Kielikello on kielenhuollon tiedotuslehti, jossa
kirjoitetaan kielestä ja kielenkäytön kysymyksistä.
Kielikello on tarkoitettu kaikille kielestä kiinnostuneille.

Kielikello 1/1998

Jaakko Anhava

Kielellinen demokratia, kielelliset asenteet ja kielenhuolto

Englannin kielen vaikutus suomeen ei rajoitu vain sanastoon, vaan yhä tavallisempia ovat myös fraasien ja lauseopillisien rakenteiden kirjaimelliset käännökset, joiden ymmärtäminen edellyttää usein lähtökielen tuntemusta. ”Miten kehittää sellaista kielellistä valveutuneisuutta, että edes haluttaisiin, saati osattaisiin pohtia, ilmaiseeko suomi asiat kenties toisin kuin englanti?” kysyy Jaakko Anhava. Valveutuneisuuden puutteen lisäksi ongelmana ovat omaa kieltä väheksyvät asenteet.

alkuun

Virkakielen ymmärrettävyyttä on pidetty kielellisen ja muunkin demokratian kannalta tärkeänä, ja asian hyväksi onkin Suomessa tehty työtä pari vuosikymmentä, jos kohta tulokset eivät ainakaan minun päätäni huimaa. Vähemmälle huomiolle on jäänyt toinen kirjoitetun kielen alue – tai pikemminkin alueet, sillä kyseessä ovat monen heterogeenisen aihepiirin tekstit.

Niin tieteissä (etenkin luonnon- ja yhteiskuntatieteissä), kaupallisissa ammateissa, politiikassa kuin muillakin vastaavilla aloilla merkittävä ja yhä kasvava osa luettavasta aineistosta on kirjoitettu englanniksi (muut vieraat kielet voinee tässä jokseenkin riidattomasti sivuuttaa). Tämä koskee myös usein jo oppikirjoja koulunjälkeisten opintojen alusta asti.

Liian suorat käännökset

Vieraalla vaikutuksella on kielenhuollossa perinteisesti ymmärretty lainasanoja ja vierasperäisiä termejä. Koska niihin on kauimmin kiinnitetty huomiota ja ne ovat vieraista vaikutteista helpoimmat tunnistaa, niiden parissa on monilla aloilla tehty runsaasti tuloksekasta työtä. Runsas vierassanojen määrä ei käsittääkseni nykyisin olekaan siinä määrin ongelmallinen asia kuin sanaston ja fraseologian käännöslainat sekä rakenteelliset ja lausetason lainat, jotka todennäköisesti tekevät erityisalojen tekstin vaikeasti ymmärrettäväksi ja ilmeeltään vieraaksi vähintään yhtä suuressa määrin kuin vierasperäiset sanat.

Itse erityisalojen teksteissä, joiden lukijakunnan pääosa tuntee aihepiirin ja ammatille tyypilliset ilmaukset, ongelma ei ole kovin suuri. Mutta vakavampaa on, kun myös yleiskielisiksi tarkoitettuja tekstejä leimaavat käännös- ja rakennelainat, joihin pätee sama, mitä Tytti Viinikainen sanoo dekkarikäännöksistä: ”Sujuvalla kouluenglannilla varustettu akateemisen koulutuksen saanut lukija pystyy joka toisesta lauseesta tunnistamaan, mikä englannin kielelle ominainen sanonta tai lauserakenne on niin sanotusti suomennettu.” (Tytti Viinikainen, Kääntäjä 4/96 s. 10.)

Seuraavaksi esitän muutamia poimintoja erityyppisistä ”niin sanotusti suomennetuista” englantiin pohjautuvista sanonnoista ja rakenteista; aiheen laajuuteen nähden ne tietenkin lyhyessä kirjoituksessa jäävät lähinnä maistiaisiksi.

Useammin kuin kerran olen käännöksissä törmännyt ”äidinpuoleiseen isoäitiin”tai ”isänpuoleiseen isoäitiin” (ja vastaavasti ”isoisään”). Taustalla on tietenkin englannin maternal/paternal grandmother/grandfather. Totta kai jokainen ymmärtää, millaisesta ihmisestä on kyse; mutta miksi käyttää näin raskasta ilmausta, kun suoraan suomeksi varmaan sanottaisiin äidinäiti? Ilmeisesti maternal grandmother näyttää tekstissä niin juhlalliselta, että on vaikea käsittää sen olevan jotakin näin arkista. (Sama koskee useammassa kuin yhdessä käännöksessä tapaamaani ”musiikki-instrumenttia”: musical instrument on ollut liian komea ”soittovälineeksi” eli vain soittimeksi.)

