Kielikello on kielenhuollon tiedotuslehti, jossa
kirjoitetaan kielestä ja kielenkäytön kysymyksistä.
Kielikello on tarkoitettu kaikille kielestä kiinnostuneille.

Kielikello 1/1993

Maija Länsimäki

Mitä subsidiariteetti on suomeksi? EY-sanaston käännösongelmia

Euroopan yhdentymiskehitys on merkittävä asia merkittävä sekä myönteisessä että kielteisessä mielessä ennen muuta tietysti siitä aiheutuvien taloudellisten, yhteiskunnallisten ja poliittisten muutosten takia mutta myös kielen näkökulmasta. Suomen kielen kannalta muutokset tarkoittavat ensisijaisesti uusia käsitteitä ja niiden mukana uutta sanastoa.

EY-sanastoa luodaan alun pitäen yhteisön virallisilla kielillä, joita on yhdeksän. ETA-sopimuksen tultua voimaan virallisen kielen aseman saavat myös Efta-maiden kielet, siis myös suomi. Keskeisiä työkieliä ovat kuitenkin englanti ja ranska. Suomen kieleen sanastoa on saatu ja saataneen vastedeskin lähinnä näiden (ehkä myös saksan) pohjalta kääntämällä. Siten olemme saaneet ja saamme runsaasti vierassanoja mutta myös käännösvastineita, enemmän tai vähemmän alkuperäissanojen mallien mukaisia, sekä lisäksi ennestään olemassa oleville sanoille uusia merkityksiä.

Kielenhuollon ja ylimalkaan yleiskielen näkökulmasta suomalaista EY-sanastoa luotaessa nousee esiin kaksi tärkeää asiaa. Ensinnäkin joudutaan pohtimaan valintaa vierassanan ja omaperäisen sanan välillä. Toiseksi, jos valitaan omaperäinen sana, joudutaan miettimään, mikä olisi kussakin tapauksessa sopivin vastine: suora, sanasanainen käännös vai mahdollisesti johonkin muuhun motivaatioon perustuva. Sopivaa suomenkielistä ilmausta haettaessa on tietysti aina ensin selvitettävä, mikä on nimettävän tarkoitteen olennainen merkityssisältö. Nämä periaatteet koskevat kansainvälisiin käsitteisiin liittyvää sanastoa yleisestikin, eivät vain EY-sanastoa.

Käsittelen ensin melko laajasti rinnakkaisnimityksiä Euroopan unioni ja Euroopan liitto sekä niiden välillä tehtävää ja tehtyä valintaa. Tähän yhdentymisjärjestelmään kuuluvat niin ikään tulli-, raha- ja poliittinen liitto, joista samoin on käytetty myös unioni-nimitystä.

Valinta unionin ja liiton välillä saattaa vaikuttaa vähäiseltä tai yhdentekevältä, mutta siihen sisältyy periaatteellisesti tärkeitä ja kiintoisia näkökulmia, joilla on yleisempääkin merkitystä.

Unioni vai liitto?

Helmikuussa 1992 allekirjoitetun ns. Maastrichtin sopimuksen perusteella nykyinen Euroopan yhteisö (EY) on tarkoitus tämän vuosikymmenen loppuun mennessä muuttaa entistä tiiviimmäksi yhteistoimintajärjestelmäksi. Tavoitteena olevan järjestelmän nimi on englanniksi European Union (EU) ja ranskaksi Union Européenne (UE). Suomessa on käytetty nimitystä Euroopan unioni (EU). Viime kesäkuusta lähtien on alkanut yleistyä nimitys Euroopan liitto (EL), jota ensimmäisinä (kielitoimiston suosituksen mukaan) ryhtyivät käyttämään maan suurimmat joukkotiedotusvälineet: Helsingin Sanomat, Yleisradio ja Suomen Tietotoimisto. Pienenä yksityiskohtana mainittakoon, että jo heinäkuun alkupuolella Euroopan liitto -nimitystä käytti myös Petroskoissa ilmestyvä Karjalan Sanomat (entinen Neuvosto-Karjala).

Vierassana unioni on tietysti myös suomen kielen sana, eikä se ole sanamuotona ongelmallinen: sen ääntämisessä, kirjoittamisessa tai taivutuksessa ei ole vaikeuksia. Sanakirjojen ja tietosanakirjojen määritelmien mukaan unioni on ’(valtioiden keskeinen pysyvä) liitto, (valtio)yhtymä’ (Nykysuomen sanakirja 1961), ’(valtio)liitto, -yhtymä’ (Nykysuomen sivistyssanakirja 1973), ’liitto, yhtymä, yhteys; (valtiot.) keskenään tasa-arvoisten itsenäisten valtioiden yhteenliittymä tiettyjen, yleensä poliittisten päämäärien edistämiseksi’ (Fakta 2001).

Liitto on suomen kielessä merkitykseltään väljempi sana kuin unioni. Liitto-sanan päämerkitykset ovat Suomen kielen perussanakirjan 2. osan (1992) mukaan: 1. sopimus yhteistoiminnasta (us. yhteisen päämäärän saavuttamiseksi); tällaiseen sopimukseen perustuva suhde; yl. yhteistyöstä, -toiminnasta. 2. saman aatteen kannattajien, saman alan edustajien, seurojen, yhdistysten tms. (laaja) yhteenliittymä, (yhteis-, keskus)järjestö. Lisäksi liitolla on mm. erikoismerkitys (1. erik. a.) valtioiden sotilaallinen, taloudellinen tms. yhteenliittymä, liittou(tu)ma, valtioliitto, koalitio, allianssi.

