Kielikello on kielenhuollon tiedotuslehti, jossa
kirjoitetaan kielestä ja kielenkäytön kysymyksistä.
Kielikello on tarkoitettu kaikille kielestä kiinnostuneille.

Kielikello 3/1991

Anneli Janhonen ja Taru Kolehmainen

Lukijakysymyksiä

Siunauksen pahennus

Arvoisa Kielikellon toimitus

Eräät kirkon ja kielenhuollon aktiivit ovat kiinnittäneet huomiota yhä yleistyvään erikoislaatuiseen siunata-sanan käyttöön. Sana tuntuu saavan usein hyväksymistä tarkoittavan merkityksen, mikä lienee muuta kuin sanan alkuperäinen sisältö.

Seuraavassa muutama vapaasti muistiin merkitty esimerkki:

”Päätös tien rakentamisesta on saanut siunauksen aikoja sitten.” (TV-uutiset Jerisjärven tiekiistasta.)

”Vain kahdeksan neuvostotasavaltaa on lopullisesti siunannut liittosopimuksen.” (MTV:n uutiset 7.3.)

”Yhtyneiden paperitehtaiden siunaama paperikonehanke– –.” (Radion uutiset 12.3.)

”Helsingin kaupunginjohtajan valinta tapahtui demarien siunauksella.” (A-studio 3.4.)

Olisiko mahdollista saada Kielikelloon kommentointia/ohjeita siunata-sanan käytöstä?

Ystävällisin terveisin

Anneli Janhonen,
Kirkon tiedotuskeskuksen johtaja

* * *

Sanomalehdissä ja muissa viestimissä törmää tuon tuostakin ilmauksiin, joissa eduskunta tai valtuustot siunaavat asioita, presidentti vihkii rakennuksia tai hänen puolisonsa kastaa laivoja. Saarnaamista eivät harjoita vain papit kirkossa, vaan siihen huomaavat monet kasvattajatkin välillä hätäpäissään turvautuvansa. Rukoillakin voidaan Jumalan lisäksi monia muita tahoja, vaikkapa pankinjohtajaa. Uusia krominkiiltoisia ostoskeskuksia kirkkoa muistuttavine kauppoineen nimitetään paratiiseiksi tai jopa taivaiksi, ja ainakin kaupunkilaisille oudoiksi käyneet kinkerit näyttävät viime aikoina siirtyneen rajunpuoleisten juhlien ilmaukseksi. Viimeistä voitelua annetaan ainakin urheilun alalla. Messuja on monenlaisia, eikä liturgiakaan ole enää aikoihin pysynyt kirkon sisällä, vaan se on saanut politiikan sanastossa kaavamaisten, samanlaisina toistuvien sanakäänteiden merkityksen. Paimenkirjeitä eivät lähetä vain piispat papeille vaan vaikkapa ministeriöt kunnille tai presidentti toimittajille.

Edellä olevat esimerkit kertovat siitä yleisestä kielen ilmiöstä, että sanat eivät aina pysy omissa merkitysaitauksissaan, vaan laajentuvat merkitykseltään tai karkaavat suorastaan uuteen merkitykseen. Usein jonkin erikoisalan sanat saattavat siirtyä yleiskieleen kuvailmauksiksi. Näin on käynyt edellä luetelluille hengellisen kielen sanoille.

Tällaista kielen kehitystä on monien ollut vaikea hyväksyä. Yleisönosastoissa ja muuallakin on aika ajoin ollut kirjoituksia, joissa paheksutaan mainittujen ja vastaavien hengellisten sanojen ja ilmausten käyttöä maallisissa, jopa hyvinkin arkisissa yhteyksissä. Takana lienee usein varsin tunnepitoinen ajatus siitä, että näiden sanojen käyttö uudessa tai ainakin laajentuneessa merkityksessä on niiden pilaamista tai ainakin halventamista.

Eniten mielipahaa näyttää aiheuttaneen siunaamisen hengellisestä yhteydestä irtautunut käyttö. Varsinkin ’hyväksymistä’ tarkoittavassa merkityksessä se tuntuu ärsyttävän monia, niin kuin kysymyksen esimerkitkin osoittavat.

Sanakirjoja, esimerkiksi Nykysuomen sanakirjaa tai uutta Suomen kielen perussanakirjaa selaava huomaa nopeasti, että aika harvoilla sanoilla on vain yksi merkitys. Niinpä Nykysuomen sanakirja esittelee siunataverbinkin käyttöä peräti kymmeneen merkitysryhmään jaoteltuna. Merkitykset on jaettu kahteen pääryhmään, joista jälkimmäisessä on yleisluonnehdinta ”avarampaa, hengellisestä kielenkäytöstä etääntynyttä käyttöä”.

