Alma mater, yliopisto ja University. Akateeminen maailma kielivalintojen edessä
Artikkeli 1/2005

Pirjo Hiidenmaa

Alma mater, yliopisto ja University. Akateeminen maailma kielivalintojen edessä

Tanska, Ruotsi ja Viro ovat laatineet kieliohjelmat, joilla ne pyrkivät vahvistamaan omien kieltensä asemaa. Norjassa tällainen ohjelma on tekeillä. Suomessa on laadittu suomenruotsia koskeva toimintaohjelma; myös suomen kielen kehittämisohjelmaa suunnitellaan. Kielen asemaa tarkastellaan kaikkialla Euroopassa, ei vain ”pienissä” maissa ja ”pienten” kielten asemaa. – Kirjoitus perustuu suomen kielen lautakunnan seminaarissa syksyllä 2004 pidettyyn esitykseen.

Viime aikoina on herätelty keskustelua siitä, mikä on suomen kielen asema Suomessa ja millä aloilla sitä käytetään. Erityisen keskeisiä ovat talouselämä ja yliopistot, jotka toimivat yhä enemmän englannin kielellä. Se, että nuoriso viljelee englanninkielisiä sitaatteja ja iskulauseita puheessaan ja mainostajat luottavat englanninkielisiin vitseihin, on vain pintakuohua. Tosin samasta ilmiöstä näissä kaikissa on kyse: yhteistyö lisääntyy, verkostot tihenevät, vaikutteet samankaltaistuvat.

Kotimaisten kielten tutkimuskeskus kiinnitti suomen kielen asemaan huomiota jo vuonna 1998, jolloin se julkaisi oman kielipoliittisen ohjelmansa. Tuon jälkeen on tullut uusi kielilaki ja hallintomenettelylaki, jotka kumpikin määrittävät kielen asemaa. Ei liene tarpeen laatia ohjelmaa kaikille yhteiskunnan aloille. Sen sijaan kielipoliittista ohjelmaa tarvitaan sinne, missä suomen kieli kaipaa kipeimmin käytännön toimia: akateemiseen tutkimukseen ja opetukseen.

Yliopistojen kielitilanne näyttää tällaiselta: opiskelijat lukevat useilla aloilla tenttikirjansa kokonaan tai osittain englanniksi, väitöskirjat kirjoitetaan englanniksi, samoin osa alemmistakin opinnäytteistä, ja ulkomaisten opiskelijoiden houkuttelemiseksi luentoja pidetään englanniksi. Tutkimushankkeiden rahahakemukset ja loppuraportit laaditaan englanniksi, ja pätevyyden arvioinneissa merkitystä on ennen muuta kansainvälisillä (= englanninkielisillä) julkaisuilla. Yliopistojen laitoksista useat tarjoilevat tietojaan verkkosivuilla vain englanniksi. Tätä kaikkea selitetään kansainvälisyydellä.

Kehitys näyttää sellaiselta, että suomen kieli jää akateemisessa maailmassa vähälle käytölle. Ratkaisuksi ei kuitenkaan ole tarpeen esittää englannin vähentämistä. Päinvastoin: hyvä ja monipuolinen kielitaito on aina ollut tärkeä suomalaisessa yliopistossa.

Kieliohjelmat pienten kielten tueksi

Suomen kielen käyttöä yliopistoissa voidaan hyvin edistää kansainvälisyyden kärsimättä. Suomi on käyttökelpoinen ja välttämätön kieli opetuksen, tutkimuksen, hallinnon ja tiedonvälityksen kielenä, eikä suomen kielen taidon harjaannuttamista pidä lyödä laimin. Enteellistä tosin on, että uusissa tutkintovaatimuksissa opintoviikot ovat niin tiukalla, että kaikissa aineissa ei ole varaa tarjota kirjoittamisen kursseja suomen kielellä.

Tarvittaisiin käytännönläheinen kieliohjelma, jolla tuetaan suomen kielen käyttöä kaikilla toiminnan ja tietämyksen aloilla. Kieliohjelmalla en tarkoita pyhäpuheita ja julistuksia, joissa vakuutetaan kansallisten kulttuurien tärkeyttä ja kielellisen moninaisuuden säilyttämistä.

Kieliohjelman tulisi sisältää selviä ehdotuksia. Tähän tapaan:

– Kaikkiin yliopisto-opintoihin sisällytetään suomen kielen käytön kursseja. Suomen kielen lautakunta on antanut tästä kannanottonsa (tässä lehdessä).

– Kaikilla aloilla pyritään turvaamaan suomenkielinen terminologia ja sanastotyö. Nykyisten verkkojen aikana sanastojen julkaiseminen ei ole kallista. Aikaa ja ihmisvoimia siihen silti tarvitaan, sillä termit eivät tule itsestään, vaan niitä on kehitettävä tietoisesti. Tarvitaan työryhmiä, työryhmien sihteereitä, kokousaikoja ja innostusta. Innostus pitää synnyttää, kaikki muu hoituu rahalla. Alan suomenkielisten ilmaisukeinojen kehittäminen on määriteltävä osaksi alan tuloksia. Hyviä termejä saadaan lainaamalla, mukauttamalla lainasanoja, kääntämällä sekä kehittämällä omia yhdyssanoja, johdoksia ja kielikuvia.