Liitto-sanan rasitteeksi on esitetty monimerkityksisyys ja siitä johtuva kuormittuneisuus. Monimerkityksisyys on vähän toisesta näkökulmasta samaa, mitä tässä yhteydessä voidaan nimittää myös väljyydeksi ja mitä voidaan pitää päinvastoin etuna. Liitto-sanaa käytetään muun muassa seuraavien englanninkielisten valtio-opin termien vastineena: alliance, league, union, confederation, confederacy, federation, covenant. Joku on epäillyt, että suomalainen englantia puhuessaan valitsee näistä väärän termin, jollei suomen kielessä käytetä Euroopan unioni -nimitystä. Jos suomalainen pystyy keskustelemaan ulkomaalaisen kanssa englanniksi Euroopan yhdentymisestä, hän varmasti tuntee termin European Union. Samalla tavoin täytyy tietää, että ruotsinkielinen nimitys on Europeiska unionen eikä ”Europeiska förbundet”. Kielen osaamiseen kuuluu, että osaa tarjolla olevista samanmerkityksisistä tai lähes samanmerkityksisistä sanoista valita kuhunkin yhteyteen sopivan vastineen. Voisi vähän nenäkkäästi kysyä, olisiko kansainvälisen viestinnän helpottamiseksi tarvittu Kansainliiton asemesta ”Kansainliiga” (engl. League of Nations) ja Neuvostoliiton asemesta ”Neuvostounioni” (engl. Soviet Union; ven. Sovetskij Sojuz, sojuz = liitto).

Nimitykset Kansainliitto ja Neuvostoliitto edustavat sisältämänsä liitto-termin merkityssisällön ääripäitä. Neuvostoliitto oli valtio ja Kansainliitto kansainvälinen järjestö, löyhähkö liittymä, perustettu kansainvälisen yhteistyön edistämiseksi. Yhteistyöjärjestöjä ovat myös (nyt jo lakkautettu) Varsovan liitto ja Atlantin liitto. Liitto-sanaa on siis käytetty hyvin erilaisista yhteistyön rakenteista, ja Euroopan liitto osuu liitto-sanan merkitysakselilla jonnekin näiden väliin. Mitään Euroopan liittoa täsmällisesti vastaavaa järjestelmää, josta olisi käytetty tai käytettäisiin sen paremmin liitto- kuin unioni-nimitystäkään ei ole eikä ole ollut olemassa.

Unioni esiintyy suomen kielessä valtiollisia suhteita kuvaavassa historiallisessa nimityksessä Kalmarin unioni. Kuriositeettina mainittakoon, että Ahlmanin ruotsalais-suomalaisessa sanakirjassa vuodelta 1865 Kalmare union -ilmauksen käännöksenä on Kalmarin liitto eli yhdistys. Unioni on myös kansainvälistä feministiliikettä edustavan järjestön nimi, virallisesti Unioni Naisasialiitto Suomessa. Sitaattilainana se esiintyy (entisten) Union-huoltamoiden nimessä. Lisäksi SAK:n 28 alajärjestöstä kaksi on nimeltään unioneja (Ilmailualan Unioni, Suomen Merimies-Unioni); yksi on järjestö, loput ovat liittoja.

Sanaa unioni ei siis ole suomen kielessä liitetty kovin moniin tarkoitteisiin. Siitä on muodostettu Nykysuomen sanakirjan mukaan vain yksi johdos (unionisti) ja muutamia yhdyssanoja (unioniaika, -kuningas, -politiikka, -puolue, -sota; patentti-, personaali-, reaali-, tulliunioni). Vierasperäisyytensä ja harvinaisuutensa vuoksi (lähinnä historiallisia termejä) unioni on suurelle osalle suomalaisista sisällöltään epätarkka, monille hämärä tai suorastaan käsittämätön. Tämä johtuu juuri siitä, että he joutuvat tekemään päätelmänsä Kalmarin unionin, Naisasialiitto Unionin ja Merimies-Unionin perusteella. Unioni ei siis saa tulkintaa hyödyttäviä tai tukevia vihjeitä muusta sanastosta.

Liitto on monikäyttöisempi kuin unioni. Sen yleismerkitys on suomen kielen puhujalle tuttu. Liitto esiintyy ensinnäkin erilaisten yhteenliittymien, seurojen, yhdistysten, järjestöjen yms. nimissä: Suomen Kaupunkiliitto, Suomen Kristillinen Liitto, Suomen Urheiluliitto, Suomen Apteekkariliitto, Kumi- ja Nahkatyöväen Liitto, Karjalan Liitto, Kuurojen Liitto jne. Lisäksi se esiintyy valtioiden välisiä yhteistoimintasopimuksia kuvaavissa ilmauksissa: Pohjois-Atlantin puolustusliitto eli Atlantin liitto (engl. North Atlantic Treaty Organization; Nato tai NATO), Varsovan liitto (engl. Warsaw Pact), Euroopan vapaakauppaliitto (engl. European Free Trade Association; Efta), Euroopan yleisradioliitto (engl. European Broadcasting Union; EBU) jne. Myös eräiden valtiomuodoltaan liittovaltioiden nimissä esiintyy liitto: Neuvostoliitto (engl. Soviet Union), Arabiemiraattien liitto (engl. United Arab Emirates), josta käytetään myös nimityksiä Arabiemiirikunnat ja Yhdistyneet arabiemiirikunnat.