Maallisen merkitysryhmän ensimmäiseksi kohdaksi on otettu siunata-verbin käyttö merkityksessä ”antaa hyväksyminen, siunaus jollekin asialle”. Kun siis eduskunta, valtuusto tai jokin muu päättävä elin siunaa asioita, kyseessä ei ole mikään uusi ilmiö. Kyseinen sana-artikkeli on kirjoitettu nimittäin viimeistään 1950-luvun alussa. Tosin tällainen siunaaminen on viime vuosina varmasti lisääntynyt asiallisemman hyväksyä- tai vahvistaa-verbin sijasta. Nykysuomen sanakirjassa tällainen käyttö on merkitty vielä harvinaiseksi ja sitä on valaistu vain yhdellä esimerkillä: ”Nykyiset pelisäännöt eivät suosi rohkeata peliä, vaan siunaavat varovaisuuden ja kyttäilyn.”

Siunata-verbin substantiivijohdoksen siunaus vastaavassa merkityskohdassa sanakirjassa on kaksi esimerkkiä: ”Hallituksen esitys sai eduskunnan siunauksen.” ”Kokous antoi täyden siunauksen laaditulle suunnitelmalle.” Yllättävää kyllä näitä esimerkkejä ei ole merkitty harvinaisiksi vaan puhekielisiksi. Moitteettomaan kirjakieleen niiden ei siis katsottu kuuluvan.

Siunaamista on alettu käyttää tässä yhteydessä ehkä siksi, että on haluttu välttää hyväksymisen liikakäyttöä ja elävöittää sanottavaa tällä hengellisestä kielestä lainatulla kuvailmauksella. Käy vain helposti niin, että kuvailmauskin usein toistettuna latistuu ja alkaa kyllästyttää. — Sen tähden valtuustot ja muut päätöksiään ylen määrin siunanneet tahot voisivat vaihteeksi taas reilusti hyväksyäkin niitä.

Sanakirjassa esitetään siunata-verbin muutakin hengellisestä yhteydestä lohjennutta käyttöä, enimmäkseen fraaseiksi kiteytynyttä: ”siunata jonkun muistoa”; ”siunasi hyvää onneaan”; ”siunattu keksintö”; ”siinä siunatussa silmänräpäyksessä” ja kiertoilmauksena raskaana olosta ”olla siunatussa tilassa”. Kansankielessä sanaa on vanhastaan käytetty jopa lievän voimasanan tapaan: ”Herra hyvästi siunatkoon”; ”siunatkoon sitä siivoa”; ”ei saa siunaaman rauhaa”. Kokonaan maallisen puolelle on siirtynyt kyseisen verbin johdos siunailla: ”akat siunailivat ja päivittelivät”.

Siunata juontuu ruotsin ja saksan kautta latinan sanasta signare, joka tarkoittaa merkin leikkaamista tai piirtämistä johonkin. Uskonnollisessa yhteydessä se alkoi merkitä nimenomaan ristinmerkin tekemistä. Näin siis alun perin maalliselle sanalle kehittyi vähitellen hengellinen erikoismerkitys – josta sitten myöhemmin taas on lohjennut osa maalliseen käyttöön. Siunata-verbin ja sen johdosten vaiheet ovat kuvaava esimerkki sanojen merkityksenkehityksestä yleensäkin. Sanojen alkuperän esiin raaputtaminen tuottaa usein yllätyksiä ja romuttaa käsityksen alkuperäisestä, ainoasta ”oikeasta” merkityksestä.

Ymmärrän kyllä niitä, jotka ovat närkästyneitä siunaamisen ja muiden uskonelämässä tärkeiden sanojen käytön laajentumisesta. Niitä näyttää tosiaan entistä helpommin irtautuvan yleisiksi puheenparsiksi, ja esimerkiksi mainoskieli tuntuu nykyään melko usein luottavan Raamatusta tai muusta hengellisestä kielestä lainattujen fraasien iskuvoimaan.

Mistä kyseinen kehitys mahtaa johtua? Kyllä sitä varmasti ainakin osaksi on pidettävä yleiseen maallistumiseen liittyvänä ilmiönä, niin kuin siitä huolestuneet ovat ounastelleetkin. Kristillinen usko ja sen erikoiskieli ovat jäämässä yhä etäämmälle nykyihmisen elämänpiiristä muun muassa uskontokasvatuksen jatkuvan vähenemisen takia. Siksi hengellisen kielen sanoja käytellään entistä estottomammin välittämättä niiden merkityksestä tai aina edes tietämättä sitä.