– Kaikilla aloilla tarvitaan akateemisia oppikirjoja, käsikirjoja, hakuteoksia ja muita julkaisuja. Väitöskirjat voivat aivan hyvin olla englanniksi, kunhan vain huolehditaan siitä, että alan tietoa on saatavissa myös suomeksi. Tutkimusartikkelit ja väitöskirjat ovat vain yksi osa akateemista tietoa; useimmilla aloilla ne kiinnostavat vain suppeaa tutkijajoukkoa. Huomiota tuleekin kiinnittää muihin tekstilajeihin.

Suomenkielisiä kirjoja tarvitsevat niin opiskelijat kuin alalla jo toimivatkin; kirjoja tarvitaan täydennyskoulutukseen, tiedotusvälineiden ja päätöksenteon tarpeisiin ja laajentamaan yleissivistystä. Kirjoja saadaan kirjoittamalla tai kääntämällä. Tähän työhön tarvitaan aikaa, ja aikaa saadaan rahalla.

Kieliohjelmat kielten tueksi, ei suojeluksi

Suomen kieltä ei tarvitse suojella, eivätkä vieraat kielet ole uhkia ja vihollisia. Hedelmällisempi näkökulma on nähdä kaikkinainen kielenviljely voimavaraksi, joka rikastuttaa ja antaa mahdollisuuksia myös muille kielille.

Suomen kieltä ei uhkaa se, että tutkijat käyttävät englantia. Sen sijaan jonkinasteinen uhka on syntymässä siitä, että suomea ei käytetä. Ponnistuksia ei siis tule suunnata englannin käyttöä vastaan vaan suomen kielen käytön puolesta. Kieliohjelmien hengen tulisi siis olla kannustava ja ratkaisuja hakeva, ei rajoittava ja estävä.

Tulevaisuus, ainakin näköpiirissä oleva, näyttää siltä, että monilla aloilla suomen ja englannin rinnakkainen hallinta ammatillisissa yhteyksissä on välttämätöntä. Tanskalaiset puhuvat omassa kieliohjelmassaan paralleelikielitaidosta. Kaikkialla suhtaudutaan suopeasti englantiin. Toivottavasti kukaan ei kuvittele, että suomen kielen taito ja tieteellinen suomen kieli kehittyisivät siinä sivussa itsekseen.

Tässä kirjoituksessa ei ole tilaa kysyä, eikö kansainvälisyys toteudu muilla kielillä (saksalla, ranskalla, venäjällä, ruotsilla…). Suomen kielen tulevaisuus voisi näyttää toisenlaiselta, jos lainojen ja vaikutteiden antajana olisi rakenteeltaan erilaisia kieliä, ei vain englanti.

Valinnat eri kielten välillä tulee nostaa tietoiseen keskusteluun. Samoin tulee analysoida kielivalintojen seurauksia ja niitä keinoja, joilla eri valintoihin päästään. Tällainen kieli- ja kulttuuripoliittinen keskustelu on ajankohtaisempaa kuin koskaan.

Kommunikaatio, ei vain kielet

Kyse ei lopulta ole vain valinnasta englannin ja suomen välillä. Kielivalinnat ovat paljon mutkikkaampia ja hienosyisempiä.

Jokaisen on osattava työtehtävissään tarkastella yleiskielen ja erikoiskielen eroja: tutkimusraportti voi huoletta sisältää sanoja, joita edes naapurialan asiantuntija ei tunne, maallikosta puhumattakaan. Asiakaspalvelu, hallinto ja konsulttitehtävät taas vaativat toisenlaista kieltä.

Tutkimustulosten pohdinta on erilaista kuin vakiintuneen tiedon pohdinta vaikkapa päätöksenteon tueksi. Ihmisen on osattava ilmaista monia tavoitteita kielellään ja osattava mukautua useanlaisiin rooleihin. Tietoa on joskus hankittava eri kielellä kuin millä sitä itse esittää.

Kieli itsessään vaatii myös ymmärrystä. Erityisesti laadullisessa tutkimuksessa on huomattava, että tutkimusasetelmat ja tulokset muuttuvat toisiksi, kun ne esitetään eri kielellä. Suomen historian tapahtumat ja aikakaudet ovat hyviä esimerkkejä tästä. Näkökulmamme on aivan erilainen sen mukaan, käytämmekö ilmausta kansalaissota, vapaussota, sisällissota vai veljessota tai sortokausi vai kultakausi jne.

Kieli kaikkine ulottuvuuksineen on käyttäjiensä käsissä. Siitä voi muokata juuri niin hyvän ja monipuolisen kuin käyttäjät tahtovat. Kieli itsessään ei rappeudu tai kuole. Yliopistolaitos voi laiminlyönneillään rappeuttaa tai kaventaa tieteellistä suomen kieltä ja siten koko kulttuuria. Vastuullinen yliopisto tuskin antaa niin käydä.

Kutsu kielitalkoisiin

Kielenhuoltajat ja suomen kielen lautakunta kutsuvatkin kaikki mukaan suomen kielen kehittämiseen. Tällainen työ ei tule kerralla valmiiksi. Jokainen kurssi ja julkaisu, jokainen kielen tarkastelu, palauteistunto ja sanonnan tarkkailu on arvokasta kielityötä.

Pirjo Hiidenmaa