Kielikello on kielenhuollon tiedotuslehti, jossa
kirjoitetaan kielestä ja kielenkäytön kysymyksistä.
Kielikello on tarkoitettu kaikille kielestä kiinnostuneille.

Kielikello 3/1991

Riitta Kivikari

Korkeakoulujen tutkinnonuudistuksen terminmuodostus. Opintoviikkoja ja päävastuuta

Maamme korkeakoulututkinnot uudistettiin 1970- ja 80-lukujen vaihteessa. Samalla luotiin joukko uusia termejä, jotka ovat olleet yliopistoväen kiusana nyt kymmenisen vuotta. Tarkastelen seuraavassa tutkinnonuudistuksen termejä lähinnä terminologian (= oppi termeistä) näkökulmasta. Terminologiassa asetetaan hyvälle termille mm. seuraavia kriteereitä: informatiivisuus (miten hyvin termi luonnehtii käsitettä), täsmällisyys, käytön helppous (muodon yksinkertaisuus) ja käytön vakiintuneisuus. Tutkinnonuudistuksen termit rikkovat kaikkia näitä periaatteita vastaan.¹

Termin merkitys

Termin luonnehtivuutta selvitettäessä tarkastellaan termin merkitystä. Merkitystä voidaan lähestyä kahdesta suunnasta. Ensinnäkin merkitystä voidaan katsoa perinteisen semantiikan näkökulmasta, jolloin lähtökohtana on kielen elementti, sana, jollainen termikin on. Sanan merkityksen määrittely ei ole kiistatonta. Siitä on olemassa lukuisia näkemyksiä, mutta tässä yhteydessä riittää, kun todetaan, että merkitys on sanan synnyttämä mielle. Esimerkiksi sana kivitalo synnyttää mielteen ’talo, joka on tehty kivestä’. Mutta erikoiskielen termi eroaa muista kielen sanoista siinä, että se on tarkasti rajatun ja määritellyn käsitteen nimitys. Tietyn termin käyttäminen tietyn käsitteen nimityksenä on sopimuksenvarainen asia. Se on normi, jonka mukaan termin merkitys on annettu: merkitys on se, mikä käsitteessä on olennaista ja mikä ilmaistaan määritelmässä. Terminologian näkökulma merkitykseen lähtee kielenulkoisesta maailmasta, käsitteestä, joka on ajattelun tuotetta. Kielen tasolle tullaan toisaalta, kun annetaan käsitteelle nimi. Jos sitten käsitettä tarkastellaan nimityksestä lähtien, voidaan sanoa, että käsite muodostaa nimityksen (termin) merkityksen. Kun termin merkitystä tarkastellaan molemmista näkökulmista, saadaan yksi hyvän termin kriteeri: termi on sitä informatiivisempi, mitä lähempänä käsitettä sen synnyttämä mielle on.

Mielteiden merkitys kielenkäyttäjille on se, että ne ovat yleensä ensimmäisiä vihjeitä, joiden perusteella uusia käsitteitä hahmotetaan. Jos käsitteeltä puuttuu määritelmä, kuten usein on laita tutkinnonuudistuksen käsitteissä, ovat mielteet ainoa perusta, jolta käsitettä tulkitaan. Jos mielle ohjaa tulkintaa harhaan, ei käsitettäkään ymmärretä oikein. Esimerkiksi termin opintoviikko synnyttämä mielle ’viikko, joka käytetään opiskeluun’ johtaa harhaan; opintoviikkohan on ’opintosuoritusten määrällinen mittayksikkö’, ei ajallinen.

