Vanha tuttu äijä-sana on valloittanut nykykielen. Eri-ikäisten aineistojen perusteella äijästä on erotettavissa kirjo miehekkäitä ominaisuuksia. Mutta nykyäijän koko kuvan paljastaa vasta äijä-alkuisten yhdyssanojen pitkä saatto.

Perinteinen äijä on miehekäs tosi mies, pohjoisen machomies, joka käyttäytyy reteästi miesporukoissa, nauttii pääasiallisena ravintonaan makkaravoittoista äijäruokaa ja olutta, tarkan pukeutumisen sijaan kulkee tilaisuudesta riippumatta junttityyppisissä urheilupukimissa.

Äijän harrastukset ovat perimiehekkäitä: kalastus, palloilu ja kaljailu, yleiskäsitteellä ilmaisten äijäily. Leikkimielisissä sukupuolitesteissä hyvät äijäpisteet saa kivien, pallojen ja muiden tielle osuneiden esineiden potkiskelusta ja puukon seinään nakkelusta. Kielenkäyttöpuolella kiroilu on äijää hommaa. Puhutaan äijäkulttuurista, jota on verrattu entisaikojen eteläpohjalaiseen häjykulttuuriin. Sen ydintähän olivat lauma, puukko ja peräänantamattomuus.

Nykyäijän laajeneva levikki

Nykypäivinä äijyys on vallannut ennen tuntemattomia elämänalueita. Äijäkirjallisuus (myös äijärunous ja äijäsaagat) ja äijähuumori ovat miesten tuottamia ja vastaavat miehistä makua. Reteä meininki on äijämeininkiä, rockkuvioissa äijämetalli kolahtaa miehisen miehen makuun. Kulutustavaramarkkinatkin ovat löytäneet äijän: on muun muassa kehitelty erityisesti miehille tarkoitettu keksityyppi ja kolajuoma – niistä kertovien lehtitekstien mukaan äijäkeksit ja äijäkola.

Neljäkymmentä ikävuottaan ohittaneen äijän uusia aluevaltauksia ovat äijäjooga ja äijäbaletti, joita äijät harrastavat omissa ryhmissään vailla pelkoa kaunosieluiksi leimautumisesta. Miesten veljeys ja yhteisöllisyys sekä perinteisen miesroolin vaalinta ovat äijyyden kulmakivet. Naiseläjäkin voi kyllä tunkeutua äijäreviirille, jos on ”hyvä jätkä”.

Äijäily ilmenee äijäenergiana (vrt. tätienergia), äärimuodoissaan sovinismina ja rasismina. Varsinkin vanhemman polven äijäily on tulkittu puolustusreaktioksi, joka nousee äijien pelosta naisia, yleensä itseä nuorempia sukupolvia ja kaikkea uutta kohtaan.

Äijä ennen

Vanhastaan äijä-sanalla on tarkoitettu miestä yleensä, aviomiestä ja vanhaa miestä sekä isoisää. Etelä-Pohjanmaalla aviomies on äijämies.

Murteelliset äijä-sanan merkitykset ’iso’ ja ’paljon’ (myös muodossa äijän) ovat vanhaa perua, nykysuomalaiselle tuttua kansanrunoudesta ja Kalevalasta. Kalevalassakin esiintyvät Tuonelaa ja Pohjolaa kuvaavat varoittavat säkeet ”äijä on sinne mennehiä / ei paljon palannehia”. Kansanrunous ja Kalevala tuntevat myös äijä-sanan hellittelyä ilmaisevan muunnoksen äijö: ” Kullervo Kalervon poika / sinisukka äijön lapsi” ja ”Iku-Turso äijön poika / nosta päätäsi vedestä”. Näissä säkeissä henkilöhahmon luonnehdinta viittaa siis myös tärkeään sukulaisuussuhteeseen, isään.

’Ison’ merkitys liittyy pariin muuhunkin miespuolisen sukulaisen nimeen. Nykysuomen isä on iso-sanan johdos; toisaalta varsinkin runokielessä iso on merkinnyt juuri isää. ’Isoa’ merkitsee myös äidin veljeä tarkoittava eno; sana esiintyy ’isoa’ merkitsevänä mm. eno- ja enä-alkuisissa paikan- ja sukunimissä (Enojoki, Enäjärvi).

Vanhaa ja surkeaa, usein hintelää ja kumaraista tai raihnaista miestä kuvataan erivivahteisilla yhdyssanoilla: äijänrahjus, -rähjä, -käppyrä, -kläppi, -käppänä, -kääkkänä, -kuva tai -kuvatus. Äijänkuvatukseen liittyy rumuuden, äijänkörilääseen tai äijänkormuun taas pikemminkin isouden ja rotevuuden mielikuva.

Myös ukko-sanalla on useita samoja merkityksiä kuin äijällä: ukkokin on yleensä mies, aviomies, isoisä ja vanha mies; Ukko on myös yksi muinaissuomalaisten jumalista – se kätkeytyy ukonilmaan, ukkoseen eli äijänilmaan. Deminutiivipäätteinen ukki taas on isoisä. ’Ison’ merkitys käy ilmi ukko-alkuisista yhdyssanoista: ukkovarvas on isovarvas, ukkomansikka eräs iso puutarhamansikka (vrt. ruotsin jordgubbe) ja ukkohauki iso hauki. Toisenlaiseen isouteen, mahtavuuteen ja vaikutusvaltaan, viittaavat esimerkiksi ukkoherra ’uittopäällikkö’ ja ukkotuomari, vakituisesta käräjätuomarista käytetty nimitys. ’Ison’ merkitysvyyhteen solmiutuu vielä sana suuri, joka Kymenlaaksossa on tarkoittanut isoisää.

Murteellisia äijä-sanan ’ison’ merkitykseen viittaavia johdoksia ovat mm. äijälti ’paljon, paljolti’, äijällinen ’suurellinen’, ’mahtaileva’ ja äijäkäs ’miehekäs’. Isouden rinnalla kulkee myös vanhuuden merkitys: murteelliset verbit äijittyä, äijöittyä, äijämystyä ja äijä(v)yntyä merkitsevät vanhenemista; jos taas joku on äijää, hän joko ylpeilee tai on vanhentunut.

Äijän ytimessä?

Olipa kysymyksessä vanha tai nykyäijä, tarkoitteiden yhteistä merkitysydintä on isous. Itse kunkin arvioitavaksi jää, mitä se kertoo miehen asemasta entisaikojen perinteisessä elämänjärjestyksessä ja mitä isottelu ja äijäily puolestaan kertovat miesten turvallisuushakuisesta yhteisöllisyydestä itsenäisten naisten maailmassa.

Kirjoittaja on Kielitoimiston sanakirjan toimittaja.