Ikkunat auki EU:hun
Artikkeli 1/2006

Inkaliisa Vihonen

Ikkunat auki EU:hun

Suomen liittymisestä Euroopan unioniin on ehtinyt vierähtää jo runsas vuosikymmen. EU-kielen parissa työskennelleet kertovat, millaisia vaikutuksia jäsenyys on tuonut mukanaan.

Kymmenen jäsenyysvuoden aikana EU-kieli direktiiveineen on vakiintunut ja arkipäiväistynyt, vaikka aina liittymisen kynnykselle meillä keskusteltiin mm. siitä, pitäisikö puhua Euroopan unionista vai Euroopan liitosta (Kielikello 1/1993, ks. Lue myös). Vieläkin lienee liian varhaista arvioida EU-kielen kokonaisvaikutusta kieleemme, sillä esimerkiksi rakenteelliset muutokset näkyvät vasta paljon myöhemmin.

Jotain on kuitenkin jo muuttunut, ainakin kääntäjien ammattikuva. On syntynyt myös uusi suomen kielen oppijoiden ryhmä, joka ei välttämättä edes asetu Suomeen. Suomen kieli on myös taipunut tulkkauksen kieleksi ja Suomen säädösvalmistelu mutkistunut.

Eurosuomen alkutaival 1990-luvun alussa oli hankala: ennen liittymistä piti saada käännettyä yli 50 000 sivua EU:n lainsäädäntöä pääasiassa ranskan kielestä. Lainsäädäntöä oli niinkin erikoistuneilta aloilta kuin viinin- ja tupakanviljelystä. Erikoisalan sanaston lisäksi piti lyhyessä ajassa luoda sadoittain uusia termejä ja ilmaisutapoja vastineiksi lähinnä ranskan lakikielen kiemuroille.

Mistä tulkit?

EU-tulkkaus suomen kielelle oli uutta myös virkamiehille. Ulkoasiainministeriön EU-yksikön päällikkö Markku Keinänen, joka toimi Suomen pysyvässä edustustossa Brysselissä Suomen liittymisen aikoihin, kertoo alussa ilmenneen suuriakin puutteita. Suuri kiitos tilanteen korjautumisesta kuuluu hänen mielestään ensimmäiselle suomalaiselle SCICin (= EU:n komission tulkkauspalvelu) tulkkihenkilöstölle. Se yritti yhdessä tulkkauspalvelun johdon kanssa ja hallinnosta vastanneen komissaari Liikasen tuella saada uusien tulkkien koulutuksen ja rahoituksen kuntoon. ”Tulkkeja ei ollut. Heidät piti ’löytää’ ja kouluttaa”, toteaa Keinänen. ”Erityisen hankala oli tilanne, jossa muut kielet tulkattiin, mutta suomea ja ruotsia ei. EU:n tuolloinen laajentuminen ei osassa työryhmiä näkynyt siis mitenkään. Protestoimme voimakkaasti. Kaikille työryhmäedustajille annettiin ohjeet reagoida näihin tilanteisiin. Protestit tuntuivat tehoavan, ja tilanne korjautui pikkuhiljaa”, hän mainitsee.

Suomalaiset virkamiehet eivät välttämättä olleet tottuneet tulkattavana olemiseen. Keinänen arvelee heidän kuitenkin selvinneen uudesta tilanteesta varsin hyvin. ”Asiaa auttoi tulkkien ja tulkattavien hyvä yhteistyö. Tulkit opastivat konkreettisesti, miten ministerien spiikkarit (= puheenvuoroluonnokset) pitäisi kirjoittaa, jotta viestimme ymmärrettäisiin. Tässä meillä virkamiehillä olisi parannettavaa edelleen. Vaikeat kansalliset kompromissit lauseenvastikkeineen eivät aina ole paras tulkkauspohja”, Markku Keinänen tiivistää.