Eräät Euroopan unioni -nimityksen kannattajat ovat viitanneet liitto-sanan väljyyteen ja esittäneet käsityksenään, että unioni on merkitykseltään täsmällinen. Tämähän on usein mainittu käsitys vierassanoista. Kansainvälinen sana voi kuitenkin eri kielissä saada eri merkitysvivahteita; tätä osoittavat myös edellä mainitut suomalaiset unioni-sanan sisältävät nimitykset. Vaikka Euroopan unionista eli Euroopan liitosta on sovittu Maastrichtin kokouksessa, tämä ei merkitse sellaista sovittua, määriteltyä merkitystä, joka on täsmälliselle, esimerkiksi lääketieteen tai tekniikan termille ominaista. EY:stä kehitettävä liittymähän on vasta muovautumassa ja todennäköisesti vielä muuttuu.

On myös esitetty, että unioni on EY:ssä poliittisella tasolla neuvoteltu sananvalinta. Tämmöinen ”poliittinen sopimus” on tuskin kuitenkaan voinut koskea muita kuin romaanisia kieliä ja niiden voimakkaan vaikutuksen alaisina olleita germaanisia kieliä. EY:n jäsenmaistahan Kreikka ei ole omaksunut ”unioni”-nimitystä, vaan siellä on käytössä omakielinen nimitys (nykykreikan mukaan translitteroituna) Evropeki Enosi. Enosi merkitsee liittoa, ja se on etymologisten sanakirjojen mukaan omaperäinen kreikkalainen sana eikä johdu latinan unio-sanasta (joka on unionin pohjana). Tässä yhteydessä mainittakoon vielä Virossa tehty kielellinen ratkaisu. Myös viron kielessä on Euroopa Unioon -nimityksen sijasta alettu käyttää omapohjaista Euroopa Liit -nimitystä. Sitä suosittavat sikäläiset kielenhuoltajat, ja se on Viron Suomen-suurlähetystöstä saadun tiedon mukaan myös Viron ulkoministeriön ja tietotoimiston ETA:n kanta.

Suomen osalta on tietenkin muistettava, että maamme ei ole EY:n jäsen eikä suomi ole EY:n virallinen kieli. EY:n ”poliittisella tasolla” sana liitto ei siten ole voinut olla edes ehdokkaana eikä siitä ole voitu mitään sopia, koska se esiintyy vain suomen kielessä.

Kansainvälisten poliittisten sopimusten lisäksi unioni-sanan puolesta on vedottu myös valtio-oikeudellisiin perusteisiin. Asia ei kuitenkaan ole pelkästään valtio-oikeudellinen. Kysymys koskee myös yleiskieltä, ja kielitoimiston kuuluu antaa ohjeita ja suosituksia yleiskielen käytöstä. Jos olisi valittava, otetaanko perustuslakiin sana täysivaltaisuus vai sana suvereniteetti, kysymystä tuskin ratkaistaisiin pelkästään valtio-opillisin perustein. Hallitusmuodon johtolauseessa onkin ”Koska, sen jälkeen kuin Suomi on tullut riippumattomaksi, täysivaltaiseksi valtioksi ” ja 1. §:ssä sanotaan: ”Suomi on täysivaltainen tasavalta – – ”. Unioni ja liitto on samantasoinen nimityskysymys.

Unioni vai liitto on tyypillisesti sellainen kysymys, johon liittyy voimakkaasti myös itse asia ja sen mukana mielikuvat, mielleyhtymät, tunteet, jopa poliittiset näkemykset. Joidenkin mielestä unioni on sävyltään vanhahtava, joidenkin mielestä dynaaminen, joidenkin mielestä pompöösi (mahtipontinen) ja siten sopiva kuvaamaan pompöösiä järjestelmää. Eräät poliitikot ja virkamiehet ovat esittäneet, että sana liitto herättäisi harhaanjohtavia mielleyhtymiä (esimerkiksi sotilasliitoista), että liitto olisi jotakuta tai jotakin vastaan. Ja koska puolueeton Suomi on pysytellyt liittoutumien ulkopuolella (ns. liittoutumattomuus-periaate), ei kyseisestä järjestelmästä myöskään saisi käyttää liitto-sanaa. Siis sitä, mikä on Maastrichtin sopimuksen käännöksessä määritelty liitoksi, ei saa nimittää liitoksi. Sopimuksen käännöksessä sanotaan: ”Tällä sopimuksella korkeat sopimuspuolet perustavat keskenään Euroopan unionin, jäljempänä ’unioni’. Tämä sopimus merkitsee uutta vaihetta kehityksessä sellaisen yhä läheisemmän Euroopan kansojen välisen liiton luomiseksi, jossa päätökset tehdään mahdollisimman lähellä kansalaisia.” Vastaavassa englanninkielisessä sopimustekstissä sekä sanaa unioni että sanaa liitto vastaa termi union. Suomen kielessä unionia on pakko selittää sanalla liitto, koska unioni ei pysty suomenkielisessä tekstissä selittämään itse itseään.

