukee yhtä säännöllisesti LIHIS ja hinta. Mainokset eivät ole saaneet minua ostamaan lihapiirakoita, mutta kylläkin miettimään, onko tuo sama mainossana lihis käytössä kaikkialla Suomessa.

Tuollainen is-päätteinen lyhentymämuoto ei tunnu oikein perisuomalaiselta. Ennemminkin se vaikuttaa nuorelta ja jotenkin pikatyyliseltä ilmaukselta. Huolissaan rupeaa arvelemaan, mahdettaisiinko koko sanaa sisämaassa edes ymmärtää. Tässä suhteessa kuitenkin kesäloma opetti minulle, että kesäpaikkakunnallani pohjoisimmassa Keski-Suomessa myytiin Viilis- ja Milkkis-nimisiä maitotuotteita ja Laihis-nimistä juustoa – aivan niin kuin muuallakin Suomessa. Halpahallin pesuainepullon kyljessä luki Astis, ja kotileipomon seinällä oli ilmoituslehtinen, jonka otsikkona oli SEINIS. Siinäpä niitä oli Pihtiputaan mummoillekin uusia sanoja.

Kaupat tulevat siis tehokkaasti huolehtineeksi siitä, että myyntituotteiden nimet leviävät koko maahan, mutta tästä ei silti seuraa, että ihmiset käyttäisivät noita nimiä puheessaan tai tuntisivat ne omaan kieleensä kuuluviksi. Edelleen epäilen, ettei kaikkialla Suomessa käytetä näitä is-päätteisiä sanoja jokapäiväisessä puheessa niin paljon kuin Etelä-Suomessa. – Mutta katsotaan, minkälaisia nuo sanat oikein ovat: mitä ne merkitsevät, miten ne on muodostettu ja ketkä niitä käyttävät.

Pihalla, koulussa, kentällä, työmatkalla

Kurahousuikäisen is-sana on hiekkis. Hiekkalaatikolla voi tietysti olla myös isompia lapsia, esimerkiksi poikia, joilla on neppiksiä eli luunapilla eteenpäin näpäytettäviä herkkäliikkeisiä leikkiautoja. Kun kasvaa suuremmaksi, pääsee mukaan peleihin ja leikkeihin: oppii esimerkiksi kirkkistä eli kirkonrottaa, joka on piilosleikki niin kuin purkin kanssa leikittävä purkkiskin. Keinu- ja penkkipeffistä taas leikitään jalkapallon kanssa. Keväällä sitten tytöt tuovat pihalle hyppikset eli hyppynarut, ja voihan joillakin olla rullaluistimet eli rulliksetkin. Pihaleikeissä otetaan tietenkin uhkiksia, tehdään uhkayrityksiä, ja myönnetään joskus armiksia eli armahduksia, mutta opitaan myös, mikä on epistä ’epäoikeudenmukaista, epäreilua’, kuka on raukkis ’raukkamainen’, kuka kovis ’kovanaama’.

Peruskouluikäinen tutustuu koulunsa pihalla pukkitappelupuomeihin eli pukkiksiin ja voimistelusalissa seinänvierien puolapuihin eli puoliksiin. Urheilutunneilla pelataan nelistä ’nelimaalia’ ja pesistä ’pesäpalloa’, toisinaan taas korista, lentistä ja futista (tai fudista). Jalkapalloa pelataan myös jaliksen, jalliksen, jalkiksen ja jalkkiksen nimisenä. Joku harrastaa sulkista. Koulun jälkeen voi yhdellä olla kiire soittikselle eli soittotunnille; toinen käy sunnuntaisin tyttiksessä eli tyttökerhossa.

Niin koululaisen kuin työhönmenijänkin aamu pakkaa olemaan sellainen, että ennen kotoa lähtöä tulee kauhea hosis eli hätä ja kiire. Missä ovat sukkikset, pitkikset, paitis, villis ja toppis eli sukkahousut ja pitkät housut, paitapusero, villapaita ja toppatakki? Lippis eli lippalakkikin voi olla hukassa. Jos sitten vielä busseja ajaa liian harvaan, syntyy niihin pääsemiseksi kova ryysis. Tämän ilmiön muistavat nimityksineen ainakin Helsingin esikaupunkialueilla asuneet jo 50-luvulta. – Nykyiset koululaiset voivat huolettomammin seistä bussipysäkillä eli dösiksellä (< dösa ’bussi’). Tai ehkäpä kouluun mennään perheen autolla ja matkalla pysähdytään enintään huoltoasemalla eli huoltiksella.