Tulkkaus on ollut esillä myöhemminkin. Erityisesti Euroopan unionin laajennuttua vuonna 2005 jättimäiseksi 25 valtion yhteisöksi on ollut vaikeuksia löytää kokoustiloja, joihin kaikkien kielten tulkkauskopit mahtuvat. Aika ajoin on myös pyritty säästämään tulkkauksessa, sillä ”kaikkihan osaavat englantia”. Toisaalta luontevaa EU-kieltä ei synny, jos suomen kieltä ei käytetä kaikessa EU:n päätöksenteossa. Termien ja sanontojen luominen vaatii yhteistyötä ja pitkän aikavälin tuotekehittelyä.

Tänä kesänä käynnistyvällä Suomen toisella puheenjohtajuuskaudella on otettu tämäkin näkökohta huomioon. Maa- ja metsätalousministeriön eläinlääkintöneuvos Pirkko Skutnabb toteaa, että virkamiehiä patistetaan ainakin hänen ministeriössään olemaan ylpeitä suomen kielestä ja puhumaan kokouksissa suomea. Aluksi se voi olla virkamiehestä vaikeaa. Hän saattaa jännittää, käyttäkö hän hankalasti tulkittavia rakenteita ja onnistuuko tulkkaus. Ajan myötä virkamies ja tulkki tottuvat toistensa tyyliin ja ilmaisutapoihin. ”Suomea kannattaa käyttää, sillä suomen kielen tulkkeja on nykyään tarjolla. Muutkin EU-maat vaalivat äidinkieltään – niinpä meidänkin pitäisi olla ylpeämpiä omastamme”, toteaa Skutnabb.

Majoitusta lehmille

Pirkko Skutnabb on seurannut kirjoitetun EU-kielen muuttumista koko Suomen unionijäsenyyden ajan. Hänen mielestään EU:n tekstit ovat parantuneet sinä aikana huomattavasti. Kääntämisen lisäksi on parantunut myös ymmärrys EU-asioissa, mikä puolestaan tuottaa selkeämpiä tekstejä. Alun ”pakkokäännettyä” kieltä ei enää ole niin paljon. Nykyään suomenkieliset tekstit voivat olla jopa selkeämpiä kuin alkuperäiset, kun suomalainen kääntäjä on pilkkonut alkuperäisiä virkkeitä ja ajatuskokonaisuuksia lyhyemmiksi, arvioi Skutnabb.

Hän toteaa myös, että nykyään suomenkielisten EU-tekstien tuottaminen nähdään kääntäjän ja virkamiesten välisenä yhteistyönä. Toki vieläkin pitää joskus patistaa virkamiestä keskittymään alkutekstin lisäksi suomennokseen ja antamaan siitä palautetta jo ennen tekstin julkaisemista. Jälkikäteen on turha naureskella suomennokseen jääneitä virheitä, summaa Pirkko Skutnabb. Hänen mielestään erikoistumisesta on apua EU-kääntämisessä. Kun kääntäjä on erikoistunut maatalousalan teksteihin, hän ei esimerkiksi puhu lehmän ”majoittamisesta” navettaan. Tällä tavoin alaa tuntematon kääntäjä oli englannin verbin accomodate eräässä EU-tekstissä kääntänyt, mainitsee Skutnabb.

EU-kielen ja suomalaisten säädösten suhteesta Skutnabb toteaa, että erityisesti EU-säädösten pohjalta laaditut suomalaiset säädökset aiheuttavat vaikeuksia. Niiden myötä vapaus lainvalmistelussa on kaventunut, koska suomalaisella lainsäädännöllä ei voida tulkita EU-säädöstä tai selittää sitä. Tämä luonnollisesti vähentää valinnan mahdollisuuksia, toteaa Skutnabb.

