Kielikello on kielenhuollon tiedotuslehti, jossa
kirjoitetaan kielestä ja kielenkäytön kysymyksistä.
Kielikello on tarkoitettu kaikille kielestä kiinnostuneille.

Kielikello 2/1991

Keskusteluja suomen kielen tulevaisuudesta

Pääkysymys on se, vaikuttaako Euroopan yhdentyminen kansalliskielten asemaan, mitä kanavia myöten, millä tavalla, mitä seurauksia tästä on ja mitä päätelmiä näistä vaikutuksista olisi tehtävä kielilautakunnan tehtävien kannalta. Nämä kysymykset askarruttavat muitakin Pohjoismaiden kielenhuoltajia, mikä näkyy esimerkiksi vuoden 1991 Pohjoismaiden kielikokouksen aiheesta ”De nordiska språken inför den europeiska integrationen”.

Vaikuttaako EY kansalliskielten asemaan?

Euroopan yhdentymisen uskotaan vaikuttavan kansalliskielten asemaan kahdella tavalla. Toisaalta se vahvistaa sitä, toisaalta se saattaa vahvistaa yleisen ja yhtäläisen kansainvälisen kielen asemaa, koska sellainen välttämättä tarvitaan. Käytännössä yhtenäisellä talousalueella tuskin pystytään operoimaan kovin monella kielellä. Myyntimiesten täytyy ilmeisesti osata useita eurokieliä, kun he yrittävät saada maansa teollisuuden tuotteita kaupaksi yhtenäisellä alueella.

Mahdollisena uhkana Euroopan yhdentyessä voi olla se, että kaikki tapahtuu talouselämän ehdoilla. Toisaalta on luultavaa, että Euroopan muuttuessa poliittisesti suomalaiset saavat liikkua vapaasti Itämeren alueella kaikille rannoille, Baltiaan, Puolaan ja Saksaan. Siellä kansalliskielet ovat moni-ilmeisiä, ja koska kansalliskielillä ja -kulttuureilla on siellä merkitystä, me saamme sieltä vaikutteita niin kuin olemme ennenkin saaneet. Mutta emme vain ota sieltä vaikutteita, me myös annamme. Suomihan on yksi Itämeren valtio, jolla on oma kulttuuri. Sitä mitä 1800-luvulta lähtien on rakennettu, ei saa päästää luhistumaan. Suomen kielessä ja suomalaisessa kulttuurissa on meidän yhteinen muistimme, sitä pitää vaalia ja kehittää. Sillä tavalla vieraatkin ovat meistä kiinnostuneita, ja meillä on jotain annettavaa myös Eurooppaan. Selvää on, että jos maaseutu häviää, se on tappio meidän kulttuurillemme; kuta moni-ilmeisempi se on, sitä rikkaampi se on.

Merkkejä vieraasta

Viime aikoina on korkeakouluissa ajettu englanninkielisen opetuksen lisäämistä. On esitetty, että suomalaisten opiskelijoiden tulisi jo varhain tottua englannin kieleen omalla tieteenalallaan. Sillä on kahdenlaisia seurauksia: Opiskelijat kykenevät seuraamaan oman alansa kansainvälistä kehitystä ja osallistumaan kansainväliseen keskusteluun. Huonona seurauksena saattaa olla se, että suomenkielinen sanastotyö köyhtyy tai omakielinen sanastotyö kokonaan sammuu. Jos sammaleista ruvetaan puhumaan englanniksi, ketään ei enää kiinnosta suomentaa niiden nimityksiä. Omakielisen sanastotyön perinne on kuitenkin meillä ollut vahva; Tekniikan sanastokeskus pitää sitä nyt modernissa mielessä yllä. Innostus kehittää omakielistä sanastoa esimerkiksi tekniikassa, kasvitieteessä tai geologiassa lähtee aitosuomalaisesta perinteestä. Eri aloilla on ollut tutkijoita, joihin tämä henki on tehnyt vaikutuksen. He eivät ole tehneet sanastotyötä poliittisista syistä, vaan sen takia, että he ovat pitäneet sitä suomen kielen ja suomalaisuuden kannalta arvokkaana. Niillä aloilla, joissa korkeakouluopetus muuttuu hyvin vahvasti englanninkieliseksi, kuten taloustieteissä on jo käynyt, ei enää vaivauduta miettimään käsitteille suomenkielisiä nimityksiä, varsinkaan jos on kyse erikoisaloista. Olisi syytä pohtia, millä tavalla tätä työtä voitaisiin stimuloida niillä aloilla, joilla ei ole omaehtoista aloitteellisuutta, esimerkiksi taloustieteissä.