Yhdyssanoista is-sanoja

Vaikkapa äsken puheena olleista pelien ja leikkien nimistä voi päätellä, miten is-loppuisia sanoja muodostetaan. Niitä tehdään ennen muuta yhdyssanoista. Muodostustapa on sellainen, että yhdyssanan koko jälkiosa ja monesti vähän alkuosaakin korvataan is- päätteellä, tällä tavalla: koripallo > koris, lentopallo > lentis, hiekkalaatikko > hiekkis, kirkonrotta >kirkkis. is-päätteellä ei ole mitään omaa merkitystä, toisin kuin monilla sanoja muodostavilla johtimilla. Muistamme, että esimerkiksi ja-, -johtimella muodostetaan siivooja-, sähköttäjä-tyyppisiä tekijännimiä ja vaikkapa e-johtimella kirkaste-, kylläste-tyyppisiä aineiden nimityksiä. is-pääte sen sijaan voi kätkeä itseensä yhtä hyvin merkityksen ’pallo’, ’laatikko’ tai ’rotta’.

Tavallisesti is-aines korvaa jälkiosan kaksiosaisesta yhdyssanasta, mutta voi se korvata pitemmänkin jakson yhdyssanan loppupäätä. Esimerkiksi sana näyttis ’näytelmäkerho’ lyhentää sekä lopun näytelmä-sanasta että koko kerho-sanan, ja sarjis-sanan is korvaa kolmiosaisesta sanasta sarjakuvalehti kaksi jälkimmäistä sananosaa. Yksi is-sanojen muodostuksen pääpiirre näkyy selvästi olevan alkuperäisten sanojen lyhentäminen. Leo Lipsosen Vankilaslangin sanakirjan ja Kaarina Karttusen Nykyslangin sanakirjan hakusanojen pohjalta laskettuna is-sanoista noin puolet tai jopa kaksi kolmannesta on yhdyssanoista muodostettuja.

Kilpailevia päätteitä

Myös monilla muilla slangin tai slangisävyisen puhekielen päätteillä lyhennetään vastaavia asiallissävyisiä sanoja. Esimerkiksi monilla koulun oppiaineilla on a-, ä-loppuinen lempinimi. Sellaisia ovat bilsa ’biologia’, mantsa ’maantieto’, ussa ’uskonto’, äikkä ’äidinkieli’ jne. Yhtenäisestä sarjasta poikkeaa kuvaamataidon nimitys kuvis. Miksi? Varmaan siksi, että a-loppuisena oppiaineen nimi sekoitettaisiin sanaan kuva. Samasta syystä kai tarkkailuluokan nimitys on tarkkis eikä tarkka.

Toinen hyvin yleinen slangityylisten sanojen pääte on ari (äri). Monesti on jopa niin, että samalla tarkoitteella on sekä ari- että is-loppuinen nimitys. Esimerkiksi korvakoruja nimitetään sekä korviksiksi että korvareiksi, käsikirjoitusta käsikseksi ja kässäriksi, raivokohtausta raivikseksi ja raivariksi ja entistä oppikoulua sekä oppikseksi että oppariksi. Pääte ari on sanakirjojen hakusanojen perusteella laskettuna hiukan yleisempi slangisanojen pääte kuin is. Sillä on kuitenkin merkitykseltään tyhjänä päätteenä olemisen lisäksi toinenkin tehtävä: se on myös (huijata >) huijari-tyyppisten tekijännimien johdin. Joissain tapauksissa tämä voi estää ari-päätteen käyttöä slangin yleispäätteenä: esimerkiksi uhkis ’uhkayritys’ on tässä mielessä selvämerkityksisempi kuin uhkari-sana olisi.

