Genreaakkosia
Artikkeli 1/2013

Vesa Heikkinen

Genreaakkosia

Aihe. Yhtä ja samaa aihetta on yleensä mahdollista käsitellä monenlaisissa tekstilajeissa. Aiheeseen liitettävät tyypilliset merkitykset tosin saattavat vaihdella lajeittain (esim. kiristyvä verotus kahvipöytäkeskustelussa keskustelijoiden oman talouden kurjistumisen näkökulmasta ja valtiovarainministeriön raportissa hyvinvointivaltion turvaamisen näkökulmasta). Toisaalta on tekstilajeja, jotka rakentuvat tyypillisesti tiettyjen aiheiden varaan (esim. pörssinoteeratun yhtiön kvartaalikatsauksessa annetaan tietoja yhtiön tuloksesta ja television saippuasarjassa puidaan loputtomia ihmissuhdeongelmia). Osassa tekstilajeja lähes minkä aiheen käsittely tahansa käy (esim. kaunokirjallisuus tai mielipidekirjoitus alalajeineen, mutta myös vaikkapa esityslista tai pöytäkirja).

Funktionaalisuus eli toiminnallisuus. Kielenkäyttö ja muu merkitysten tuottaminen ovat ihmistenvälistä toimintaa. Tekstit ovat paitsi tuotoksia eli merkityksiä rakentavia ja välittäviä objekteja myös tekemistä. Genretietoinen ihminen tarkastelee sekä näitä tuotoksia eli tekstejä kielenpiirteineen, tekstirakenteineen jne. että sitä, miten kulloisiinkin teksteihin on päädytty ja miten niitä käytetään ja tulkitaan. Millaisia siis itse tekstit ovat? Entä millaisia ovat niiden tuottamisen, jakelemisen ja käyttämisen tilanteet, ympäristöt, olosuhteet jne.?

Intertekstuaalisuus eli tekstien väliset suhteet. Siihen, millaisia tekstien väliset suhteet ovat, vaikuttaa myös tekstin laji. Esimerkiksi joukkotiedotuksen tekstilajeista uutinen nojaa monesti tiedotteeseen, poliisin kertomukseen, pöytäkirjoihin tai muihin lähteisiin, kun taas kolumnit, pääkirjoitukset, pakinat ja muut mielipidelajit nojaavat usein uutisiin. Tällaisen avoimen intertekstuaalisuuden (siteeraamisen, referoinnin jne.) ohessa on piiloisempia tekstien välisiä suhteita. Yksi teksti voi esimerkiksi ottaa mallia toisesta (esim. esityslistasta tehdään edellisen kokouksen esityslistan mukainen). Teksti voi niin ikään pyrkiä erottautumaan jostakin toisesta tekstistä ja sen lajista (esim. virkahenkilön pohdiskeleva blogimerkintä viraston antamista virallisista suosituksista). Yksi laji voi olla toiselle eri tavoin alisteinen (esim. yrityksen toiminta-ajatus vaikuttaa sen viestintästrategiaan, joka puolestaan vaikuttaa eri toimintojen vuosisuunnitelmiin).

Merkityspotentiaali eli valinnanvara.  Voi ajatella, että ihminen nojaa kielenkäytössään ja muussa merkityksiä tuottavassa toiminnassaan hallussaan olevaan merkitysvarantoon. Tuo varanto muuttuu jatkuvasti, kun ihmisen kokemukset karttuvat. Varannossa on oma paikkansa sillä ymmärryksellä, joka koskee genrejä, niiden mahdollisuuksia ja rajoituksia merkitysten tuottamisessa. Yksittäiset tekstit voi nähdä merkityspotentiaalin – ja sen osana genrepotentiaalin – todentumina. Kun puhutaan valinnanvarasta, on tosin huomattava, että useimmat valinnoistamme taitavat jokapäiväisissä vuorovaikutustilanteissamme olla tiedostamattomia. Merkityksiä ikään kuin valikoituu melkeinpä automaattisesti. Kielenkäyttäjällä on kuitenkin mahdollisuus kehittää kieli- ja genretietoisuuttaan niin, että valinnat merkityspotentiaalista tehdään aiempaa tietoisemmin sellaisissa tilanteissa, joissa se esimerkiksi viestinnän onnistumisen kannalta on suotavaa. Voikin puhua harkinnan tekstilajeista (esim. työpaikkahakemus, kosinta), joihin kuuluu yksittäisten valintojen ja kokonaisuuden tarkka miettiminen. Toisille tekstilajeille taas on ominaisempaa spontaanius (esim. kommentti verkkokeskustelussa, henkilökohtainen päiväkirja). Joissakin tapauksissa valinnanvaraa säätelevät yksittäiset tekstin tuottajat (esim. kirjoittaja henkilökohtaista sähköpostiviestiään); toisissa tapauksissa taas säätely on lähtökohtaisesti institutionaalisempaa (esim. moderoija säätelee blogikeskustelua).

Vesa Heikkinen