Keskuudessamme liikkuu eri tehtävissä ihmisiä avustavia koiria, esimerkiksi sokean opastamiseen koulutettuja opaskoiria. Liikuntavammaisia auttavat avustajakoirat, jotka osaavat noutaa esineitä, avata ovia, sytyttää valoja ja vaikkapa kutsua hissin. Avustajakoirien valjaissa tai liiveissä on symbolina pyörätuoli; sokeiden opaskoirillahan symbolina on punainen risti. Kuulokoiria koulutetaan kuulovammaisten avuksi. Niiden on opittava ilmoittamaan omistajilleen esimerkiksi puhelimen, ovikellon tai palovaroittimen äänestä – ilman haukkua.

Suomessa on ollut muutamia vuosia myös kaverikoiratoimintaa. Työasunaan keltaista huivia kaulassaan käyttävät kaverikoirat ovat tavallisia perhekoiria, jotka käyvät ilahduttamassa ihmisiä päiväkodeissa, vanhainkodeissa ja vammaisten palvelukeskuksissa. Vaativamman erikoiskoulutuksen läpäisseet terapiakoirat voivat olla mukana myös erilaisissa hoitotilanteissa.

Koirat voivat olla avuksi myös onnettomuuksien jälkihuollossa. Pelastuskoirat on koulutettu avustamaan erilaisissa pelastustehtävissä. Sortuneiden rakennusten raunioihin jääneitä ihmisiä etsivät rauniokoirat, ja lumivyöryn alle jääneitä paikallistavat laviinikoirat (laviini = lumivyöry). Myös ruumiita etsiviä ruumiskoiria tarvitaan joskus pelastustoimissa.

Puolustusvoimien partio- ym. tehtäviin koulutettujen sotakoirien lisäksi armeijalla on apunaan mm. kätkettyjen pommien etsintään koulutettuja pommikoiria ja miinakenttien purkamisessa auttavia, räjähteet haistavia miinakoiria. Koirat auttavat myös Rajavartiolaitoksen rajavartijoita: rajakoirat eli rajavalvontakoirat ovat avuksi ihmisten jäljittämisessä, ja ennen konttikoiriksi nimitetyt, nykyään rajatarkastuskoiriksi kutsutut koirat auttavat etsimään salakuljetettavia ihmisiä rekkojen konteista ja rahtitiloista. Huumeiden vainuamiseen koulutettuja huumekoiria käytetään mm. tullin apuna.

Koirien avulla selvitetään myös rikoksia. Koska jokaisella ihmisellä on yksilöllinen ominaishajunsa, hajutunnistuskoirat (eli hajukoirat tai tunnistuskoirat) pystyvät esimerkiksi asetta haistettuaan löytämään sitä käyttäneen henkilön. Tulipalojen syttymissyitä selvitettäessä voi olla apua palokoirista: ne tunnistavat hajun perusteella palavan nesteen määrän ja alkuperän.

Piirros Irma Nissinen