null Ensimmäinen suomenkielinen evankeliumipostilla täyttää 400 vuotta

Artikkeli 2/2021

Elina Heikkilä

Ensimmäinen suomenkielinen evankeliumipostilla täyttää 400 vuotta

1620-luvulla Turun piispa Eerik Sorolainen julkaisi jykevän postillan eli saarnakokoelman, jossa koko kirkkovuoden evankeliumitekstit on selitetty perinpohjaisesti. Teos oli tarkoitettu sekä papeille että maallikkolukijoille.

Tämä kirjoitus käsittelee Eerik Sorolaisen (n. 1546‒1625) postillaa, jonka ensimmäisen osan ilmestymisestä tulee vuonna 2021 kuluneeksi 400 vuotta. Tarkastelen lähinnä teokseen sisältyviä uudissanoja sekä sen kytköksiä aiempiin ja myöhempiin raamatunsuomennoksiin. Nimi Eerik Sorolainen, jota tässä mukavuuden vuoksi käytän, on jälkimaailman sepitettä ja perustuu siihen, että piispalla oli säteritila Laitilan pitäjän Sorolan kylässä. Piispa itse käytti aikansa oppineiston tapaan latinaistettua nimeä Ericus Erici (Erik Erikinpoika).

Eerik Sorolaisen postilla ilmestyi kahtena osana, ensimmäinen vuonna 1621 ja toinen vasta tekijän kuoleman jälkeen vuonna 1625. Ensimmäinen osa sisältää evankeliumitekstejä käsittelevät saarnat ensimmäisestä adventtisunnuntaista helluntaihin sekä kirkkovuoden alkupuolen pyhimysjuhliin liittyvät saarnat. Toinen osa sisältää saarnat kolminaisuudenpäivästä kirkkovuoden loppuun sekä loppuvuoden pyhimysjuhlien saarnat pyhäinpäivään saakka. Teoksesta on julkaistu näköispainos vuonna 1988.

Eerik Sorolaisen postilla (1621, 1625) on yksiin kansiin sidottuna melkoinen järkäle. Postillaan nojaa puukantinen katekismusopas, Lars Henrik Backmanin Yxikertaiset Kysymyxet (v. 1754 painos).

Kuva: Sonja Holopainen, Kotus.

Apuneuvo saarnojen valmisteluun

Nimitys postilla pohjautuu latinankieliseen ilmaukseen post illa verba textus ’näiden tekstisanojen jälkeen’. Aluksi postilloiksi kutsuttiin jumalanpalveluksessa luettavia evankeliumitekstejä. Sittemmin postilla-termi on vakiintunut tarkoittamaan Raamattua selittäviä saarnatekstejä, jotka on luettu jumalanpalveluksessa päivän tekstin jälkeen, ja lopulta kokonaisia saarnakokoelmia, joita oppineet teologit laativat toisaalta papeille avuksi saarnojen valmisteluun, toisaalta sanankuulijoille yksityiseen hartaudenharjoitukseen.

Eerik Sorolaisen postilla on ensimmäinen suomenkielinen saarnakokoelma, joka kattaa koko kirkkovuoden evankeliumitekstit, yhteensä 84 kappaletta. Moinen apuneuvo saarnojen valmisteluun on varmasti ollut tervetullut Suomen papistolle, sillä vuoden 1571 kirkkojärjestyksen mukaan evankeliumitekstistä oli saarnattava sekä kunkin sunnuntain että muiden kirkollisten juhlapäivien päämessussa.

Teoksensa esipuheessa Eerik-piispa neuvoo pappeja käyttämään postillaansa valikoiden ja vakuuttaa, ettei ”tahdo yhtäkän saarnamiestä tähän Postillan erinomaisesta sito” ‒ olihan käytettävissä monta oppineiden miesten laatimaa postillaa, joita papit saattoivat lukea ja seurata. Sorolaisen postilla on silti epäilemättä ollut Suomen papeilla ahkerassa käytössä, sillä harvalla heistä lienee ollut käden ulottuvilla Manner-Euroopassa julkaistuja postilloja, joista Eerik-piispa oli käyttänyt lähteenä varsinkin Nathanael Silesiuksen saksankielistä evankeliumipostillaa (1613‒1614).

Kesti toistasataa vuotta ennen kuin suomeksi julkaistiin seuraava koko kirkkovuoden kattava evankeliumipostilla. Johan Wegelius nuoremman postilla Se Pyhä Ewangeliumillinen Walkeus Taiwallisesa Opisa Ja Pyhäsä Elämäsä ilmestyi ‒ kahtena osana sekin ‒ vuosina 1747 ja 1749. Samanlaajuinen ja suomalaista tekoa on myös Anders Björkqvistin postilla Uskon harjoitus Aututeen vuodelta 1801.

