Kielikello on kielenhuollon tiedotuslehti, jossa
kirjoitetaan kielestä ja kielenkäytön kysymyksistä.
Kielikello on tarkoitettu kaikille kielestä kiinnostuneille.

Kielikello 3/1988

Lauri Seppänen

Onko äidinkieli kauppatavaraa?

Kielessä käytetään kuvailmauksia ja vierailta aloilta lainattuja sanoja tavan takaa. Usein ne rikastavat ja selkeyttävät mutta toisinaan hämärtävät esitettävää asiaa. Haitallisesta lainattujen ilmausten käytöstä, ”kieliverhosta”, kirjoittaa humanistin hätähuudon Tampereen yliopiston germaanisen filologian professori Lauri Seppänen.¹

Jokin aika sitten lehdistä voitiin lukea, että muuan pankki oli lahjoittanut huomattavan rahasumman ”tohtorituotannon lisäämiseen ja nopeuttamiseen”. Kun lehtiuutisista ei löytynyt tarkempaa selvitystä, mitä silloin tapahtuu, kun rahan voimalla tuotetaan nopeasti ja paljon tohtoreita, moni lukija varmaan hämmentyi.

Mitä ihmeen tuotantoa se sellainen on ja millä keinoin sen voi saada nopeaksi? Suomalainen on näet tottunut sanomaan, että tavaroita tuotetaan ja tohtoriksi opiskellaan. Ja kun kieli tiettyyn määrään anti ohjailee yleisiä mielipiteitä ja ajattelua, suomalainen on tottunut ajattelemaan, että koneet tuottavat tavaroita – mitä enemmän ja nopeammin, sen parempi. Samoin suomalainen on tuuminut, että menestyäkseen tieteessä ihmiset ajattelevat – mitä syvällisemmin ja kauemmin, sitä parempi. On toisin sanoen uskottu, että kone ja ihminen ovat eri asioita.

Tässä ei suinkaan ole riita ”vain semantiikasta” tai ”vain sanoista”, niin kuin tämmöisissä tapauksissa usein sanotaan. Äidinkieli on nyt kerta kaikkiaan maailma, johon synnytään ja jossa eletään, se kaikkein lähin ja tutuin ympäristö, jonka me itse olemme omiin tarpeisiimme luoneet ja josta emme hevin pääse irti. Siinä maailmassa ”ajatteleminen” on tykkänään toisenlaista toimintaa kuin ”tuottaminen”.

Tämä on suomen kielen itsensä sisältämää, kaikille suomalaisille yhteistä tietoa, vain tästä normaali suomalainen voi olla varma. Ensinkään varma hän ei sen sijaan voi olla siitä, mitä kaikkea nykymaailmassa koneiden avulla voidaan tuottaa, mikä kaikki on nyt muuttunut tavaraksi. Tieteiltä on totuttu odottamaan miltei mitä ihmeitä hyvänsä, ja maallikoiden silmissä niiden taianhohtoa lisäävät tavattomasti tieteilijöiden onnettomat sananvalinnat. Katsotaan nyt vaikka tuota ”tietokonetta”. Luultavasti useimmat suomalaiset uskovat sen synnyttävän tietoa, vaikka se vain käsittelee sitä (muissa kielissä se on yleisesti datakone). Eikä tämä usko mikään ihme ole, kun naiivit koneintoilijat ovat yltyneet käyttämään sen toiminnoistakin perin vääriä sanoja; he sanovat sen ”ajattelevan”, ”runoilevan”, ”säveltävän” ja tekevän ties mitä.

Tällaisia väärään kaapuun puettuja tulokkaita ilmestyy uusimmille kielimarkkinoille tavan takaa.

Kun näin muodoin yliopistot kohtapuoliin ilmoittavat tohtorituotantonsa nousseen uusiin ennätyksiin, oudompi saattaa hyvinkin uskoa aivan uudenlaisen, nerokkaan koneen tekaisseen muokkaamattomasta raaka-aineesta, nuorista ylioppilaista, tuotapikaa tietorikkaita tohtoreita.

Oppilaitoksessa vai teollisuushallissa?

Minkä tähden varsinkin yliopisto- ja hallintoväki on niin kovin ihastunut ”tuottamiseen”, miksi ”opettaminen” tai ”koulutus” ei kelpaa. Onhan eri ammattialoille tietysti annettava oikeus omaan sanastoonsa. Mutta paljon kielii alan hengestä se, mistä sanat haetaan. Kielten historia kertoo, että ne yleensä haetaan elämänpiireistä, joita kulloinkin pidetään ihanteina.