Korkeakoulujen vieraskieliseen opetukseen liittyy kysymys tieteellisestä julkaisutoiminnasta. Tässä Suomen omat instituutiot ottavat jopa liian jyrkästi huomioon kansainvälisyyden vaatimukset. Esimerkiksi Suomen Akatemian linjana on se, että kaiken tieteellisen julkaisutoiminnan tulisi olla vieraskielistä. Yleensäkin tieteellisten seurojen julkaisumäärärahat ovat pienentyneet. Lisäksi akatemia pyrkii siihen, että jokaisella tieteenalalla olisi vain yksi tieteellinen julkaisusarja ja se ilmestyisi jollakin muulla kielellä kuin suomeksi. Akatemia pyrkii siis ennen pitkää epäämään suomenkieliseltä julkaisutoiminnalta tuen kokonaan. Yksi syy tähän lienee se, että akatemian taustalla vaikuttavat suuresti luonnontieteet, ja koska niiden tutkimukset yleensä julkaistaan jollakin muulla kielellä, tämä vaikuttaa muihinkin aloihin. Toiseksi niin akatemian kuin yliopistonkin virkamiesten tuntuu olevan vaikea ymmärtää, että suomi on suomen kielen alalla tärkein julkaisukieli.

Suomen kielen asema heikentyy merkittävästi, kun rinnan korkeakouluopetuksen vieraskielistymisen kanssa julkaisutoiminta muuttuu englanninkieliseksi. Selvää kuitenkin on, että englanninkieliset tutkimustuloksia esittelevät artikkelit pitäisi julkaista arvostetuissa kansainvälisissä lehdissä. Monien alojen Suomessa tapahtuvalla englanninkielisellä julkaisutoiminnalla ei ole suurta merkitystä. Julkaisupolitiikka ei ilmeisesti ole sama kaikilla tieteenaloilla, eikä se voi olla kansallisissa tieteissä sama kuin esimerkiksi luonnontieteissä. Kaikki tämä koskee suomenkielisen oppisanaston kehittelyä: jos tieteenalalla ei ole suomenkielistä julkaisutoimintaa, ei tarvita termityötäkään.

Erityisen huolestuttavia suomen kielen käytön kannalta ovat taloustieteet ja käyttäytymistieteet. Kun oppikirjallisuus on englanniksi, niin sekä opettajat että opiskelijat pitävät turhana vaivana kääntää tuttuja englanninkielisiä termejä suomeksi. Psykologia on hyvä esimerkki siitä, että alalla on myös kliinisiä sovelluksia: psykologit pitävät lääkärikeskuksissa vastaanottoa ja soveltavat tavalliselle kansalle psykologian oppeja, joten suomenkielistä oppisanastoa tarvitaan. Juridiikassa omakielisen termistön käyttö on mitä tärkeintä, koska ala koskee kaikkia ihmisiä. Meillä on maallikonkin mahdollista ymmärtää lainkäyttöä toisin kuin esimerkiksi Englannissa. Juridinen englanti on sellaista, ettei tavallinen ihminen voi tajuta, mistä on kysymys, yksinkertaisenkin asian hoitamiseen täytyy palkata asianajaja.