Raamatunselitystä kirkkokansalle

Eerik Sorolaisen postillan esipuheesta ”Sen Christilisen ia Jumalisen Lukian tygö” näkyy selvästi, että saarnat on tarkoitettu myös maallikoiden luettavaksi. Eerik-piispa kuitenkin varoittaa sanankuulijoita, ettei mahdollisuus lukea postillaa kotona kelvannut syyksi laiminlyödä jumalanpalvelukseen osallistumista. Vain pitkämatkalaisilla oli oikeus jäädä kotiin esimerkiksi kelirikon aikana ja korvata kirkkomatka postillan lukemisella.

Sorolaisen tavoitteena oli, että ennen jumalanpalvelukseen lähtöä kaikki seurakuntalaiset joko lukisivat itse tai kuulisivat ääneen luettuna päivän evankeliumitekstin selityksineen. Näin he sitten ymmärtäisivät paremmin kirkossa kuulemansa saarnan.

Yli nelikymmenvuotisella piispuuskaudellaan Sorolainen pyrki edistämään suomalaisten kristinopin tuntemusta ja lukutaitoa muun muassa julkaisemalla suomenkielisen katekismuksen (1614) ja aapisen (2. painos 1629). Aapisen ja katekismuksen ulkoluvusta on kuitenkin pitkä matka taitoon lukea sujuvasti ja ymmärtäen kokonaisia saarnoja, eikä kovin monilla ollut varaakaan oman postillan ostamiseen.

Postillan saarnat noudattavat yhtenäistä kaavaa: Ensin esitetään päivän evankeliumiteksti kokonaisuudessaan ja pieni johdanto. Sitten seuraa saarnan ensimmäinen osa, jossa selitetään jae jakeelta puolet päivän tekstistä, sekä opetusosio, jossa tuodaan esille, mitä kustakin tekstinkohdasta on opittavissa ja kuinka sanankuulijan tulee soveltaa Raamatun opetuksia omassa elämässään. Saarnan toisessa osassa selitetään vastaavasti evankeliumitekstin loppupuoli, ja siihenkin liittyy oma opetusosionsa.

Postillan opetustehtävää palvelevat myös kuvitus ja typografia. Runsaat kolme neljäsosaa saarnoista sisältää evankeliumitekstin aiheeseen liittyvän puupiirroksen. Kunkin saarnan aloittava evankeliumiteksti on ladottu näyttävällä schwabach-kirjaintyypillä. Jotta myös itse saarnoihin sisältyvät raamatunjakeet erottuvat muusta tekstistä, yksittäiset evankeliumitekstin jakeet on ladottu lihavoidulla ja leipätekstiä isommalla fraktuuralla ja muut siteeratut raamatunjakeet pyöreämuotoisella rotundalla.

Katkelma ensimmäisen adventtisunnuntain saarnasta Eerik Sorolaisen postillan ensimmäisessä osassa (1621).

Kuva: Kansalliskirjasto, Ruotsin ajan kokoelma.

Uudissanojen aarreaitta

Vaikka Sorolaisen postilla oli tarkoitettu ensi sijassa pappien käyttöön, sillä on ollut merkitystä myös suomen kirjakielen kehitykselle. Kirkkojärjestys korosti kansanomaisen puheenparren käyttämistä saarnoissa. Sorolainen noudattikin tätä ohjenuoraa tunnontarkasti. Kun aiemmissa suomenkielisissä evankeliumikirjoissa pyhäpäivien otsikot olivat vielä olleet latinankieliset, Sorolainen ensimmäisenä otsikoi pyhäpäivät suomeksi. Hän myös suomensi kaikki saarnoihinsa sisältyvät latinankieliset sitaatit, jotka ovat peräisin kirkkoisiltä ja muita oppineilta kirjoittajilta.

Tätä kirjoitusta varten olen käynyt läpi Vanhan kirjasuomen sanakirjasta kaikki sana-artikkelit, joissa on esimerkkejä Sorolaisen postillan ensimmäisestä osasta. Verkossa nyt olevalta aakkosväliltä aperstauta tällaisia artikkeleita kertyi kaikkiaan 1 615. Runsas seitsemäsosa sanoista (226) esiintyy ensimmäistä kertaa painettuna juuri Sorolaisen postillassa. Sorolaisen kirjakieleen tuomia ja käyttöön jääneitä sanoja ovat esimerkiksi substantiivit asianhaara, järjestys ja matkustaminen, adjektiivit jokavuotinen, murea (peltoa luonnehtivana!) ja pakanallinen sekä verbit kertoa, lihottaa ja nuokkua.

