Kuva: Tauno Karilas ja Erkki Tanttu. Rymy-Eetun hyrysysy. Otava 1950.

Pohdiskelin Kielikellon numerossa 2/2011 (s. 11–13) , miksi automobiilista ei tullut hyrysysyä. Erheellisesti väitin, että hyrysysy-sanan keksijä Abel Klami olisi ollut säveltäjä Uuno Klamin isä. Hän ei ollut isä, vaan sukuseuran mukaan ”kaukaisempaa sukua”.

Hyrysysy on esiintynyt myös kahden sarjakuva-albumin nimessä. Erkki Tantun piirtämä ja Tauno Karilaan riimittelemä Rymy-Eetun hyrysysy ilmestyi 1950. Vain kansikuvassa Eetu istuu autossaan, mutta itse tekstissä ei hyrysysyä mainita, ei edes kertomuksessa Hurja vauhti: ”Mutta meni matka myttyyn, auton kun hän ajoi lyttyyn.”

Vuonna 1977 ilmestyi satasivuinen albumi, jonka nimi on Aku Ankan hyrysysy. Kansikuvassa Aku veljenpoikineen autoilee alppimaisemissa. Akun perässä köröttelee Mummo Ankka kotterollaan, joka voisi olla paremmin hyrysysy kuin Akun auto. Itse lehdessä ei muualla mainita hyrysysyä.

Aku Ankka on lentänytkin hyrysysyllä. Nettitietojen mukaan Walt Disney tuotti vuonna 1943 seitsenminuuttisen animaation The Flying Jalopy, jossa Aku hurjastelee rämällä ja lennon aikana yhä rämäytyvämmällä lentokoneella. Suomessa elokuva on esitetty nimellä Lentävä hyrysysy.  Englannin sanaa jalopy ’rämä, romu’ käytetään autosta tai lentokoneesta, ja siinä mielessä hyrysysyn ’lentokone’-merkitys on kekseliäs.

Vielä Raija Lehtinen lähetti Kielikellon toimitukseen tiedon Kieku ja Kaiku ‑sarjakuvan hyrysysystä. Nimittäin Oma Koti -lehti ja sen seuraaja Kotiliesi julkaisi Asmo Alhon piirtämää ja Mika Waltarin riimittelemää Kiekua ja Kaikua 1930-luvulta aina vuoteen 1975 asti. Raija Lehtisellä on tarjotin, jonka pintaan on lakattu kertomus Turhan riidan seuraukset. Siinä kukonpojat Kieku ja Kaiku ovat rakentaneet mäkiauton, jonka ajamisesta he kinaavat. Lopulta auto törmää puuhun ja rikkoutuu. Opettavaisesti Waltari kysyy: ”Syykö hyrysysyssä vaiko käsirysyssä?”

Koska tarjottimessa ei kuulemma ole lähdettä eli Kotilieden numeroa, kävin Kansalliskirjastossa läpi kaikki Oman Kodin ja Kotilieden numerot, joissa on Kieku ja Kaiku. Sarjakuvaa ei kuitenkaan löytynyt. On tietysti mahdollista, että huolellisuudestani huolimatta se meni ohi tai on sattunut (hyvin epätodennäköinen) kuvausvirhe. Vai olisiko Kiekua ja Kaikua satunnaisesti julkaistu muuallakin kuin Kotiliedessä?

Kieku ja Kaiku olivat autoista kiinnostuneita, ja niinpä he keksivät rakettiauton, tekivät autokauppoja ja kävivät koeajelullakin. Jo vuonna 1947 Kieku ajoi alamäkeä, vaikka tuolloin ei varsinaista alamäkiajoa tunnettukaan. 

Löytyisikö Pekka Puupää -sarjakuvastakin hyrysysy? Nimittäin ainakin vuonna 1943 ilmestyneen albumin kansikuvana on hyrysysyn näköinen auto. Pekka ohjaa, Justiina ärhentelee ja Pätkä muhoilee kuorman päällä, mutta kirjassa ei puhuta hyrysysystä.