Hyvää häppää!
Kieli kartalla 4/2017

Anna Ryödi

Hyvää häppää!

Murteen- ja slanginpuhujilla on muutakin yhteistä kuin ylpeys omasta puhekielestä, nimittäin muutama yhteinen sana.

Vanha Helsingin slangi alkoi kehittyä 1800-luvun lopulta alkaen, kun etenkin Helsinkiä ympäröivältä maaseudulta lähtenyttä työväkeä muutti tuohon aikaan vahvasti ruotsinkieliseen kaupunkiin. Tiheään asutuissa työläiskortteleissa käyttökieleksi muotoutui slangi, suomen- ja ruotsinkielisen työväestön yhteinen sekakieli, joka sisältää elementtejä niin suomen kuin suomenruotsinkin murteista.

Eniten vanhassa slangisanastossa on ruotsinkielistä alkuperää olevia sanoja. Heikki Paunosen Stadin slangin suursanakirjassa esittämän arvion mukaan vähintään kolme neljäsosaa sanoista viittaa ruotsinkieliseen alkuperään. Suomen murteisiin pohjautuvaa sanastoa on arviolta viidennes ja loput muista kielistä lainattua.

Monenlaista häppää

Yksi esimerkki suomalaismurteista slangiin omaksutusta sanasta on lapsen- ja hoivakielinen häppä, ’juotava, juoma’. Murteenpuhujat tuntevat sanan suuressa osassa Länsi-Suomea, tarkemmin sanoen Varsinais-Suomessa, Satakunnassa, Etelä-Pohjanmaalla, Uudellamaalla, Hämeessä ja läntisessä Keski-Suomessa.

Vanhin Helsingin slangi sisältää juuri tuolta alueelta, Hämeen ja Uudenmaan seudulta, kulkeutunutta suomenkielistä murresanastoa. Slangissa häppä-sanan merkitys vain on kaventunut tarkoittamaan tietynlaista juomaa, nimittäin alkoholia, vanhastaan arvatenkin lähinnä viinaa tai pirtua. Sanan slangijohdokset pysyttelevät samassa aihepiirissä: häppää- tai häpätä-verbi tarkoittaa ’ryypätä, juopotella’, häppääjä on ’juoppo’, häppäveikko ’kova ryyppymies’ ja häppääntyä ’alkoholisoitua’.

Murteissa häppä-sanaa käytetään useimmiten lapsille puhuttaessa ja sillä tarkoitetaan tavallisesti maitoa tai muuta lapsille sopivaa juotavaa. Jos tuntisi pelkästään sanan slangimerkityksen, Suomen murteiden sanakirjaan päätyneet lausahdukset voisivat antaa kuvan melko suurpiirteisestä suhtautumisesta lasten ravitsemukseen. Tahtuukos äijen kulta häppeä, kysyy eräs äiti Jämsässä, ja Hollolassa päivitellään: Johan nyj jotain, kun kissa on syönnyl lapsen kaikki häpät.

Ravinnoksi sopivien nesteiden ohella häppä-sanaa on voitu murteissa käyttää myös eri ruumiinnesteistä. Hollolassa sanotaan juostessaan hikoilleesta hevosesta: Kyllä siinä hevosesta häppä juoksi. Myrskylässä pohditaan, millä konstilla estää verta ja räkää vuotamasta: Tarttis ottaa niin nenäst kii ette häppä tulis.

Kärpänen häppää

Murteissa häppä-sanaa on varioitu ja siitä on johdettu uusia sanoja kullekin murteelle ominaiseen tapaan. Sillä on useita samaa merkitseviä lähivariantteja, joista lähes kaikki on mainittu lapsenkielisiksi: häpi, häppi, häppy ja häpy. Häpi-sanan ä ei perniöläisessä puheenparressa äänny suun etuosassa vaan taaempana, niin että se kuulostaa lähes e:ltä. Niinpä juomasta on kyse silloinkin, kun Perniössä lapselle leperrellään: Mää tuom pikkusel hepit, tahrok sä vähä hepi? Vampulassa lasta kehotetaan: Tuup pian ottaan ammun lämmintä häppyä.

Juomista merkitseviä samakantaisia verbejä murteissa on useampia: häppiä, häppyä ja häpätä. Erään länsiuusimaalaisen kanttorin muistellaan olleen häppyyväine, viinaanmenevä. Alajärvellä kysytään lapselta Häppääkö Kaisa, äiti pittää kiinim mukista, ja Forssassa kuvaillaan, miten täyteen kuppi oli kaadettu: Oli niin täynnä että kärpänen sai syrjältä häpätä.

Häpyttää ja häpättää puolestaan merkitsevät ’janottaa’. Eikö sitä lasta häpytä? ihmetellään Nurmossa. Alavudella puolestaan kysellään: Häpättääkö sua, tuuj juamaham maitua. Häpättää-sanan merkitys voi olla myös ’juottaa’, kuten Kurikassa: Häpätän nys sä sitä mukulaa.

Kirjallisuutta:

Karttunen, Kaarina: Nykyslangin sanakirja. WSOY 1980.

Paunonen, Heikki: Tsennaaks Stadii, bonjaaks slangii – Stadin slangin suursanakirja. WSOY 2000.

Anna Ryödi
Kirjoittaja on Suomen murteiden sanakirjan toimittaja.