Ensiesiintymien joukossa on luonnollisesti paljon uskonnollista sanastoa. Sorolaisen perua suomen kirjakielessä ovat muun muassa sanat adventtisunnuntai, jumalanpilkkaaja, kardinaali, lahkokunta ja liturgia. Postillasta löytyy monia Raamatun paikannimistä johdettuja asukkaannimityksiä, kuten betlehemiteri ’betlehemiläinen’, makkaberi ’makkabilainen’ ja niniviteri ’niniveläinen’. Koraaninkin Sorolainen mainitsee: ”Turkit [perustavat uskonsa] heidän Alcoranins päälle – –.”

Sorolaisen kirjakieleen tuomista hallintotermeistä keisarilääni, kuninkaanriikki ja nimintämies eivät enää ole käytössä, vaan niiden asemesta käytämme nykyään sanoja keisarikunta, kuningaskunta ja nimismies. Sorolaisen postillassa esiintyy ensi kertaa painoasussa myös arkielämään liittyvää sanastoa: Sorolainen kirjoittaa kalanpäistä, kylvinvakasta ja neulasta, kaupanteosta ja peltotyöstä, metsämiehestä ja perheenemännästä.

Sattuman kauppaa on se, että sellaiset nykylukijallekin aivan ymmärrettävät sanat kuin edellissunnuntai, hallitsijaherra ja mullankappale esiintyvät vanhassa kirjasuomessa vain Sorolaisen postillassa. Toisaalta pelkästään Sorolaisella esiintyvissä sanoissa on myös nykylukijaa oudoksuttavia johdoksia, kuten adjektiivit ensinen (vrt. entinen), joutelias (vrt. joutilas) ja kuuluisalinen (vrt. kuuluisa).

Ensimmäisen raamatunsuomennoskomitean arvoitus

Eerik Sorolaisen postillaan liittyy myös kysymys, joka kiehtoo sekä kielentutkijoita että teologeja. Vuonna 1602 Kaarle IX asetti kahdeksanhenkisen komitean, jonka tehtävänä oli saattaa koko Raamattu suomen kielelle, sillä Mikael Agricolan jäljiltä suurin osa Vanhaa testamenttia oli edelleen suomentamatta. Tiedetään, että komiteaan kuului niin pappeja kuin koulumiehiäkin, etunenässä tietenkin Turun piispa Eerik Sorolainen. Mutta saiko komitea myös aikaan jonkinlaisen suomennoksen vai ei? Vaikka asiaa on yritetty selvittää muun muassa Sorolaisen postillaan sisältyviä lukuisia Raamattu-sitaatteja tutkimalla, tutkijat eivät ole löytäneet varmaa tietoa tämän raamatunsuomennoshankkeen kohtalosta. Koko Raamattu julkaistiin suomeksi vasta vuonna 1642, vuosikausia Sorolaisen kuoleman jälkeen ja toisen, vuonna 1638 asetetun komitean kääntämänä.

Sorolaisen postillaa lukiessa huomaa melko nopeasti, että piispa siteeraa samoja raamatunjakeita eri tavoin eri paikoissa. Jos ensimmäisen raamatunkäännöskomitean työ pääsi käyntiin ja tuotti tulosta, luulisi Sorolaisen siteeranneen Raamattua täsmällisemmin ja systemaattisemmin. Mutta on toki mahdollista, että epätarkkuudet johtuvat muistinvaraisesta lainaamisesta.

Todisteena käännöstyön edistymisestä voi pitää ainakin sitä tietoa, että vuonna 1617 suunniteltiin kirjapainoa Turkuun nimenomaan Raamatun painatusta varten. Todennäköisesti Sorolaisen komitea sai suomennetuksi ainakin osia Vanhasta testamentista, sillä muussa tapauksessa vuoden 1642 Biblia olisi tuskin voinut valmistua vain neljässä vuodessa seuraavan raamatunsuomennoskomitean asettamisesta.

Vuoden 1642 Biblian apokryfikirjojen vertailu Eerik Sorolaisen postillan sitaattijakeisiin on myös osoittanut sen verran yhtäläisyyksiä, että ehkäpä vuoden 1638 raamatunsuomennoskomitealla onkin ollut käytettävissään joitakin käsikirjoituksia ensimmäisen komitean jäljiltä.

Pääsiäispäivän evankeliumin alkua Eerik Sorolaisen postillan ensimmäisestä osasta (1621).

Kuva: Kansalliskirjasto, Ruotsin ajan kokoelma.