On esitetty sellainenkin näkemys, että valinta liitto- ja unioni-nimitysten välillä on samalla syvä poliittinen valinta yhdentymiskehityksen puolesta tai sitä vastaan taikka ainakin heijastaa suhtautumista yhdentymiskehitykseen. Unioni on vieraan kuuloinen ja merkitykseltään epätäsmällinen tai hämärä ja kuvaisi siten oikealla tavalla tarkoittamaansa outoa, pelottavaa ja vastenmielistä asiaa. Ymmärrettävä ja tuttu liitto taas kuulemma antaa tästä vastustettavasta asiasta liian myönteisen kuvan.

Eräät Euroopan unioni -nimityksen kannattajat pyrkivät siis tietoisesti sisällyttämään unioni- ja liitto-sanoihin haluamiaan miellesisältöjä, tunne- ja arvolatauksia. Tämä on tyypillinen ohjailukielen menetelmä, jolloin vierassanojen käsitteellistä hämäryyttä käytetään hyväksi. Kielihän on yksi vallankäytön väline. Erityisen kiintoisaa on se, että unioni-nimityksen kannattajissa on sekä aktiivisia yhdentymiskehityksen puoltajia että vastustajia. Samaan tulokseen voidaan siis päätyä erilaisin, jopa keskenään ristiriitaisin perustein. Perusteluiden erilaisuus tai niiden erilainen painotus taas johtuu siitä, että ihmisillä on erilainen käsitys todellisuudesta.

Nimityskysymys Euroopan unioni vai Euroopan liitto on ollut myös suomen kielen lautakunnan käsiteltävänä (28.9.92). Lautakunta päätti suosittaa ensisijaisesti liitto-sanaa sen yleisen ymmärrettävyyden siis yleiskielisyyden vuoksi.

Vanha sana, uusi merkitys

EY-suomi ei tietenkään ole pelkkiä, ei edes voittopuolisesti vierassanoja. Suuri osa on selvää tai ehkä pitää sanoa enemmän tai vähemmän selvää suomea. Osa näistä ilmauksista on uudismuodosteita, mutta osa on vanhastaan tuttuja sanoja, vain merkityssisällöltään uusia. Havainnollinen esimerkki uudenmerkityksisistä sanoista on seuraava sarja: laajentuminen, syventäminen eli toisesta näkökulmasta tiivistyminen, lähentäminen, mukauttaminen. Näiden teonnimijohdosten pohjana olevat verbit ovat merkitykseltään kausatiiveja eli aiheutusverbejä tai refleksiiviverbejä (tekeminen kohdistuu subjektiin). EY-kielen sanana laajentuminen (engl. enlargement, widening) merkitsee uusien valtioiden ottamista yhteisön jäseniksi eli siis yhteisön alueellista laajentumista. Esimerkiksi tämä vaihe, jossa Suomi on hakenut jäsenyyttä, on kolmas laajentumisvaihe. Syventäminen (engl. deepening) merkitsee yhä suurempaa integraatiota eli yhdentymistä ja jäsenvaltioiden lähentämistä kaikilla alueilla, toisin sanoen EY:n toimialueen laajentamista ja työskentelyn tehostamista. Tästä kehityksestä käytetään myös nimitystä tiivistyminen. Maastrichtin liittosopimus merkitsee yhdentymisen samanaikaista laajentamista ja syventämistä. Lähentäminen (engl. approximation) tarkoittaa jäsenmaiden lainsäädännön tai politiikan muuttamista siten, että kilpailua vääristävät tekijät poistuisivat ja yhteisön sisäinen yhteenkuuluvuus lisääntyisi. Mukauttaminen (engl. adaptation) puolestaan tarkoittaa EY-kielessä kansallisen lainsäädännön yhteen sovittamista EY-normiston kanssa ja lisäksi säädöksen tekstin muuttamista olosuhteiden muutosten edellyttämällä tavalla.

Kaikilla edellä mainituilla verbeillä ja niiden teonnimijohdoksilla on näissä yhteyksissä kuvallinen merkitys, siis yleiskielen merkityksestä poikkeava erikoismerkitys. Koska suomalainen tuntee yleiskielisen merkityksen, hän ymmärtää teksti- tai puheyhteydessä myös vastaavan EY-termin summittaisen merkityksen. Täsmällinen erikoismerkitys, termin tarkka sisältö, on tietysti opeteltava erikseen. Toisin sanoen on tunnettava itse asia, jotta ilmauksen osaa tulkita oikein. Tulkinnassa keskeistä on se, että kyseessä ovat teonnimet, joiden yhteydessä on tiedettävä tekijä tai kohde, jotta voidaan tehdä päätelmiä sanojen merkityksistä. Esimerkiksi transitiiviverbiin pohjautuvan teonnimen mukauttaminen ymmärtäminen edellyttää ainakin kohteen eli objektin (lainsäädäntö, säädösteksti) tietämistä. Intransitiiviverbiin pohjautuvan teonnimen laajentuminen tulkinta puolestaan edellyttää tekijän eli subjektin (alue) tuntemista.

