”Ymmärrettävyyden osatekijöistä”
Artikkeli 3/2005

Vesa Heikkinen

”Ymmärrettävyyden osatekijöistä”

Ymmärrettävyyteen vaikuttavia tekijöitä on yritetty mallintaa monin eri tavoin. Yksi tunnetuimmista suomalaista mallinnuksista on viestinnän professorin Osmo A. Wiion tekemä. Wiio on omiinsa ja muiden tutkimuksiin – erityisesti ”kokeellisiin ymmärrettävyystutkimuksiin” – perustuen listannut seuraavat ”ymmärrettävyyden osatekijät”:

1. Havainnollisuus. Havaittava todellisuus on helpompi ymmärtää.

2. Samastuminen. Tuttu asia on ymmärrettävää.

3. Kieliasu. Sanatekijät: oudot, pitkät ja vierasperäiset sanat vaikeuttavat ymmärtämistä. Rakennetekijät: pitkät, monimutkaiset lauserakenteet estävät ajatuskokonaisuuksien syntymistä.

4. Ideatiheys. Mitä useampia asioita aikayksikköön mahdutetaan, sitä vaikeampaa teksti on.

5. Ulkoasu. Havaintopsykologinen vaikutus.

6. Motivaatio. Mielenkiintoinen aihe houkuttaa ottamaan selvää vaikeastakin asiasta.

Listassa ja sen selityksissä on monia ongelmia, esimerkiksi nämä: Ei ole itsestään selvää eikä millään tavalla yksioikoista, mikä on ”"havaittavan todellisuuden”, käsitteiden ja sanoman suhde. Tuttujen asioiden ymmärrettävyys on järkeenkäypää ehkä siksi, että asioista tulee ymmärtämisen kautta tuttuja. Sanojen ja lauseiden pituus ei automaattisesti vaikeuta ymmärtämistä. Helppous ja vaikeus ovat myös yksilöllisiä asioita, samoin se, mitä kukin pitää mielenkiintoisena. Eri tilanteissa eri asiat voivat olla vaikeita. Jokin kielenpiirre voi tuntua helpolta tässä tekstissä mutta hankalalta toisessa tilanteessa. Tekstistä voidaan ymmärtää joitakin puolia, mutta ei toisia.

Wiio huomauttaa itsekin, että vaikean ja helpon kielen piirteiden luettelu perustuu koehenkilöiden arvioihin ja ”ominaisuudet tarkoittavat nimenomaan kielen tilastollisia ominaisuuksia”. Toisaalta hän selittää ihmisten välisiä eroja muun muassa ”koulutustasolla”".

Asiaa voisi tutkia tilastollisesti toisestakin näkökulmasta, korpuslingvistisesti sähköisiä tekstiaineistoja hyödyntäen: Oletetaan, että yleiskielinen asiaproosa, esimerkiksi sanomalehtien perusteksti, on tarkoitettu laajan yleisön ymmärrettäväksi. Lasketaan tällaisista aineistoista mahdollisimman monenlaisia kielenpiirteitä. Lasketaan vastaavia asioita myös virka- ja lakiteksteistä ynnä muista sellaisista aineistoista. Yhtenä aineistona voidaan käyttää selkokielisiä tekstejä. Verrataan laskelmia. Katsotaan piirteittäin ja piirrekimpuittain, onko aineistoissa tilastollisesti merkitseviä eroja.

Lähde

Osmo A. Wiio 2000: Johdatus viestintään. 6.–9. painos. Helsinki: Weilin+Göös.

Vesa Heikkinen