Nyt ne on lainattu suoraa päätä teollisuus- ja kauppamiehiltä. Heillä on kaikkea, mitä voi ihailla: tavaraa, tehoa, tuloksia, menestystä. Kun tieteen harjoittaminen on näkymätöntä, hidasta puurtamista ja ”tuloksetkin” voivat olla vuosikymmenien päässä, tieteilijät masentuvat ja ottavat korvauksen kielestä. He julistautuvat kauppiaiksi. Vain vaivoin voi kielestä enää päätellä, ollaanko oppilaitoksessa vai teollisuus- tai kauppahallissa. Molemmissa puhutaan ”tuotannosta”, ”panoksesta”, ”tehokkuudesta”, ”nopeudesta”, ”markkinoinnista”, ”kysynnästä”, ”tarjonnasta”, ”myymisestä”, ”ostamisesta” jne.

Tämä on kieliverho, jonka alle piilotettu tutkimisen ja opettamisen todellisuus ei tietenkään ole miksikään muuttunut eikä voikaan muuttua. Menestyksen väreissä kimaltelevan sanaverhon uskotaan tietysti vaivihkaa tuovan oppilaitoksille paremmin rahaa kuin vanhojen sanojen ”opetus” (nyt: ”opetustarjonta”, ”opetuspaketti”, ”panos”), ”tutkimus”, ”oivallus” (nyt: ”tiedon tuottaminen”), ”sivistyksen levittäminen” (nyt: ”tiedon myyminen, markkinoiminen, tarjonta”), ”henkinen kypsyminen” (nyt: ”tiedon ostaminen”), ”syventyminen” (nyt ei sanaa, käsite poistettu käytöstä), ”henkinen itsenäisyys” (muuttunut vastakohdakseen, ”tulosjohtamiseksi”, so.: joku johtaa kuuliaiset oppilaat nopeisiin ”tuloksiin”) jne. Jos rahastamisessa näin kömpelö keino auttaa, niin sitä voi puolustellakin.

Tuotetaanko runoja ja hymyjäkin?

Hyvin todennäköistä on, että juuri yliopistoviisaiden ja ns. sivistyneistön ansiosta ”tuottaminen” on Suomessa nostettu arvoon arvaamattomaan. Se on vallannut suomen kielen miltei kokonaan. Saa etsimällä etsiä henkisen luomisen tai muun toiminnan lajia, jota suomen kielessä ei joko jo yleisesti kutsuttaisi tai ainakin voitaisi kutsua tuottamiseksi.

Tässä konemaailmalla on avara tie rynnätä ihmisen maailmaan. Esimerkiksi puhe tieteellisestä tai kirjallisesta tuotannosta on jo niin vakiintunut, ettei se herkintäkään kielikorvaa enää häirinne. Kiintoisaksi asia muuttuu, kun suomalainen alkaa puhua kirjallisesta tuottamisesta esimerkiksi saksalaiselle, ranskalaiselle, englantilaiselle tai espanjalaiselle ja erehtyy kuten tavallista sananmukaiseen kääntämiseen (”Wanderers Nachtlied, produziert von Goethe”); tulos on varsin kiusallinen.

Uskon vakaasti, että vanhat eurooppalaiset sivistyskielet pystyvät suomea paremmin vastustamaan tämmöisiä amerikkalaisperäisiä naivismeja sen vuoksi, että niillä on tukenaan verrattomasti pitempi humanistisen sivistyksen perintö. Eriskummallisilta kuulostaisivat näissä kielissä myös seuraavan kaltaiset meillä niin hienoilta kalskahtavat tuotannon lajit: runotuotanto, romaanituotanto, maalaustuotanto, sävellystuotanto, oopperatuotanto, saarnatuotanto, virsituotanto, ideatuotanto, lääkärituotanto, lintusten poikastuotanto jne. – kaikki tyynni tieteilijöiden päissä syntyneitä kummajaisia. Kaiketi vain Suomessa on mahdollinen television jokin aika sitten ihan vakavissaan tarjoama lause: ”Pankkineiti tuottaa hymyn keskimäärin 10 sekunnissa.” Ajatus kai oli, että aikaa tähän tuotantoprosessiin kuluu vielä liikaa.

