1_1984 - Kielikello
Kielikello 1/1984
- Artikkeli 1/1984
Osmo Ikola
Suomen kielen lautakunta – mihin se pyrkii ja miten se toimii?
Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen suomen kielen lautakunta (lyhyesti: kielilautakunta) jatkaa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kielivaliokunnan (1928–48), Suomen Akatemian kielilautakunnan (1949–69) ja Nykysuomen laitoksen kielilautakunnan (1970–76) työtä. Suomen kielen lautakunnan tehtävänä on 1976 annetun asetuksen mukaan ”päättää kielenkäyttöä koskevista periaatteellisista tai yleisluonteisista suosituksista”. Yksityiskohtaisempi kielenhuolto taas on uskottu tutkimuskeskuksen kielitoimistolle, jonka tehtävänä on mm. ”laatia sanakirjoja ja ohjeistoja, antaa suosituksia ja ohjeita suomen kielen käytöstä sekä tarjota muutakin, työjärjestyksessä vahvistettavaa kielenhuoltopalvelua”. Käytännössä kielilautakuntakin kyllä usein joutuu käsittelemään kielenkäytön yksityiskohtia, sikäli kuin niihin liittyy periaatteellinen kannanotto. Tällaisia voidaan verrata verrata vaikkapa oikeuslaitoksen tuntemiin ns. ennakkopäätöksiin.
Lue lisää
- Artikkeli 1/1984
Kai Korte
Virkakieli ja oikeusturva
”Kansalaisten on vaikea käyttää oikeuksiaan ja täyttää lainsäädännön heille asettamia velvollisuuksia, jos säädösten sekä viranomaisten päätösten ja asiakirjojen kieli on vaikeaselkoista.” Niin lausuu valtioneuvosto päätöksessään (497/82), jolla pyritään parantamaan viranomaisten kielenkäyttöä. Oikeuskansleri Kai Korte tarkasteli säädösten ja päätösten kieltä oikeusturvan kannalta ”Kieli ja virkakoneisto” ‑teemapäivänä (30.10.1982), jossa valtioneuvoston virkakielipäätöstä valaistiin eri näkökulmista. Oikeuskansleri on toisessa yhteydessä tähdentänyt, että ihmisten jokapäiväiseen elämään liittyvät säädökset olisi saatettava – tarvittaessa selityksin varustettuna – kaikkien kansalaisten ulottuville. Seuraavassa oikeuskansleri Kai Kortteen esitelmä kokonaisuudessaan. Väliotsikot ovat Kielikellon toimituksen.
Lue lisää
- Artikkeli 1/1984
Eeva Maria Närhi
Genevenjärvi vai Genevejärvi
Paikannimen määriteosa on yleensä nominatiivissa tai genetiivissä, mutta kummassa, ei ole itsestään selvää. Kun pitää kirjoittaa sen Lapissa lainehtivan järven nimi, joka laulun mukaan ”niin syvä on kuin pitkäkin”, tai Kiimingin läpi juoksevan joen nimi, niin moni tarttuu lähdeteokseen varmistuakseen, että järvennimi on Inarijärvi tai pelkkä Inari ja joennimi taas Kiiminginjoki, Aurajoki, Simojoki, Iijoki, Kemijoki, Virojoki ja toisaalta Tornionjoki, Muonionjoki, Lapuanjoki, Kokemäenjoki, Mäntsälänjoki tuskin arveluttavat, kuten eivät Vanajavesi ja Leivonvesikään. Käytäntö on vakiinnuttanut vuosisatojen kuluessa valtaosan omista nimistämme epäloogisiin uomiinsa. Joissakin tapauksissa yleiskielinen vakiintuminen käy vitkaan, kuten esimerkiksi Kiiminginjoen nimessä; siitä paikallinen väestö on käyttänyt ja käyttänee yhä myös Kiiminkijoki-asua. Omia nimiä ei opita systeemeinä vaan erikseen mikä nominatiivi-, mikä genetiivialkuisena.
Lue lisää