Termin motivaatio

Mielteet syntyvät termien pohjana olevien sanojen tai morfeemien (esimerkiksi johdinten) vakiintuneiden merkitysten perusteella. Voidaan puhua myös termien motivaatiosta eli siitä, onko termin muodostimina käytettyjen sanojen ilmiasu jotenkin perusteltavissa. Morfologisesti motivoituja ovat sellaiset yhdyssanat ja johdokset, joiden osamorfeemeilla on oma, itsenäinen merkitys. Osamorfeemien perusteella voidaan sitten päätellä yhdyssanan tai johdoksen merkitys. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että esimerkiksi yhdyssanan merkitys voitaisiin suoraan määritellä sen sisältämien sanojen merkityksistä, koska yhdyssanaan liittyy aina myös jokin ei-ennustettavissa oleva elementti. Esimerkiksi yhdyssanan punaviini merkitys olisi ’viini, joka on punaista’, jos se määriteltäisiin suoraan osien merkityksien mukaan. Ei-ennustettava elementti rajoittaa kuitenkin käsitteen koskemaan vain tiettyjä viinejä, jotka voivat sitä paitsi olla myös muun värisiä kuin punaisia. Morfologisesti motivoidut termit ovat merkitykseltään läpikuultavia. Läpikuultavaa (osien perusteella syntyvää) merkitystä voidaan kutsua myös termin sisäiseksi muodoksi erotuksena ulkoisesta, kirjoitetusta tai äännetystä, muodosta. Sisäinen muoto voidaan kuvata relatiivilauseella.

Tutkinnonuudistuksen luomat uudet termit ovat lähes kaikki yhdyssanoja tai sanaliittoja, joten niiden synnyttämiä mielteitä voidaan tutkia morfologisen motivaation ja sisäisen muodon käsitteen avulla. Termin informatiivisuus voidaan nyt määrittää seuraavasti: mitä lähempänä termin sisäinen muoto ja termin ilmaisema käsite ovat toisiaan, sitä informatiivisempi eli paremmin käsitettä luonnehtiva termi on.

Termien informatiivisuus

Termien koulutusohjelma, opintoviikko sekä pää- ja sivuvastuinen tieteenala (aikaisemmin pää- ja sivuaine) sisäiset muodot johtavat selvästi harhaan:

koulutusohjelma ’ohjelma,jonka mukaan koulutus tapahtuu’

opintoviikko ’viikko, joka käytetään opiskeluun’

päävastuinen ja sivuvastuinen tieteenala

1) ’tieteenala, josta opiskelija on pää- tai sivuvastuussa’

2) ’tieteenala, josta koulutusohjelma on pää- tai sivuvastuussa’

3) ’tieteenala, joka on pää- tai sivuvastuussa (opiskelijan) opinnoista’

4) ’tieteenala, joka on pää- tai sivuvastuussa koulutusohjelmasta’

5) ’tieteenala, joka on pää- tai sivuvastuussa tutkinnosta’.

Koulutusohjelmasta suunniteltiin alun perin sellaista, joka ”ohjaa, suuntaa ja säätelee opintotapahtumaa, sen kulkua ja rakennetta – –” (FYTT). Tällaisen käsitteen nimitykseksi koulutusohjelma sopisikin sisäisen muotonsa puolesta. Mutta käsite on kuitenkin muuttunut siitä, miksi se aiottiin. Termiä käytetään nykyisin sellaisessa merkityksessä, johon perusosa ohjelma ei sovellu, nimittäin lokaalisessa merkityksessä: opiskella X: n koulutusohjelmassa (vrt. opiskella yliopistossa/tiedekunnassa). Näin käytettynä koulutusohjelma merkitsee tiedekuntaa pienempää opiskeluyksikköä, ’yliopiston osastoa’; aiotun käsitteen ohjailu- ja säätelyfunktio sisältyy paremminkin opetussuunnitelma-käsitteen alaan (’suunnitelma, jonka mukaan opetus tapahtuu’).

Opintoviikon sisäinen muoto johtaa harhaan, koska sen synnyttämään mielteeseen sisältyy ’viikon pituisen ajan’ merkitys (vrt. työviikko: ’viikko, joka käytetään työntekoon’). Käsitteellä ei kuitenkaan ollut alun perin tarkoitus mitata yksittäisen opiskelijan opintoihinsa käyttämää aikaa, vaan ”sitä resurssienkäytön määrää, jota käytetään viikon aikana tietyn opintoalan opiskelijan opettamiseen” (FYTT). Opintoviikon piti olla pelkkä mekaaninen laskuyksikkö, jonka avulla eri opintosuorituksia voidaan vertailla. Termin sisäinen muoto on kuitenkin vääristänyt käsitteen olennaispiirteitä. Tosin tähän on vaikuttanut termin nykyinen määritelmäkin, jossa viitataan opiskelijan työpanokseen: opintoviikolla tarkoitetaan opiskelijan keskimääräistä 40 tunnin työpanosta. Jokin läpikuultavalta merkitykseltään neutraalimpi sana, esimerkiksi opintopiste, olisi käsitteen nimityksenä parempi.

