Enemp tiijjät kum meillä käyt – me murteissa
Kieli kartalla 4/2015

Minna Salonen

Enemp tiijjät kum meillä käyt – me murteissa

Tavallisella sanalla ”me” on murteissa monia muotoja, ja joskus nykypuhuja voi joutua miettimään sen merkitystäkin kahteen kertaan.

Pronomini me esiintyy murteissa monessa muodossa. Laajimmat levikit ovat tutuilla muodoilla me ja myö. Muoto me on ensi sijassa länsimurteinen, vaikka se tunnetaan myös itämurteissa Keuruun–Evijärven seudulla ja Kainuussa. Muoto myö tunnetaan itämurteissa ja myös kaakkoishämäläisissä murteissa, joissa se on usein avartunut muotoon myä (ks. kartta). Laajahko levikki on myös muodolla met, joka tunnetaan Peräpohjolan murteissa ja myös paikoin Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan murteissa.

4_15_kartta_myo.jpg

Muut me-pronominin murremuodot, kuten mee ja mei, ovat harvinaisempia. Suurinta osaa niistä kuulee vain eteläisissä länsimurteissa. Kaakkoishämäläisissä murteissa tunnetaan muutamassa pitäjässä me-pronominin muoto mie tai miä, joka lienee monelle tutumpi minä-pronominin murremuotona. Askolassa on kerrottu: Miä käitii oikee tutkimas se jalkapuu. Hauska kuriositeetti on myös muoto , josta Suomen murteiden sana-arkistossa on vain muutama tieto. Kymissä kirkosta myöhästyneet erehtyivät: No mö luultih että se aamuvirttä laulo, mut se laulo jo pappii saarnastualist pois.

Meirän, meilän, meijän

Itämurteinen myö taipuu yleensä mei(j)än. Sama taivutus tunnetaan myös Lounais-Suomessa ja Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla. Peräpohjolan murteissa voidaan taivuttaa paitsi mei(j)än myös meän, joka onkin tuttu muoto sanasta meänkieli. Taivutus meilän on hämäläisyys, ja meirän tunnetaan sekin hämäläismurteissa mutta myös Etelä-Pohjanmaalla. Kaakkoismurteissa ja lounaisissa välimurteissa voi kuulla genetiivimuodon mein. Muita murteissa esiintyviä taivutusmuotoja ovat meen, mei(j)an, mei(j)en, meiren ja mejän.

Taivutuksen meidän : meitä : meillä jne. rinnalla esiintyy taivutus meitin : mei(t)tiä : meitillä jne. Se tunnetaan lähinnä hämäläismurteissa ja osassa lounaismurteita. Genetiivimuotojen meidän ja meitin välillä on se ero, että meidän ilmaisee usein perheeseen, talouteen, asumukseen tms. kuulumista ja meitin omistusta. Eroa voi pohtia vaikka seuraavien esimerkkien avulla: Tus sää kattomaam meirem mukulaa (= meidän perheeseemme kuuluvaa lasta), kum mää pesem pyykkii (Pyhäjärvi Ul) ja Mitäs meitil lehmämme (= meidän omistamamme lehmät) sittes syä? (Juupajoki).

Ei juur meiree nävy – erikoinen meidä

Me-pronominia käytetään murteissa samaan tapaan kuin yleiskielessäkin viittaamassa kahden tai useamman ryhmään, johon puhuja itsekin kuuluu. Murteissa on kuitenkin myös sellaista me-pronominin käyttöä, joka nykypuhujan korvaan saattaa kuulostaa oudolta.