Mutta suomen kielikään ei ole antautunut ehdoitta. Tietyille rajoille tultaessa sen omatunto kolkuttaa niin äänekkäästi, että karskeinkin juppi kavahtaa. Häveliäisyys on toistaiseksi estänyt puhumasta sentään esimerkiksi lapsituotannosta (”rouva K. tuotti aamulla terveen poikalapsen”) tai taivasosuustuotannosta. Amerikassa viimeksi mainittukin tunnettaneen, meillä kai modernikin pappi erottaa vielä pankki- ja taivasosuuden. En myöskään usko kovaluontoisimmankaan kirjallisuustieteilijän julkeavan sanoa, että Aleksis Kivi ”tuotti Sydämeni laulun” .

Uutta ”palvelemista”

Vaikka nykysuomeksi tuskin mitään tuotetaan niin paljon kuin ”palveluja” – suurin osahan meistä on nyt ”palveluammateissa” — Paavalin käsky laupeudentyöhön (”palvelkaa toisianne rakkaudessa”, Gal. 5, 13) on niin piukasti kiinni suomen kielessä, että tämä uusi palveleminen törmää varsin pian kielen ylikäymättömään rajaan. Sosiologien käskystähän nyt myös esimerkiksi poliisi, vanginvartija ja verokarhu lukeutunevat palveluammatteihin. Silti tuntunee oudolta puhua vaikkapa ”vankilapalveluista”, ”pamputuspalveluista” tai ”karhuamispalveluista”.

Viittaus vanhaan ”palvelijaan”, siis palkolliseen, ei tässä auta; hänhän oli alamainen ja niin suomen kieli käsittää asian nytkin (ja mitä piika ajattelisi, jos isäntä sanoisi haluavansa ”ostaa hänen palvelujaan”). Kun nyttemmin esimerkiksi pankkiiri kutsuu itseään ”palvelijaksi”, falskiuden ja komiikan tunnetta ei voida välttää. Rehellinen hän sen sijaan on sanoessaan myyvänsä palvelujaan. Miltä kuulostaisi ”seurakuntapalvelujen myyminen, markkinointi”? Ellei näin jo ole sanottu, kaukana ei ole aika, jolloin sekin on käypää suomea.

Tietokin esineellistyy

Vaikka kauppiaitten ihailu on nostanut ”tuottamisen” nykysuomessa kunnian kukkuloille, on sama ihailu yllättävästi pudottanut esimerkiksi ”tiedon” muinaisista korkeuksista maan multiin.

Tieto on nyt nimenomaan tavaraa siinä kuin mikä tahansa hyödyke, jolla käydään kauppaa. Sitä ei nykysuomeksi vain ”tuoteta”, ”valmisteta”, ”lajitella” ja ”muokata” (”tietotehdas”), sitä myös ”kuljetetaan” ja ”siirretään” (”tietoliikenne”), sitä ”kasataan”, ”kerätään” ja ”säilötään” (”tietopankki”), sitä ”myydään” ja ”ostetaan” (”tiedonvälitys”), sen voi jopa kääriä pakettiin (”tietopaketti”) ja sillä voi viimein lyödä ihmisen tainnoksiin (”tietoisku”). Tehdastyöläisen rinnalla on nyt ”tietotyöläinen”, esimerkiksi professori, niin kuin muuan etevä tiedemiehen alku hiljattain esitti. Sinänsä näiden kielellisten kenguruhyppyjen ei tarvitse enemmälti ärsyttää, sisäpiirien lapsekasta leikkiähän ne vain ovat ja uupuvat aikanaan niin kuin ”tuottaminenkin”. Kaksi arveluttavaa seikkaa niistä kuitenkin seuraa. Pienempi niistä on tyylittömyys. Eikö sillä, joka keksi ”tietotavaran” tai ”tietotehtaan” ollut lainkaan korvaa kuulla, mitä äidinkieli selvästi ja kuuluvasti sanoo? Tai edes inhimillistä hienotunteisuutta, ts. tajua sanan sävystä aina Väinämöisestä lähtien? Jokikisellä kansanmiehelläkin se taju on.

Suurempi arveluttava seikka onkin juuri yhteinen sana ”tieto” kahdelle perin juurin erilaiselle asialle. Sana näet uskottelee, että nyt kaikkialta päälle tunkeva puhe ”tiedosta”, esimerkiksi ”tietoyhteiskunnasta”, merkitsisi suomalaisten äkkinäistä henkistä kasvua. Mutta tällä ”tiedolla” ei tietenkään ole mitään tekemistä sen luovan henkisen työn kanssa, jota tiedemiehet, filosofit, maagikot ja profeetat ovat sanalla tarkoittaneet. Todellinen uhka onkin, että ylenmääräinen puuhailu ”tietotavaran” parissa yhteisessä tietoisuudessa peittää alleen aidon tiedon.