Pää- ja sivuvastuiselle tieteenalalle voidaan muodostaa ainakin viisi edellä esitettyä sisäistä muotoa, joten termit eivät luonnehdi käsitteitä, vaan johtavat pahan kerran harhaan (kuka/mikä on vastuussa kenestä/mistä?). Ellei tiedä, mihin sana -vastuinen viittaa, on ensin mainittu sisäinen muoto luonnollisin tulkinta, koska teonnimijohdos vastuu edellyttäisi aktiivista subjektia. Mutta miten opiskelija voisi olla vastuussa jostakin tieteenalasta? Omista opinnoistaan opiskelija luonnollisesti on vastuussa, mutta sen korostaminen erityisellä termillä tuntuu naiivilta ja opiskelijaa väheksyvältä ajatukselta. Oikea tulkinta on kuitenkin nykyisin hämärän peitossa: ’tieteenala, joka on pää- tai sivuvastuussa koulutusohjelmasta’. Johdos -vastuinen on yhteydessä tutkinnonuudistuksessa paljon käytettyyn koulutusvastuu-käsitteeseen, jolla pyrittiin resurssien tarkoituksenmukaiseen ja tehokkaaseen käyttöön. Termit päävastuinen ja sivuvastuinen tieteenala ovat peräisin hallinnon piiristä, siis kokonaan toisesta käsitejärjestelmästä kuin käsitteet pääaine ja sivuaine. Kysymyksessä on puhdas termienvaihdos, käsite ei muuttunut miksikään.

Termin kirjallinen kypsyysnäyte (aikaisemmin pro gradu -kirjoituskoe) sisäinen muoto on liian abstrakti luonnehtiakseen käsitettä:

kirjallinen kypsyysnäyte ’näyte, jossa osoitetaan kypsyys kirjallisesti’.

Kirjallisen kypsyysnäytteen sisäisestä muodosta ei voi päätellä käsitteestä muuta, kuin että näyte on kirjallinen. Sisäinen muoto ei anna tietoa siitä, missä asiassa kypsyys pitäisi näyttää, tai siitä, millainen kypsyyden osoittamisen tulos (näyte) on. Onko se esimerkiksi tieteellinen essee vai referaatti tutkielmasta? Vanha pro gradu -kirjoituskoe on luonnehtivampi: kirjoituskoe-sanan sisäinen muoto ymmärretään kokeen vakiintuneen merkityksen perusteella: ’koe, jossa osoitetaan kirjoittamisen taitoa’. Vanhan termin määriteosa pro gradu rajoittaa kokeen alan tutkielman aihepiiriksi. Kirjallinen kypsyysnäyte ei olekaan abstraktiutensa vuoksi onnistunut syrjäyttämään vanhaa termiä.

Yleisopintojen sisäinen muoto tekee termistä hyvin laajamerkityksisen:

yleisopinnot ’opinnot, joissa opiskellaan yleistä’.

Toisaalta yleisopintojen ilmaisema käsitekin on laaja. Tavoitteista mainitaan tutkintoasetuksissa mm.: perehdyttää opiskelija korkeakoululaitokseen ja tieteellisen tutkimuksen perusteisiin, antaa kuva kulttuurista, ihmisestä, luonnosta ja yhteiskunnasta, perehdyttää opiskelija viestinnän perusteisiin ja kehittää hänen kielitaitoaan. – Termin sisäinen muoto siis tosin vastaa käsitettä, mutta esimerkiksi opiskelijalle sisäinen muoto ei sano mitään opintojen luonteesta.