Kunkin termin vakiintuneisuudesta ja siitä, onko sen merkitys määritelty ja yhteisesti sovittu, riippuu, onko kyseessä yleismerkityksen piiriin kuuluva, laajentunut käyttö vai erikoismerkitys. Esimerkiksi Suomen kielen perussanakirjan toisen osan artikkeleissa laajentaa, lähentää, mukauttaa esiintyy vain yleismerkitys. Mahdollista kuitenkin on, että EY-sanaston yleistyessä näihin vastaisuudessa otetaan mukaan myös erikoismerkitys.

Virallinen ja epävirallinen

EY-sanastoon, nimenomaan epäviralliseen EY-sanastoon, kuuluu sanoja, joiden merkitys on jossain määrin tulkinnainen ja joiden tyyliarvo saattaa vaihdella. Sana toisin sanoen saa täsmällisen merkityksen vasta teksti- tai puheyhteydessä, ja silloinkin tarvitaan ehkä vielä taustatietoja. Tämmöinen sana on esimerkiksi eurokunto. Televisio mainostaa: ”MTV:n hinnat ovat jo eurokunnossa.” Viestin sisältö on myönteinen: hinnat ovat edulliset, halvemmat kuin vastaavat muut suomalaiset hinnat. Maamme EY-jäsenyyttä vastustava tohtori Tarja Cronberg on lehtihaastattelussa todennut, että ”Suomen ’eurokunto’ tarkoittaa mm. julkisen sektorin supistamista”. Tässä yhteydessä eurokunto on hyvin monien suomalaisten näkökulmasta kielteisesti sävyttynyt ilmaus.

Euro-alkuinen sanasto alkoi lisääntyä nopeasti 70-luvun puolimaista lähtien (tarkemmin Irma Nissisen artikkelissa Eurovisiosta euromössöön, Kielikello 4/91, ks. Lue myös). Monet näistä sanoista ovat tilapäismuodosteita, leikillisiä, muodikkaita, myyviä: euroherkku, euroliturgia, euro-optimisti, eurosuomalainen, eurotyyli. Osa euro-alkuisista sanoista on kuitenkin aivan normaalityylisiä, esimerkiksi euroase, euromarkkinat, euro-ohjus, europatentti, eurosekki, eurovaluutta. Länsi-Euroopan yhdentyneestä oikeusjärjestelmästä on käytetty nimitystä Eurooppa-oikeus, Eurooppaoikeus, eurooppaoikeus (peräti kolmenlaista kirjoitustapaa on näkynyt). Tämmöiseen kankeaan ilmaukseen on päädytty ilmeisesti siitä syystä, että kielellisesti sujuvampi Euroopan oikeus voidaan tulkita koko Euroopan oikeutta tarkoittavaksi (vastakohtana esimerkiksi islamin oikeudelle). Ajateltavissa olisi myös lyhyt ja naseva ilmaus euro-oikeus. Esimerkiksi juristeista jotkut pitävät sitä tyyliltään asiallisena, jotkut kuitenkin arkissävyisenä.

Vierassana vai omapohjainen vastine?

Suomalaisessa EY-sanastossa on runsaasti vierassanoja. Asiantuntijoille ne ovat jokapäiväistä, tuttua ammattikieltä, osaksi ehkä ammattislangiakin. Mitä laajempaan käyttöön sana leviää, sitä tarkemmin joudutaan kuitenkin harkitsemaan, onko vierassana semmoisenaan ymmärrettävä vai olisiko se syytä suomentaa. Jos käsite ja sen ilmaisin pitäisi saada kaiken kansan ymmärrettäväksi, omapohjainen sana on tavallisesti tarkoituksenmukainen. Tässä yhteydessä tulee tietysti muistaa, että kansan ei aina ehkä tahdotakaan ymmärtävän!

Nykysuomen sanakirjassa, joka ilmestyi vuosina 19511961, ei vielä ole verbiä yhdentyä eikä myöskään integroitumista tai integraatiota, vaikka nämä vierassanat ovatkin erikoiskielten termeinä tuolloin olleet olemassa. Nykysuomen sivistyssanakirjassa (1973) sen sijaan on hakusana integraatio, jonka vastineina esitetään integrointi eli yhdentäminen ja integroituminen eli yhdentyminen. Yhdentyminen on osuva vastine, mutta sanan tarkka merkitys ei vielä tästä avaudu. EY-terminä yhdentyminen tarkoittaa valtioiden pyrkimystä vähentää esteitä vapaan kanssakäymisen tieltä. Tähän mennessä yhdentyminen on ollut ensisijaisesti taloudellista, kaupan esteiden poistamista.