Pronominiin me liittyy ’meidän taloa (tai perhettä, väkeä)’ merkitsevä meidä, josta on huomauttanut mm. Pertti Virtaranta (Länsiyläsatakuntalaisten murteiden äännehistoria, 1946, s. 117). Merkitykseltään erikoistunut, luultavasti genetiivimuodosta meidän syntynyt meidä on alkanut elää omaa elämäänsä, ja sitä voi jopa taivuttaa. Suomen murteiden sana-arkiston tiedot meidä-muodosta sijoittuvat lähinnä hämäläismurteiden alueelle (ks. kartta). Toi om meilästä (= meidän talosta) kans erotettu tommonen asumus, on todettu Teiskossa, ja Lopella on kerrottu: Niin kyl nee viljeli (hamppua) mutta ei täs lähellä meirää (= meidän taloa). Loimaalla on valiteltu: Kyl kai heet taas taitavap pittää että meijäsä (= meissä) vika o.

Misä meijä o?

Aikakauslehti Sanastajan avulla kerättiin kansalta murresanatietoja Kansankielen sanakirjaa (nykyinen Suomen murteiden sanakirja) varten. Vuonna 1940 lehdessä julkaistiin kysymys: ”Oletteko pannut merkille, että emännät usein mainitessaan vieraille miehestään eivät käytä ’isäntä’ tai ’mieheni’ nimityksiä, vaan ikään kuin kiertelevät?” Kirjeenvaihtajilta saatujen vastausten mukaan tällaisessa yhteydessä voidaan käyttää muun muassa genetiiviä meidän. Paimiosta on esimerkki Kuorolaulu ols menny oikke hyvin mutku meijä(= meidän isäntä) huus liian kovi.Samaan tapaan myös mies voi puhua kierrellen vaimostaan, kuten Forssassa: Meilän(= vaimoni) kävi siälä täsä yks päivä ja sano, ettei siältä ny piikaa saa.Luotettavimpia tietoja tällaisesta me-pronominin käytöstä on lähinnä hämäläis- ja kaakkoismurteista sekä Pohjois-Karjalan murteesta.  

Meidän paikkaa ilmaisemassa

Murteissa meidän-muodolla on myös toinen kiintoisa käyttötapa. Lemillä on pidetty enemmän naarassikoja kuin uroksia: Imisijähä meije pijettii enemmä viel ku orasija. Koskenpäällä kesän makuun on päästy aikaisin: Jo meijän syötyki o (uusia perunoita). Kiihtelysvaarassa taasen ei ole innostuttu sienistä: Meijäv vähä niinku hylykkiit nuita keltasiennii.

Esimerkeissä lauseen predikaattiverbinä on passiivi tai epämääräistä tekijää osoittava monikon 3. persoonan muoto. Eeva Kangasmaa-Minnin mukaan genetiivi meidän ilmaisee tällaisissa tapauksissa lähinnä paikkaa, siis meidän merkitsisi tässä ’meidän perheessä, meidän talossa’ (Adverbaalisesta genetiivistä, Sananjalka 8/1966, s. 58). Tulkintoja näistä tapauksista on esitetty muitakin.

Paikkaa ilmaiseva merkitys ’minun perheessäni, kotonani’ on usein myös muodolla meillä, joka on tuttu myös yleiskielestä. Tuum meille, miä laitam mämmii, on kutsuttu  kylään Askolassa, ja  Nilsiästä taas on sananlasku Enemp tiijjät kum meillä käyt, toisin sanoen ’olet viisaampi, kun meidän ikäämme elät’.

Olla meiksi

Pronomini me esiintyy myös kiteymässä ”olla (tai tulla) meiksi”, josta Suomen murteiden sana-arkistossa on vain muutama tieto. Kiteymän merkitys on ’olla meille kylliksi, tarpeeksi’. Kaukolassa käydään poimimassa puolukoita: Tänäpäin ko viel käyviä puolas, ni sit niitä jo meiks onkii. Raisissa taas on saatu paljon heinää: No kyllä sitä tuli meiksi.

Yleiskielestä hyvin tutulla ja tavallisella sanalla me on murteissa monia muotoja, ja joskus voi nykypuhuja joutua miettimään sen merkitystäkin kahteen kertaan. Voidaanpa siis tässä lopuksi todeta kuten Kivennavalla: Meiks tätä lustii piisajaa!

Minna Salonen
Kirjoittaja on Suomen murteiden sanakirjan toimittaja.