Termien sisäisten muotojen harhaanjohtavuudella ja haitallisella abstraktiudella on yhteyttä määritelmien puutteisiin ja virheisiin. Määritelmien epätäsmällisyydet johtuvat osittain siitä, että käsitteiden olennaispiirteitä ei ole analysoitu riittävästi. Termien muodostamisen tulisikin lähteä perusteellisesta käsiteanalyysista, ja termien pohjaksi tulisi ottaa juuri olennaispiirteet. Elleivät olennaispiirteet ole selvillä, on olemassa vaara, että termi johdetaan epäolennaisista tai käsitteeseen kuulumattomista piirteistä. Esimerkiksi opintoviikon määritelmässä on yläkäsite väärin (työpanos po. mittayksikkö); termissä on mennyt vikaan perusosa (viikko).

Termien informatiivisuus ja ulkoinen muoto

Vaikka huonosti käsitettä luonnehtivat termit ovat yksi tutkinnonuudistuksen termistön suurimmista haitoista, on kuitenkin todettava, että enemmistö uudistermeistä sittenkin kuuluu suhteellisen informatiivisiin. Informatiivisuus vain on valitettavan usein saavutettu käytön helppouden kustannuksella.

Kun erikoiskielen termiksi valitaan morfeemien yhdistelmä (yhdyssanat, sanaliitot ja johdokset), voidaan terminmuodostusta pitää Eugen Wüsterin tapaan määritelmän lyhentämisenä. Determinatiivisessa kompositumissa (jossa osa määrittää toista) lyhentäminen tapahtuu asteittain, alkaen relatiivilauseesta:

’kokonaisuus, jonka opinnot muodostavat’ ->

’opinnoista muodostettu kokonaisuus’ (partisiippi) ->

’opinnollinen kokonaisuus’ (johdettu, adjektiivinen muoto) ->

’opintokokonaisuus’ (yhdyssana).

Lyhennettäessä nimityksestä tutee yhä vähemmän itseään selittävä. Esimerkiksi piirteiden suhteet eivät käy ilmi johdetusta tai yhdistetystä muodosta, kuten on laita partisiipissa. Nimityksen läpikuultava merkitys käy sitä epätäsmällisemmäksi, mitä pitemmälle lyhentäminen etenee. Terrain ulkoisella muodolla on siis yhteys informatiivisuuteen siten, että mitä enemmän sisäinen muoto on lyhentynyt tultaessa ulkoiseen muotoon, sitä huonommin käsitettä luonnehtiva termi on.

Vähiten sisäistä muotoa on lyhennetty sellaisissa termeissä, joiden yhtenä osana on partisiippi tai partisiipin kielteinen muoto, -maton-johdos: koulutusohjelmiin kuulumaton tieteenala, opetettava aine, opetettavan aineen opinnot ja syventävät opinnot. Näiden informatiivisuus perustuu siihen, että niissä on säilyneenä relatiivilauseen ydin, verbi. Verbit tuottavat termeihin enemmän informaatiota kuin nominit, mm. tietoa relatiivilauseen jäsenten suhteista. Partisiipillisten termien informatiivisuus ei kuitenkaan ole termeille pelkästään eduksi. Varsinkin kolmiosaisten sanaliittojen osien suhteita täytyy jäsentää, ennen kuin sisäinen muoto hahmottuu. Tällöin termi on liian informatiivinen ja muuttuu luonnehtivasta vaikeatajuiseksi. Liiallinen informatiivisuus myös pidentää termien ulkoista muotoa ja tekee termeistä hankalakäyttöisiä. Yleensä se, mikä voitetaan sanaliittotermin luonnehtivuudessa, hävitään käytön helppoudessa. Määritelmät ovat sitä varten, että niihin sijoitetaan tietoa käsitteestä, ja kun käsite on kunnolla määritelty, sisäistä muotoa voidaan lyhentää ilman pelkoa, että olennaispiirteet jäävät ilmaisematta. On myös muistettava, että yhdyssanankin ulkoinen muoto heijastaa käsitteenyhdistystä eli sisäistä muotoa.

Termien semanttinen motivaatio

Syy siihen, miksi osa termeistä luonnehtii huonosti käsitettä tai on suorastaan harhaanjohtavia, ei paljastu pelkästään termien morfologisesta motivaatiosta. Semanttisella motivaatiolla tarkoitetaan tässä sitä, miten termin konteksti eli käyttöyhteys tai muodostamisyhteys vaikuttaa termin muodostamiseen. Tutkinnonuudistuksen kontekstiin luetaan vanha tutkintojärjestelmä ja ennen kaikkea tutkinnonuudistusideologia, jonka vaikutus termistöön liittyvien presuppositioiden (sanan ilmiasun takana piilossa olevien väitteiden) muokkaajana on suuri.