Koheesion yleisluonteisia vastineita ovat kiinteys ja koossapysyvyys. EY-terminä koheesio on suomennettu yhteenkuuluvuudeksi. Tämäkään ei semmoisenaan tarkasti ilmaise, mistä on kysymys. Kysymys on siitä, että pyritään tasaamaan jäsenmaiden välisiä kehityseroja sekä lisäämään taloudellista ja sosiaalista samankaltaisuutta, toisin sanoen avustamaan jälkeen jääneitä maita taloudellisesti ja sosiaalisesti. Useimmiten on siis kysymys tulonsiirroista rikkaammilta mailta köyhemmille. Yhteenkuuluvuuden lisäämiseksi on olemassa myös koheesio- eli tasausrahasto. Se on ETA-sopimuksen mukainen kehitysaluerahasto, jonka kautta Efta-maat osallistuvat EY:n jäsenmaiden välisten alueellisten kehityserojen pienentämiseen. Perusteilla on vuoden 1993 loppuun mennessä myös uusi koheesiorahasto, jonka varoin rahoitetaan liikenteen perusverkko- ja ympäristöalan hankkeita yhteisön uusimmissa ja samalla heikoimmin kehittyneissä maissa (Kreikassa, Espanjassa, Portugalissa ja Irlannissa).

EY-kielessä on monia termejä, jotka merkitsevät yhtenäistämistä, samanlaistamista, samankaltaistamista, tasoittamista yms. Edellä mainittujen yhdentymisen ja yhteenkuuluvuuden lisäksi myös yhdenmukaistaminen on EY-sanastoa. Se on harmonisoinnin vastine ja merkitsee yleisesti sanottuna sitä, että kansallinen normisto muodostetaan muiden EY-maiden normistojen kanssa yhteensopivaksi ja samankaltaiseksi. Käytännössä pyritään yhteismarkkinoiden avulla ja jäsenmaiden talouspolitiikkaa lähentämällä edistämään harmonista taloudellista kehitystä jäsenmaissa.

Konvergenssin vastineiksi mainitaan Nykysuomen sivistyssanakirjassa yhteen suuntautuminen, läheneminen. EY-kielessä konvergenssi tarkoittaa taloudellisten toimintojen yhtenäistämistä, elintasoerojen kaventamista ja siirtymistä yhteiseen talous- ja rahaliittoon. Konvergenssi on EY-terminä näkökulman mukaan suomennettu lähentämiseksi tai lähenemiseksi eli lähentymiseksi.

Direktiivin epävirallisena vastineena on joissakin yhteyksissä käytetty sanaa eurolaki, joka ilmaisee summittaisesti sanan sisällön. Eräs simultaanitulkki muodosti tulkkaustilanteessa kekseliään suomennoksen läpivientimääräys, joka myös varsin hyvin kuvaa sanan sisältöä. Kyseessä on EY-säädös, joka sitoo jäsenvaltioita lopputuloksen osalta mutta jättää niiden itsensä päätettäväksi keinot. Myös sanalla direktiivi on ennestään suomalaisia vastineita: ohje, toimintaohje, suuntaviiva. Nämä ovat kuitenkin EY-termin suomennoksiksi liian väljiä. Vastikään on ehdotettu myös säädösohjetta ja ohjesäädöstä, joista jälkimmäinen on ehkä täsmällisempi; ohjehan ei ole sitova. Toistaiseksi direktiiville ei kuitenkaan ole keksitty ylivertaista suomalaista vastinetta.

Subsidiariteetti on vanhastaan suomennettu toissijaisuudeksi. Tätä on käytetty myös EY-termin vastineena. Subsidiariteetti tarkoittaa sellaista periaatetta, jonka mukaan EY-tasolla säännellään ainoastaan ne asiat, joita ei voida säännellä jäsenmaissa. Päätöksiä ei toisin sanoen pidä tehdä korkeammalla tasolla kuin on tarpeen, vaan ”niin lähellä kansalaisia kuin mahdollista” eli ”muualla kuin Brysselissä”. Paria muutakin suomennosta tästä vaikeasta vierassanasta on käytetty: läheisyysperiaate ja hajauttamisperiaate. Kaikki kolme suomalaista vastinetta kuvaavat kyllä tarkoitettaan jollakin tavoin, mutta eri näkökulmista. Koska päätökset pyritään tekemään kansallisella tasolla eli jäsenmaissa aina kun on mahdollista, toissijaisuusperiaatetta loogisempi nimitys olisi oikeastaan ensisijaisuusperiaate. Kysymyshän on alimman päätöksentekotason ensisijaisuu desta vaihtoehtoja harkittaessa. Hajauttaminen puolestaan on vakiintunut tarkoittamaan desentralisaatiota, hajasijoittamista. Sana läheisyysperiaate on melko väljä ja abstraktinen, mutta vaikuttaa tarjolla olevista vastineista parhaalta. Mahdolliselta tuntuisi myös lähipäätösperiaate, vaikka sekään ei ole aivan kattava. Lisäksi ainakin Helsingin Sanomissa on joskus tätä asiaa käsiteltäessä käytetty havainnollista kuvailmausta ruohonjuuritaso. Se ei tietenkään ole termi eikä täsmällisesti kuvaa tarkoitetta mutta antaa kyllä mielikuvan siitä, mistä on kysymys.