Niin ikään jokainen sinänsä ymmärtää esimerkiksi seuraavan lauseen (käännösnovellista):

Vartija tanssi aaltojen tahdissa painaen kivääriä rintaansa vasten, aivan kuin se olisi ollut tanssitoveri.

Tämä tyyppi on hyvin yleinen englannista käännetyissä teksteissä; suoraan suomeksi useimmat yhä kaiketi kirjoittaisivat ”– – aivan kuin tanssitoveria”, mutta englannin as though it were a dancing partner on painanut parrelleen.

Myös seuraava rakenne on sekin kirjaimellisesti käännetty, ei aina englannista vaan yhtä hyvin lukuisien muidenkin vieraiden kielten ilmausten mukaisesti (seuraava esimerkki on keksitty mutta tyypillinen):

Tämä toimenpide pahensi ongelmaa sen sijaan että olisi ratkaissut sen.

Tällaiset tapaukset on jokseenkin aina käännetty englannista, ruotsista, saksasta tms., ja alkukielen instead of solving it, i stället för att lösa det tms. näkyy läpi kuin ohuen maalin alta. Mutta englannin instead of + -ing, ruotsin i stället för att + inf., saksan anstatt zu + inf. jne. ovat lyhyitä ja sujuvia rakenteita ja juuri siksi niin tavallisia näissä kielissä, kun taas suomen ”sen sijaan että + sivulause” on kaikkea muuta. Asiansa osaavan kääntäjän tulisi löytää vastineeksi jokin suomessa yhtä luonteva ja lyhyt ilmaus (usein vain yksinkertaisesti eikä, joskus perusteellisempi muunnos – esimerkiksi edellä annettu lause kuuluisi luontevimmin kai: Tämä toimenpide ei ratkaissut ongelmaa vaan pahensi sitä.).

Itsekullekin myös lienevät käännöksistä tuttuja seuraavan tyyppiset ilmaukset, jollaisten lähtökieli tosin ei aina ole englanti, mutta erityisen ominaisia ne ovat juuri englannin kielelle:

Talossa oli suuret ikkunat koristeellisine kehyksineen.

Vaahtera suurine lehtineen oli hänen suosikkipuunsa.

Näissä on ongelmana se, ettei tätä englannin with-ilmausta aina voida vaihtaa esimerkiksi suomen adjektiiviin, eikä mekaaninen korvaaminen jossa-alkuisella relatiivilauseellakaan ole välttämättä luonteva, vaan ilmaus pitäisi rakentaa perinpohjaisemmin omista aineksista. Toisin sanoen: ajatella itsekin.

Fraaseja ja lauseoppia

Siirrryn sitten ilmauksiin, joissa väärinkäsitysten tai väärän hahmotuksen mahdollisuus on jo merkittävä ja usein toteutuukin.

Useammatkin englannin, erityisesti amerikan-englannin fraasit ovat löytäneet tiensä suomeen kirjaimellisina käännöksinä, koska kirjoittaja ei ole muistanut eikä pysähtynyt miettimään, olisiko ilmaus suomennettavissa luontevammin tai olisiko sillä jo suorastaan vastine olemassa. Tällaisia viime aikoina poimimiani ovat esimerkiksi kokonainen joukko ilmauksen rule of law vähemmän tai vielä vähemmän onnistuneita käännöksiä (”laki ja järjestys”, ”laillinen hallinto”, ”laillinen meno”, ”vallankäytön laillisuus”, ”hallitsemisen perustuminen lakiin”, vieläpä kirjaimellinen ”lain valta”), kun ei ole oivallettu, että sanaliitto tarkoittaa oikeusvaltiota (englanti kun ei tunne ilmausta ”justice state”); edelleen George Bushin huulilta käännetty ”lukekaa huuliltani” (read my lips, millä Bush tarkoitti: uskokaa pois), ”loppu on historiaa” (the rest is history) pro loppu tiedetäänkin tai loppu onkin yleisesti tunnettua jne.

Viimeksi mainittu häiritsee eritoten sen vuoksi, että kun tähän asti suomeksi on sanottu jonkin olevan historiaa, on tarkoitettu että se kerrassaan kuuluu menneisyyteen, on vanhentunutta tai poissa muodista – siis lähes päinvastaista kuin englanniksi.