Toisaalta uskonnon kieltä hallitsevien halu pysyttää sanat ”pyhässä” merkityksessään näyttää olevan välillä jo lähellä sanamagiaa. Vaikuttaa siltä, että monille sanat sinänsä ovat arvokkaampia kuin niiden viestivyys, toisin sanoen se, ymmärretäänkö niitä vanhentuneisuuttaan, ylätyylisyyttään tai muusta syystä oman hengellisen piirin ulkopuolella. Viittaan vain siihen kohuun, joka on viime vuosina noussut esimerkiksi eräistä raamatunkäännöskomitean kielenuudistusratkaisuista, ”Isä meidän” -rukouksen muutoksista tai monille vieraan malka-sanan nykykielistämisestä hirreksi.

”Siunatuksi lopuksi” sallittakoon pieni henkilökohtainen muisto lapsuudesta. Nelivuotiaana matkustin perheeni kanssa Hämeestä kauas pohjoiseen tapaamaan isoäitiäni, joka oli jo aika heikossa kunnossa. Muuta en tästä matkasta juuri muista kuin pienen hetken, jolloin tuo tuvan sängyssä makaava uskova vanhus pyysi minut viereensä, pani kätensä päälleni ja sanoi lempeästi jotakin. Pian matkamme jälkeen hän sitten kuoli. Pieni lapsi ei voinut tietenkään ymmärtää, mistä oikein oli kysymys, mutta jotakin kai tajusin, koska tapaus on jäänyt mieleeni. Vasta paljon myöhemmin opin sanan siunaus ja vielä myöhemmin, mitä merkitsi, että minulla oli isoäitini siunaus matkassani.

Kertomani muiston arvoa ei lainkaan himmennä se, että siunaamisella on paljon muitakin merkityksiä. Tottakai isoäitini lämmin käsi pääni päällä on aivan muuta kuin tiukka nuijankopautus valtuustosalin kylmän kiiltävää pöytää vasten, vaikka näitä tapahtumia voitaisiinkin nimittää samalla sanalla. Sanan merkitys määräytyy käyttöyhteyden perusteella; sana sinänsä ei ole enempää kuin peräkkäisten kirjainten tai äänteiden jono.

Taru Kolehmainen


Kielikello 3/1991
Alkuun

Jaa

Lehdet »

Anna palautetta »

Kotimaisten kielten keskus


Tilaa uusi Kielikello!
Kielikello siirtyy kokonaan verkkojulkaisuksi (osoite edelleen www.kielikello.fi) vuoden 2018 alussa, kun painetun lehden julkaiseminen loppuu. Uusi verkkolehti on ilmainen.

Kielikello ilmestyy verkossakin neljästi vuodessa, ensimmäisen kerran helmi-maaliskuussa 2018. Varsinaisten lehden numeroiden ilmestymisen välissä voidaan julkaista ajankohtaisia havaintoja, vastauksia kysymyksiin tai muuta juuri sillä hetkellä kielikeskustelussa pinnalla olevaa aineistoa.

Jos haluat sähköpostiisi tiedon Kielikellon ilmestymisestä tai julkaistusta uudesta sisällöstä, osoitteessa www.kotus.fi/tilaakielikello on lomake, jolla voit ilmoittaa sähköpostiosoitteesi.

Tervetuloa mukaan Kielikellon lukijajoukkoon!

Suomen kielen lautakunta

Suomen kielen lautakunnan suosituksia ja kannanottoja

Yhteiskunta tarvitsee kaksipäiväisen äidinkielen ylioppilaskokeen (2/2017)
Evankelisluterilainen vai evankelis-luterilainen? (2/2016)



Lue lisää

Julkaisut

13.6.2017
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta uusi painos

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta on maaliskuussa 2017 ilmestynyt 13., korjattu painos.

Kielitoimisto kouluttaa

13.6.2017
Kesä marraskuussakin!

Kielenhuollon kesäpäivät 15.–16.11.2017

 

Ajankohtaista

3.10.2017
Kielitoimisto Facebookissa

Kielitoimisto on avannut oman Facebook-sivunsa.

30.6.2017
Lähetä kielihavaintosi Kielitoimistoon!

Kielitoimisto kerää kielenkäyttäjiltä havaintoja yleiskielestä.

Lisää ajankohtaisia »