EY:n komissio esitti 4.11.92 vastauksensa Suomen jäsenhakemukseen. Samana iltana televisiossa esiintyneet ministerit ja muut poliitikot käyttivät kaiken aikaa suomalaisten valtaenemmistölle täysin tuntematonta sanaa puhumalla avis’sta (”aviista”). Ranskan sana avis (”avii”) oli kuin taikasana, eikä kukaan vaivautunut selittämään katsojille, mitä se tarkoittaa. Taikasanastahan menee voima, jos loitsija rupeaa sitä selittämään. Sen sijaan radion ja television uutistoimittajat ilmaisivat asian niin, että tavallinenkin suomalainen sen ymmärsi: EY:n komissio on antanut lausunnon Suomen jäsenhakemuksesta.

Näiden edellä esiteltyjen EY-kielen vierassanojen pohjalta voi tiivistää sen, mikä koskee erikoisalojen sanastoa yleisestikin: Vierassanoja käyttävät erityisesti asiantuntijat ja paremman puutteessa tietysti muutkin. Ammattilaisten keskinäiseen viestintään vierassanat tietysti sopivat hyvin, koska kaikki tuntevat sekä asian että sanaston. Jos asiantuntija virkamies, poliitikko, tutkija tai muu ei kuitenkaan luovu erikoissanastostaan esimerkiksi televisiossa koko kansalle esiintyessään, voi kysyä, mihin hän pyrkii tai mitä hän peittää ja miksi. Omaperäisten vastineiden ja yleiskielisten ilmausten tarve on erityisen suuri joukkoviestimissä, joiden tehtävänä on kertoa asioista koko kansalle. Joukkoviestimien avulla uudissanat sitä paitsi leviävät tehokkaimmin.

EY-kielen lyhenteet

EY-kielessä on runsaasti lyhenteitä. Lyhenteiden etuna mainitaan tavallisesti tilan säästö, haittana harvinaisten lyhenteiden huono informaatioarvo. Vain kaikkein tutuimpia lyhenteitä (esimerkiksi SAK, YK) käytetään esimerkiksi lehdistössä yksinomaisina tai lähes yksinomaisina. Yleensä aluksi mainitaan koko nimi ja vasta jäljempänä käytetään lyhennettä.

Pääsääntö on, että jos nimi on suomennettu, lyhenne on tämän mukainen. Siten Euroopan yhteisöstä käytetään yksinomaan lyhennettä EY, vaikka eräät poliitikot ja virkamiehet aikansa yrittivät kynsin hampain pitää kiinni englanninkieliseen nimitykseen perustuvasta lyhenteestä EC (engl. European Community). Euroopan talousalueesta käytettiin alkuun lyhennettä EES (engl. European Economic Space; nykyisin englanninkielinen lyhenne on EEA = European Economic Area), mutta nykyään käytetään yksinomaan suomalaista lyhennettä. Tosin sillä on kahtalainen asu: isokirjainlyhenne ETA ja lyhennesana Eta. Jälkimmäinen kirjoitustapa perustuu sanaksi lukemiseen. Samanlainen tapaus kuin ETA on NATO (kirjoitusasut NATO ja Nato). Kirjoittaessa tulee muistaa, miten pääte merkitään lyhenteeseen ja miten kirjainsanaan (kirjaimittain luettaessa ETA:n, sanaksi luettaessa ETAn tai Etan).

Vierasperäisten lyhenteiden niin kuin vierassanojenkin puolustajat vetoavat usein kansainvälisyyteen, mutta suomalaisten keskinäisessä suomenkielisessä viestinnässä tuskin on mitään erityistä hyötyä siitä, että eri kielissä on sama lyhenne. Sitä paitsi useimmissa tapauksissa se kansainvälisyys, jota puolustetaan, on englannin kieli. ETA-lyhennettä vastustettiin aluksi myös siitä syystä, että se on sama kirjainyhdistelmä kuin baskien vapautusjärjestön nimen lyhenne. Nykyisinhän on vielä kolmaskin ETA-lyhenne: se joka tarkoittaa Viron tietotoimistoa Eesti Telegraafiagentuuria. Puhe- tai tekstiyhteys kyllä paljastaa, mistä ETAsta kulloinkin on kyse.

Myös EY:n laskennallisesta rahayksiköstä käytetään lyhennettä. Perussanakirjassa (1990) on sekä sitaattilainamuotoinen kirjainsana ecu että isokirjainlyhenne ECU (< engl. European Currency Unit). Kirjainsana lienee nykyisin yksinomainen. Ecu myös lausutaan suomessa ”ekuksi”, vaikka televisiossa ja radiossa joku välistä tavoittelee myös ”eky”- tai ”ekyy”-ääntämystä. Historiasta tuttu ranskalainen kulta- ja hopearaha écu (”ekyy”) on eri asia ja eri sana; sivumennen huomautettakoon, että EY:n rahayksikön ecun lyhenne ranskan kielessä on kuitenkin écu.