Eri tieteenaloilla epäilemättä tarvitaan suomenkielistä terminologiaa. Viime aikoina on puhuttu paitsi tieteen kansainvälistämisestä myös popularisoimisen tarpeellisuudesta ja on moitittu tiedemiehiä siitä, että he eivät popularisoi riittävästi tutkimustuloksiaan. Myös tämä näkökohta vaatii eri tieteenalojen suomenkielistä terminologiaa.

Luettelo ”Tekniikan sanastoja” osoittaa, että kaikilla ammattialoilla on ilmennyt vakavaa halua edistää termityötä. Kaikkiaan suomenkielisen sanastotyön tilaa voi pitää hyvänä, mutta tärkeää olisi, että myös niillä aloilla, joilla on paljon vieraskielisiä termejä, esimerkiksi taloustieteissä, edistettäisiin suomenkielisen sanaston kehittelyä. On välttämätöntä, että sivistyskielellä suomella pystytään käsittelemään kaikkia aloja. Toinen puoli asiasta on kaikkien tieteenalojen popularisointi; erityisesti siinä tarvitaan omakielistä sanastoa.

Kansainvälistyminen ja mahdollinen vieraiden kielten käytön lisääntyminen eivät suinkaan vähennä suomalaisen terminologiatyön merkitystä. Asioista on voitava puhua myös suomeksi. Tämä on myös arvostuskysymys. Jos pidetään tärkeänä suomenkielisen sanaston olemassaoloa, sen hankkimiseen löydetään keinot.

Kieli kestää?

Myönteisiäkin asioita suomen kielen kestävyydessä on. Meillä on hyvin vankka lehdistö, ja peruskoulutus tapahtuu kaikilla aloilla suomeksi, vaikka onkin jo esitetty, että lukiossa voitaisiin joitakin aineita opettaa englannin kielellä.

Oletettavasti myös lainsäädännössä kansankielisyysvaatimus edelleen elää ja sitä noudatetaan. Hallituksen ensimmäinen tiedonanto Euroopan yhdentymisasioista tosin viittasi siihen, että englannin kieli tuodaan Suomen parlamenttiin kolmanneksi kieleksi, vaikka asioita pitää eduskunnassa perustuslain mukaan käsitellä suomeksi ja ruotsiksi. Esimerkiksi lyhenne EC ei ole kumpaakaan kansalliskieltä, joten ministeri tavallaan rikkoi perustuslakia käyttäessään sitä parlamentissa. Pidettiin itsestään selvänä sitä, että toimittaessa kansainvälisellä alueella lyhenteet ja yhteisöjen nimet voidaan ottaa englanninkielisinä Suomen parlamentinkin keskustelupöytäkirjoihin. Myöhemmin hallintokin saatiin ymmärtämään, että lyhenteet on ilmaistava suomeksi.

Vierassanojen käytössä periaatteet ovat vakiintuneet. Vierassanoja omaksutaan herkästi, jos ne äännerakenteeltaan sopivat suomen kieleen. Mutta monissa tapauksissa englanninkielistä sanaa on vaikea lainata suomen kieleen muuttamatta aivan radikaalisti sen kirjoitusasua, esimerkiksi sanoja franchising tai clearens.

Sillä, miten suomalaisen maaseudun Euroopan yhdentymiskehityksessä käy, on tiettyä merkitystä myös suomen kielen ja suomalaiseksi miellettävän kulttuurin tulevaisuudelle. On selvää, että kaupunkikulttuurit yhdenmukaistuvat paljon nopeammin kuin maaseutukulttuurit. Vanhastaanhan aitosuomalaisuus on maaseutuhenkistä. Siihen ei tarvitse palata, eikä se olisi mahdollistakaan. On kuitenkin tähdennettävä sitä, miten suuri merkitys sillä on ollut meidän sukupolvemme toimille kansallisten tieteiden piirissä, esimerkiksi murteiden keruulle ja Suomen murteiden sanakirjalle. Aitosuomalaisuudesta kumpusivat esimerkiksi heimoaatteet ja ylitse kieliasioidenkin ulottuva sympatia kielisukulaisia kohtaan.