Lauseopin puolelta voi mainita sellaisia käännösperäisiä ilmauksia kuin ”Olen iloinen nähdessäni teidät” (I’m glad to see you, suomeksi Hauska nähdä teitä tai myös Hauska tavata). Ja pääsemättömissä taidamme olla seuraavanlaisista lauseista:

Vanha nainen istui portailla.

Varpunen pyrähti istumaan ikkunalaudalle.

Näissä on tarkoitettu ennen mainitsematonta vanhaa naista, varpusta yms., ja alkutekstissä on tällöin vuorenvarmasti An old woman / En gammal kvinna / Eine alte Dame jne.; artikkeliton suomen kieli edellyttäisi siis lauseilta muotoa Portailla istui vanha nainen; Ikkunalaudalle pyrähti istumaan varpunen (tai myös: – – varpunen istumaan). Mutta näiden esimerkkien ilmaisutyyppi on suomeen jo osaksi levinnytkin, sillä lehtiotsikoita ei enää muulla tavoin osata laatiakaan:

Murhattu mies löytyi auton tavarasäilöstä (iltapäivälehden mainoksesta)

En usko tahallani käsittäneeni väärin, kun tämän otsikon nähdessäni ehdin hetken luulla, että joku kateissa ollut vainaja on nyt löydetty, kunnes oivalsin: tämähän onkin lehtiotsikko. Suomen eksistentiaalilauseen sanajärjestyksen unohtumista voi minun mielestäni sanoa kielen keinovarojen köyhtymiseksi, ja vaikea on silloin käsittää esimerkiksi saksalaisen kielitieteilijän Theo Vennemannin näkemystä, että ”muutos on aina muutos parempaan”.

Ilmiö ei suinkaan rajoitu yhdyssanojen, idiomien ja lausekaavojen ”niin sanotusti suomentamiseen”, vaan ulottuu kokonaisten virkkeiden ja tekstienkin rakentamiseen asti. Lisäksi on korostettava, ettei asia ole sillä autettu, että kielenoppaissa tai koulutuksessa neuvotaan karttamaan nimenomaan edellä esittelemiäni ilmauksia. Kyse on kokonaisista ilmausluokista, ja ongelman ydin on: miten kehittää sellaista kielellistä valveutuneisuutta, että edes haluttaisiin, saati osattaisiin pohtia, ilmaiseeko suomi asiat kenties toisin kuin englanti?

Joku saattaa nyt kysyä: ”Mutta mikä ongelma se on, jos englannin rakenteet vaikuttavatkin kirjoitettuun kieleen – osaavathan kaikki kuitenkin sitä kieltä, mistä ne on suomeen saatu, ja ymmärtävät ne!” Mutta englannin kielikään ei eri aloilla ole yhden mallin mukaista. Varsinaisia kieltenopiskelijoita lukuun ottamatta useimmat seuraavat enimmäkseen vain oman alansa tekstejä, joten hyväkin vieraan kielen taito on yleensä kapea. Muita kuin oman alansa tekstejä suomalaiset tietenkin lukevat yhä pääosin suomeksi. Niitäkään ei tulisi unohtaa, jotka eivät vielä tänään ja huomennakaan toimi millään kansainvälisesti viestivällä alalla.

Vähemmistökielen oireet

Mitä sitten olisi tehtävissä? Pahoin pelkään, ettei paljoakaan. Ongelmana tällaisessa englanninvaikutteisessa suomessa on, että kasvava joukko suomalaisia osaa ja käyttää englantia jo niin paljon, että moni asia on heille alun perinkin tullut tutuksi englanniksi, ja heille joko tulee koko ilmaus ensiksi mieleen englanninkielisenä tai he tavoittelevat mahdollisimman sananmukaista käännöstä. Suomenruotsin ja suomen suhteita käsitellessään Mikael Reuter, Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen ruotsin kielen osaston johtaja, on nimittänyt ilmiötä ”hevonen on häst -syndroomaksi”; ja sitä, mitä hän on aiheesta kirjoittanut, kannattaa tähän lainata laajemminkin (Virittäjä 4/96 s. 558–560 ruotsiksi; suom. minun):