Ecun lisäksi on suuri joukko muitakin englanninkieliseen ilmaukseen perustuvia EY-lyhenteitä. Pari esimerkkiä niistäkin: Euroopan valuuttajärjestelmä EMS (engl. European Monetary System), talous- ja rahaliitto EMU (engl. Economic and Monetary Union), EY-valuuttojen vaihtokurssimekanismi ERM (engl. Exchange Rate Mechanism), turvallisuus- ja puolustuspoliittinen yhteistyöjärjestelmä Länsi-Euroopan unioni eli Länsi-Euroopan liitto WEU (engl. Western European Union). Jälkimmäisen lyhenteen pitäisi mieluummin olla nimen mukainen, siis LEU tai LEL. Mahdollinen nimitys on myös Länsi-Euroopan puolustusliitto (vrt. Pohjois-Atlantin puolustusliitto), jota muun muassa eräät tiedotusvälineet ovat käyttäneetkin. Lisäyksenä mainittakoon, että tämä puolustusjärjestö on ollut olemassa vuodesta 1955 lähtien ja siitä on aiemmin lehtitietojen mukaan esimerkiksi vuoden 1962 lopulla käytetty suomen kielessä nimitystä Länsi-Euroopan liitto.

Lyhenteitä käytetään tietenkin enemmän kirjoitetussa kielessä kuin esimerkiksi radiossa ja televisiossa. Tärkeää on, että käytetään vain tuttuja ja helposti avautuvia lyhenteitä. Harvinaisia lyhenteitä ei yleensä tulisi käyttää lainkaan.

EY-sanasto on erikoisalan sanastoa samaan tapaan kuin esimerkiksi lääketieteen, tekniikan tai talouselämän kieli. Euroopan yhdentymiseen liittyvät uudet käsitteet nimetään yhteisön keskuudessa. Nimitykset on toistaiseksi saatu suomen kieleen käännöksinä EY:n jäsenmaiden kielistä, käytännössä kuitenkin enimmäkseen englannin tai ranskan välityksellä. Osa sanastosta on vierassanoja, osa omaperäisiä uudennoksia (johdoksia, yhdyssanoja, sanaliittoja), jotka joko ovat käytössä vierassanojen rinnalla tai korvaavat ne. Lisäksi ennestään olemassa olevat suomen kielen sanat ovat voineet saada EY-termeinä uusia merkityksiä.

On syytä tähdentää sitä, että ainakin keskeisen sanaston, sen joka leviää kaiken kansan käyttöön, tulisi olla mahdollisimman yleiskielistä, toisin sanoen sitä ei pidä liiaksi loitontaa yleiskielestä. Omapohjaisesta sanasta yleensä jo ensi kuulemalta tai näkemältä ymmärtää summittaisen merkityksen, ja täsmällisen merkityksen oppiminen näin helpottuu. Jos tai kun Suomesta tulee Euroopan yhteisön jäsen, suomen kielestä tulee EY:n virallinen kieli, tasa-arvoinen kaikkien muiden jäsenmaiden kansalliskielten kanssa. Kielen näkökulmasta mistään omasta meidän ei siis pidä luopua.

 

Kirjoituksen asiatietoja on koottu joukkoviestimistä ja mm. seuraavista lähteistä: Riitta ja Reino Hjerppe: Eurooppa yhdentyy (VAPK-kustannus 1992), Katariina Koivumaa ja Pekka Lindroos: Avain yhdentyvään Eurooppaan (Taloustieto Oy 1991) ja Markku Mantila: Yhdentyvä Eurooppa (Weilin + Göös 1992). Lisäksi on saatu tietoja ja kommentteja asiantuntijoilta.




Kielikello 1/1993
Alkuun

Jaa

Lue myös:

Eurovisiosta euromössöön (Vapaasti luettavissa)

Lehdet »

Anna palautetta »

Kotimaisten kielten keskus


Tilaa uusi Kielikello!
Kielikello siirtyy kokonaan verkkojulkaisuksi (osoite edelleen www.kielikello.fi) vuoden 2018 alussa, kun painetun lehden julkaiseminen loppuu. Uusi verkkolehti on ilmainen.

Kielikello ilmestyy verkossakin neljästi vuodessa, ensimmäisen kerran helmi-maaliskuussa 2018. Varsinaisten lehden numeroiden ilmestymisen välissä voidaan julkaista ajankohtaisia havaintoja, vastauksia kysymyksiin tai muuta juuri sillä hetkellä kielikeskustelussa pinnalla olevaa aineistoa.

Jos haluat sähköpostiisi tiedon Kielikellon ilmestymisestä tai julkaistusta uudesta sisällöstä, osoitteessa www.kotus.fi/tilaakielikello on lomake, jolla voit ilmoittaa sähköpostiosoitteesi.

Tervetuloa mukaan Kielikellon lukijajoukkoon!

Suomen kielen lautakunta

Suomen kielen lautakunnan suosituksia ja kannanottoja

Yhteiskunta tarvitsee kaksipäiväisen äidinkielen ylioppilaskokeen (2/2017)
Evankelisluterilainen vai evankelis-luterilainen? (2/2016)



Lue lisää

Julkaisut

13.6.2017
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta uusi painos

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta on maaliskuussa 2017 ilmestynyt 13., korjattu painos.

Kielitoimisto kouluttaa

13.6.2017
Kesä marraskuussakin!

Kielenhuollon kesäpäivät 15.–16.11.2017

 

Ajankohtaista

3.10.2017
Kielitoimisto Facebookissa

Kielitoimisto on avannut oman Facebook-sivunsa.

30.6.2017
Lähetä kielihavaintosi Kielitoimistoon!

Kielitoimisto kerää kielenkäyttäjiltä havaintoja yleiskielestä.

Lisää ajankohtaisia »