Suomalaisuuden puolesta puhuttaessa kannattaa pitää näkyvästi esillä myös sivistyneen, viljellyn yleis- ja kirjakielen merkitystä. Viime aikoina eräät kielentutkijat ovat puhuneet kriittisessä sävyssä normittamisesta. Taustalla on sellainen sävy, että kaikkien muiden kielimuotojen ja rekisterien olemassaolo hyväksytään ja sitä pidetään itsestään selvänä, mutta muodollisinta normikieltä pidetään jonkinlaisena välttämättömänä pahana tai pelkästään vallankäytön välineenä. Tällainen käsitys on syytä torjua. Yhteiskunnassa tarvitaan kiistatta sivistynyt ja viljelty yleis- ja kirjakieli. Tähänastista enemmän pitäisi myös tutkia, mikä on normikielen ala, miten normit muotoutuvat ja millaisia virallisuusasteita siinä on. On myös syytä tähdentää sitä, että yhteiskunnallisessa kanssakäymisessä tarvitaan sivistynyttä puhekieltä, viljeltyä yleiskieltä, jolla saa asiansa ajetuksi. Kun lait kirjoitetaan virallissävyisellä kielellä, kielen virallisuuden avulla pyritään hakemaan myös lain kunnioitusta. Olisi selkeämmin haettava tunnustusta sille, että virallisinkin normikieli on välttämätön ja ansaitsisi enemmän tutkimusta.

Olisi toivottavaa, että muun kielentutkimuksen mukana tutkittaisiin myös normikieltä. Ongelmana on, mitä oikeastaan on normikieli. Lehtikielellä on omat norminsa. Viranomaisten kielen normit eivät ole samoja kuin kielenhuollon normit. Kaikkiaan käsite normikieli on epämääräinen, oikeastaan kyse on kirjakielen eri rekistereiden olemassaolosta.

Toivottiin, että yliopistojen suomen kielen laitokset suuntaisivat tutkimusta normikieleen. Turun yliopistolla on jo yhteistyötä Turun Sanomien kanssa: suomen kielen laitoksessa seurataan Turun Sanomien kieltä. Samoin on sanomalehti Keskisuomalainen ottanut yhteyttä Jyväskylän yliopiston suomen kielen laitokseen lehden kielen seuraamiseksi.

Puhutun yleiskielen normisto on toinen vasta vähän tutkittu kielenkäytön alue. Kysymykseen puhekielen normeista on syytä palata, kun asiaa käsittelevä kielitoimiston erikoistutkijan Ritva Paanasen tutkimus on valmistunut.

Suomen kielen asema oppilaitoksissa

Erikoisalojen sanaston suomenkielisyyden kannalta pidettiin tärkeänä sitä, että eri ammattialojen opetuksessa äidinkieli saisi vankan aseman.

Keskusteltiin äidinkielen asemasta ammattiin valmistavassa koulutuksessa. Koulutusammattien opetussuunnitelmasta näkyy, että joillakin aloilla ja varsinkaan ylioppilaspohjaisessa koulutuksessa ei äidinkieltä opeteta lainkaan. Ongelmana saattaa olla opettajien saanti. Ammattikoulutusta uudistettaessa tulisi kiinnittää huomiota äidinkielen tuntimääriin erityisesti ylioppilaspohjaisessa koulutuksessa. Ammatillisten oppilaitosten äidinkielenopettajien jatkokoulutusta ei pitäisi unohtaa.

Lautakunta toivoo, että uusi opetushallitus lisäisi äidinkielenopetuksen osuutta ammattikoulutuksessa. Lautakunnan mielestä olisi hyödyllistä, jos myös ylioppilastutkinnon suorittaneet saisivat ammattikoulutuksen yhteydessä äidinkielen opetusta. Kaikilla aloilla tarvitaan äidinkielen taitoa ja nimenomaan omaan alaan liittyvää äidinkielen taitoa, esimerkiksi oman alan sanaston ymmärtämiseen ja luomiseenkin tarvittavaa sanaston rakenteen perustietoa.

