Kielikello on kielenhuollon tiedotuslehti, jossa
kirjoitetaan kielestä ja kielenkäytön kysymyksistä.
Kielikello on tarkoitettu kaikille kielestä kiinnostuneille.

Kielikello 1/1988

Esko Koivusalo

Sanakysymyksiä

Hämäläisiä häiriköitä kirjakielessä

Monet suomen kirjakielen käytänteet ovat syntyneet siten, että useista valinnaisista murrevarianteista on yksi hyväksytty kirjakieleen, muut jätetty murteiden omaisuudeksi. Tästä on ollut se etu, ettei aina tarvitse miettiä, mikä mieleen nousevista vaihtoehtoisista ilmauksista kuuluu kirjakieleen. Kun yksi vaihtoehto on riittävän varhain saanut aseman kirjakielessä, eivät muut vaihtoehdot ylimalkaan nouse mieleen eikä valinta tunnu vaikealta.

Kirjakielessä on sanalla sinänsä merkitys ’itse asiassa, itsessään, sellaisenaan’. Tähän tarkoitukseen ei kaivata toista samasta pronominikannasta (se) muodostettua sanaa sinällään. Sinänsä sinällään on aitoa kansankieltä ja siis aitoa suomea. Sanasta on tietoja erityisesti etelähämäläisistä murteista, mutta se tunnetaan myös Päijänteen itäpuolella sekä Kymenlaaksossa. Hajatietoja on Kuopion seudulta asti.

Ne jotka aikanaan ovat kotiuttaneet kirjakieleen muodon sinänsä, ovat torjuneet sinällään-vaihtoehdon sen takia, että siinä on peräkkäin kaksi sijapäätettä, essiivin -nä ja adessiivin -llä. Tällaista muotoa ei ole haluttu omaksua kirjakieleen, vaikka se murteissa elääkin. Tämä kanta on edelleen voimassa. Vaikka hämäläiset toimittajat ja esiintyjät viljelevät ahkerasti sinällään-muotoa, sitä ei ole aikomus kelpuuttaa kirjakieleen. Myös julkisuuden puhekielessä olisi paras käyttää yleiskielistä muotoa sinänsä. Hämäläinen vaihtoehto ei edusta tässä tapauksessa mitään korvaamatonta kauneus- tai tunnearvoa.

Toinen häiriköivä hämäläisyys on saada aikaiseksi. Kirja- ja yleiskielessä vastaava ilmaus kuuluu saada aikaan. Kansanpuheessa saada aikaseks tunnetaan taaskin hämäläismurteissa ja niiden reunamilla, ja hajatietoja on Länsipohjasta asti. Sanottakoon murteissa näin, siihen ei ole puuttumista. Kirja- ja yleiskielessä tätä pitkää muotoa ei tarvita, saada aikaan riittää kaikkiin yhteyksiin. Valtakunnallinen kielimuoto ei yhtään köyhdy, vaikka hämäläinen saada aikaiseksi jää siinä vaille kotipaikkaa.




Kielikello 1/1988
Alkuun

Jaa

Lue myös:

Hämäläisiä häiriköitä (Vapaasti luettavissa)

Lehdet »

Anna palautetta »

Kotimaisten kielten keskus


Tilaa uusi Kielikello!
Kielikello siirtyy kokonaan verkkojulkaisuksi (osoite edelleen www.kielikello.fi) vuoden 2018 alussa, kun painetun lehden julkaiseminen loppuu. Uusi verkkolehti on ilmainen.

Kielikello ilmestyy verkossakin neljästi vuodessa, ensimmäisen kerran helmi-maaliskuussa 2018. Varsinaisten lehden numeroiden ilmestymisen välissä voidaan julkaista ajankohtaisia havaintoja, vastauksia kysymyksiin tai muuta juuri sillä hetkellä kielikeskustelussa pinnalla olevaa aineistoa.

Jos haluat sähköpostiisi tiedon Kielikellon ilmestymisestä tai julkaistusta uudesta sisällöstä, osoitteessa www.kotus.fi/tilaakielikello on lomake, jolla voit ilmoittaa sähköpostiosoitteesi.

Tervetuloa mukaan Kielikellon lukijajoukkoon!

Suomen kielen lautakunta

Suomen kielen lautakunnan suosituksia ja kannanottoja

Yhteiskunta tarvitsee kaksipäiväisen äidinkielen ylioppilaskokeen (2/2017)
Evankelisluterilainen vai evankelis-luterilainen? (2/2016)



Lue lisää

Julkaisut

13.6.2017
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta uusi painos

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta on maaliskuussa 2017 ilmestynyt 13., korjattu painos.

Kielitoimisto kouluttaa

13.6.2017
Kesä marraskuussakin!

Kielenhuollon kesäpäivät 15.–16.11.2017

 

Ajankohtaista

3.10.2017
Kielitoimisto Facebookissa

Kielitoimisto on avannut oman Facebook-sivunsa.

30.6.2017
Lähetä kielihavaintosi Kielitoimistoon!

Kielitoimisto kerää kielenkäyttäjiltä havaintoja yleiskielestä.

Lisää ajankohtaisia »