Ersinimestä yleisnimeksi – aataminomenoita Kankkulan kaivoon
Artikkeli 1/2012

Taru Kolehmainen

Ersinimestä yleisnimeksi – aataminomenoita Kankkulan kaivoon

Kun erisnimi siirtyy kuvalliseen käyttöön, siitä saattaakin tulla pienellä alkukirjaimella kirjoitettava yleisnimi, esimerkiksi Aatamista  ”vanha aatami”.

EU-maiden velkaongelmien ratkaisuyrityksistä ja etenkin Suomen osuudesta keskusteltaessa  on käytetty välillä varsin värikästä kuvakieltä. Se on aiheuttanut eduskunnan keskustelujen kirjaajallekin ongelmia, joissa hän on  joutunut kääntymään Kielitoimiston puoleen: kirjoitetaanko Molokin kitaan vai ”moolokinkitaan”? Entä  Kankkulan kaivoon vai ”kankkulankaivoon”.

Kyseessä on ilmaustyyppi, jossa erisnimi, kuten Molok, on irtautunut alkuperäisestä käytöstään. Raamatussa mainittu epäjumala Molok, jonka kammottavaan kitaan ihmisparkojen piti syytää kauhistuttavia uhreja, on voimakas kuva edelleen, vaikka alkuperäistä yhteyttä ei kovin hyvin tuntisikaan.

Kirjoittamisen ongelma syntyy  siitä, että erisnimi kuvalliseen käyttöön siirtyessään menettää usein erisnimen luonteensa. Kun nimellä ei enää viitatakaan tiettyyn yksilöön, vaan siitä tulee sanonnan osana laajemmin luonnehtiva yleisnimi, sitä aletaan yleisnimen tapaan kirjoittaa pienellä alkukirjaimella. Näin on käynyt monille sanonnoille, kuten Raamatusta irronneille ilmauksille jaakobinpaini tai jobinposti. Raamatun ensimmäisestä ihmisestä Aadamista ovat yleisnimen puolelle liukuneet mm. sanonnat aataminaikuinen, vanha aatami ja aataminpuku. Niin kuin näkyy, uusi, kuvallinen merkitys on saattanut siirtyä varsin etäälle alkuperäisestä yhteydestään. Mainio esimerkki on anatomian termiksi siirtynyt aataminomena (= kilpiruston ulkonema miehellä).  

Edellisistä esimerkeistä näkee myös, että kun genetiivimuotoinen erisnimi muuttuu yleisnimeksi, sitä ryhdytään yleensä kirjoittamaan yhteen pääsanansa kanssa. Samalla nimi saattaa kuvailmauksessa muuttua muutenkin suomalaisemmaksi (Aadam > aatami).

Milloin erisnimestä tulee yleisnimi?

Rajanveto erisnimen ja yleisnimen välillä ei ole aina itsestään selvä. Vaikka Pietarin kalansaalis on jaakopinpainin tai aataminpuvun tavoin irronnut Raamatun kertomuksesta ja tarkoittaa mitä tahansa runsasta kalansaalista, Pietari on säilynyt Pietarina. Samoin ilmauksessa Salomon tuomio sana Salomo kirjoitetaan edelleen erisnimeksi. Näihin rinnastuu kirjoitustavaltaan myös Molokin kita. Muistakin kirjallisista lähteistä voidaan poimia vastaavanlaisia kuvasanontoja, jotka ovat säilyneet erisniminä (ainakin yleensä): Damokleen miekka, Pandoran lipas, Pyrrhoksen voitto, Molotovin koktaili, Troijan (puu)hevonen tai kotoinen Eskon puumerkki.

Näyttää siltä, että jotkin kuvailmausten erisnimistä ovat ikään kuin puolivälissä matkalla yleisnimeksi. Niitä voidaan siten käsitellä joko eris- tai yleisniminä. Sellainen on esimerkiksi ilmaus Kainin merkki, joka voidaan kirjoittaa myös muodossa kaininmerkki. Ja vaikka nykyään muoto akilleenkantapää on yleinen, voi soturi Akillesta kunnioittaa edelleen myös kirjoitusasulla Akilleen kantapää.

Monissa alun perin erisnimen sisältävissä kuvailmauksissa on siis havaittavissa suuntaus erisnimestä yleisnimeksi. Sen huomaa, kun vertaa samojen sanontojen kirjoittamista eriaikaisissa sanakirjoissa: Nykysuomen sanakirjassa (1951–61) on monissa aatami-alkuisissa ilmauksissa mukana myös erisniminen vaihtoehto (”Aatamin puvussa”, ”Aatamin aikainen”), ja itse hakusanakin on ensisijaisesti erisnimimuodossa: Aatami (myös: aatami). Puoli vuosisataa myöhemmin Kielitoimiston sanakirjassa (uusin painettu versio vuodelta 2006) on hakusanaksi vaihdettu yleisnimi aatami (myös: Aatami) ja mainitut sanonnat kirjoitetaan vain pienellä ja yhteen. Sama muutos on tehty myös hakusanassa eeva. – Toisaalta mitä tahansa erisnimeä voi tilapäisesti käyttää yleisnimenä, kuten viime kesänä oli tehty hauskasti erään tanssiteoksen arvostelun otsikossa ”Tanssia ihan simona – ja tuomona” (Helsingin Sanomat 26.7.11).

Seurueen nestori

Moni erisnimi on yksinäänkin, olematta sanonnan osana, liukunut yleisnimen puolelle kuvailmaukseksi. Tällöin nimellä luonnehditaan yleisesti luokkaa tai laatua, johon nimi viittaa. Näitä ilmauksia on varsin paljon: ”Tässä tarjous kaikille eevoille [= naisille].” ”Eevan tyttäret [= kaikki naiset].” ”Mitä jokaisen matin ja maijan [= kaikkien] tulee tietää?” ”Puheen piti seurueen nestori [= vanhin].” ”Taas on matti kukkarossa [= rahat lopussa].” ”Esiintyy kuin mikäkin elvis.” ”Oli nuoruudessaan aikamoinen rambo.” ”Meidän luokan donjuan.” ”Ravintolan ovella seisova kerberos.” ”Elää kuin kroisos.” ”Liisa on tarinan tuhkimo.” ”Mies osoittautui varsinaiseksi auervaaraksi.” – Monia näistä nimistä voidaan toki kirjoittaa edelleen myös erisnimeksi, jolloin yhteys nimen alkuperäiseen kantajaan on vahvempi (mm. Auervaara, Elvis, Kerberos, Kroisos).

Entä miten kirjoitetaan alussa mainittu Kankkulan kaivo, johon monien mielestä Suomen EU-rahoja hukataan? Vaikka Kankkulan sijainnista ei tiedetä mitään, nimi on säilynyt tiukasti erisnimenä. Sen sijaan paikannimi Prinkkala kirjoitetaan yleisesti pienellä alkukirjaimella kuvailmauksessa ”meni päin prinkkalaa” (myös: ”päin Prinkkalaa”), vaikka paikan sijainnista ja alkuperästä on paljon enemmän tietoa kuin Kankkulasta. Oikeinkirjoitus ei ole aina kovin loogista.

Taru Kolehmainen