is-sanoja yksiosaisista sanoista

Toiseksi eniten is-sanoja syntyy pitkistä (= kaksitavuista pitemmistä) yksiosaisista sanoista. Asiaa sopivat valaisemaan seuraavat esimerkit: biljardi > bilis, depressio > depis, inspiraatio > inspis, narkomaani > narkkis, permanentti > permis ja sympaattinen > symppis. Sellaiset sanat kuin idis ja krabbis ovat syntyneet samalla tavalla sanoista idea ja krapula. Näiden sanojen kirjainmäärä ei tosin ole muutoksessa vähentynyt, mutta niiden tavuluku on pienentynyt kolmesta kahteen. Varsinkin ata-loppuisista verbeistä näkyy myös syntyvän is-loppuisia substantiiveja, tähän tapaan: brekkis ’murtovarkaus’ < brekata ’tehdä murto’ (< ruots. bräcka ’murtaa’), skagis ’pelkuri’ < skagata ’pelätä’ (< ruots. skaka ’täristä, vapista’).

Äskeiset esimerkit kuvastavat myös sitä, että juuri monitavuisista vierassanoista näkyy syntyvän is-sanoja helpommin kuin kotoisista. Mutta on kotoisiakin tapauksia: mahikset on syntynyt sanasta mahdollisuudet, ja adjektiivit liikkis ja raukkis ovat syntyisin sanoista liikuttava ja raukkamainen. Noin kolmannes is-sanoista on yksiosaisista pitkistä sanoista muodostuneita.

Sanaliitto lyhenee is-sanaksi

Ilmausten lyheneminen on kaikkein suurinta silloin, kun useasta erillisestä sanasta tehdään yksi is-päätteinen sana: kun esimerkiksi korkeakorkoisista kengistä käytetään nimitystä korkkikset tai kun pimeää pulloa sanotaan pimikseksi, moraalista krapulaa morkkikseksi tai progressiivista musiikkia proggikseksi. Näin syntyneitä on is-sanoissa vajaa kymmenesosa.

Joskus käy kyllä niinkin, että is-päätteinen sana on pitempi kuin se alkuperäinen sana, joka on saanut is-sanan rinnalleen. Tämä on nähtävissä esimerkiksi seuraavista sanoista: eldis ’tuli’ (< eld), himis ’koti’ (< hima) ja kamis ’tavarat; kova huume’ (< kama).

Eri alojen sanoja

Vaikka is-päätteellä ei ole mitään omaa merkitystä, voi samanaiheisten sanojen silti kuvitella kertyvän tällaisen merkitykseltään tyhjänkin pääteaineksen ympärille. Sanojen muodollinen samanlaisuus (nominatiivit ja taivutus) lisää sanojen yhteenkuuluvuutta. Esimerkiksi Helsingin kaupunginosilla ja eräillä pienemmillä alueilla on tällaisia is-loppuisia kutsumanimiä. Helsingin keskustasta itään ja pohjoiseen päin ovat Kaisis, Hakis, Kulis ja Herttis eli Kaisaniemi, Hakaniemi, Kulosaari ja Herttoniemi; Laajis, Santis (t. Sandis), Roihis ja Marjis eli Laajasalo, Santahamina, Roihuvuori ja Marjaniemi; Itis ja Jakis, Itäkeskus ja Jakomäki; Pihlis ja Siltis, Pihlajamäki ja Siltamäki. Länteen keskustasta ovat ainakin Taivis ja Lauttis, Taivallahti ja Lauttasaari. Kilpaileva kaupunginosien nimitysten pääte on ka (). Sillä muodostettuja ovat esimerkiksi Hertsika, Kondeka, Kontula, Roihika ja Santika.