Toistakaa, suomalaiset

Euroopan unioni on synnyttänyt uuden ammattikunnan: EU-tulkit ja ‑kääntäjät. Suomella ei pienenä maana ollut ennen jäsenyyttä erityisiä perinteitä muista kielistä kääntämisestä ja tulkkauksesta. Pikemminkin on pyritty viemään tietoa Suomen ulkopuolelle. Näin on jouduttu kääntämään suomen kielestä muihin kieliin. Myös kääntäjä- ja tulkkikoulutus painottui ennen EU-jäsenyyttä kääntämiseen suomesta muihin kieliin. Kun EU:ssa on kuitenkin edellytetty äidinkieltä vastaavaa käännöstaitoa, tehtävään on tarvittu suomea osaavia ulkomaalaisia.

Yksi näistä suomea taitavista EU-osaajista on Brysselissä työskentelevä brittitulkki Richard Fletcher. Hän aloitti suomen opinnot vuonna 1995 Leedsin yliopistossa. Fletcher oli kuullut suomenkielisen opiskelukaverinsa puhuvan puhelimessa suomea, josta ei ymmärtänyt sanaakaan. Hän päätti alkaa opiskella erilaiselta ja kauniilta kuulostavaa kieltä. Kielenoppimiseen kuuluu olennaisena osana myös kulttuuriin tutustuminen: Fletcher asui opintojensa jälkeen kuusi vuotta Suomessa ja opetti englantia. ”Kuutena Suomessa viettämänäni vuonna onnistuin sisäistämään suomalaisuutta hyvin. Brysselin-seikkailussani kaikkein vaikeinta tähän asti onkin ollut se, että en enää voi asua siinä maassa, jossa olen parhaiten viihtynyt kotimaani ulkopuolella ja jonka yhteiskunnalliset arvot ovat lähimpänä omaa arvomaailmaani. Toivottavasti tulevaisuus vie minut joskus takaisin Suomeen asumaan,” toivoo Fletcher.

Myöhemmin Richard Fletcher osallistui Turussa järjestettyyn konferenssitulkkien erikoitumiskoulutukseen, jonka kautta aukesi paikka suomen kielen tulkkina Brysselissä. Suomen kielen tulkkaamisen vaikeista ja helpoista piirteistä hän toteaa: ”Omasta kokemuksestani sanoisin, että helpointa suomen kielen tulkkaamisessa on ääntäminen. Sehän on suomen kielessä täysin säännöllinen, toisin kuin monissa muissa kielissä, kuten esimerkiksi ruotsissa. Hyvän tulkkauksen perusedellytyksenä on lähdekielen ymmärtäminen, jota vaikeuttaisi suuresti se, että puhujan viestistä ei saisi selvää akustisista syistä.

Vaikeinta on mielestäni lauseenvastikkeiden purkaminen: lyhyitä, tiiviitä suomenkielisiä virkkeitä on tulkattava englanniksi useimmiten monella virkkeellä, mikä vie aikaa. Lisäksi suomessa on tyypillistä olla käyttämättä toistoa tai täytelauseita, toisin kuin monissa muissa kielissä. Tämä voi aiheuttaa vaikeuksia tulkkaamiseen, koska sille ominainen tiivistäminen ei ole tällöin mahdollista, vaan jokainen sana on tärkeä.”

Asiantuntijuuden verhon takana

Kielet ja ymmärrettävyys ovat olleet paljon esillä Euroopan unionissa viime vuosina, kun on pohdittu syitä kansalaisten osin kielteiseen EU-kuvaan. Liian usein EU-kieli mielletään mutkikkaaksi direktiivikieleksi, josta tavallisen kansalaisen on turha yrittää ottaa selkoa. Euroopan unionissa on käynnistetty monia hankkeita kielenkäytön parantamiseksi. Konkreettisia tuloksia on toistaiseksi vain vähän, mutta esimerkiksi viimeisimmän laajentumisen yhteydessä tehty päätös säädösten perusteluosien enimmäispituudesta on askel oikeaan suuntaan.

Tampereen yliopiston kieli- ja käännöstieteiden laitoksella englannin kääntämisen lehtorina työskentelevä Kaisa Koskinen on tutkinut EU-kielen ymmärrettävyyttä. Hän on muun muassa selvittänyt komission tiedonannon syntymistä niin alkutekstin kuin käännöksenkin eri versioiden avulla sekä kääntäjien ammattikuvan kautta.

