Olen oppinut, että hyvän komparatiivi on parempi ja että vain lapset käyttävät hyvempää. Kuitenkin rapsutellessani koiraani huomasin puhelevani hänelle näin: ”Metta on niin hyvä koira, että Mettaa on hyvääkin hyvempi.” Tätä ei käykään korjaaminen muotoon ”Metta on hyvääkin parempi”. Se herättäisi ajatuksen, että hänellä on jokin hyvyyttä parempi ominaisuus. Samaten voisin ajatella, että muistellessani isoäitiäni sanoisin näin: ”Hän oli niin hyväsydäminen ihminen, että sen hyvempää sydäntä ei taida olla kenelläkään.” Tällöin en tunne itseäni yhtä kömpelöksi kuin sanoessani, ettei ”sen parempaa sydäntä ole kenelläkään”, sydäntautiin kun hän kuitenkin kuoli. Olen ruvennut ajattelemaan, että kielen vivahteikkuus ja ilmeikkyys lisääntyy, jos hyvyyden suuremmasta määrästä puheen ollen voi tarvittaessa käyttää vertailumuotoja hyvempi ja hyvin. Kaikissa tapauksissa, varsinkaan nykyisenä tehokkuuden aikana, ei tarkoiteta hyvyyden määrän lisääntymistä silloin, kun jotain tehdään paremmaksi. Mahtaako Kielikellon lukijoilla olla tarjota lisää esimerkkejä siitä, kuinka käyttämällä hyvempää voimme ilmaista ajatuksiamme paremmin?