Huumeiden ja lääkeaineiden nimistä, samoin kuin lääkkeiden kauppanimistä on käytössä is-loppuisia nimimuotoja. Nykyslangin sanakirja ja Vankilaslangin sanakirja mainitsevat muun muassa sellaiset huumeiden tai huumeina käytettyjen aineiden nimitykset kuin femis ’fenmetraliini’, heris ’heroiini’, kokis ’kokaiini’, mari tai maris ’marihuana’ ja medis tai metis ’metadoni’, sekä sellaiset lääkkeiden nimien väännökset kuin algis tai alkkis ’Algidon’, carbis ’Carbrital’ ja ridis ’Ritalin’. Näitä nimityksiä käyttävät – tai ovat ainakin käyttäneet – huumeiden myyjät ja heidän asiakkaansa. Se että sanat ovat jo parissakin sanakirjassa, kertoo tietysti, etteivät kysymyksessä ole tuoreimmat rikollisten käyttämät salanimet. Lääkeaineista puolestaan taitaa osa olla jo poissa myynnistä, mutta eräiden nykyisten lääkkeiden vastaavanlaisia puhekielisiä nimityksiä käyttävät esimerkiksi sairaanhoitajat asiallissävyisinä sanoina päivittäisessä työssään.

Ammattisanastoksi voisi nimittää myös nuorten miesten varusmiesaikana oppimaa ja käyttämää sanastoa. is-päätteisiä on tässäkin sanastossa, esimerkiksi hyökkis ’hyökkäyksen harjoittelu’, loppis eli loppusota ’viimeinen sotaharjoitus’ ja vesis ’RUK:n vesistökoulutus’; maastis ’maastopuku’ ja ryntis ’rynnäkkökivääri’; puunis ’lattian kiillotus, siivouspalvelu’ ja ryyppis ’iltaloma’. Erisnimistä on is-loppuisia muotoja niin ikään, esimerkiksi Hiukkis ’Hiukkavaaran varuskunta-alue’, Jamis ’Jaamankankaan harjoitusalue’, Kadis ’Kadettikoulu’ ja Salpis ’Salpausselän ilmatorjuntapatteristo’.

Kaikki äskeiset sanat ovat Antti Penttisen Sotilasslangin sanakirjasta, joka on vuodelta 1984. Sota- ja sotilasalalla on varsin vanhojakin is-sanoja. Simo Hämäläisen laatimassa Suomalainen sotilasslangi ‑nimisessä sanakirjassa, jonka materiaali on osaksi sodanaikaista, ovat muun muassa is-sanat rindis ’rintama’, toipis ’toipumisloma’, kuivikset ’kuiva muona’. Vielä vanhempaa, perinteistä sotilassanastoa edustavat ruodis ’sotaväki’ ja ruotsista välittynyt bundis tai puntis ’oma loma’ (< bondpermission).

Mistä is-pääte on kotoisin?

Varsinkin Helsingin vanhan slangin is-loppuiset sanat ovat yleensä ruotsin sanoista muodostettuja. Esimerkiksi rosis ’raastuvanoikeus’ on lähtöisin ruotsin sanasta rådstuga tai ehkä sanasta rådstugurättelse ja gosis tai kosis ’talonmies, pihamies’ ruotsin sanasta gårdskarl. Voisi jopa ajatella, että ruotsia osaamattomat tai sitä huonosti hallinneet oppivat ruotsinkielisistä sanoista alkuosan ja sitten korvasivat pitkän ja itselleen vaikeaselkoisen vierassanan jälkiosan jollakin merkityksettömällä päätteellä. Tämä pitkien sanojen lyhentämistapa olisi sitten voinut siirtyä vierasperäisistä sanoista kotoisiinkin. Ajatus on houkutteleva, mutta ei ollenkaan varma. Sama pääteaines on nimittäin ollut käytössä myös ruotsissa, ja suomessakin on sanoja, jotka on lainattu ruotsista sellaisenaan, siis valmiiksi is-päätteisinä. Tällaisia lienevät ainakin kondis ’kunto’, deekis ’rappio’ ja jo mainittu bundis.

Parhaillaankin is-johdin on myös ruotsin kielessä elävä. Ruotsin arkikielen sanoja ovat tätä nykyä sellaiset lasten elämänpiirin sanat kuin vaikkapa godis ’karamellit’, mjukis, ’pehmolelu’, luktis ’tuoksuva pyyhekumi, tarra tai muu pikku tavara’. Haukkumasanan luonteisia ovat sellaiset kuin fegis ’pelkuri’, tjockis ’paksukainen’ ja torris ’ikävä, kuiva tyyppi’. Hauska ruotsin sanasarja ovat kändis, joka vastaa suomen julkkista, ja sen kaksi vastakohtaa: okändis ’tavallinen tuntematon ihminen’ ja doldis ’julkisuutta karttava merkkihenkilö’. – Elof Hellquistin ruotsin kielen etymologinen sanakirja arvelee ruotsin kielen saaneen is-päätteen koululais- ja ylioppilasslangin avustamana latinasta. Toisena mahdollisuutena kirja mainitsee, että ainakin henkilöiden nimitykset voivat olla ruotsin omaa perua.