Peruskoulun ja lukion äidinkielen opetuksessa ovat opetustunneista kilpailemassa kirjallisuuden ja kielen opetus. Tämä kilpailu on usein kärjistänyt mielipiteitä. Niin kieltä kuin kirjallisuuttakin pitää kouluissa käsitellä. Huolta aiheuttaa se, että kirjoittamisen opetus ja harjoittelu ovat koulussa vähentyneet.

Amerikkalaisuus

Amerikkalaisuudeksi sanottu ilmiö on ensisijaisesti arvomaailman ja kulttuurin ilmiö, mutta sillä on selvästi vaikutuksia kieleen ja kielelliseen ympäristöön. On tietysti syytä pohtia, kuinka suuri ja todellinen ongelma se suomen kielen kehittämisen ja huollon näkökulmasta on. Antaako se kielenhuoltajille aihetta toimiin? Esimerkiksi Islannissa ja Norjassa on päätelty antavan.

Amerikassa on tietenkin paljon arvostettavaa kulttuuria, mutta tässä yhteydessä amerikkalaisuudella tarkoitetaan markkinointi-, myynti- ja mainoskoneiston tapaa toimia, ja se on melkein sama kaikissa Euroopan maissa. Siihen ei voida kovin paljon vaikuttaa. Amerikkalaisuudelle markkinointi-ideologiana tuskin voidaan mitään, mutts sen pitkäikäisyyttä ja kestävyyttä voi yrittää ennustaa: tuleeko jotain tilalle euromaailmassa vai pysyykö tämä television ja muiden markkinointikanavien välittämä kuva samanlaisena? Se muovaa pitkälle ihanteenmuodostusta ainakin nuorison piirissä.

On toivottavaa, että mainonnan asiantuntijat ymmärtäisivät paremmin suomalaisuuden näkymiä ja pohtisivat, onko englannin kielellä markkinoiminen todella niin hedelmällistä kuin jotkut kuvittelevat. Kaikki mainostajatkaan eivät enää usko englantiin vaan turvaavat muihin kieliin. Kun englantia markkinoinnissa ja mainonnassa näin laajasti käytetään, käyttäjillä on sellainen usko, että se tehoaa.

Valitettavana pidettiin sitä, että hallitus Eurooppaan pyrittäessä aluksi monin tavoin edisti englanninkielistymistä Suomessa. Hallitushan olisi voinut valita sellaisen strategian, että koska ollaan kansainvälistymässä, on vahvistettava omaa kansallista kulttuuria. Hallituksen strategia oli aivan päinvastainen: se halusi avata portit ja itse olla edistämässä englanninkielistymistä Suomen sisäisessäkin viestinnässä. Norjassa hallitus teki päinvastaisen ratkaisun: lisääntyvän kansainvälistymisen ja yhä vahvistuvan amerikkalaistumisen vaiheessa se päätti lisätä tukea kielenhuollolle. Tätä kampanjaa nimitetään kampanjaksi kielellisen ympäristönsuojelun puolesta. Se on kohdistettu erityisesti elinkeinoelämään. Vuosittain annetaan palkinto parhaasta norjankielisestä liikenimestä, pidetään sananmuodostuskursseja jne. Toinen kohderyhmä on nuoriso. Norjassa kampanja kielellisen ympäristönsuojelun puolesta järjestettiin valtion varoin. Se keskittyi lähinnä angloamerikkalaisuuteen. Kohde oli tarkasti määritelty: englantilaisten uudissanojen tulo kieleen. Kampanjaa pidettiin taitavasti toteutettuna.