”Tästä pääsemme suoraan normikonfliktiin: kirjoittaja ei hallitse normia mutta osaa käyttää vaihtoehtoista normia. (– –) Mutta mielenkiintoista on, että suomenruotsin (– –) vaihtoehtonormi ei ole Närpiön eikä Sipoon murteen normi eikä edes perinteinen suomenruotsi, vaan meidän vaihtoehtonorminamme on usein suomen normi. (– –) Tällaiset käännöslainat johtuvat siitä, mitä olen alkanut kutsua hevonen on häst -syndroomaksi, joka on hyvin tavallinen suomenruotsalaisten parissa: luullaan että ruotsiksi aina tulee sanoa juuri niin kuin suomeksikin, että tulee aina olla yksi yhteen -vastaavuus. Ja niinpä sitten on puheenvuoro taltur, koulutustilaisuus skolningstillfälle ja soittopyyntö ringbud. Ja vihdoin näyte lauseopin tasolta, nimittäin genetiivirakenteista [esim. ”lantbrukets stödformer”, mallina suomen maatalouden tukimuodot; ruotsiksi pitää olla de olika formerna av lantbruksstöd]. Esimerkit ovat autenttisia, ja tällaisia suomalaistyyppisiä genetiivejä on alkanut tavata yhä useammin myös ruotsinkielisissä teksteissä, etupäässä käännösteksteissä mutta joskus jopa suoraan ruotsiksi kirjoitetuissa. Rakenteet ovat myös kutakuinkin käsittämättömiä, jos ei osaa suomea. Suomenruotsin suuri ongelma eivät siis niinkään ole ns. finlandismit (– –) vaan keskeinen vaara on koko systeemin romahdus.”

On syytä joltiseenkin levottomuuteen, kun se mitä Reuter sanoo suomen vaikutuksesta suomenruotsiin, pitää jokseenkin sellaisenaan paikkansa myös englannin vaikutuksesta suomeen, vaikka näiden kielten sosiaaliset suhteet ovat aivan toiset: suomi ei ole vähemmistökieli englanninkielisessä maassa. Kuitenkin tieteen (ainakin luonnontieteiden), tekniikan ja talouselämän – saati sitten viihteen ja urheilun – suomen kielessä on, ei ”vaihtoehtonormina” vaan jo vallitsevana normina englanti. Kun ammatin tai toimialan perusasiatkin alkeisopinnoista lähtien omaksutaan englannin kielellä, monille kirjoittajille suorastaan muodostuu alitajuinen tunne, että englannin kieli ilmaisee asiat siten kuin ne ovat, ja suomen tulee niin muodoin seurata englannin ilmauksia.

Asiaa voi valaista myös kääntöpuolelta käsin. Muutama vuosi sitten Helsingin yliopistossa pidettiin kansainvälinen kongressi, jonka osanottajat saattoivat aterioida yliopiston opiskelijaruokaloissa. Päärakennuksen ruokalassa oli henkilökunta lisännyt ruokalistan alle viestin: ”To the meal belongs also a coffee or a dessert.”

Tämä lause, jonka ilmeisenä mallina on Ateriaan kuuluu myös kahvi tai jälkiruoka, on aivan virheellistä englantia; joku olikin sen korjannut muotoon: ”A coffee or a dessert is included to the meal.” Pidämme selvänä, että jos laadimme tekstejä englanniksi, kieliasun tulee kelvata äidinkielisille. Miksi samoja laatuvaatimuksia ei sovellettaisi suomeenkin – niin ettei kirjoitettaisi sellaista suomea kuin ”To the meal belongs...” on englantia?

Asenteet

Kielellisen valveutuneisuuden puute on jo sinänsä vakava ongelma. Mutta asiassa on muutakin: kielelliset asenteet. Anglistinen bisnes-, tiede- ja eurokieli on paljon vakavampi ongelma suomen yleiskielen kannalta kuin raskasrakenteisinkaan laki- ja virkakieli, koska englannin kieleen liittyy vahvoja ajanmukaisuuden ja ”pinnalla” olon mielikuvia. Eikä pääasia kenties ole niinkään englannin muodikkuus, vaan nimenomaan esikuvallisuus.

Mistä muustakaan olisi kyse, kun kohta kun englanniksi ruvettiin puhumaan ihmisten välisestä ”kemiasta”, ruvettiin suomeksikin, vaikka ei tarkoitettu mitään sen hormonaalisempaa kuin löytävätkö ihmiset yhteisen aaltopituuden (olisihan kuvasanontoja suomessakin). Tai kun jokseenkin mikä hyvänsä säväyttävä, jossa tuskin Freudkaan näkisi mitään yhteyttä sukupuolielämään, voi nykyään olla ”seksikästä”. Eikä eristynyt, yksinäinen paikka voi enää millään olla esimerkiksi kaukana kaikesta, koska sen täytyy olla ”keskellä ei mitään”.