Viime aikoina on suomeen syntynyt uutta is-sanastoa myös englannin sanoista. Esimerkiksi fiilis ’tunne, mieliala’ tulee tietenkin englannin sanasta feeling ja sana tuffis ’kovanaama’ mahdollisesti englannin samaa merkitsevästä sanasta tough; bestis ’paras ystävä’ voisi olla lähtöisin sanaparista best frend, jos kohta se on voitu saada ruotsistakin. Mutta on is-sanoja osattu muodostaa venäjänkin pohjalta; siitä kertoo vanha ja vakiintunut ruokatunnin nimitys safkis.

Määrä ja tyylisävy

Nykyslangin sanakirjassa keskimäärin joka kuudestoista sana on is-päätteinen ja joka yhdeksäs ari-päätteinen. is-päätteisiä sanoja on siis kaikista sanakirjan sanoista reilut kuusi prosenttia. Se on aika paljon. Vankilaslangin sanakirjan sanoista noin kolme prosenttia on is-päätteisiä ja neljä prosenttia ari- päätteisiä, eli sen sanastossa näitä kilpailevia sanatyyppejä on suunnilleen yhtä paljon. Sotilasslangin sanakirjassa molempia sanatyyppejä on runsas yksi prosentti. Toisaalta voi sanoa niinkin, etteivät näiden sanaryhmien sanamäärät ole todellisesta kielestä ollenkaan laskettavissa. Selitys on sanojen syntytavassa: siinä että näillä päätteillä voidaan yhdyssanoista saada lähes automaattisesti uusia slangisanoja – pysyviä tai tilapäisiä.

Slangin sävy on is-sanoissa aika kevyt; tämä sanasto on helposti avautuvaa ja jokamiehen käytettävissä olevaa pintaslangia verrattuna moniin merkitykseltään ja muodoltaan läpinäkymättömiin slangisanoihin.

Muutamat tämän sanatyypin sanat ovat saaneet kielessä jo varsin pysyvän aseman ja sitä tietä myös melko asiallisen tyylisävyn. Vaikea olisi uskoa, että esimerkiksi tyylisuunnan nimitys funkis tai funkkis ärsyttäisi nykyisin ihmisiä arkisuudellaan. 30-luvulla, jolloin sana oli suomessa tuore, sen asusta kuitenkin kirjoiteltiin lehdissä ja muun muassa sanan funkkistyyli tilalle esitettiin muotoa funkkityyli. Monille tuttu ja jokapäiväinen sana on niin ikään esimerkiksi roskis. Sehän voi tarkoittaa roskakoria, roskasankoa, roskapönttöä tai roskalaatikkoa – kunhan vain kysymyksessä on säiliö, johon roskat ja jätteet pannaan. Roskis on niin iäkäs sana, että siitä on kirjallisia tietoja jo vuodelta 1915. Näin kertoo Kaarina Karttunen kirjassa Nykysuomen sanavarat.

Koko lailla asiatyylinen ja aikuistenkin paljon käyttämä sana on myös kovis ’kovanaama, kovaluontoinen’, ja aikuiset tietävät itsekin olevansa kalkkiutuneita eli kalkkiksia. Työssä käyvä aikuinen puhuu ruokiksesta eli ruokatunnista siinä missä koululainenkin, julkkiksista luemme päivittäin lehtien palstoilta ja joskus vietämme aikaa kirpputoreilla eli kirppiksillä. – Tämän tyyliltään arkisen sanatyypin sitkeästä ujuttautumisesta yleiskieleen kertoo sekin, että Nykysuomen sanakirjassa on is-päätteisiä sanoja vain neljä, mutta Suomen kielen perussanakirjan ensimmäisessä osassakin jo 13.