Islannissa tuntuu amerikkalaisuus kaikilla elämänaloilla vielä vahvemmin kuin meillä. Toisaalta islantilaisilla on voimakas tunteenomainen arvostus omaa kieltään kohtaan. Islannissa pyritään kääntämään islanniksi melkein kaikki, jopa erisnimet. Siellä on edelleen kielellistä purismia.

Pohdittiin, tarvittaisiinko meillä kampanjaa kielellisen ympäristönsuojelun puolesta. On tosiasia, että suomen kielen asema on melko vahva. On ollut huomattavissa, että suomalaisten keskuudessa on kyllästyneisyyttä englannin kielen liiallista esiintymistä kohtaan. Esimerkiksi kauppakeskuksissa monet tuntevat itsensä vieraaksi, kun kaikkien liikkeiden nimet ovat vieraita.

Aitosuomalaisuus

Pohdittiin periaatteellista ja ehkä poliittistakin kysymystä suomalaisuuden ymmärtämisestä. Samalla pyrittiin rajaamaan keskustelussa esiin tuotuja käsitteitä ”ekosuomalaisuus” ja ”kulttuurisuomalaisuus”. Ekosuomalaisuudella ymmärrettiin lähinnä aitosuomalaisuuteen verrattavaa ideologiaa. Vertailukohtana voisivat olla aitosuomalaiset sanastotyön tekijät, jotka pitivät velvollisuutenaan suomen kielen viljelyä. Kielenhuollon pitäisi olla eräänlaista ympäristönsuojelua. Olemme menossa pelkästään elintason takia Eurooppaan, emme siis esimerkiksi kulttuurivaikutteiden takia, kulttuurinhan saamme ilman EY:täkin. Monenlaisten arvojen maailmassa käsitteen ekosuomalaisuus avulla voidaan myös kielellinen ympäristönsuojelu sijoittaa arvomaailmassa luontevaan kokonaisuuteen. Ekosuomalaisuuteen voidaan kytkeä tavarakulttuurin vastustaminen. Luovutaan siis tavarakulttuurin ihannoimisesta ja palataan joidenkin muiden asioiden arvostamiseen: luonnon, kielellisen ympäristön ja kansallisen perinnön kytkemättä siitä kansainvälisyyttä.

Toisena näkökulmana tuotiin esiin kulttuurisuomalaisuus. Siinä on kysymys ihmisen aikaansaannoksista, kielen ja kulttuurin säilyttämisestä. Kulttuurisuomalaisuudessa syntyy jotakin, mitä voi tarjota muillekin, on kysymys itsetuntoisesta vuorovaikutuksesta. Tutkimuksen piirissä se merkitsee sitä, että pitää antaa arvoa erilaisille tutkijoille, sekä kansainvälisyyteen pyrkiville että kansallisille. Kansallisissa tutkimuksissa on oikeastaan kyse yhteisestä muististamme. Kulttuurisuomalaisuuteen liittyy avoimuus, valmius asettua vuorovaikutukseen sekä antavana että saavana osapuolena.

Suomalaisuus on eurooppalaisuutta. Olemme omavaraisia kielemme suhteen. Kielen tasolla taas suomalaisugrilaisuus on sitä, mitä meillä on mutta muilla eurooppalaisilla ei.

Oppikirjojen kieli

Yhtenä kielenhuollon alueeseen kuuluvana kysymyksenä pidettiin oppikirjojen kieltä. Viime aikoina on kuitenkin selkeästi osoitettu, että kielentarkistus ei riitä oppikirjojen kielen selvittelyssä, vaan kysymys on tiedon struktuurista, siitä miten tieto on pakattu ja miten tiiviisti se on esitetty, miten luettelomaisesti, ja siitä, mitä asioita on valittu mukaan ja mitä jätetty pois. Siihen ei ulkopuolinen kielentarkistaja pääse vaikuttamaan, vaan alan asiantuntijat haluavat sanoa sen, mitä pitää ottaa mukaan ja mitä jättää pois. Tämä problematiikka menee jo paljon yli sen, mitä kielentarkistuksella voidaan saada aikaan: oppikirjat olisi kirjoitettava aivan toisella tavalla ja toisella tyylillä, jotta ne paremmin palvelisivat tarkoitustaan.