Koska tutkintojärjestelmän piti uudistua perusteellisesti, vanha järjestelmä sekä sen käsitteistö ja termistö koettiin uuteen verrattuna negatiivisiksi. Vanhat termit joutuivat huonoon valoon, ja uuden järjestelmän puolesta lyötiin rumpua käyttäen toistuvasti seuraavia iskusanoja: ongelmakeskeisyys, tieteellisyys, monitieteisyys, ammattisuuntautuneisuus ja yleisvalmiuksien antaminen. 1970-luvun keskustelussa iskusanat saivat positiivista arvovarausta ja vanhan järjestelmän termit negatiivista. Vanhoja termejä, esim. arvosana, oppiaine ja linja, pyrittiin häivyttämään käytöstä ja tilalle luotiin uudet termit, joihin siirtyi positiivista arvovarausta: opintokokonaisuus värittyi monitieteiseksi, tieteenala tieteelliseksi ja suuntautumisvaihtoehto ammattiin suuntautuneeksi; suuntautumisvaihtoehto on myös merkitykseltään epämääräisempi kuin linja, joten se oli helpompi mieltää myös tieteelliseksi kuin käytännöllisyyteen vivahtava linja. Monitieteisyyden nimissä yritettiin häivyttää myös termit pääaine ja sivuaine samalla kuin oppiainekin. Tilalle luotiin pää- ja sivuvastuinen tieteenala, joiden perusosasta (tieteenala) oli tullut positiivinen arvostussana. Yleisopintojen taustalla ovat iskusanat yleistieteellisyys ja yleisvalmiudet. Uusien, positiivisten termien avulla asenteet pyrittiin muokkaamaan uudistukselle suotuisiksi. Kysymys on kielellisestä manipulaatiosta.

Se, joka ei tunne tutkinnonuudistuksen termien syntyhistoriaa, tulkitsee termejä morfologisen motivaation varassa. Näin on asia varsinkin, jos määritelmät ovat huonoja tai puuttuvat, kuten nykyisten termien laita yleensä on. Semanttinen motivaatio on motivaation lajeista se, mikä ei näy termissä. Juuri siksi siihen kohdistuva manipulaatiokin yleensä jää huomaamatta. Monet käsittämättömiltä vaikuttavat termit saavat merkityksensä vasta semanttisesta motivaatiosta, mutta koska tätä ei voi nähdä termistä itsestään, semanttista motivaatiota ei saisi pitää terminmuodostuksen pohjana. Hyvän termin kriteereihin voisikin lisätä vielä yhden, joka on itse asiassa informatiivisuuden kriteerin kääntöpuoli: termin merkitys ei saa syntyä semanttisen motivaation varassa silloin, kun semanttinen motivaatio on erilainen kuin morfologinen.

Termistön epämääräisyys

Epämääräisyyden ja harhaanjohtavuuden lisäksi korkeakoulututkintojen termistöä vaivaa runsas synonymia: vanhat, vakiintuneet termit ovat yleensä säilyttäneet asemansa uusien rinnalla. Esimerkiksi opinto-oppaissa käytetään nykyisin uusien sijasta monia vanhoja termejä. Mutta uusia ’termejä ei voi kuitenkaan kokonaan sivuuttaa, koska ne ovat asetuksissa; ne ovat siis virallisia termejä.

Oman lisänsä tutkinnonuudistuksen termien epämääräisyyteen tuovat sellaiset monimerkityksiset ilmaukset kuin ongelmakokonaisuus, osa-alue ja valmius, joita käytetään tutkintoasetuksissa useiden eri käsitteiden nimityksinä. Esimerkiksi valmius on muotisana, jolla tarkoitetaan milloin mitäkin: ’tietoja, taitoja, asenteita, kykyä, pätevyyttä, edellytyksiä, tavoitteita tai motivaatiota’.