EU:ssa toimitaan kaikkien jäsenvaltioiden virallisilla kielillä. Kääntäjiä tarvitaan siis paljon, ja tämä vaikuttaa kääntäjien ammattikuvaan. ”EU-kääntäjät nousivat 1990-luvun alussa julkisuuteen glamoröösinä joukkona, jonka elämää kuvattiin lehtien värireportaaseissa. Eurokääntäjien arki ei kuitenkaan ole osoittautunut aina niin loistavaksi: esimerkiksi Euroopan komission Luxemburgin tuhatpäinen kääntäjäjoukko toimii täysin ulkoistettuna muista eurovirkamiehistä nuhjuisessa 1970-luvun toimistorakennuksessa. Toisaalta pitää muistaa, että kyse on kuitenkin kääntäjien hyvinpalkatusta eliitistä, sillä harvalla yrityksellä on enää palveluksessa omia kääntäjiä”, kuvailee Koskinen.

Kaisa Koskinen on jo aiemmassa tutkimuksessaan puhunut EU-kääntämisestä omana kulttuurinaan, joka ottaa vaikutteita pitkälti sisältä päin. Nykytilannetta Koskinen arvioi seuraavasti: ”EU:n perusristiriita on varmaankin se, että siellä halutaan lisätä avoimuutta ja ymmärrettävyyttä, mutta toisaalta käperrytään itseensä. Komissio puhuu esimerkiksi tutkimani asiakirjan sisällön tasolla paljon aktiivisesta kansalaisuudesta ja kuulemisprosessista, mutta tekstin tasolla muut toimijat häivytetään ja passivoidaan vähitellen versioiden seuratessa toistaan ja komissio nousee yhä keskeisemmäksi. Kääntäjille järjestämissäni ryhmäkeskusteluissa nousi esiin kuva suomalaisista kääntäjistä tiiviinä mutta melko suljettuna työyhteisönä. Myös kääntäjän oma päivittäinen työpiiri on suljettu ‑ palautetta ei tipu ulkoa eikä omasta työyhteisöstä.

Jokin on sentään muuttunut Suomen liittymisen alkuajoista. Internet mahdollistaa yhteydenpidon Suomeen ja suomen kielen seuraamisen päivittäin. Varsinkin Luxemburgissa tämä on tärkeää, sillä yhteydet Suomeen ovat hankalammat kuin esimerkiksi Brysselistä. Side Suomeen näytti keskusteluissa itse asiassa vahvemmalta kuin uuden kotimaan kulttuuriin. Kääntäjät elävät paljolti kansainvälisessä kuplassa, jonka Internet ja muu viestintäteknologia mahdollistavat.”

Kääntäjät ja kääntäminen voisivat Kaisa Koskisen mielestä olla EU:ssa nykyistä keskeisemmässä asemassa. ”Nykyisen perustuslakikriisin yhteydessä on puhuttu siitä, että Euroopan unionin elimissä ei työskentele viestinnän ammattilaisia. Keitä siellä työskentelevät tuhannet kääntäjät ja tulkit ovat, jos eivät viestinnän ammattilaisia? Puhutaan avoimuuden tarpeesta, mutta ei siitä, miten sitä voitaisiin kääntämisen avulla edistää, vaikka suurin osa EU:n teksteistä kuitenkin käännetään. Tässä tuntuu olevan EU:n sokea piste. Kääntäjälle voisi olla mielekkäämpää, jos hän voisi puuttua viestinnällisiin ongelmakohtiin. Toisaalta tekstien ymmärrettävyyttä ei lisätä pelkästään virkkeitä pilkkomalla tai lyhenteitä selventämällä. Voidakseen selventää asiaa pitää päästä asiantuntijuuden verhon taakse.”

Inkaliisa Vihonen