Peruskoulun ja lukion oppikirjojen ongelmana on popularisoinnin ongelma: asiantuntijat ilmaisevat asian vaikeasti ja tarpeettoman tiiviisti. Kun kirjoittaja itse on asiasta hyvin perillä, hän usein yliarvioi lukijan vastaanottokyvyn. Tiedon pitää olla strukturoitua, jotta asia saataisiin perille. Oppikirjojen vaikeatajuisuudessa on realiteettien tajun puutetta: mukaan otetaan liikaa vaikeita asioita.

Oppikirjojen kieleen pitäisi kiinnittää enemmän huomiota. Juuri oppikirjat antavat asiatyylin kielenkäytön malleja nuorille. Jo yksinkertainen kielentarkistus parantaa tekstiä. Asiaan olisi tarpeen paneutua perusteellisesti. Hyvänä keinona edistää oppikirjojen kielen tasoa tuotiin esiin ajatus kiinnittää huomiota hyviin oppikirjoihin. Hyville oppikirjoillekin pitäisi järjestää jokin palkinto.

On muistettava, että kaiken kirjallisen materiaalin määrä on monisatakertaistunut viime vuosikymmeninä. Me emme yksinkertaisesti pysty vaikuttamaan samalla tavalla kuin 50-luvulla, jolloin saatettiin muistuttaa yksityisille kirjoittajille julkisesti jonkin kirjoituksen kieliasusta. Nyt täytyy luottaa yleisen koulutuksen tasoon ja pyrkiä vaikuttamaan sitä kautta.

Suomen kielen lautakunnan kokouksissa 19.11.1990 ja 21.1.1991 muistiin merkinnyt Anneli Räikkälä.



Kielikello 2/1991
Alkuun

Jaa

Lehdet »

Anna palautetta »

Kotimaisten kielten keskus


Tilaa uusi Kielikello!
Kielikello siirtyy kokonaan verkkojulkaisuksi (osoite edelleen www.kielikello.fi) vuoden 2018 alussa, kun painetun lehden julkaiseminen loppuu. Uusi verkkolehti on ilmainen.

Kielikello ilmestyy verkossakin neljästi vuodessa, ensimmäisen kerran helmi-maaliskuussa 2018. Varsinaisten lehden numeroiden ilmestymisen välissä voidaan julkaista ajankohtaisia havaintoja, vastauksia kysymyksiin tai muuta juuri sillä hetkellä kielikeskustelussa pinnalla olevaa aineistoa.

Jos haluat sähköpostiisi tiedon Kielikellon ilmestymisestä tai julkaistusta uudesta sisällöstä, osoitteessa www.kotus.fi/tilaakielikello on lomake, jolla voit ilmoittaa sähköpostiosoitteesi.

Tervetuloa mukaan Kielikellon lukijajoukkoon!

Suomen kielen lautakunta

Suomen kielen lautakunnan suosituksia ja kannanottoja

Yhteiskunta tarvitsee kaksipäiväisen äidinkielen ylioppilaskokeen (2/2017)
Evankelisluterilainen vai evankelis-luterilainen? (2/2016)



Lue lisää

Julkaisut

13.6.2017
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta uusi painos

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta on maaliskuussa 2017 ilmestynyt 13., korjattu painos.

Kielitoimisto kouluttaa

13.6.2017
Kesä marraskuussakin!

Kielenhuollon kesäpäivät 15.–16.11.2017

 

Ajankohtaista

3.10.2017
Kielitoimisto Facebookissa

Kielitoimisto on avannut oman Facebook-sivunsa.

30.6.2017
Lähetä kielihavaintosi Kielitoimistoon!

Kielitoimisto kerää kielenkäyttäjiltä havaintoja yleiskielestä.

Lisää ajankohtaisia »