Edut ja haitat

is-päätteisten sanojen käyttö on tiukasti tilanteeseen sidoksissa. Sekä tällaisen sanan käyttäjän että tulkitsijan on tiedettävä – tai arvattava – mistä asiasta siinä tilanteessa on kysymys. Pikis-sanan merkitys voi olla esimerkiksi ’pikaruokala’, ’pikamyymälä’, ’pikavuoro’ tai ’ralliautoilun pikataival’. Pystis tarkoittaa tavallisesti pystybaaria, pubia, mutta tilapäisesti sana voi tarkoittaa vaikka pystytukkaa. Labbiksen merkitys voi yhtä hyvin olla ’laboratorio’ kuin ’labradorinnoutaja’. Lintuharrastaja ei voi puhua keltiksestä, jos sanan voi siinä puhetilanteessa ymmärtää sekä keltasirkuksi että keltavästäräkiksi, eikä harmiksesta, jos harmis on ymmärrettävissä sekä harmaasiepoksi että harmaalokiksi tai vielä harmaasorsaksikin. Sittis sen sijaan käy lintumiesten keskuudessa sitruunavästäräkin lempinimeksi, mutta maallikoille näin harvinaisen linnun nimitys on sitäkin käsittämättömämpi.

Yhtenä is-päätteisten sanojen huonona puolena on niiden monimerkityksisyys. Mutta merkityksen häilyvyys voi olla myös näiden sanojen suosion syy: niin sanojen luominen kuin tulkitseminenkin tarjoaa pientä aivovoimistelua; sanat ovat tietyn tilanteen tai tutun joukon salakieltä, esimerkiksi koululaisten arkipäivän pikku iloja.

Toinen is-sanojen haittapuoli on niiden alhainen tyyliarvo. Sanat soveltuvat parhaiten puhetilanteisiin, koska silloin on yleensä käytettävissä muutakin merkitystä selittävää ainesta kuin itse sanat. Samalla sanoihin kuitenkin tarttuu miltei lähtemätön puhekielisyyden sävy. – Kun pesäpallokilpailuista alettiin muutama vuosi sitten puhua uudella nimellä Superpesis, sana herätti melkoisesti julkista ärtymystä. Monet urheilutoimittajat pitivät nimeä tyyliltään liian arkisena. Lisäksi pelättiin, että myös virallista pelinnimeä pesäpallo oltaisiin muuttamassa slangityyliseksi pesikseksi. Monien ihmisten tyylitajun mukaan puhekielen ja virallisen kielen raja oli pieneltä matkaa uhkaavasti häviämässä.

Mitkä sitten ovat is-sanojen hyviä puolia? Ennen muuta tietysti niiden lyhyys. is-sanoista yli 90 % on lyhyempiä kuin niitä vastaavat alkuperäiset ilmaukset. Totta kai on houkuttelevaa sanoa jokin asia nopeasti viidellä kuudella äänteellä kahdentoista tai neljäntoista sijasta. Tällainen palvelee varsinkin puheilmaisua. Myös is-sanojen taivutustapa – sama kuin sanatyypillä jänis : jäniksen, tennis : tenniksen – on tätä nykyä kielenkäyttäjien suosiossa.

is-päätteiset sanat tuntuvat sopivan erityisesti lasten sekä koulu- ja opiskeluikäisten jokapäiväisiin kielenkäyttötarpeisiin. Tämän ovat puolestaan oivaltaneet herkkävaistoiset mainosmiehet. Muuten tuskin selittyy nykyinen is-loppuisten tuotteiden ja liikeyritysten nimien suuri määrä. On Pilistä ja Paitista, Kultista, Mehistä ja Pätkistä. Tällaisissa nimissä tuntuu olevan kätevän lyhyyden lisäksi myös nuorekkuutta ja kevyttä leikillisyyttä. Ja vaikka vain harvat is-päätteiset yleisnimet ovat saaneet sijan asiallistyylisten sanojen joukossa, ovat tämäntyyppiset erisnimet uusien tulokkaiden sinnikkyydellä vallanneet paikkansa suomen kielestä.

Raija Lehtinen