Termistön epämääräisyys hankaloitti uuden käsitteistön hahmottumista jo uudistuksen suunnitteluvaiheessa. Ongelmat eivät hävinneet toteutusvaiheessakaan, koska samat tekstit siirtyivät paperista toiseen: FYTT:n mietinnön sivuilta opetusministeriön kirjeisiin ja julkaisuihin, niistä edelleen tutkintoasetuksiin, joista termit määrittelyineen kopioitiin opinto-oppaisiin. Nykyiset opinto-oppaat ovatkin aloitteleville opiskelijoille raskasta ja hämmentävää luettavaa. Korkeakoulututkintoihin liittyvä termistö pysyy kuitenkin sekavana ja epämääräisenä niin kauan kuin huonot termit ovat virallisissa tutkintoasetuksissa.

¹ Artikkeli perustuu filosofian maisteri Riitta Kivikarin pro gradu -tutkielmaan, joka valmistui Turun yliopiston suomen kielen laitoksessa 1990.

 

Lähteitä

Humanististen, kasvatustieteellisten, luonnontieteellisten, psykologian ja yhteiskuntatieteellisten alojen tutkintoasetukset v. 1978–79.

FYTT = Filosofisten ja yhteiskuntatieteellisten tutkintojen toimikunnan mietintö. Komiteanmietintö 1972: A 17.

Haarala, Risto (1981): Sanastotyön opas. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 16. Valtion painatuskeskus. Helsinki.

Hakanen, Aimo (1973): Assosiaatio, motivaatio ja presuppositio. Sananjalka 15/1973.

Nuopponen, Anita (1985): Den terminologiska termen och ordet ’term’. Erikoiskielet ja käännösteoria. VAKKI-seminaari V 1985. Vaasan korkeakoulun käännösteorian ja ammattikielten tutkijaryhmän julkaisu n:o 6. Vaasa.

Sanastotyön käsikirja (1989): Soveltavan terminologian periaatteet ja työmenetelmät. Toim. Tekniikan Sanastokeskus ry. SFS-käsikirja 50. Jyväskylä.

Wüster, Eugen (1985): Einführung in die allgemeine terminologielehre and terminologische lexikographie. 2. Aufl. Copenhagen 1985.




Kielikello 3/1991
Alkuun

Jaa

Lehdet »

Anna palautetta »

Kotimaisten kielten keskus


Tilaa uusi Kielikello!
Kielikello siirtyy kokonaan verkkojulkaisuksi (osoite edelleen www.kielikello.fi) vuoden 2018 alussa, kun painetun lehden julkaiseminen loppuu. Uusi verkkolehti on ilmainen.

Kielikello ilmestyy verkossakin neljästi vuodessa, ensimmäisen kerran helmi-maaliskuussa 2018. Varsinaisten lehden numeroiden ilmestymisen välissä voidaan julkaista ajankohtaisia havaintoja, vastauksia kysymyksiin tai muuta juuri sillä hetkellä kielikeskustelussa pinnalla olevaa aineistoa.

Jos haluat sähköpostiisi tiedon Kielikellon ilmestymisestä tai julkaistusta uudesta sisällöstä, osoitteessa www.kotus.fi/tilaakielikello on lomake, jolla voit ilmoittaa sähköpostiosoitteesi.

Tervetuloa mukaan Kielikellon lukijajoukkoon!

Suomen kielen lautakunta

Suomen kielen lautakunnan suosituksia ja kannanottoja

Yhteiskunta tarvitsee kaksipäiväisen äidinkielen ylioppilaskokeen (2/2017)
Evankelisluterilainen vai evankelis-luterilainen? (2/2016)



Lue lisää

Julkaisut

13.6.2017
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta uusi painos

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta on maaliskuussa 2017 ilmestynyt 13., korjattu painos.

Kielitoimisto kouluttaa

13.6.2017
Kesä marraskuussakin!

Kielenhuollon kesäpäivät 15.–16.11.2017

 

Ajankohtaista

3.10.2017
Kielitoimisto Facebookissa

Kielitoimisto on avannut oman Facebook-sivunsa.

30.6.2017
Lähetä kielihavaintosi Kielitoimistoon!

Kielitoimisto kerää kielenkäyttäjiltä havaintoja yleiskielestä.

Lisää ajankohtaisia »