Äidinkielen taitojen pohja luodaan varhain
Keskustelua 3/2002

Liisamaria Kilpi

Äidinkielen taitojen pohja luodaan varhain

Keskustelemme usein kotona aamukahvipöydässä koulun äidinkielen opetuksesta ja jaamme huolestumisen suomen kielen taitojen rapistumisesta. Eritoten siitä, että eri tilanteissa ja yhteyksissä käytettävän kielen tyylilajeja ei enää tunnisteta eikä, mikä pahinta, usein selvästi halutakaan tunnistaa, vaan herkästi kuulee lausahduksen muun muassa teitittelystä puhuttaessa: ”Teitittely jäykistää keskustelun.”

Eri viestintävälineissä käytävässä keskustelussa olen kiinnittänyt huomiota siihen, että voittopuolisesti tuodaan esille äidinkielen opetus lukioissamme. Näkemykseni mukaan lukio-opetus rakentuu aikaisempina kouluvuosina omaksutuille taidoille eri aineissa, niin äidinkielikin. Jollei peruskielitajua ole syntynyt jo koulunkäynnin alussa, ei ole pitävää pohjaa, jolle rakentaa.

Aikoinaan kiinnitin huomiota omien lasteni varhaisimpina kouluvuosina – siis vaiheessa, jossa opitaan lukemaan ja kirjoittamaan – siihen, että ainekirjoituksessa ja muissa kirjallisissa töissä opettaja salli tekstissä virheellisiä muotoja ja jopa silkkaa puhekieltä kohdissa, jotka eivät olleet tekstiin sijoitettua replikointia. Oikeaan suuntaan ohjaavia merkintöjä ei aineiden marginaaleissa näkynyt, eikä niitä käsitelty suullisestikaan lasteni kertoman mukaan.

Ellei jo aikaisemminkin, niin viimeistään tässä oman kirjallisen ilmaisu-uran alussa pitäisi lapsille tehdä selväksi kirjoitetun kielen ja puhekielen ero, ja vähintään pyrkiä ohjaamaan itse tuotettujen tekstien kirjallista asua. Tässä varhaisvaiheessa opin pystynee omaksumaan paremmin kuin myöhäisemmässä vaiheessa, jossa ensin pitää havahtua omiin virhekäytäntöihin ja sitten korjata ne toisiksi. Tehtävä on huomattavasti työläämpi toteuttaa.

Eri viestintävälineet ovat toinen lasten ja nuorten kielimallien lähde. Näitä malleja he käyttävät hanakasti kaikissa mahdollisissa ja mahdottomissa yhteyksissä. Imu on sitä vahvempi, mitä heikompi peruskielipohja on, koska ei ole filtteriä, jonka avulla voisi suodattaa ja lajitella kielen rakenteet luokkiinsa.

Ehkä tätä varhaisopetuksen osuutta viimeisten kouluvuosien vaikeuksissa kannattaisi arvioida ja painottaa, ettei jää yksipuoleinen kuva lukion ”epäonnistumisesta” tehtävässään äidinkielen taitojen viimeistelijänä. Kuten sanottu, olemattomalle pohjalle on työlästä rakentaa.

Kiitos mietteitä antavasta kirjoituksesta.

Liisamaria Kilpi