Mistä pelastus suomen kielelle ja mielelle?

Näissä minun puheissani on mieltä vain, jos ajatellaan että ihminen ei ole kone eikä tavara. Mutta tästähän ei tietenkään olla yhtä mieltä. Humanisteja vastassa on vuosisatoja ollut suuri määrä tieteilijöitä ja muitakin, joille kaikki on mekaniikkaa ja yhtä ja samaa ainetta. Eikä millään keinoin liene ratkaistavissa, kuka on oikeassa. Koneuskovia tapaa useimmin historiattomissa kulttuureissa niin kuin esimerkiksi Amerikassa ja nyt jonkin verran myös Suomessa. Niinpä maailman tämän hetken kuuluisin kielitieteilijä, amerikkalainen, levittää oppia, ettei ihminen itse oikeastaan lainkaan puhu (hänen puhumistaan ei ohjaa vapaa tahto); hänen sisässään päinvastoin on kone eli ”mekanismi, joka tuottaa lauseita”. Tätä tietä mekaaninen ”tuottaminen” on tullut myös monien suomalaisten kielitieteilijöiden, psykologien ja filosofienkin rakkaimmaksi sanaksi.

Vihjaisin jo, että koneintoilu ja kauppamiehen ihailu varsin todennäköisesti ovat kotoisin periamerikkalaisesta, kadehdittavan naiivista uskosta (”an American dream”), että voidaan keksiä kone, joka poistaa ihmisen vaivan ja kärsimyksen ja napin painalluksella tuottaa onnen. Järkyttävänä esimerkkinä tällaisesta unelmasta kerrottakoon lopuksi juuri mainitun amerikkalaisen huipputiedemiehen esittämä väite, että on mahdollista keksiä ”espanja-pilleri”, jonka vaikutuksesta ihminen hetkessä oppii espanjan kielen.

Kuka pelastaisi suomen kielen ja mielen? Kaikki Suomen humanistit, yhtykää!

 

¹ Kirjoitus on julkaistu Aamulehdessä 14.4.1988.




Kielikello 3/1988
Alkuun

Jaa

Lehdet »

Anna palautetta »

Kotimaisten kielten keskus


Tilaa uusi Kielikello!
Kielikello siirtyy kokonaan verkkojulkaisuksi (osoite edelleen www.kielikello.fi) vuoden 2018 alussa, kun painetun lehden julkaiseminen loppuu. Uusi verkkolehti on ilmainen.

Kielikello ilmestyy verkossakin neljästi vuodessa, ensimmäisen kerran helmi-maaliskuussa 2018. Varsinaisten lehden numeroiden ilmestymisen välissä voidaan julkaista ajankohtaisia havaintoja, vastauksia kysymyksiin tai muuta juuri sillä hetkellä kielikeskustelussa pinnalla olevaa aineistoa.

Jos haluat sähköpostiisi tiedon Kielikellon ilmestymisestä tai julkaistusta uudesta sisällöstä, osoitteessa www.kotus.fi/tilaakielikello on lomake, jolla voit ilmoittaa sähköpostiosoitteesi.

Tervetuloa mukaan Kielikellon lukijajoukkoon!

Suomen kielen lautakunta

Suomen kielen lautakunnan suosituksia ja kannanottoja

Yhteiskunta tarvitsee kaksipäiväisen äidinkielen ylioppilaskokeen (2/2017)
Evankelisluterilainen vai evankelis-luterilainen? (2/2016)



Lue lisää

Julkaisut

13.6.2017
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta uusi painos

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta on maaliskuussa 2017 ilmestynyt 13., korjattu painos.

Kielitoimisto kouluttaa

13.6.2017
Kesä marraskuussakin!

Kielenhuollon kesäpäivät 15.–16.11.2017

 

Ajankohtaista

3.10.2017
Kielitoimisto Facebookissa

Kielitoimisto on avannut oman Facebook-sivunsa.

30.6.2017
Lähetä kielihavaintosi Kielitoimistoon!

Kielitoimisto kerää kielenkäyttäjiltä havaintoja yleiskielestä.

Lisää ajankohtaisia »