Postilla osana evankeliumisuomennosten jatkumoa

Vaikkei etsisikään Sorolaisen postillasta todisteita ensimmäisen raamatunsuomennoskomitean aikaansaannoksista, postillaan sisältyviä raamatunjakeita on silti kiinnostavaa verrata toisaalta Agricolan suomennoksiin ja varhaisiin evankeliumikirjoihin, toisaalta vuoden 1642 Bibliaan. Siksi Vanhan kirjasuomen sanakirjassakin Sorolaisen postilla on mukana Raamattu-sitaattien tekstivertailuissa silloin, kun tarkasteltava sana on Sorolaisella raamatunsuomennoksista poikkeavassa muodossa tai Sorolainen käyttää eri käännösvastinetta.

Tätä kirjoitusta varten olen verrannut kolmea Sorolaisen postillan evankeliumiteksteistä sekä Mikael Agricolan suomennokseen että vuoden 1642 Bibliaan. Tarkasteltavanani ovat olleet ensimmäisen adventtisunnuntain, pääsiäispäivän sekä helluntain ensimmäisen saarnan evankeliumitekstit (Matt 21:1‒9, Mark. 16:1‒8 ja Joh. 14:23‒31). Näinkin pienestä aineistosta on nähtävissä eroja lauserakenteissa, sananvalinnassa, sananmuodoissa, äänteiden ja kirjainten vastaavuudessa sekä isojen alkukirjainten ja välimerkkien käytössä. Kolmen evankeliumikatkelman perusteella ei kuitenkaan voi tehdä kovin pitkälle meneviä päätelmiä.

Näyttää kuitenkin siltä, että vuoden 1642 Bibliaan etenkin lauserakenteita ja sanajärjestystä on muokattu voimaperäisesti. Sorolaisen tekstissä omintakeisimpia ovat ensimmäisen adventtisunnuntain evankeliumitekstissä käytetyt monikon toisen persoonan verbimuodot mengätte, löydätte, päästäkätte ja tuocatte. Niistä vain löydätte on kelvannut sellaisenaan myös vuoden 1642 Bibliaan; muiden kohdalla Bibliassa on palattu Agricolan käyttämiin loppuheitollisiin asuihin ja ainoastaan modernisoitu kirjoitusasuja: menget > mengät, pästeket > päästäkät, tokat > tuocat.

Ajallisesti lähin ja siksi luonteva vertailukohde Sorolaisen postillalle on Olaus Elimaeuksen vuonna 1618 Tukholmassa toimittama suomalainen evankeliumikirja, koska molemmat kirjat sisältävät samat, kullekin sunnuntaille ja juhlapyhälle määrätyt evankeliumitekstit. Elimaeus on käyttänyt Agricolan suomennoksia jokseenkin sellaisinaan; pienet muutokset koskevat lähinnä ortografiaa, kuten e- ja ä-äänteiden merkitsemistä. Silmäänpistävin ero on se, että Agricola ja Sorolainen pitäytyvät läntisissä te- ja he-pronomineissa, Elimaeus puolestaan itäisissä työ- ja hyö-pronomineissa (kirjoittaen ne ja ).

Kirjoitukseni lopussa on linkki tiedostoon, jossa on esitetty jae jakeelta rinnakkain Agricolan, Sorolaisen ja vuoden 1642 Biblian versiot ensimmäisen adventtisunnuntain, pääsiäispäivän ja helluntain evankeliumiteksteistä. Tiedoston ääressä halukkaat pääsevät itse tekemään tarkempia havaintoja eri-ikäisten tekstien eroista ja yhtäläisyyksistä.
​​​​​​​

Lähteet ja lisälukemista

Ericus Erici: Postilla, Eli Vlgostoimitus, nijnen Ewangeliumitten päälle cuin ymbäri aiastaian, saarnatan Jumalan Seuracunnasa. I Osa (Kansalliskirjasto, Ruotsin ajan kokoelma). https://digi.kansalliskirjasto.fi/teos/binding/2112137

Ericus Erici: Postilla, Eli Vlgostoimitus, nijnen Ewangeliumitten päälle cuin ymbäri aiastaian, saarnatan Jumalan Seuracunnasa. Toinen osa (Kansalliskirjasto, Ruotsin ajan kokoelma). https://digi.kansalliskirjasto.fi/teos/binding/2112577

Kolme evankeliumitekstiä (pdf-tiedosto)

Vanhan kirjasuomen sanakirja. 2021. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus. Päivitetty 20.5.202​​​​​​​1. https://kaino.kotus.fi/vks/

Väänänen, Kyösti: Ericus Erici Sorolainen (noin 1546‒1625) (Turun hiippakunnan paimenmuisto, Kansallisbiografia). https://kansallisbiografia.fi/paimenmuisto/henkilo/556

Elina Heikkilä

Kirjoittaja on Vanhan kirjasuomen sanakirjan toimittaja.

Takaisin ylös