Eräiden alkuaineiden suomenkielisistä nimistä
Keskustelua 1/1994

Risto Piispanen

Eräiden alkuaineiden suomenkielisistä nimistä

Alkuaineiden suomenkieliset nimet ovat tulleet ajankohtaisiksi puheenaiheiksi sen jälkeen, kun Tekniikan Sanastokeskus ry äskettäin julkaisi ehdotukseksi tai suositukseksi tarkoitetun luettelon alkuaineiden nimistä ja niiden oikeinkirjoituksesta suomen kielessä ja eräissä muissa kielissä (Terminfo 3/1993). Koska luettelossa on eräiden c-kirjaimella alkavaksi tarkoitettujen, toistaiseksi vielä lopullisesti vakiintumattomien suomenkielisten alkuainenimien oikeinkirjoituksessa jätetty mielestäni suotta huomiotta suomalaisempi k-kirjaiminen vaihtoehto, haluaisin tuoda esiin eräitä asiaan vaikuttavia näkökohtia ja ehdottaa Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen suomen kielen lautakunnalle harkittavaksi, voitaisiinko kemiallisilla merkeillä Cs ja Ce symboloiduille alkuaineille suositella suomen kielessä nimiä keesium, kesium tai keesiumi (Cs) ja kerium, keerium tai keeriumi (Ce), joista kummankin ensiksi mainittuja vaihtoehtoja pidän oman näkemykseni mukaan parhaina.

Monet alkuaineiden nimistä pohjautuvat latinan kieleen. Näin on myös puheena olevien kahden alkuaineen laita. Keesium (TSK:n luettelon cesium) perustuu latinan taivaansinistä tai harmaata tarkoittavaan caesius-sanaan, jonka alun c-kirjain äännettiin klassisessa latinassa k:na. Sana kokonaisuudessaan ääntyi kuten hypoteettinen suomen kielen sana keesius. Alkuperälle uskollista olisi siis ääntää aineen nimi k-alkuisena ja ääntää ja kirjoittaa siinä oleva e-äänne pitkänä sekä kolmanneksi kirjoittaa nimi k-alkuisena. Viimeksi mainittua seikkaa puoltaa suomen kieleen vastaavissa lukuisissa tapauksissa vakiintunut käytäntö korvata latinan c suomen k:lla. Esimerkkejä ovat mm. sanaparit cadmea – kadmium (kadmium voidaan kyllä johtaa myös kreikan kadmeia-sanasta, jolloin k-alku on kiistaton ja looginen), Caesarea – Kesarea, calendarium – kalendaario ja kalenteri, calla – kalla, callus – kallus, calx – kalkki ja kalsium, Cerinthius – Kerinthos, cissus – kissus, colloquium – kollokvium(i), corona – korona, corpus – korpus, custos – kustos ja cysta – kysta. Loogisesti alkukielen pitkänä e-vokaalina ääntyvä ae vaatisi pitkää e-äännettä myös suomenkieliseen kirjoitusasuun ja ääntämykseen; tässä tosin on kyseessä periaate, josta on poikettu mm. edellä esimerkkinä olleessa sanaparissa Caesarea – Kesarea. Suomen kielen yleisen rakenteen monissa yhteyksissä edellyttämää i-loppua nimessä tuskin tarvitaan, sillä juuri alkuaineiden nimissä tästä periaatteesta on yleisesti poikettu, esimerkiksi helium, litium, beryllium ja magnesium. Kahdessa ensin mainitussa alkuaineessa tulee uudelleen esille ääntämykseen ja kirjoitukseen heijastuva ongelma: onko ääntämys lyhyt, kun kirjoitusasu on yksivokaalinen vai tuleeko kirjoitusasussa olla kaksi vokaalia, kun yleinen ääntämys kuitenkin on pitkävokaalinen? Jätän asian myös tältä osin lautakunnan harkittavaksi.

Keriumin (TSK: cerium) osalta ongelmat ovat hieman edellisestä poikkeavia. K-alkuista ääntämystä ja kirjoitustapaa voidaan perustella pohjana olevan antiikin Rooman maanviljelyksen jumalattaren Cereksen nimen ääntämyksellä, joka klassisessa latinassa oli k-alkuinen. Alkuaine kerium on itse asiassa saanut nimensä asteroidi Cereksen mukaan, mutta koska asteroidin nimi puolestaan juontaa juurensa antiikin samannnimisestä jumalattaresta, on sitä käytettävä tarkastelun pohjana. Koska kyse on erisnimestä, voisi c:llistä kirjoitusasua perustella sillä. Tästäkin periaatteesta on tosin poikettu esim. edellä jo esimerkkinä olleen sanaparin Cerinthius – Kerinthos ‑kohdalla. Jumalattaren nimessä ensimmäinen e-vokaali ääntyy lyhyenä, mikä antaisi perusteen tyytyä yhteen e-vokaaliin kirjoitusasussa. Samoin lyhyt ensimmäinen vokaali kantasanassa antaa aiheen suositella lyhyen vokaalin käyttöä tämän alkuaineen nimen suomenkielisessä ääntämyksessä (kerium).

Risto Piispanen
geokemian apulaisprofessori
Oulun yliopisto

Suomen kielen lautakunta käsitteli ehdotusta jo kokouksessaan 22.11.1993. Lautakunta katsoi c:llisen kirjoitustavan niin vakiintuneeksi, ettei kirjoitusasun muuttamista pidetty aiheellisena. Lautakunta piti ongelmallisena myös nimien ääntöasua. Kummastakin nimestä on eräissä oppaissa sekä k:llinen että s:llinen ääntöasu.

Lautakunta päätti kysyä tässä Kielikellossa nyt julkaistavan kirjoituksen yhteydessä alan asiantuntijoiden suhtautumista kirjoitusvaihtoehtoihin sekä pyytää tietoja eri aloilla käytössä olevista ääntämistavoista. Toivomme siis, että alan asiantuntijat ilmoittaisivat mielipiteensä kielitoimistoon, osoitteeseen Sörnäisten rantatie 25, 00500 Helsinki.

 

Risto Piispanen