Vaikka aiheeseen vihkimättömät lukijat ja kuulijat usein ihmettelevätkin, mistä oikein on puhe, kirjoittajat taas usein ovat siinä määrin aiheeseen vihkiytyneitä, että heitä suorastaan häiritsevät alku- tai esikuvakielestä liiaksi poikkeavat ilmaukset. Tässäkin on yhtäläisyys laki- ja virkakieleen: kuten laki- ja virkamiehissä herättää miltei levottomuutta, jos käytetään tai vaaditaan käyttämään kieltä toisin kuin pykälissä aina on käytetty, kansainvälisesti viestivien alojen edustajissa herättää jos ei aivan levottomuutta niin kiusaantunutta kutinaa, jos poiketaan tutuista eli englannin sanamuodoista: ”Miten niin ’oikeusvaltio’ – siinähän lukee ’rule of law’?”; ”Miten niin ’uskokaa pois’ – eikö Bush sanonut ’read my lips’?” jne.

Kun lisäksi sekä tieteen että talouselämän edustajilla (niin kuin laki- ja virkamiehilläkin) on taipumus panna pahakseen, jos kuulutetaan heidän suomen (ja englannin) taitonsa perään, on vaikea kuvitella, miten näitä kielellisiä asenteita voisi muuttaa. Kärjistäen sanottuna jo laajalle levinnyt asenne on, että se, miten englanniksi sanotaan, ei voi olla suomeksi väärin.

Sitäkin myönteisemmän vaikutuksen teki jääkiekkoseuran toimitusjohtajan ja uuden jäähallin rakennuttajan Harry Harkimon, siis totisesti pinnalla olevan ja kansainvälisesti suuntautuneen henkilön, lausunto TV-haastattelussa (26.4.1997). Kun Harkimolta kysyttiin, miksi Helsingin Jokerien joukkueen kahdesti mestaruuteen johtanut ruotsalainen valmentaja kauden päätteeksi syrjäytettiin suomalaisen tieltä, Harkimo katsoi, ettei ole pelaajille hyväksi, jos heitä liian kauan valmennetaan ulkomaankielellä, jonka kaikkia nyansseja he eivät ymmärrä. (Eikä hän tarkoittanut ruotsia.) Jos ei välitetä kuunnella kielenhuoltajia, kuunneltaisiinko edes Harkimoa?

 

Kirjoittaja on helsinkiläinen vapaa toimittaja.




Kielikello 1/1998
Alkuun

Jaa

Lehdet »

Anna palautetta »

Kotimaisten kielten keskus


Tilaa uusi Kielikello!
Kielikello siirtyy kokonaan verkkojulkaisuksi (osoite edelleen www.kielikello.fi) vuoden 2018 alussa, kun painetun lehden julkaiseminen loppuu. Uusi verkkolehti on ilmainen.

Kielikello ilmestyy verkossakin neljästi vuodessa, ensimmäisen kerran helmi-maaliskuussa 2018. Varsinaisten lehden numeroiden ilmestymisen välissä voidaan julkaista ajankohtaisia havaintoja, vastauksia kysymyksiin tai muuta juuri sillä hetkellä kielikeskustelussa pinnalla olevaa aineistoa.

Jos haluat sähköpostiisi tiedon Kielikellon ilmestymisestä tai julkaistusta uudesta sisällöstä, osoitteessa www.kotus.fi/tilaakielikello on lomake, jolla voit ilmoittaa sähköpostiosoitteesi.

Tervetuloa mukaan Kielikellon lukijajoukkoon!

Suomen kielen lautakunta

Suomen kielen lautakunnan suosituksia ja kannanottoja

Yhteiskunta tarvitsee kaksipäiväisen äidinkielen ylioppilaskokeen (2/2017)
Evankelisluterilainen vai evankelis-luterilainen? (2/2016)



Lue lisää

Julkaisut

13.6.2017
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta uusi painos

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta on maaliskuussa 2017 ilmestynyt 13., korjattu painos.

Kielitoimisto kouluttaa

13.6.2017
Kesä marraskuussakin!

Kielenhuollon kesäpäivät 15.–16.11.2017

 

Ajankohtaista

3.10.2017
Kielitoimisto Facebookissa

Kielitoimisto on avannut oman Facebook-sivunsa.

30.6.2017
Lähetä kielihavaintosi Kielitoimistoon!

Kielitoimisto kerää kielenkäyttäjiltä havaintoja yleiskielestä.

Lisää ajankohtaisia »